Hae
Gaalanainen

Mikkelin Jukurit – reissu kauden kuumimpaan kiekkokaupunkiin +tarjouskoodi kiekkoturisteille Mikkelin Sokos hotel Vaakunaan

Kukapa olisi uskonut vielä vuosi sitten, että lähtisin viettämään tyttöjen viikonloppua Mikkeliin. Ei sillä, että minulla olisi mitään Mikkeliä vastaan, mutta en kerrassaan tunne ketään Mikkelistä, enkä ole siellä satunnaisia Iisalmen reissujen huoltoasemavälipysähdyksiä lukuun ottamatta käynyt. Eli ainakin lähtökohtaisesti ajatus olisi tuntunut kaukaiselta.

Tällä hetkellä tuolla eteläsavolaisessa kaupungissa on yksi nähtävyys ylitse muiden; Mikkelin oma jääkiekkojoukkue Jukurit. Tuo kiekkoliigan jumbojoukkueeksi pitkään tuomittu joukkue on ollut 2021-2022 liigakauden sensaatio – ja menossa ensimmäistä kertaa seuran historiassa playoffseihin. Jukurit taistelee tänä iltana jopa runkosarjan voitosta.

Minullakin on ollut perheenkin kanssa suunnitelmissa koko kiekkokausi mennä katsomaan kaupunkiin peliä ja Jukurit-huumaa. Sitten yhtäkkiä heräsin tänä erikoisena aikana siihen, että on melkein kevät ja runkosarjan viimeiset pelit ovat käsillä. Joten gloryhuntereina suuntasimme kaveriporukalla viime lauantaina kauden toiseksi viimeiseen runkosarjan kotiotteluun Jukurit-HIFK.

Meidän porukassa reissasi Jukureiden päävalmentajan Olli Jokisen vaimo, mun ystävä Kata, joten oli ihan mahtava tietysti päästä seuraamaan Jukureiden pelipäivän meininkejä vähän myös eri kantilta, kun Olli ystävällisesti esitteli pelin jälkeen joukkueen Oma Arenan tiloja ja jaksoi vastailla meidän kysymyksiin, kun vietimme ottelun jälkeen iltaa Jukureiden joukkueen ja heidän puolisoiden kanssa runkosarjan päätösillallisella.

Paikallista laatua

Koska tarkoituksena oli viettää rento viikonloppu yhdessä, kartoitimme pelipäivän selvittyä eri hotellivaihtoehtoja. Eniten meille vinkattiin Mikkelin Original Sokos Hotel Vaakunaa, joka on vasta uudistettu. Paikallisuus ja vastuullisuus ovat hotellin arvoja ja ne näkyivät aamupalapöydästä huoneiden sisustukseen. Meidän huoneet* olivat yhden lisäoven takana, mikä tuntui helpottavalta, sillä meidän porukka ei ole nimittäin ihan hiljaisimmasta päästä.

Huoneiden sisutuksessa oli persoonallisuutta ja paikallisuutta. Hotelli sijaitsee kävelymatkan päässä junalta, aamupalalla meidän lempparit olivat oman leipomon leivät ja piirakat. 

Vaakunan alakerrassa on myös iso yökerho, jossa poikkesimme illalliselta tullessa. Vaakunan sijainti on ideaali; juna-asemalle kävelee viisi minuuttia ja Mikkelin tori alkaa melkein ulko-ovelta. Jäähallille on noin kymmenen minuutin matka, jonka kuljimme autolla. Ymmärtääkseni hallille on myös keskustasta bussiyhteys ainakin tätä kautta.

Sittenkin kiekkokevät

Ihan täysin gloryhunterina en minäkään reissussa ollut. Tässä omituisessa ja pelottavassa ajassa jääkiekko on edustanut ainakin minulle ihanaa normaaliutta. Asiat tuntuvat hetken ihanan tavalliselta, kun edes hetken ainoa jännitettävä asia on ottelun lopputulos. SM-liigan TV-pelit meillä katsotaan aina harkkamenojen ja töiden puitteissa, mutta koskaan ei ole ollut näin pitkää taukoa, että olisin ollut livenä katsomassa jotain muuta kun oman juniorin kiekkoa. Ja olihan tunelma tuolla arenalla aivan uskomaton, kun HIFK kaatui 4-0.

Toki olen myös suunnattoman myötäylpeä, miten Olli Jokinen on näyttänyt kykynsä liigavalmentajana. Olen päässyt seuraamaan Ollin valmentamista muutamia kertoja Floridassa hänen perustamassa kiekkoakatemiassa ja viime kesänä SFHA-kiekkoleirillä Iisalmessa, jossa meidän juniori oli leirillä. Sellaista paloa, joka Ollilla on urheilijan kokonaisvaltaiseen kehittämiseen; oli se sitten suuri tai pieni, ei voi teeskennellä.

Ikioma Areena oli lauantaina kahdeksaa paikkaa vaille myyty loppuun.

Olli Jokinen luotsaa menestyksekkäästi Mikkelin kiekkoihmettä – ja jaksoi pelin jälkeen esitellä meille vielä joukkueen omat tilat.

Eikä pelkästään palo ole Jukureita tähän paikkaan tuonut, vaan taustalla on koko elämän ajan kerätty tietotaito. Se, että päävalmentaja toteaa, että hän ei tiedä, eikä tarvitse tietää kaikesta kaikkea, vaan vastuualueet on jaettu ne parhaiten taitavalle, on hyväitsetuntoisen valmentajan metodi. Metodi jolla ei nosteta valmentajan omaa egoa, vaan keskitytään pelaajiin ja sitä kautta joukkueen kehittämiseen. Se säteilee tällä hetkellä koko joukkueeseen – ja myös meihin vieraisiin ja kannattajiin. Olli on aidosti ihminen ja valmentaja, joka haluaa, että ympärillä olevat ihmiset voivat hyvin ja viihtyvät. Se ei ole helpoin tapa toimia, mutta kun se lähtee aidosti sydämestä ja kiinnostuksesta, se lienee enemmän elämäntapa.

Metodeita yli lajirajojen

Nyt on ehkä jälkiviisaanakin helppo ihmetellä, miten tällaista jokaiseen pelaajaan yksilöllistä kehittämistä ei ole aikaisemmin tämän tason joukkueurheilussa huomioitu. Sanoinkin Päällikölle, joka pelin jälkeisenä päivänä heitti meitä junalle, miten itsekin olen aikoinaan valmentajana teettänyt vuosikymmenet jokaiselle jo aikuisten sarjan voimistelijalle tismalleen samat harjoitteet. Bonuksena päälle, Ollin valmennustyyli on aidosti kannustava ja eteenpäin vievä. Hänestä pelaaja ei koskaan voi saada liikaa kehuja. Uskon, että Jukurit jättävät kaudesta perinnöksi kannustavan ja yksilöllisen valmennuskulttuurin – toivottavasti yli lajirajojen.

Tämän työn hedelmiä pääsee nyt sunnuntaista alkaen seuraamaan playoffsien myötä kevään ajan Mikkelissä.  Sen kunniaksi Vaakuna halusi tarjota kiekkofaneille 22.3-1.5.väliselle ajalle tarjouksen.

Varauskoodilla BVIIKONLOPPU22 tarjoushintaisia huoneita Mikkelin Vaakunaan saatavilla rajoitetusti viikonlopuille (pe-su). Hinta 85€ / vrk / standard – luokan huone yhdelle tai kahdelle. Hintaan sisältyy aamiainen ja hotellisaunavuoro.Varaukset sokoshotels.fi, viimeistään 2 vrk ennen saapumista.

Lämmin kiitos vielä rakkaat ystävät, Jukurien koko porukka unohtamatta vaimoja sekä tyttöystäviä ja Vaakuna mahtavasta viikonlopusta, josta ei naurua uupunut! Eikös kaikki parhaat reissut pääty sanoihin kiitos ja anteeksi (varsinkin ravintolavaunun kanssamatkustajat).

*huoneet saatu

Kun äänikirja ei riitä – syksyn 2021 uutuuskirjat, jotka halusimme myös kirjahyllyyn

Epäilyksistä huolimatta minustakin on tullut viimeisen vuoden aikana äänikirjojen kuluttaja. Myönnän ne ovat yksi parhaista ajankäyttömuodoista kävelylenkeillä tai siivotessa (samaan kategoriaan kuuluivat jo aikaisemmin ehdottomasti myös maratonpuhelut, podcastit tai musiikin kuuntelu).

Huomaan, että lukuaikapalveluiden myötä kirjoista on tullut vähän kuin uusia biisejä tai Netflix-sarjoja; odotat silmät ristissä keskiyön hetkeä, jolloin odotan kirjan latautuvan sillä sekunnilla, kun julkaisupäivä koittaa. Myös lenkille lähtö on paljoooon motivoimempaa, kun saa korvanappehin odotetun teoksen.

Tällaiselle perinteiselle kirjaihmiselle ääni- ja e-kirjat ovat olleet kuitenkin myös suuri muutos tekstin haltuun ottamisessa. Edelleen olen sitä mieltä, että kaikissa tapauksissa lukuaikapalveluista ei ole perinteisen kirjan paikan täyttäjäksi. Kuten myöskään kaikissa paikoissa perinteinen kirja ei voi olla äänikirja. Eli ei joko tai vaan sekä että vai miten se nyt menikään.

Mutta jatkossakin aion hankkia koskettavimmat, ihanimmat ja informatiivisimmita lukuaikapalvelusta lukemani tai kuuntelemani kirjat myös fyysisenä.

Miksikö?

*Sähköiseen kirjaan- saati äänikirjan- aikaismmille sivuille on vaikeampi palata. Oli kyseessä sitten elämänhallintaopas tai romaani, niin joskus joku asia tai käänne pitää tarkistaa aikaisemmilta sivuilta. Konkreettisessa versiossa se on paljon helpompaa.

*Lukuaikapalvelua käyttäessä on aina kiinni puhelimella. Viime aikoina minulle on tullut yhä enemmän tarve kyseenalaistaa puhelimella roikkumista. Kirjan (kuin myös aikakauslehden) kanssa pääsee vielä uppoutumaan omaan maailmaan, ilman että plärää samalla Instagram-viestiä tai jää keskustelemaan whatsapp-ryhmään, mikä ravintola olisi paras pikkujouluillaksi tai jatkopaikaksi. Kaipaan irtiottoja puhelimesta – fyysinen kirja on niistä yksi parhaista.

*Kirjoittajat ja kirjailijat asettelevat ja rytmittävät tekstin tietyllä tavalla. Äänikirjassa kappalejaot, välimerkit ja rytmitykset eivät samalla tavalla aukene, vaikka lukija olisi kuinka taitava.

*Minusta on yksinkertaisesti ihana haahuilla kirjakaupassa selailemassa kirjoja. Bookbeatin plärääminen ei ainakaan vielä aiheuta samaa, rauhoittavaa, tunne-elämystä.

Mitkä kirjat jäävät juuri meidän kirjahyllyyn?

Johonkin aikaan muhkea kirjahylly tai kirjastohuone on ollut jonkunmoinen sivistyksen osoittava statussymboli. En tiedä, onko näin enää.

Olen halunnut pitää viime vuosina tavaran määrän minimissä. Myös työhuoneen kaappini päällys; metrin korkuinen tila, joka toimittaa tällä hetkellä minimalistisuuteen pyrkivän kodin aikuisten kirjahyllyn virkaa, käydään läpi tarkoin. Tarvitsenko enää vuonna 2000 julkaistua David Beckhamin elämäkertaa? Serkun tekemästä väitöskirjasta en voi luopua, vaikka en siihen palaisikaan. Samoin kun kirjasta, jossa on väärinkuultuja laulun sanoja vuodelta nakki – en vain raski heittää pois, vaikka lähes kaikki muut teiniajan kirjat ovat lähteneet kiertoon, tai ainakin lasten kirjahyllyihin (siis kaappien päälle).

Kirjojen suhteen olen siis armollisempi konmarittaja ja niitä hankin myös herkemmin. Ehkä siksi, että itsekin jokusen tietokirjan tehneenä tiedän, millaisen työmäärän sen tekeminen vaatii. Joten haluan tukea kirjailijaa hankkimalla kirjan (siitä kirjailija saa muuten suuremman palkkion kun äänikirjan kuuntelusta). Jollain tavalla fyysiset kirjat edustavat minulle myös pysyvyyttä, sivistystä ja rauhaa.

Silti yritän aina syksyn tullen rajoittaa itseäni. Työni kannalta työpöydälle kertyy paljon kirjoja, joten olen luvannut miettiä mitkä sähköisenä kuuntelemani kirjat enää oikeasti tarvitsen fyysisenä kirhahyllyihimme.

Mutta aina lähtee vähän lapasesta.

Näin Helsingin kirjamessuviikon kunniaksi listasin tänä syksynä julkaistuja teoksia, jotka halusimme lukuaikapalveluista kuluttamisen jälkeen kotiimme.

Listasin kirjat alle kategorioittain, lasten- ja nuortenkirjoissa kirjoihin on nyt lasten sukupuolet; meillä lapset ovat lukeneet aika perinteisesti tytöille tai pojille suunnattuja teoksia, mutta sukupuolet tähän listaamalla en neuvo ketään olettamaan, että kaikki kirjat eivät voisi mennä kenelle tahansa. Meilläkin lapset onneksi lukevat ja kuuntelevat vielä joitakin samoja kirjoja ristiin.

Syksyn uutuuskirjat, jotka oli pakko saada

Tietokirjat

Petra Olli – Painija (Mikko Kekäläinen, Tammi)

Mikko Kekäläinen onnistuu kirjoittamaan esikoiskirjassaan maailmanmestaripainija Petra Ollin tarinan juniorivuosista uran yllättävään lopettamiseen lämpimästi, pohjalaisia sävyjä mukaillen kursailematta, mutta myös hienovaraisesti. Samalla Petran räiskyvä, mutta myös herkkä persoona tulee hienosti esille. Kirja auttaa ymmärtämään millaista on olla painija ja huippu-urheilija, joten se on kiinnostavaa luettavaa myös muille kun tuossa maailmassa eläville.

 

Tauko (Laura Friman, Gummerus)

Inhorehellisesti, hauskasti ja samaistuttavasti, mutta myös monipuolisesti onnistuu Laura Friman kertomaan vuoden kestäneestä vaatteiden ostolakostaan. Sinällään raskaatkin aiheet – ekologisuus, tuhokapiltalismi, ulkonäköpaineet ja niin edelleen on koottu muotoon, joka jaksaa pitää yllä myös aloitteven äänikirjakuuntelijan mielenkiinnon. Kuunneltuani kirjan huomasin kuitenkin, että muutamiin oivalluksiin (äitisuhde!) halusin ehdottomasti vielä palata fiilistelemään vielä lukemalla teoksen myös kirjana.

 

Pakkopositiivisuudesta tasapainoon (Johanna Huhtamäki, Otava)

 Miten lisätä onnellisuutta ja kiitollisuutta elämäänsä, niin että siitä ei tule pakkopullaa, voiko sanoa sitä toksista positiivisuutta? Huhtamäki lähestyy näitä teemoja tieteen keinoin, mutta selkeästi, eikä kuitenkaan liian raskaasti. Kaikki tunteet kuuluvat elämään. Niiden kanssa painiminen on monimutkaista, mutta kirja on hyvä muistutus, että itseensä tutustuminen ei ole koskaan liian myöhäistä ja se kannattaa.

 

Kaija Koo – Taipumaton (Jouni K. Kemppainen, WSOY)

Yhden Suomen kirkkaimman laulajan elämäkerta oli varmasti yksi vuoden odotetuimpia teoksia. Itse (Koota monta kertaa haastatelleena) olin skeptisempi; onko kirja miten tarkasti tähden julkisuuskuvan sanelema, patsasmainen ja vain muka helposti lähestyttävä? Paljastaako se mitään uutta? No paljastihan se; yllätyin jopa miten paljon. Kaijan viime vuosien ihmissuhde-elämää lukuun ottamatta kirjaa avaa laulajan uraa ja yksityiselämää hyvin avoimesti. Huomasin pian, kun aloitin kirjaa kuunnella, että minulle tuli tarve uppotua lukemaan sitä  – ihan kirjana.

 

Kaunokirjallisuus

Kaikki oli heidän (Juha Itkonen, Otava)

Olen ennenkin maininnut, että rakastan Itkosen tapaa kuvata ihmisiä kaikkine ristiriitoinemme heitä ja meitä kuitenkin ymmärtäen. Silti uutuuskirjassakin hahmot ovat tunnistettavia ja omiaan. Kaikki oli heidän -sukupolviromaani kuvaa isien ja poikien suhdetta. Äkkiseltään aihe kuulostaa hyvin epäajankohtaiselta, mutta niiden kautta aukeaakin juuri ne kysymykset, joita muun muassa metoo on nostanut uudelleen arvioitavaksi. Ensimmäisissä luvuissa mietin, että onko Itkosen kirjoitustyyli jotenkin muuttunut – mutta muille vastaavaa miettiville voin paljastaa, että ei ole. Useammassa aikatasossa kulkevassa teoksessa se oli vain osa hallittua kokonaisuutta. Erityisen kiinnostavaa teoksessa oli sen tulevaisuuden kuvaus – uskon, että tällaiset kirjat, joissa pystytään inhimillisten tarinoiden kautta kuvaamaan tulevaa, kasvattavat suosiotaan kirjallisuudessa jatkossakin..

 

Kai minä halusin tätä (Sisko Savonlahti, Gummerus)

 Jos tykkäsit Savonlahden esikoisromaanista, niin pidät tästäkin. Kirja jatkuu siitä mihin ensimmäinen jäi; paitsi nyt kaikki pitäisi olla paremmin. On poikaystävä ja rakkaus. Mutta ne ei olleetkaan taikasanat; itsensä rakastaminen on yhä vaikeaa, masennus ei kadonnutkaan. Ulkonäköpaineita teos käsittelee kiinnostavasti ja tunnistettavasti. En silti vieläkään tiedä, pidänkö kirjan nimettömästä päähenkilöstä, joka tuntuu ikäisekseen keskenkasvuiselta ja välillä suorastaan ärsyttävältä? Mutta samaan aikaan hän on niin kiinnostava, että kirjaa ei malttaisi jättää ikinä kesken.

 

Sinun, Margot (Meri Valkama, Wsoy)

Valkaman esikoisteos on kunnianhimoinen jätti, jonka ensimmäisillä sähköisillä sivuilla kiroan; miksi en jättänyt tätä yli 500-sivuista romaania joululomalle rauhassa fiilisteltäväksi? Teoksessa perheen ja sen tyttären Viljan tarina nivoutuu osaksi Itä-Berliiniin historiaa, josta Vilja on pienenä perheensä kanssa lähtenyt. Isänsä kuoleman jälkeen hän palaa selvittämään, mitä tapahtui? Miten paljon omaan muistiin voi luottaa tai miten merkitykselliseksi oman elämän kannalta voivat muodostua asiat, joista ei muista juuri mitään? Kirja on jännittävän, inhimillisen kertomuksen lisäksi laajempi kuvaus Itä-Saksan ja sen ihmisistä; muurin murtuessa murtuu paljon muutakin.

 

Lastenkirjat

9-vuotiaan pojan valinnat

 Olen kroonisen huolissani poikamme lukemisen vähyydestä. Lätkä-Lauri kirjat ovat olleet oikeastaan ainoita, joita hän lukee. Usein samat laurit vielä uudestaan, kun kouluun tarvitsee lukea kirja.

Siksi latasin syksyn uutukaisen – Lätkä-Lauri ja Pelikielto heti sen ilmestymispäivänä. Kun tutustuin kustantamoiden syksyn uutuuksiin löysin onnekseni kaksi muutakin urheiluhenkistä kirjasarjaa, jonka uusimmat osat ovat alla – ja ne upposivat yhtä hyvin kuin Lätkä-Lauri. Toinen kirjaryhmä, jotka tuntuvat meillä(kin) uppoavan ovat erinäiset tubettajien kirjat. Minusta on aivan sama kenen tuottamana lukuilo tulee, kunhan tulee, joten meille on ostettu hyvinkin erikoisia tuon ammattikunnan tekemiä teoksia, mutta nämä alla luetellut ovat myös vanhemmista hyviä.

Lätkä-Lauri ja Pelikielto (Lipasti & Oksanen)

Ilmaveivi vai Saksihyppy Jembo? (Henna Helmi)

Konstikas koripallo (Tuula Kallioniemi)

ZoneVD Kiehtovan tiedon jäljillä (Joona Leppälä, Tammi)

Tubettaja Joona Leppälän tekemässä tietokirjassa pureudutaan hauskasti koululaisia askaruttaviin kysymyksiin niin ihmisestä, avaruudesta kuin luonnostakin. Tämä on viihteellisempi versio koulukirjoille, ja meillä tätä on luettu muutama luku viikossa. Ihan vahingossa on saatettu myös oppia. jotakin.

Maailman hauskin (Mike Pohjola, Tammi)

Tubettajaa käsittelee myös ensimmäinen fiktiivinen kirja, jota poika parhaillaan lukee, joka eikäsittele urheilua tai ole varsinainen tubettajan tekemä teos. Maailman hauskin kertoo Vilho-pojasta, tubettajasta, johon otetaan yhteyttä lauantai-illan viihdeohjelmasta. Kun vanhemmilta ei tule huomiota, Vilho lähtee hakemaan sitä televisiosta. Kiikutan tämän seuraavaksi 13-vuotiaan pöydälle, uskon että puhuttelee vielä osaa yläkouluikäisistäkin.

6-vuotiaan tytön valinnat

Oliver Oranki (Johanna Elomaa)

Olen seurannut jonkun verran somen kautta kirjailija Johanna Elomaan elämää Aasiassa, jossa hän on ollut auttamassa hädänalaisia orankeja. Nyt hän on tehnyt lastenkirjan, jossa Oliver Oranki seikkailee noissa maisemissa. Kirja elämänmakuinen kertomus viidakosta ja orankien elämästä, ja minusta se käsittelee lapselle ymmärrettävin keinoin myös sitä, mitä sademetsien tuhoaminen voi eläimille aiheuttaa.

Mestarietsivä Peppunen – Hylätyn hotellin mysteeri

Pyörittelin päätä, kun näin ensimmäistä kertaa kaupoissa sarjan kirjoja. Päähenkilö on salapoliisi, jolla on nimensä mukaisesti pään tilalla takapuoli. Mutta. Mikä voikaan olla 6-vuotiaan mielestä hauskempaa? Kirjoissa on tarinan lisäksi myös salapoliisitehtäviä, joita voi ratkaista yhdessä tai ennen Peppusta. Ne täydentävät lukukokemusta ja ovat mieleisiä.

Kaikki muuttuu (Elina, Tammi)

Tubettajat Elina ja Sofia ovat kuopuksen suuria idoleita ja meille on ostettu heidän aikaisemmat kirjat. Nyt kuopus näki Bookbeatissa tämän, sisaruksista vanhemman teoksen murrosiästä, kun kaikki muuttuu. Teoksessa Elina on koonnut murrosikään liittyviä kiperiä kysymyksiä. Tämä on varmasti täydellinen kirja yli 10-vuotiaille faneille, pienemmille luettakoon valikoiden ja jätän kirjahyllyyn odottamaan murrosikää.

 

13-vuotiaan tytön valinnat

Nolo elämäni – Olisinpa jäätanssija (Rachel Russell, WSOY)

Jos lapsi tai nuori on lukenut Neropatin päiväkirjoja (kuten meidän esikoinen), Nolo elämäni -kirjasarja toimii hänelle. Ei kannata antaa välissä olevien sarjakuvamaisten osioiden säikyttää (oma reaktio Neropateille), tarinaa lähes 300-sivuisessa kirjassa nimittäin riittää.

Sade on kaikille sama (Nadja Sumanen, Otava)

Tämän, palkitun, nuortenkirjailijan uusimman teoksen valitsin esikoiselle. Kirja sisältää novellimuotoisia tarinoita nuoruudesta, kun asiat tapahtuvat ensi kertaa. Minäkin halauan tämän lukea. Lapset mikä ihana tekosyy!

 

Menee kaikille:

Supermarsu palaa tulevaisuuteen (Paula Noronen, Tammi)

Kiitos Paula Noronen kun loit Supermarsun! Koululaiset lukevat näitä nykyään itse ja 6-vuotiaalle oikein odotan, että pääsen tätä lukemaan. Varoitus; Supermarsu-kirjat sisältävät piilohuumoria aikuisille.

Joulufiilistelyyn

 Tässä vaiheessa vuotta ajattelen, että sitten joulukuussa luen kaikille lapsille joulun ihanimpia satuja joka ilta aattoon asti. Muutaman joka tulee aina joulukoristelaatikon mukana ja sitten muutaman uutuuden. Käytännössä se menee niin, että jonkunmoisen kaaoksen takia arki-illat jäävät välistä ja luen viikonloppuna sitten sen mitä ehditään, niille keitä paikalla on. Nämä kaksi ovat tämän joulun joulufiilistelyyn – oli se sitten millaista tahansa.

Joulu-Posso (J.K Rowling Tammi)

Muistan joulun (Astrid Lindgren ja Cecilia Heikkilä, WSOY)

 

*Itse kirjat saatu, joten tietysti minulla on lupa ostaa kirjamessuilta vielä muutama uutuus. Ollaan siellä Varpu Hintsasen kanssa Valo joka ei kadonnutkaan -teoksen kanssa muuten launtaina 30.10 klo 17.30-18 Vallisaari-salissa. Olisipa kiva nähdä!