Hae
Gaalanainen

Arvostelussa odotetut uutuusleffat: Itse ilkimys 3 ja Autot 3

Viimeinen työviikko alkaa olla kääntymässä muutamaa hommaa vaille lomaksi. Tälle viikolle mahdutin työhommien lisäksi lomailevalle koululaiselle peräti kaksi elokuvanäytöstä; Itse ilkimys 3 -ennakkonäytöksen sekä Autot 3 -elokuvan lehdistönäytöksen. Molemmat elokuvat lienevät perhe-elokuvista kesän tapaukset, vaikka Autot saakin ensi-iltansa vasta heinäkuun lopulla.

Meillä usein loma-ajat ovat juuri se aika, jolloin elokuvissa tulee käytyä, joten tässäpä meidän poppoon mietteitä kesän uutuusleffaoista.

Itse ilkimys 3

Synopsis:

Kolmannessa osassa Gru saa vastaansa pahamaineisen Balthazar Brattin – entisen lapsitähden, joka muuttui kasaripoppariksi pakkomielteiseksi rikolliseksi. Mukana tietenkin myös Lucy, Margo, Edith ja Agnes sekä aina hurmaavat Kätyrit. Alkuperäisversiossa hahmolle antaa äänensä South Parkista tuttu Trey Parker.

Ikäraja: 7

Ensi-ilta: 30.6

Lapsen ajatuksia elokuvasta Itse Ilkimys 3 -elokuvasta:

"Veli ja sen possujutut olivat hassuja."

"Melkein kaikki oli kivaa. Nauroin."

Äidin arvio: Itse ilkimyksen teemat ovat aina olleet sellaisia, että ne uppoavat myös aikuiseen. En ole ikinä ollut suuri piirrettyjen ystävä, mutta tämän jaksoin katsoa pitkästymättä. Hollywood-kohtauksesta plussaa!

**** (4 tähteä)

 

Autot 3 

Synopsis: 

Uusien ja huippunopeiden kilpa-autojen varjoon jäänyt legendaarinen Salama McQueen joutuu yllättäen sivuun rakastamastaan lajista. Päästäkseen takaisin kilparadoille se tarvitsee avukseen nuoren ja innokkaan mekaanikon Cruz Ramirezin, jolla on omat voittosuunnitelmansa, sekä lisäksi inspiraatiota edesmenneeltä Hudson Hornetilta ja vielä sattumankin puolelleen. Pystyäkseen todistamaan, ettei vanhan mestarin aika ole vielä ohi, numero 95 joutuu panemaan kaikkensa peliin Piston Cupin mahtavimmalla areenalla!

Ikäraja: S

Ensi-ilta: 28.7

Lasten ajatuksia Autot 3 -elokuvasta:

"Kivaa, että elokuvassa oli uusia autoja(hahmoja)"

"Oli erilainen kuin aikaisemmat osat (oli kiva kuulla, mitä Syylari Cityn tyypeille kuuluu"

"Viimeinen kisakohtaus oli liian pitkä"

Äidin arvio: Oli kieltämättä kiva nähdä, miten Salaman ja jengin tarina jatkuu. Ihan 

Autot kuva: Disney Pixar