Hae
Gaalanainen

Toteutin haaveeni ja testasin Suvi Tiilikaisen microblading-kulmat

Alkuun seuraa nolo tunnustus.

Luulin vuosia, että näkemäni microblanding-tekniikalla tehdyt kulmakarvat ovat vain taitavien meikkaajien tai luonnonkauniiden ihmisten etuoikeus – tai minulla ei nyt satu olemaan vain kovin kummoiset kulmat.

Seuraavaksi, kun aloin tunnistaa tuolla tekniikalla tehtyjä kulmia luulin, että ne kestävät ikuisesti – kuin tatuoinnit!

Minulle oli aina ollut myös itsestäänselvyys, että jos jollakin joskus nuo microblandingit tekisin, teettäisin ne Suvi Tiilikaisella. En ollut ikinä kuullut kenenkään hänellä kulmissa käyneen olleen muuta kuin supertyytyväinen. Suvin ajat täyttyvät vain täyttyvät käytännössä heti, kun hän ne avaa, joten viime syksynä toimin nopeasti ja sain ajan varattua.

Suvi ottaa asiakkaita vain sen verran, mitä tietää, että voi tehdä sataprosenttisella huolellisuudella. Arvostan tällaista työmoraalia, joten siksikään en edes katsonut missä muualla noita kulmia voisi teettää. Jälkeenpäin kuulin, että kulmabisnes on nykyään aikamoinen villi länsi ja tekijöitä on laidasta laitaan.

Mutta siis kertauksena mitä microblinding-kulmat ovat?(jos sattuu, että jollain muullakin on hieman epäselvää)

Yksi nimitys microblinding-kulmista on 3D-kulmakarvat. Käsittelysstä kulmiin piirretään karvoja, jotka näyttävät hyvin aidoilta. Kyseessä ei ole siis tatuointi, vaan oma tekniikka ja keskimäärin noin vuoden kuluttua pigmentti katoaa pois. Haasteellista touhusta tekee se, että jokaisen kasvot ovat luonnollisesti yksilölliset ja jokainen karva piirretään yksitellen. Suvi käytti hyvin pitkän aikaa, kun hän mittaili ja maalaili juuri sopivan malliset ja väriset kulmat juuri minun kasvoille. 

Miten microblanding-kulmat tehdään?

Muotoilun ja kulmien värivalinnan jälkeen varsinaisessa tekovaiheessa Suvi puudutti kulmien alueen ihon sen jälkeen, kun siihen oli vedetty pieniä viiltoja (näin puudutusaine pääsi toimimaan). Viiltojen kautta valittu väripigmentti pääsee näin sisään. Olen aika kipuherkkä, mutta viiltojen tuoma kipu ei tuntunut missään kohtaa erityisen voimakkaalta. Sitä voisi verrata ehkä sokerointiin. Käsittelyn jälkeen kulmat olivat todella ryhdikkäät, tummat, mutta luonnolliset (väri haalenee yksilöllisesti seuraavan viikon aikana) ja lähdin suoraan hoitolasta aloittamaan työpäivän. Kulmat punoittivat hiukan, mutta sitä varten Suvi antoi oman kulmageelin, jota lisäilin kulmiin noin viikon ajan pari kertaa päivässä. Tuona aikana ei myöskään suositella hikiliikuntaa.

Millaiset kulmista tuli?

Viikon kuluttua kulmat olivat tervehtyneet, kuukauden kuluttua oli kulmien vahvistusaika (kuuluu hintaan), jolloin Suvi katsoi, miten väri on tarttunut ja tekee tarvittaessa lisäviiltoja. Arvostin Suvin rehellisyyttä tässäkin; hän sanoi, että minulle väri ei ollut tarttunut parhaalla mahdollisella tavalla. Näin käy noin kahdessakymmenessä prosentissa tapauksia. Itse olin ollut luonnollisen värisiin kulmiin todella tyytyväinen. Suvi teki minulle uusia viiltoja enemmän kuin normaalisti vahvistuskäynnillä tehdään. 

Tämä vahvistuskäynti oli syyskuun lopulla ja minusta kulmissa on vieläkin väriä. Haalistuminen on yksilöllistä; keskimäärin kulmat kestävät 1-2 vuotta. Itse olin ”helppoihin kulmiin” niin tyytyväinen, että käyn tekemässä microblandingin toistekin. Toimenpide on toki arvokas (590 euroa sisältäen tuon vahvistuskäynnin), mutta tässä hieman kaaottisessa elämäntilanteessa, jossa ehostukseen ei ole usein aikaa ollenkaan, kulmat toivat kivasti ”ryhtiä” kasvoihin naturelleina päivinäkin. 

Yhteys:

Brows by Suvi Tiilikainen sivut ja ajanvaraus täällä. Suvi ilmoittelee myös vapautuvista ajoista Instagram-tilillään @suvitiilikainen

*kulmat saatu alennuksella

 

Somesynttärit nostaa arkisenkin juhlapäivän uudelle tasolle, mutta miksi silti hävettää?

Somesynttäreiden kunniaksi otin kuvan Hannele Laurin kanssa elokuvan kuvauksissa.

Reilu kuusi vuotta sitten olin asiakkaani toimituksessa palaverissa, kun päätoimittaja nosti esiin kukat ja pyysi minua eteen. Olin mennyt joululomalla naimisiin ja toimitus halusi muistaa. Hieno ele, arvostan, mutta toivottavasti ei jää elämässäni parhaaksi saavutukseksi, mutisin kiitospuheeni lomassa.

Osittain vitsiksi tarkoitettu heitto oli minulle kuitenkin totta; kuka tahansa voi minusta mennä naimisiin, ja jollain tasolla en kokenut ansainneeni kaikkea sitä huomiota.

Samasta syystä oli tarkoitus poistaa viime vuonna Facebookin syntymäpäivämerkintä. No se unohtui (onhan tässä vuosi aikaa), samoin kun tänä vuonna tajusin aamupäivällä liian myöhään, että onnitteluiden virta valtaa seinälle. Jokainen niistä tuntuu hyvältä, mutta ihan rehellisesti synttärihehkutukset välillä hävettävät nekin; syntymäpäiväkin kun on meillä kaikilla (tai no karkauspäivänä syntyneillä kai joka neljäs vuosi), joten minulle tulee somesynttäripäivänä myös välillä fiilis, että apua olenkohan muistanut itse ikinä onnitella tuota tai häntä. Ikä ei (aina) hävetä, mutta ansaitsematon huomio kyllä.

Uskon elämässä vastavuoroisuuteen ja somesynttäreissä onnittelut jäävät väkisinkin toispuolisiksi. Varsinkin, kun Facebookin käyttö ainakin omalla kohdalla vähenee koko ajan.

Siitä huolimatta ja juurikin siksi haluan kiittää kaikkia ihania onnitteluista. Siitä, että otitte kesäkuisena keskiviikkona aikaa kaaoksen tai auringonoton keskellä ja muistitte minua. KIITOS <3

Toki se, että saa ja on saanut elää on maailman suurimman kiitollisuuden aihe, ja olen juhlistanut toki vähän isommin pyöreitä ja puolipyöreitä. Olen myös miettinyt, että pitäisikö minun hehkuttaa jotenkin enemmän somessa lasteni syntymäpäiviä.

Tietenkin ne ovat jokaisessa perheessä suuri asia, ja välillä mietin, että olenko asian suhteen julkisesti jotenkin pidättyväinen? Tiedän, että minä (ja moni muu) arvostaa ja rakastaa lapsiani, mutta tarkoittaako oma yleinen sosiaalinen synttärihäpeilyni sitä, että arvostan itseäni omana itseäni vaan aina suoritusten kautta? Eikö koko ihmisarvon koko perusta kai liity siihen, että jokainen ihminen on sinällään arvokas, mutta minusta yhä onnittelut täytyy ansaita.

Siinäpä mietittävää samalla kun lähden elelemään kohti 38 ikävuotta. Ikähän itsessään on vain numero. Siitä muistutti Hannele Laurikin tänään Ylöjärvellä 70 on vain numero -elokuvan kuvauksissa.