Hae
Gaalanainen

Tikkurilafestivaalineitsyys ja asioita kesästä

Joka aikuiskesäloma minulle on käynyt sama juttu. Noin viikko ennen loman päättymistä alan tuntea levottomuutta; täyttää kalenteria, aikatauluttaa syksyä hahmotelmien pohjalta tarkemmin. Mutta sitten, kun lomaa on jäljellä enää päivä tai kaksi, iskee ahdistus. Niin kävi klassisesti tänäkin vuonna. Mutta nyt kun on viikko takana niin sanottua elokuun kesätyöarkea, ei sunnuntai-iltana enää ahdistanut.

Aika jonka sain

Vanheneminen on kai sitä, että aika kulkee yhä nopeammin. Tänä vuonna kesä puhkesi kukkaan myöhässä ja nopeasti; ensimmäisellä lomapätkällä kesäkuussa lapsuudenmaisemissa Iisalmessa havahduin ensimmäistä kertaaa tuloiltana rannalla, että kaikki on niin kaunista. Niin kuin tuolloin kesäkuun ensimmäisinä viikkoina on tapana olla, kun kaikki on kukkeimmillaan – ja jotenkin alussa. Siitä asti olen yrittänyt puristaa, säilöä jokaisen maiseman, naurun, kesäyön uintihetken niin kuin se kantaisi taas jonkun pimeän yli.

Vuosien myötä ymmärtää nimittäin senkin, miten epätodellisilta kesän hetket näyttävät vaikkapa tammikuussa – kun pitkä syksy on takana ja joulun jälkeen kesään tuntuu olevan räntäinen ikuisuus. Silloin viimeistään kaivan kesäkuvia esiin, joita tosin tänä kesänä otin tietoisesti vähemmän kuin aikaisemmin. En tiedä, auttoiko se hetkiin pysähtymistä. Ehkä olen talvella viisaampi, kantavatko sydämeen tallennetut muistot samalla tavalla kuin kuvat.

Tikkurilafestivaalit ja eka kerta

Mökkilokkeilun, sosiaalisten tapaamisten lisäksi keikat kuuluvat olennaisena osana kesiini. Kun korona hellitti, olen aloittanut keikkakesän suunnittelun entistä järjestelmällisemmin. Tänä kesänä ehdin nähdä yksittäisitä keikoista Teflon Brothersin ja Sunrise Avenuen stadionkeikan.

Olen halunnut testata myös uusia festareita. Olen niiden suhteen myöhäisherännäinen. Vasta työhommmien myötä löysin festarit parikymppisenä. Ensimmäisellä festareiden tanssikeikalla olin aikoinaan ihan ihmeissäni, että täällä on niinku näin monta artistia samalla lipulla, ja monta päivää juhlimista kavereiden kanssa – aatelkaa mikä konsepti. Teinistä asti Ruisrockinsa kiertäneitä – no hymyilytti.

Tänä vuonna vuorossa olivat Tikkurilafestivaalit, * jonne minun on monta kertaa pitänyt mennä. Nyt – järjestelmällisen ja ajoissa tapahtuneen suunnittelun ansiosta – torstaista lauantai oli varattu pelkälle festaroinnille.

Tikkurilafestareiden hyviä puolia tällaiselle aikuisemmalle kävijälle on ehdottomasti helppous. Lavoja on vain kaksi, joissa vuoron perään esiintyi vaihtuvat artistit. Lavojen välissä oli juomapisteitä ja vessoja.

Vip-puolella eritysikiitos siitä, miten pöytiä taiottiin käytännössä tyhjästä perustamalla niitä. Junalla pääsee käytännössä suoraan lippupisteiden luo.  Kun energiaa ei mene turhaan säätämiseen, voi keskittyä olennaiseen; nauttimaan keikoista ja seurasta. Festarihaikeus iski sekin viimeistään, kun kuunneltiin Tikkurilafestarit päättänyttä Apulantaa. Lämmin kesäyö ja yhteislaulanta jatkuisi vasta vuoden kuluttua. Kaikki loputon kauneus.

 

*Lippu Tikkurilafestivaaleille saatu*, ensi vuoden liput Blind bird -hinnoilla myynnissä jo nyt täällä. 

lue myös

Miltä lapsuuden kotikaupunki tuntuu puoli elämää myöhemmin?

Löysimme kotiin juuri oikeat taulut 6 vuoden etsinnän jälkeen!

Muistatteko sen kohtauksen Pikku naisista, jossa XX sanoo Jolle:

 

But my hands are empty, johon Jo vastaa tarttuen XX käsiin:

 

Not empty anymore.

 

Ihan samanlainen olo on varmasti nyt meidän seinillä, jotka ovat nyt lähes kuuden vuoden semiaktiivisen etsinnän jälkeen saaneet ylleen taulut.

Taulut löytyivät Artastalta

Huhuilin tauluja kevään sisutusvimmassa täällä bloginkin kautta, ja se tuotti tulosta! Löysin tätä kautta Artasta:n -eli vihtiläisen taiteilijan Asta Vehviläisen, joka on maalannut päätyökseen tauluja viitisen vuotta.

Yllättäen löysin molemmat taulut Artastalta – sekä olo- että makuuhuoneeseen. Molemmat taulut löysin hänen myytävistä teoksista Facebook-sivujen kautta. Tykästyin teoksissa selkeisiin graafisiin linjoihin, jotka sopivat meidän modernin skandinaavis-60 -lukuisen sisustustyylin yhdistelmään. Taide on ajatonta, mikä on minulle tärkeää, sillä en halua ostaa enää yhtään sisustusesinettä tai huonekalua, jonka en voi ajatella kulkevan mukanani loppuun asti.

Onko meidän talo nyt valmis?

Alun perin taisin huhuilla tähän olohuoneeseen taulua, jossa olisi paljon keltaista. Kun näin riikinkukko-teoksen Astan sivuilla,  niin oikeastaan olikin toisarvoista, että siinä oli myös sattumalta kaikki meidän sisustussävyt; minttu, vihreä, keltainen ja kultaan laskettava oranssi edustettu. Itse teos oli vangitseva.

Minusta teos syvensi mukavasti olohuoneen yleisilmettä vai mitä mieltä olette?

Toisen taulun, tämän keltaisen abstraktin teoksen laitoin auringoksi makuuhuoneeseemme. Nyt huone ei tunnu enää tyhjältä.

Kun saa kämppää aina eteenpäin, motivoi aina myös järjestellä enemmän ja viedä loppuun ”ehkä pitäisi tehdä” -projekteja. Taulujen ja ystäväni muuton innoittamana sain viimein myös valittua ja tilattua pienemmät julisteet kylppäriin ja makuuhuoneeseen. Laitan noista myös kuvat tähän, jos motivoi jotakin muutakin näin syksyn tullen järkkäilemään paikkoja.

Tuntuu epätodelliselta; että onko meidän talo nyt sitten valmis? Ainiin se sohvahomma..

 

 

Artastan IG-sivut täällä 

Facebookista löytyy täältä. 

*tauluista saatu alennusta

lue myös

Onko väritoivein tilattu teos taidetta? 

Toivepostaus kotiesittely

Voiko viisi vuotta vanhasta sohvasta luopua?