Hae
Gaalanainen

Syyskuun arvonta: Työuupumuskirja auttaa tunnistamaan omat rajat, Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt -teoksessa koko elämä on uuvuttavaa

Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt ja Rosanna Marilan Työuupumuskirja kuvaavat uupumista eri kulmista.

Miellyttäjä. Suorittaja. Optimoija. Innostuja. Armoton (itseään kohtaan).                                                 check. check. check. ja check.

Olen lukenut tällä viikolla kaksi erilaista uupumusta käsittelevää kirjaa. Rosanna Marilan kirjoittama ja Liisa Valosen kuvaama Työuupumuskirja (Docendo) kertoo työuupumuksesta, sen kokeneista ja siitä selvinneistä. Teos antaa myös konkreettisia ohjeita, miten toimia, kun työ alkaa tuntua liian kuormittavalta.

Pystyn tunnistamaan jotain itsestäni monista sen kohtaloista. Kuten nykyisen Helsingin Sanomien päätoimittaja Anu Ubaun kuvailun minuuttiaikataulutetusta aamusta, jolloin aikataulu pettää,  kun auton ikkunat ovat jäätyneet, eikä niiden skrapaamista ole laskettu aikatauluun. Tätä seuraa itkuromahdus.

Monta rastia pystyn heittämään myös muiden selviytyjäkertomuksen kohdalle; syyllisen tunteeni siitä, että sopiiko unelmatyössä uupua? Ja pelon, että jos kieltäydyn työkeikasta, loppuvatko työt kohta kokonaan.

En itse ole ollut vakavasti työuupunut, mutta olen flirttaillut sen kanssa tasaisin väliajoin. Kuten viimeksi kirjoitin, uskon, että minut on pelastanut uupumukselta se, että pystyn latautumaan aika nopeasti. Pystyn hengittämään vapaammin, kun  olen saanut järjestettyä koko elämän aikataulut uudestaan inhimillisesti.

Kun luin Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt -kirjan (Gummerus), ymmärsin paremmin, että olen ollut välillä uupunut koko elämän kuormittavuuteen. En varsinaisesti itse ja vain työhön.

Kolun kirja vie syviin vesiin erittelemällä ja kyseenalaistamalla varsinkin meidän millenniaalien toimintamalleja.. Perimmäisenä kulkee kysymys, kuinka olla tarpeeksi maailmassa, jossa mikään ei riitä?

Eeva maalaa tarkasti faktat. Millenniaalien talous ja työt ovat epävarmempaa kuin edellisillä sukupolvilla, työelämän vaatimukset liukuvat vapaa-ajalle, sosiaalinen media, jatkuvien päämäärien, välietappien ja onnellisuuden tavoittelu syventää kelpaamattomuuden kokemusta ja niin edelleen.

Ylisuorittamisella Kolu arvelee, että moni juoksee karkuun sisäistä synkkyyttä, jota ei kaiken suorittamisen alta kukaan huomaa. Mutta ilo.

Se ei yllä silmiin saakka.

Minulla on ilo saada arpoa yksi kappale kumpaistakin näistä syksyn kirjahelmistä (kumpikaan teos ei ole tullut vielä E- ja äänikirjapalveluhin)!

Toimi siis näin; ota seurantaan mun @gaalanainen -tili Instagramissa ja kommentoi hep syyskuun arvonta -kuvan alle ja/tai tähän blogin kommenttikenttään (tai saa kommentoida kerran myös molempiin). Jos haluat kertoa kommenteissa hepin sijaan omia vinkkejäsi parempaan jaksamiseen, niin sekin on vallan suotavaa.  Arvonta suoritetaan syyskuun loppuun mennessä.

Elokuun arvonnan Anni Hautala X Very nice -malliston hameen voitti @niinamarjatta.

Rauhallista viikonloppua kaikille!

(toteaa nainen joka saapui aamuyöllä viideltä työpippaloista kotiin)

 

 

Gaalanainen suosittelee: Lari Halme olisi ansainnut Päiväni murmelina -musikaalin pääroolista seisovat aplodit

Kaupunginteatterin aulassa voi ottaa valokuvia Lari Halmeen, tai siis Philin, pahviversion kanssa.

Eilen ensi-iltansa saanut Helsingin Kaupunginteatterin Päiväni murmelina -musikaali lähtee kovista odotuksista.

Teatterin kaksi edellistä musikaalia; Kinky boots ja yhä ohjelmistossa oleva Pieni merenneito ovat nousseet sekä hiteiksi ja aikansa suurmusikaaleiksi. Päiväni murmelina -ohjaajana löytyy sama mies näiden kahden musikaalin takaa; Samuel Harjanne, joka on noussut eittämättä Suomessa musikaaliohjaajien kärkinimeksi.

Päiväni murmelina ei voisi osua paremmin aikaan. Alun perin elokuvana vuonna 1993 esitetyssä teoksessa meteorologi Phil Connors joutuu juttukeikalle pikkukaupunkiin raportoimaan murmelipäivästä. Todellisuudessakin Punxtatawayneyssa 2.helmikuuta järjestettävässä juhlassa ennustetaan kevään sää murmelin varjon mukaan.

Tarinassa Phil herää joka päivä tuohon samaan, helmikuun toiseen, aamuun. Ensimmäinen puoliaika on ammattiteatterin tapaan sujuvaa musikaalinäytäntöä, mutta vasta toisessa näytöksessä homma lähtee lentoon.

Lari Halme on ilmiömäinen näytellessään pieniä eleitä myöten ensin epäystävällistä ja nuivaa Philiä, joka etsii syytä, miksi ja miten juuri hänen on elettävä tämä sama päivä uudestaan. Toisessa näytöksessä myös muiden kaupunkilaisten roolihahmojen tarinat alkavat avautua, mutta Philin rooli on niin keskeinen ja kantava, että muiden tarinat jäävät pakostakin ohuemmiksi.

Päiväni murmelina on hyödyntänyt ilmeisesti Pienen merenneidon näyttämötekniikkaa, sillä tässäkin teoksessa katsojaa viihdytetään silmänkääntötempuilla, jotka tekevät muutamista musikaalin kohtauksista lähes elokuvamaisia ja viihdyttäviä.

En itse muistanut tarkasti elokuvan syvintä sanomaa, vaikka viime keväänä päivääni murmelina tuli hoettua enemmän kuin koskaan, joten koin ahaa-elämyksiä toisessa näytöksessä useaan otteeseen.

Käsiohjelmasssa kerrotaan, että joidenkin elokuvaa analysoineiden mukaan Phil viettää tuossa helmikuun toisen päivän toistuvassa aikasilmukassa 34 vuotta. Tuon tuskan, turhaantumisen, epätietoisuuden ja oivallukset ajasta, sen arvosta ja mitä  varten täällä olemme Lari Halme ja työryhmä maalaavat kokonaisuudessaan lavalle uskottavasti ja viihdyttävästi.

Uskon, että jokainen katsoja löytää musikaalin sanomasta oman merkityksensä, varsinkin jos elokuvan katsomisesta on aikaa.

Korona-aikana seurueet erottaa teatterissa toisistaan penkin välimitalla.

Kaupunginteatteri on ottanut koronarajoitukset vakavasti ja paikkoja per seurue myydään yhden penkin välein. Myös maskeja yleisöstä oli arviolta yli puolella. Korona-aika vaikutti myös loppukiitoksiin, jotka hoidettiin alta tavallista nopeammin, kun kuulutus ohjasi katsojat siirtymään turvallisesti ulos salista.. Se jäi hieman harmittamaan, sillä Lari Halme olisi ansainnut roolivedostaan seisovat aplodit.

 

Liput ja lisätiedot

kuva Jonna Öhrnberg

Gaalanainen suosittelee -postaussarjassa nostan ja kerron tuoreista elokuvista, teatteriesityksistä, keikoista, kirjoista, tv-sarjoista – siis kaikesta viihteellisestä näkemästäni ja kokemastani, josta olen syystä tai toisesta pitänyt. Kritiikkiäkin esitetään, mutta lähtökohtaisesti nostan esille teoksia, jotka ovat koskettaneet, viihdyttäneet ja ansainneet minusta paikkansa.