Hae
Gaalanainen

Iisalmi – miltä lapsuuden kotikaupunki tuntuu puoli elämää myöhemmin?

Iisalmi – kaupunki, jossa vietin 18 ensimmäistä elinvuottani. Kun muutin sieltä opiskelemaan, kävin lapsuudenkodissa varmasti ainakin neljä kertaa vuodessa pidemmän pätkän. Ensimmäiset vuodet kaupungista  ja yleensäkin kotoa muuton jälkeen ovat minusta näin jälkeenpäin mietitttynä osittain sellaista napanuoran katkaisua.

Oli ihanaa kokoontua porukalla eri puolilla opiskelevien kavereiden kanssa jouluisin vanhaan kunnon kotikaupungin baariin, käydä vetämässä vanhan jumppaseuran ryhmille treenejä. Iisalmesta puhuttiin aika sarkastiseen sävyyn Iippolana, mutta kuitenkin sinne tuntui turvalliselta palata nuolemaan haavoja, jos piti hakea vauhtia kariutuneisiin unelmiin tai poikaystävä jätti.

Mutta aina minulle oli selvää, että Iisalmesta lähtisin, kun lukio päättyisi, enkä sen jälkeen lopullisesti palaisi. En tiedä, miksi se oli niin, mutta en koskaan nähnyt muuta vaihtoehtoa. Ei siinä ollut mitään dramaattista tai elämää suurempaa, mutta niin kauan kuin mistään mitään muistan, lähtö ilman lopullista paluuta oli minulle selvä.

Toki elämä on sittemmin opettanut, että aina ei voi valita. Joskus paluu on siinä tilanteessa ainoa oikea vaihtoehto.

Aikuisena asiat näkee toisin

Harvan perimmäinen onnellisuus riippuu Suomessa kai asuinpaikasta.

Näin ajattelen nyt, tänään 38 vuotta täyttävänä, lähes 20 vuotta Iisalmesta muuton jälkeen. Olen asunut pidempään muualla kuin aikanaan Iisalmessa asuin. Takana on myös pisin aika ikinä poissa Iisalmesta, koska korona. Kävin kaupungissa viimeksi helmikuussa 2020, ja nyt sitten vasta viime viikolla.

Lapsuudenkaupungin tiivistäminen lyhyesti on lähes mahdotonta. Tietyssä nostalgisessa mielentilassa lähes kaikki tuo kyyneleet silmiin; meidän kaunis lukio, ala-asteen luokka ja keväällä eläkkeelle jäänyt ope, jolle olimme kuin omia lapsia.

Kuopus kurkkasi vanhan opinahjoni, Iisalmen lyseon ovesta ja …

 

Mummolassa lapsuuden sielunmaisema ja jokainen nurkkaus, joka on tuttu. Isän haudalle veimme pojan viimeisen leiripäivän (meidän poika oli Iisalmessa jääkiekkoleirillä, siitä on oma postaus Instagramissa) jälkeen kukat. Miten ylpeä isä olisikaan ollut, että Iisalmessa tuollainen leiri järjestetään. Ja miten ylpeä hän olisi ollut pojasta, omasta lapsenlapsestaan, joka pärjäsi hienosti kentällä kuin sen ulkopuolella äidin murretta puhuvien lasten kanssa. Se on pikkukaupungin etuja, pienet jutut tuntuivat elämää suuremmilta. Vai oliko se sittenkin vain lapsuus, jonka aikuisuus olisi karsistanut kaupungista riippumatta?

Aikuisena katson vanhaa kotikaupunkia eri tavalla. Uimarannalla katson helteessä kylpeviä rannan kupeessa olevia puutaloja. Ovatko nämä olleet aina näin hienoja? Keitä täällä asuu? Ovatko he onnellisia? Olisinko minä ollut onnellinen tässä kaupungissa, jos olisin jäänyt? Tai palannut?

Ystävien rantasaunalla. Näyttää vahvasti kesältä.

Mun koti ei ole enää täällä, mutta juuret ovat

Keskustan jokaisen kadun käänteen tiedän, mutta moni liike tai ravintola on vaihtanut paikkaa tai nimeä. Kun terassilla katson lapsuudenystävien pöydästämme toisiin, huomaan olevani vieras kaupungissa. En tunne näitä ihmisiä tai heidän tarinoitaan. Tämä on nyt heidän kotinsa, mutta minun juuret ovat aina täällä – vaikka kotini onkin muualla.

 

 

Voiko joulupukin tilata koronajouluna?

 

 

Voiko joulupukin tilata koronajouluna? Joulun aikaan kiirettä piiisaa, joten olen yleensä tilannut pukin hyvissä ajoin.

Joulupukiltamme tuli jo viime viikolla viesti, korona-jouluna heidän palvelu voisi tulla piipahtamaan eteisessä. Meillä joulupukki on ollut ulkoistettu sen jälkeen, kun aloimme viisi vuotta sitten viettää joulut kotona, kun talomme valmistui.

Oman kotijouluperinteen alkamisen jälkeen olen ollut jouluvalmisteluissa suhteellisen täsmällinen. En halua, että vuoden parhain juhla hukkuu kaaoksen alle, sillä työkiireet myös kasvavat vuoden loppua kohti. Kaksi kuukautta ennen joulua teen sen inventaarion, jossa katson hyvinkin tarkasti joululahjatarpeita. Pyhäinpäivän jälkeen kaivan ja laitan jouluvalot ja lyön lukkoon joulupukin. Nyt joulupukki oli tainnut varautua koronakaranteeniin, kun kysely tuli aikaisemmin kuin männävuosina.

Viime viikolla THL linjasi, että laajempi perhejoulu on riski

Meillä jouluna on molempien vanhemmat ja mun miehen sisko, joista kukaan ei ole vielä varsinaisessa riskiryhmässä, vaikka appivanhemmat jäävätkin ensi vuonna eläkkeelle. Kolmesta lapsista nuorin, 5-vuotias, uskoo vielä joulupukkiin. Yleensä ekaluokalle mentäessä epäilyt joulupukki-hommasta ovat kahdella vanhemmista lapsista alkaneet, joten haluaisin vaalia muutamaa taianomaista lapsuuden joulua mahdollisimman perinpohjaisesti.

Meillä on ollut haave viettää joku joulu Kaliforniassa, joten olemme kertoneet lapsille, että kun joulupukki ei ehdi joka paikkaan, niin hän käy heittämässä lahjat savupiipusta. Meillä on myös joulusukka jokaisen lapsen ovessa muistuttamassa tästäkin perinteestä.

Nyt mietimme, että olisiko tänä vuonna meilläkin pukin vuoro tuoda lahjat aaton vastaisena yönä kuusen alle? Jos pukki vaikka voisi kirjoittaa kirjeen, että lahjat saa avata vasta aattoiltana päivällisen jälkeen? Vai kutsuako pukki vain eteiseen? Miten teillä on mietitty jouluvalmisteluja koronajouluna 2020?

Lue myös:

8 viikkoa jouluun: Lahjainventaario! Miksi saan pidettyä työt ja lasten elämän järjestyksessä, mutta en kotiani?