Äitini, sairaanhoitaja – miksi Ylä-Savon Sote veitte hoitajiltanne viimeisenkin jaksamisen lähteen?

Äitini on tehnyt sairaanhoitajana kolmivuorotyötä niin kauan kun muistan. Ensin perushoitajana parikymmentä vuotta. Kun kirjoitin ylioppilaaksi kaksikymmentä (!) vuotta sitten, hän opiskeli sairaanhoitajaksi.

Käytännössä lapsena tai nuorenakaan en äidin vuorotyötä ajatellut. Se, että äiti lähti joskus yövuoroon tai oli koulusta tullessa kotona, oli minulle yhtä normaalia, kun lapselle tapana on normaalia pitää sitä kasvuympäristöä, jossa kasvaa (monet näyttelijöiden lapset ovat kertoneet luulleensa, että kaikki vanhemmat ovat televisiossa, monet NHL-kiekkoilijoiden lapset taas, että kaikkien isät lähtevät iltaisin peliin jne.)

Oikeastaan vasta nyt aikuisena olen miettinyt, että aikamoinen säätö äidillä ja isällä on ollut, sillä isäni teki aika paljon työmatkoja. Mutta silti en ole kertaakaan ennen tätä oikeastaan edes antanut koko kuviolle ajatustakaan. Pidin itsestäänselvyytenä, että paikalla oli jompikumpi vanhempi, kun piti päästä sitten harjoituksiin tai kun menin nukkumaan. Mutta säätöä tämä ”itsestäänselvyys” on varmasti vaatinut.

Miten vuorotyöläisten perheessä ylipäänsä järjestetään perheiden yhteinen aika? Meillä sitä oli pääasiassa jouluna, jolloin osasto, jolla äiti työskenteli, suljettiin ja kesälomalla. Nykyään osasto on taas auki, ja äiti on joka toisen joulun töissä.

Koska olen työskennellyt koko ikäni yrittäjänä, en ota nyt kantaa hoitoalan palkkaukseen, koska en tiedä tarpeeksi, miten tällaisessa työssä tuottavuutta voi ylipäänsä mitata ja kuuluuko sitä edes. Sen sijaan haluaisin nostaa esille vieläkin arvokkaampaa, oikeastaan arvokkainta mitä meillä kaikilla on, nimittäin aika.

Työaika-autonomia

 Äitini, joka on viime vuosiin asti, tehnyt hoitotyötä mielellään ja lähes koko elämänsä ilman sairauslomia, on joka käänteessä jaksanut muistuttaa, että heillä on yksi todella hyvä asia omalla työpaikallaan Ylä-Savossa. Nimittäin työaika-autonomia. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että jokainen hoitaja suunnittelee järjestelmään omat työvuoronsa. Järjestelmässä on tietenkin tietyt reunaehdot, kuten se, että hoitajat ottavat huomioon potilasturvallisuuden ja riittävän miehityksen. Esimies hyväksyi suunnitelmat ja tuplatsekkasi osaston toimivuuden. Hänellä meni siihen työaikaa muutama tunti.

Ennen kaikkea tämä on ollut optimaalista jokaisen hoitajan jaksamisen kannalta – asian, jota nytkin hoitoalan lakon ollessa päällä, joka suunnassa nostetaan esille. Hoitajien jaksaminen. Esimerkiksi ohjelman avulla saattoi välttää sen, ettei tarvitse tehdä liian monta ilta- ja aamuvuoroa peräkkäin. Iltavuoro loppuu 21.30 ja aamuvuoro alkaa 7.00. Äidilläni, joka täytti viime vuonna kuusikymmentä, alkoi yövuorojen aikana tulla sydämen rytmihäiriöitä, joten hän pystyi työaika-autonomian avulla vähentämään niitä; varsinkin, kun monet nuoret tekivät niitä mielellään.

Voin kuvitella, miten tämä työaika-autonomia on helpottanut niitä, joilla on pienet lapset. Sen avulla myös äitini pystyi matkustamaan useammin tänne etelään katsomaan lapsenlapsiaan.

Järjetön päätös

 Viime vuosina äiti on alkanut puhumaan enemmän hoitotyön kuormittavuudesta. Siitä, miten hoitajia ei ole riittävästi ja kaikesta on tullut hektisempää, koska tehokkuus ja säästöt. Siitä, miten kaikki vapaapäivät menevät vain työstä palautumiseen.

Silti vuodesta toiseen äitini ja tämän työkaverit jaksoivat kehityskeskustelussa nostaa yhtä hyvää asiaa; työaika-autonomiaa. Että älkää sitä vain poistako. Se saa meidät jaksamaan vähän paremmin.

 Mutta mitä teki Ylä-Savon Sote? Viime keväänä se ilmoitti vievänsä hoitajilta tämän viimeisenkin jaksamisen rippeen, osti kalliin järjestelmän, jota ei ole edes suunniteltu vuorotöiden suunnitteluun. Poisti kokonaan työaika-autonomian. Päätöstä perusteltiin sillä, että esimiehellä jää aikaa muille töille ja että hoitajia voidaan liikuttaa eri osastoiden välillä sujuvammin.

Kun aikaisemmin hoitohenkilökunta tiesi työvuorot kuukausia aikaisemmin, nyt he saavat ne kahta viikkoa aikaisemmin. Esimerkiksi äiti ei tiennyt viime viikon lopussa, olisiko pääsiäisenä töissä. Ja jos ja kun olisi, niin miten.

Muutos on lisännyt ennestään raskaan työn kuormittavuutta. Äitini on käynyt meillä täällä etelässä kerran, kun työaika-autonomiasta luovuttiin. Listaan saa nykyisin esittää kolme toivetta. Eli käytönnössä jos hän haluaisi kaksi päivää vapaaksi ja niitä edeltävän päivän aamuvuoroksi, hänellä menisi siinä koko kolmen viikon listan kaikki toiveet. Missä välissä hän palautuisi? Miten hoitajat, joilla on lapsia, saavat lasten harrastuskuskaukset, hammaslääkärikäynnit tai kevätjuhlat järjestymään?

Karut seuraukset

Arvatenkin autonomiasta luopuminen on saanut hoitajia irtisanoutumaan. Äitini on huomannut, että nuorempi sukupolvi ei suostu enää siihen, että työ määrittää koko elämää. Tällaiset Ylä-Savon Soten piittaamattomat vedot ovat viimeisiä kuoliniskuja koko hoitoalalle. Kaiken lisäksi esimiehellä menee vuorotyölistojen kanssa enemmän aikaa kun aikaisemmin.

Ei voi kun ihmetellä, kuka näitä päätöksiä röyhkeästi ja ilman minkäänlaista pidemmän tähtäimen ajatusta tekee. Äitini jää eläkkeelle kesällä 2026, ellei joudu ennen sitä aloittamaan elämänsä ensimmäistä pitkää sairauslomaa näiden järjettömien päätösten takia.

lue myös työelämästä:

Oodi seurapiiritoimittajille