Hae
Gaalanainen

Gaalanainen suosittelee: Karalahti -dokumenttielokuva maalaa kiekkotähdestä tunnistettavan ristiriitaisen kuvan

Jere ja Ronja Karalahti Karalahti-elokuvan lehdistöpäivässä viime viikolla. Leffan ensi-ilta on 14.5.

Kesä 2005 (tai 2004) Kaivohuoneella Helsingissä.

Ajauduin kavereiden kautta samaan seurueeseen, jossa tarjotinkaupalla salmarishotteja. Siinä ei sinällään ollut mitään ihmeellistä, mutta niiden tarjoilutavassa oli.

Mestari keskellä ojenteli shotteja muutamaan suuntaan, kunnes jonkun kohdalla – juuri kun oli antamssa shotin ottajalleen, hän heitti sen maahan.

Viisitoista vuotta myöhemmin kysyin Jere Karalahdelta, miksi hän heitteli salmarishotteja lattialle?

– Siinä osoitettiin kunnioitusta Äiti Maalle.

Minä taas maalaisena vain mietin, oliko se tapa erotella seurueesta ei toivotut -henkilöt. Muutaman kerran samaan myllyyn sattuessa, pysyttelin varuiksi kaukana shoteista. Laskeskelin, että minulla on ohuesta opiskelija-jumpanohjaajabudjetista varaa maksella omat juomani, ennemmin kuin menettää kasvoni.

Ehkä tämä on joku seurapiiritraditio? Sellaistakin mietin juuri maalta kaupunkiin tulleena ja tein niin kuin muutkin. Esitin, että ei tässä mitään. Hahahaa ja jatketaan juhlimista. Kerran näin sivusilmällä, kun homma taisi mennä painimiseksi.

Ristiriitainen Jere Karalahti

Vittu mikä tyyppi. Oikeesti tosi reilu kaveri. Stanan hyvä jääkiekkoilija. Mulkku. Hemmetin mukava tyyppi. No Jere on Jere.

Näitä kaikkia nimityksiä olen kuullut käytettävän Jere Karalahdesta – jääkiekkoilijasta ja ihmisestä. Yhtä laajan kuvan maalaa valkokankaalle myös Karalahti -dokumenttielokuva, johon on haastateltu myös kiekkoilijan läheisiä. Samassa se kertoo, osittain Jeren itsensä näyttelemänä uudelleen dramtisoiduin kohtauksin, kiekkoilijan elämän, josta ei ole käänteitä puuttunut.

Minä(kin) mietin hetken, kun kuulin elokuvahankkeesta, että eikö sinällään loistavasti tehty Jere-elämäkerta (WSOY) jo kertonut kaiken. Elokuva maalaa kuitenkin Jerestä kirjaa astetta ristiriitaisemman kuvan – ehkä sellaisen, joka vastaa enemmän ulkopuolisten mielipiteiden sekamelskan muodostamaa todellisuutta. Elokuva on myös kirjaa astetta kriittisempi, mutta auttaa myös ymmärtämään, miksi Jerestä voi samaan aikaan olla hyvin montaa mieltä.

Elokuvassa nähdään myös päähenkilön kohdalla hienoinen kasvukertomus, joka tuntuu tapahtuneen dokumentin  tekemisen aikana. Jere on aina sanonut, ettei kadu mitään, mutta loppua kohti rivien välistä on nähtävissä pientä nöyrtymistä. Hän puhuu asettumisesta oppilaan rooliin elämässä.

Häpeätkö mitään Jere Karalahti?

Haastattelin elokuvan lehdistöpäivässä Jereä ja tämän 20-vuotiasta tytärtä Ronja Karalahtea Me naisiin.

Jere olet aina sanonut, että et kadu mitään. Mutta häpeätkö mitään?

– Tottakai on tullut tehtyä tyhmiä asioita. Olen työstänyt paljon asioita, mutta ne nyt selän takana ja historiaa. En voi vaikuttaa kuin tähän hetkeen tai tulevaisuuteen. Ehkä tällä elämän kokemuksella ja viisaudella en olisi samoja asioita tehnyt, mutta ajattelen myös, että kuka on on sanomaan, miten täällä pitää elää?, Jere vastasi elokuvan lehdistöpäivässä.

Kokonaisuudessaan Karalahti-elokuva on viihdyttävä, kauhistuttava, mukaansatempaava, jollakin tavalla vastustamaton – ja kaikkea muuta kuin tylsä.

Kuvailinko juuri Jere Karalahden?

Joka tapauksessa elokuva on ehdottomasti katsomisen arvoinen muidenkin kuin kiekkofanien keskuudessa.

Karalahti-elokuva 14.5 elokuvateattereissa kautta maan

Jeren ja Ronjan haastattelu luettavissa täältä

Gaalanainen suosittelee: Päiväni murmelina -musikaali

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *