Kun vain muutama saa kutsun – miten jatkuvat rajaukset vaikuttavat kaverisuhteisiin koronan jälkeen?

Korona-aikana synttärikakutkin ovat olleet pienempiä kuin koskaan.

Juhlittiin pienellä porukalla. Pidettiin synttärit vain muutaman vieraan voimin. Juhlittiin perheen kesken. Sama, sama ja sama! Tällaisia ilmoituksia ainakin minun somefeedi on näyttänyt ainakin vuoden. Oma psyykkeeni kestää siirtyneet ja peruuntuneet juhlat. Aikuisilla on myös organisointikykyä ja mahdollisuus nähdä omia kavereita pienemmällä porukalla tai kaksin.

Mutta miten on lasten laita?

Kun vain muutama saa kutsun

Olen suunnattoman iloinen, että jokainen meidän kolmesta lapsesta on kutsuttu vuoden aikana läheisimpien kavereiden synttäreille, ja samoin olemme saaneet pidettyä jonkunlaiset kakkukestit lasten muutamalle kaverille kerralla. Tytöillä kavereita oli kerralla (elokuun lapsia kun ovat) muutama enemmän. Varsinkin nyt talvella tilanne (tammikuun lapsella) oli haastavampi, kun rajoitukset olivat tiukempia, joten keskimmäiselle tuli yökylään viisi kaveria.

Emme olleet suunnitelleet muuten synttärilauantaille mitään ihmeempää ohjelmaa; aamulla veimme perheen kanssa sankarille sänkyyn aamupalaa, jannu oli toivonut lahjaksi Game Changer -jääkiekkokikkailualustaa jonka hän yllätyksekseen sai (ostimme sen yhdessä kummien ja mummien kanssa). Kaverit tulivat illemmalla, pelasivat peliä, söivät siipiä, saunoivat ja juoksivat joukolla saunasta lumihankeen. Oli ilo katsoa joukon iloa, riemua, vääntöä ja naurua!

Onni on ystävä 

Joka kerta kun näen lapset onnellisina kavereiden kanssa, toivon, että kumpa nuo siteet kantaisivat läpi elämän. Joka kerta olen vuoden aikana tuntenut myös pistoksen sydämessä; en ole korona-aikana pitänyt kiinni periaatteesta, että lasten synttäreille kutsutaan kaikki. Tai no lasten luokkakokojen kasvaessa (pidimme yhdet synttärit jossa oli 53 lasta), niin otin käyttöön periaatteen, että kysyn opettajilta/hoitajilta, onko joukossa lapsia, jotka eivät ole kutsuja saaneet, ja kutsuneet heidät lasten niin sanotusti läheisempien kavereiden lisäksi. Ja kaikki on mennyt aina tosi hyvin! Kun kyse on lapsista, niin me aikuiset voimme omalla toiminnallamme siihen vaikuttaa. Jos vain haluamme (ja jaksamme).

Huomaan, että olen puolustellut itselleni koronavuoden aikana omia valintoja selitellen; pojan synttäreillä luokalta oli vain kolme ja naapurista kaksi vuotta vanhempaa lasta, nyt on poikkeustila. En tiedä, lämmittävätkö nämä tiedot niitä lapsia, jotka eivät ole saaneet vuoteen kutsuja. Tai niitä, joiden vanhemmat eivät syystä tai toisesta leikkitreffejä järjestä.

Tänä vuonna lapsi sai isojen kummimummi-synttäreiden sijaan aamupalan sänkyyn ja yhteislahjan.

sosiaaliset suhteet ja muutos

Pelkään, että tämä toimintamalli pahimmillaan jää vakioksi vielä korona-ajan jälkeenkin. Leikkitreffejä järjestäneiden lapset ovat saattaneet luoda syvempiä siteitä. Vaditaankin aikuisten tarkkailua sekä puuttumista, ettei nämä siteet osaltaan sulje ketään ulkopuolelle. Nopea otos lähipiiristä kertoo nimittäin siitä, että jos vanhemmat antavat rajat kutsumäärille syntymäpäiville tai muuten kylään tulijoille, niin usein samat jäävät aina kutsumatta tai kylään tulematta.

Millainen asema on niillä lapsilla, jotka eivät ole koko vuoden, tai pahimmillaan puolentoista vuoden aikana käyneet kaverilla edes kylässä?

Nyt pelkään, että asioita eivät tarkemmin mieti (mitä jakuva tällaiseen kutsuttuihin ja kutsumattomiin aiheuttaa), tämä malli jää koronan jälkeen jotenkin oikeutetumpana ja sen enempää ajattelematta elämään. Varsinkin kun ajateltavaa on paljon muutakin, monella ihan toimeentulo. Ja samalla kahtiajako lasten välillä kasvaa, muuallakin kuin harrastavien ja harrastamattomien lasten välillä.

Lue myös:

Kouluväkivalta ja kiusaaminen – 10 tutkittua asiaa, jonka jokainen meistä voi tehdä!

Ahdistaako lasten synttärijuhlien järjestäminen – pidä yhteisjuhlat!