Kun kesällä vierailimme Vuokatissa, minulle tuli vähän haikea olo. Olisipa kiva päästä täällä myös laskettelemaan!  Niin kuin silloin nuorena, kun lapsuuden kotikaupungista Iisalmesta Sotkamoon matka ei ollut niin pitkä. Etelässä asuessa laskettelu oli jäänyt lähinnä lasten kanssa tehtyihin päivän reissuihin lomilla.

Kun nyt saimme järjestettyä mahdollisuuden talvilomaan Suomessa, palasimme ehdottomasti Vuokattiin. Yksi syy oli nuo laskettelurinteet, jotka muistin sopivan haastavina, osan jopa nautinnollisina minunlaiselle hyvin keskiverrolle laskijalle.

Hiihtokoulu lapsille

 Meillä jokainen kolmesta lapsesta on myös viety rinteeseen ensimmäistä kertaa kuusivuotiaana. Nyt oli vuorossa kuopus, jolle sain hiihtokoulusta tunnin opetusta heti ensimmäisen laskupäivän aluksi.

Tuo viisikymmentä minuuttia riitti ja kuopus oppi hiihtoope-Joonaksen opissa laskemaan kolmea etummaista lasten alueen rinnettä, sekä käyttämään hissiä. Niitä hän painoi sitten kolme päivää posket punaisina ja ilmoitti, että ”tämä on paras laji ikinä!”

Toinen meistä vanhemmista oli 9-vuotiaan kanssa isommissa rinteissä, joten säätöä oli tällä tavalla todella vähän ja saimme laskupäivistä kaikki paljon irti.

 Mites ne rinteet? Muistin oikein. Minunlaiselle hyvinkin keskivertoa heikommalle laskijalle nämä rinteet ovat yhä vuosikymmenten tauon jälkeen parhaat. Kahden laskupäivän jälkeen uskalsin lähteä vasta menemään jyrkempiä kohtia; siihen asti pystyin etenemään rinnekartan avulla niin, että etenin loivempia pätkiä.

Lisäksi rinteiden välillä oli helppo liikkua.

Meillä oli kolmen päivän liput ja ne olivat meidän perheelle juuri passelit. Kahtena kolmesta päivästä palasimme illaksi vielä rinteeseen.

Ei liian kaukana

Näin joululoman jälkeen Pohjoisen hiihtolomista haaveileville lapsiperheille suosittelen lämpimästi lomakohteeksi Vuokattia. Sotkamoon on etelästä huomattavasti lyhyempi matka kuin aivan pohjoisen kohteisiin. Itse koin, että sain lumikinosten keskellä täyden pohjoisen fiiliksen lumisten puiden ja iltaa kohti kiristyvän pakkasen äärellä.

Olimme itse Vuokatissa joulua edeltävällä viikolla, joten hiihtolomien lisäksi kannattaa miettiä, olisiko mahdollista järjestää loma vaikka jo tammikuun tai maaliskuun puolella, jolloin kohteissa on toki myös väljempää?

Vuokatin rinteiden hinnat näet täältä. Kannattaa huomioida, että Vuokatissa alle 7-vuotiaat pääsevät laskemaan rinnelipun ostaneen aikuisen kanssa ilmaiseksi.

Kohta onkin hiihtoloma

Olimme Vuokatissa siis viikko ennen joulua. Nyt kun arkea on eletty joululoman jälkeen kaksi viikkoa, tuntuu että lomasta on jo aikaa. Ja ihan epätodelliselle tuntuu sekin, kun päiväkodista kysellään jo hiihtoloman hoitotarvetta ja koululaisilta leirityksiä.

Että kolmen viikon kuluttua on etelän hiihtolomaviikko.

*lipuista saatu alennusta

Juuri kun mainitsin, että en ota uutta projektia, niin lisään, että työkuvioissa on alkaneelle vuodelle vähän muutoksia. Mietin kesän ja syksyn aikana todella, varmaankin myös osana tätä itsestutkiskeluprosessia, että aloitanko vuoden 2022 vakituisessa työsuhteessa.

Ehkä se oli tämä korona, mutta aloin ensimmäistä kertaa urallani oikein kaivata työyhteisöä. Ja ajattelin, että ehkä K-ajan toimituksissa tapahtuneiden muutosten myötä oma elämäni olisi helpompi sovittaa myös vakituiseen työhön.

Mitä seurapiiritoimittaja tekee?

Toki minulle on muodostunut tärkeä yhteisö, ystäviäkin, muista palstatoimittajista, joiden näkeminen väheni poikkeusaikoina sekin. Olen viimeisen viisi vuotta tuottanut Me naisille Radalla-seurapiiripalstaa.  Siis sitä, jossa kierretään erilaisia tapahtumia, ensi-iltoja ja kekkereitä. Sitä ennen tuotin palstaa kahdeksan vuotta Apuun. Työhön opettelin, kun aloitin aikanaan Anna-lehdessä toimitusharjoittelijana 15 vuotta sitten.

Palsta vie säätöineen ison palan viikostani, ja moni on vuosien aikana kysellyt, enkö jo jättäytyisi palstahommista ja keskittyisi tekemään pidempiä henkilöhaastatteluja ja kirjoja?

Olen aina perustellut, että palstahommat sopivat kärsimättömälle luonteelleni: kotona nyhväämisen ja pitkien juttujen vastapainona on oikein sopivan kaksijakoista tasapainoa tavata ja haastatella ihmisiä ja vielä sellainen kymmenestä kolmeenkymmeneen tyyppiä tunnissa. Kirjoittaa lyhyempää pitkän vastapainoksi.

Enkä voi sanoa, ettei palstatyöstä olisi myös ollut suhteiden luomisen kannalta hyötyä. Kun kerran viikossa tai kuukaudessa tapaat samoja ihmisiä 15 vuoden ajan, niin kyllä siinä on jonkunmoisia luottamussuhteita muodostunut.

Uskon, että palstatyön vuoksi olen myös ollut parempi pitkien juttujen tekijä ja aiheiden bongaaja lehteen.  Enkä oikein usko, että jaksaisin soitella samalle määrälle tyyppejä viikossa, joita työn kautta tapaan. Ja olen halunnut olla luotettava ystävä julkista työtä tekeville, heidän vapalla kertomista asioista en ole halunnut ehdotella juttuaiheita, joten sinälläänkin ne ovat parhaiten löytyneet palstatyön kautta ja toivottavasti löytyvät myös jatkossa.

Palstatyön puolustelu

Silti tänä syksynä mietin tätäkin; olisiko minun aika 38-vuotiaana jo väistyä? Aloitin nämä hommat 23-vuotiaana. Mennä jotenkin eteenpäin? Lopettaa yritystoiminta? Ottaa vastaan vakipaikka?

Kyse ei ole ollut siitä, että en olisi viihtynyt vanhassa, mutta tuli tunne, että olisiko aika uuden. Jokaisessa toimituksessa, jossa olen yritykseni kautta työskennellyt, palstatyötä on arvostettu. Kyse ei ole siitä.

Mutta välillä myös palstatyön puolustelu on käynyt voimille. Joidenkin on ollut mahdotonta ymmärtää, että palstatoimittaja (joka on myös valtiotieteilijä Helsingin yliopistosta) on todella kirjoittanut jonkun yhteiskunnallisesti tärkeän jutun. Aivan kuin se, että seison välillä tunnin haastattelemassa ihmisiä Tennispalatsin punaisella matolla olisi syönyt jotenkin järkeni ja koulutukseni.

Olen perustellut tätä osaa työstäni muun muassa julkisesti Journalisti-lehdessä. Myös loppuvuodesta antamassani kansihaastattelussa totesin, että en näe seurapiirityössä ja kiusaamisen vastaisen kampanjan masinoimisessa mitään ristiriitaa (toimittaja kysyi tätä). Ihan samanlaisien ongelmien kanssa haastateltavani painivat ja moni heistäkin on kärsinyt kiusaamisesta.

Olen sitä mieltä, että julkkisten tekemien avausten merkitystä ei kannata väheksyä; niillä on todella suuri vertaistukiarvo. Avoimuus vaatii rohkeutta.

Merkitykselliseksi kokemani työ jatkuu

Verstaistuellisuuden vuoksi koen ainakin vielä tässä kohtaa oman työni merkityksellisenä. Tällaisten tarinoiden pysähtymisen äärelle halusin luoda alkaneelle vuodelle hieman enemmän aikaa ja tilaa, mutta päädyin yhä jatkamaan yrittäjänä.

Samoin palstatyötä jatkan näistä syistä myös alkaneena vuonna, mutta palaan oman aikakauslehtiurani alkulähteille Anna-lehteen. Tein lehteen ensimmäisen kansijutun jo viime vuoden puolella (joka ilmestyi  eilen; näyttelijä Sanna Saarijärven elämäntapamuutoksesta), mutta muuten aloitin hommat Annan kanssa tällä viikolla.

Jännittävää nähdä, millaiseksi uusvanha työ muodostuukaan.

Leppoisaa loppiaista!

lue myös

Vuosi 2022 -vuosi ilman isoa projektia ja terapian aloittaminen

kuva Tapio Antere/Tilat ja asuminen