Hae
Gaalanainen

Sittenkin festarikesä! Järvenpää Soi -kaupunkifestivaali kesäkalenteriin + voita kolmen päivän festariliput!

Loppukeväästä aloin olla aika varma, että tästäkään kesästä ei tulisi koronan vuoksi festarikesä. Kun puolitoista vuotta on pyyhkinyt kalenterista merkintöjä edestakaisin – ja lopulta kokonaan pois – aloin rakennella kesän ohjelmaa samanlaiseksi kuin kesän 2020, eli festarittoman koronakesän, ohjelmaa. Kirjasin muutamia mökkivierailuja, lyhyitä terassi-iltoja ja taas kevään hiljaiselon jälkeen kavereiden sekä sukulaisten tapaamista.

Kunnes sitten muistin myös yhden lämpimän elokuisen illan viime kesältä.

Meillä ei ollut vielä ilmalämpöpumppua (jonka onneksi hankimme tälle intiaanikesälle), joten pidimme lämpimässä kesäillassa makuuhuoneen ikkunaa auki. Sieltä kuului Kaija Koon keikka. Kesäilta oli niin tyyni, että erotin jopa kappaleiden sanat. Tuli ihan mahdoton ikävä festareille ja kunnon livekeikoille.

-Miks mä en oo tuolla? Miks me ei oo ikinä oltu tuolla? ihmettelin miehelle.

 Tähän löytyi tosiaan luonteva selitys; usein festarit olivat meillä ajoitettu kesälomareissujen yhteyteen ja niihin kertoihin, kun muualla asuvat isovanhemmat ovat olleet myös kesälomilla ja lastenhoitoapuna. Elokuussa meillä on aina ollut lomien jälkeen tyttöjen synttäreiden järjestämisiä, joten en ole osannut katsoa tarkemmin, mitä omalla kylällä, siis täällä Järvenpäässä, tapahtuu.

Järvenpää Soi ensimmäistä kertaa kolmipäiväisenä

Tosiaan viimeksi Järvenpää Soi -festari onnistuttiin järjestämään vuosi sitten täysin koronaturvallisesti, joten laitoin järjestäjille nyt kesän alussa kyselyä, ollaanko festari varmasti järjestämässä tänäkin kesänä?

Sain myöntävän vastauksen. Ja itse asiassa viime vuonna loppuunmyyty tapahtuma järjästetään tänä kesänä ensimmäistä kertaa kolmen päivän mittaisena 5.-7.8. Esiintyjälista torstaista lauantaihin kestävillä festareilla on vaikuttava;  Mikael Gabriel, Antti Tuisku, Kaija Koo, Stig, Behm, Chisu, Ressu Redford, Haloo Helsinki, Bonnie Tyler, Vesala, Arttu Wiskari, Erika Wikman, Neon 2, Mamba, Laura Voutilainen, Eput.. Eli siis kaikki! Ja meiltä viiden minuutin pyöräilymatkan päässä!

Festarit ovat keskustassa, joten junalla Järvenpäähän pääsee monestakin kaupungista näppärästi ja nopeasti. Festari myytiin viime vuonna loppuun, joten liput kannattaa ostaa nopeasti. Hetkessä minäkin sain koottua festaripossen, joista osa tulee junalla Helsingistä. Lisäksi sain vielä Instagramiin arvottavaksi teidän kesken 4 kpl kolmen päivän lippua (arvontaan pääsee osallistumaan mun  @gaalanainen -tilillä). Eli arvon kahdelle onnekkaalle avecilliset tiketit!

Molemmissa tapauksissa kannattaa olla nopea; sekä lippujen ostamisessa, mutta myös arvontaan osallistumisessa, sillä arvon liput jo perjantai-aamuna ennen lomille lähtöä (ja laitan liput samantien sähköpostilla tulemaan voittajille).

Jään tämän postauksen myötä 9.8 asti blogin osalta kesälomalle, koska nyt tuntuu, että todella tarvitsen sitä. Mitä mahtavinta kesää kaikille – ja kuullaan Instagramin puolella <3

*Järvenpää Soi -festareiden liput täältä.

*liput festareille ja arvontaan saatu

 

Paluu Vuokattiin 22 vuoden jälkeen – TOP 5 kesäkohdetta lapsiperheille

Kuten edellisessä Vuokatin kesä -postauksessa kirjoitin, meillä oli alkuväsymyksen jälkeen superkiva ja rento loma Vuokatissa. Kävin Vuokatissa lapsena laskettelemassa kaveriperheen mukana, sittemmin olimme leirikouluissa urheiluopistolla – samassa paikassa, jossa poikamme oli jääkiekkoleirillä. Nyt olin ensimmäistä kertaa Vuokatissa kesällä – ja aikuisena. Edellisestä vierailusta ehti mennä sellainen 22 vuotta.

Löysimme ennakkoon Vuokatista kesäajalle paljon kiinnostavaa ohjelmaa koko perheelle. En halunnut täyttää kalenteriamme kuitenkaan liian täyteen, vaan valikoimme yhden aktiviteetin per päivä. Hieman harmitti, että aikataulullisesti ei ollut mahdollista saada poikaamme mukaan kaikkiin seuraaviin aktiviteetteihin, mutta vakaa aikomus on palata ainakin näihin viiteen kohteeseen uudelleen. Nämä kaikki löytyvät Vuokatista myös kiireisen talvisesongin ulkopuolella.

 

  1. Vuokatin Seikkailupuisto*

Olin ensimmäistä kertaa elämässäni itse kiipeilemässä köysiradoilla – ja täytyy sanoa, että mielikuvani touhusta oli  väärä. Luulin, että radat ovat enemmän sellaista puista alas laskeutumista ja köysiradalla liukumista, mutta huh – kiipeäminen ja ylhäällä keikkuminen kävivät ihan urheilusta. Sekä puolisolla ja minulle oli hiukset kypärän alla ihan hiestä märät. Köysiä ja lukkoja kiinnitellessä ymmärsin myös, miksi kiipeämiseen liittyy puolen tunnin koulutus; korkeudessa seikkailu on turvallista, kunhan noudattaa ohjeita.

Itse olin tosiaan yllättynyt, miten paljon keskittymistä – ja samalla toki onnistumisen elämyksiä – ratojen suorittaminen toi. Miehen kanssa keskityimme 1-5 ratoihin, jotka ovat tasoltaan samanlaisia. Esikoinen oli ainoa, joka suoritti myös vaikeimmat radat, myös niin sanotut kaksi mustaa rataa.  Kuopukselle riitti hyvin lasten radat. Oli niin hellyttävää katsella, kun hän oppi myös käyttämään köysiäja turvalukkoja oikein.

– Täytyy olla tarkkana kuin porkkana, hän totesi, kun kiinnitteli itseään oikeaoppisesti köysipidikkeisiin.

 

Lisätietoja ja liput Vuokatin Seikkailupuistoon täältä.

 

 

  1. Holiday club Katinkulta kylpylä*

Olen käynyt viimeksi Katinkullan kylpylässä 15-vuotiaana. Kylpylän virallinen nimi taitanee olla tosin Holiday Club Katinkulta, mutta kävimme siis nyt vain kylpylän puolella, jota ennen pelasimme tennistä klubin kentällä.

Oli todellinen yllätys, miten freesi paikka yhä oli. Toki paikkoja on kunnostettu vuosien aikana, ja rakennettu myös uutta. Erikoisuutena uusista jutuista oli saunamaailma, jossa olisin viihtynyt itse pidempäänkin. Lasten suosikki oli tietenkin liukumäki ja jännittävä luoladisco. Kylpylähetki oli ihanan rentouttava helteisen tennishetken jälkeen. Varasimme tosiaan myös Katinkullasta tennisvuoron (maksoin siitä 23 euroa tunnilta), joten jos on menossa kylpylään, kannattaa tsekata myös Katinkullan muut liikunta-aktiviteettimahdollisuudet, jotka ovat käytössä myös hotellin ulkopuolisille asiakkaille.

Lisätiedot ja varaukst täältä

 

 

  1. Superpark Vuokatti*

Ensinnäkin olipa mahtavaa päästä pitkän tauon jälkeen sisäliikuntapuistoon! Kuopus eteni Vuokatin Superparkissa juoksemalla pisteestä toiseen, joten liikuntaa tuli harrastettua itsekin tuplasti, kun koitin pysytellä perässä.

Vuokatin Superpark on maailman suurin Superpark ja erityisesti tuntui, että erilaisia pelejä oli tuolla enemmän kuin muualla. Tytöt intoutuivat pelaamaan kiipeilyseinän valotaululla ja heittelemään korista. Monissa harrastuksissa vaaditaan lomien aikaan omia oheistreenejä, joten suosittelen superparkkia tähännkin kaikille lomailijoille. Meillä tytöt kiittivät hyviä temppuilumahdollisuuksia – ja volttisuoria taisi tulla tehtyä enemmän kuin valmentajan ohjeessa oli vaatimus. Must-kohde lapsiperheille vuodenajasta riippumatta!

 

Lisätiedot ja varaukset täältä

 

4. Vuokatinvaara ja luontopolut

Vuokatin rinteet ovat tuttuja monille laskijoille talvella, mutta kesällä ne tarjosivat upeita maisemia (ja samalla hapottavan nousulenkin, joka ilmeisen monille alueella treenaaville urheilijoille tuttu). Kiipesimme Vuokatin huipulle yksi päivä tyttöjen kanssa ihailemaan maisemia. Luontopolkuja lähti useita heti meidän hotellin vierestä. 6-vuotiaan kanssa jo tällaiset lyhyemmät luontoaktiviteetit onnistuivat mukavasti. Kyllä sai taas olla ylpeä Suomen kauniista luonnosta!

 

  1. Vuokatin Aateli*

Kirjoitin oman postauksen hotellistamme Vuokatin Aatelista, joka oli ainakin meille yksi onnistuneen loman peruselementeistä. Majoituimme huoneistossa, jossa vanhemmille oli oma sviittitila. Lapset olivat innoissaan ”omasta huoneesta”, teini tarjolla olleesta omasta rauhasta. Aateli on aivan hiihtohissien vieressä, joten näin kesäaikaan hotellin viereltä näppärästi kipuamaan Vuokatinvaaralle. Monet luontopolut ja Seikkailupuisto olivat muutamien satojen metrien kävelyn päässä. Aatelissa kaikki oli lähellä, mutta silti saimme omaa rauhaa ja hiljaisuutta silloin, kun sille oli tarvetta. Tämä väliovella toimiva systeemi lasten oman huoneen ja aikuisten huoneen välillä olisi vuosi vuodelta nerokkaampi, kun nuoremmatkin lapset tulisivat teini-ikään. Kaikki ovat toisiaan lähellä, mutta tarvittaessa saavat omaa rauhaa.

*liput aktiviteetteihin ja majoitus Vuokatin Aateliin saatu