Hae
Gaalanainen

Tikkurilafestivaalineitsyys ja asioita kesästä

Joka aikuiskesäloma minulle on käynyt sama juttu. Noin viikko ennen loman päättymistä alan tuntea levottomuutta; täyttää kalenteria, aikatauluttaa syksyä hahmotelmien pohjalta tarkemmin. Mutta sitten, kun lomaa on jäljellä enää päivä tai kaksi, iskee ahdistus. Niin kävi klassisesti tänäkin vuonna. Mutta nyt kun on viikko takana niin sanottua elokuun kesätyöarkea, ei sunnuntai-iltana enää ahdistanut.

Aika jonka sain

Vanheneminen on kai sitä, että aika kulkee yhä nopeammin. Tänä vuonna kesä puhkesi kukkaan myöhässä ja nopeasti; ensimmäisellä lomapätkällä kesäkuussa lapsuudenmaisemissa Iisalmessa havahduin ensimmäistä kertaaa tuloiltana rannalla, että kaikki on niin kaunista. Niin kuin tuolloin kesäkuun ensimmäisinä viikkoina on tapana olla, kun kaikki on kukkeimmillaan – ja jotenkin alussa. Siitä asti olen yrittänyt puristaa, säilöä jokaisen maiseman, naurun, kesäyön uintihetken niin kuin se kantaisi taas jonkun pimeän yli.

Vuosien myötä ymmärtää nimittäin senkin, miten epätodellisilta kesän hetket näyttävät vaikkapa tammikuussa – kun pitkä syksy on takana ja joulun jälkeen kesään tuntuu olevan räntäinen ikuisuus. Silloin viimeistään kaivan kesäkuvia esiin, joita tosin tänä kesänä otin tietoisesti vähemmän kuin aikaisemmin. En tiedä, auttoiko se hetkiin pysähtymistä. Ehkä olen talvella viisaampi, kantavatko sydämeen tallennetut muistot samalla tavalla kuin kuvat.

Tikkurilafestivaalit ja eka kerta

Mökkilokkeilun, sosiaalisten tapaamisten lisäksi keikat kuuluvat olennaisena osana kesiini. Kun korona hellitti, olen aloittanut keikkakesän suunnittelun entistä järjestelmällisemmin. Tänä kesänä ehdin nähdä yksittäisitä keikoista Teflon Brothersin ja Sunrise Avenuen stadionkeikan.

Olen halunnut testata myös uusia festareita. Olen niiden suhteen myöhäisherännäinen. Vasta työhommmien myötä löysin festarit parikymppisenä. Ensimmäisellä festareiden tanssikeikalla olin aikoinaan ihan ihmeissäni, että täällä on niinku näin monta artistia samalla lipulla, ja monta päivää juhlimista kavereiden kanssa – aatelkaa mikä konsepti. Teinistä asti Ruisrockinsa kiertäneitä – no hymyilytti.

Tänä vuonna vuorossa olivat Tikkurilafestivaalit, * jonne minun on monta kertaa pitänyt mennä. Nyt – järjestelmällisen ja ajoissa tapahtuneen suunnittelun ansiosta – torstaista lauantai oli varattu pelkälle festaroinnille.

Tikkurilafestareiden hyviä puolia tällaiselle aikuisemmalle kävijälle on ehdottomasti helppous. Lavoja on vain kaksi, joissa vuoron perään esiintyi vaihtuvat artistit. Lavojen välissä oli juomapisteitä ja vessoja.

Vip-puolella eritysikiitos siitä, miten pöytiä taiottiin käytännössä tyhjästä perustamalla niitä. Junalla pääsee käytännössä suoraan lippupisteiden luo.  Kun energiaa ei mene turhaan säätämiseen, voi keskittyä olennaiseen; nauttimaan keikoista ja seurasta. Festarihaikeus iski sekin viimeistään, kun kuunneltiin Tikkurilafestarit päättänyttä Apulantaa. Lämmin kesäyö ja yhteislaulanta jatkuisi vasta vuoden kuluttua. Kaikki loputon kauneus.

 

*Lippu Tikkurilafestivaaleille saatu*, ensi vuoden liput Blind bird -hinnoilla myynnissä jo nyt täällä. 

lue myös

Miltä lapsuuden kotikaupunki tuntuu puoli elämää myöhemmin?