2022 – vuosi ilman isoa projektia ja terapian aloittaminen

Miksi en voisi olla ihminen, joka ei olisi koko ajan kehittämässä mielessään jotain uutta projektia? Miksi en voisi olla ihminen, joka olisi vain puuttumatta asioihin tai yrittäisi järjestää sellaisiakin asioita, jotka ei omaan elinpiiriin kuulu (kuten sinkkukavereiden naittaminen)?

Miksi en voisi olla ihminen, joka ei jäisi miettimään ja murehtimaan jonkun sattumalta kaupan kassalla tai junassa kohdatun yksinäisyyttä tai tarinaa – johon mielikuvitus lisää aina pahimman mahdollisen skenaarion?

Voisipa olla niin, että osaisin sanoa omista rajoista ennen kuin joku raja ylittyy niin pahasti, että sanon lopulta pahasti. Osaisinpa laittaa edes joskus oman hyvinvoinnin kunnianhimoisten projektien ja merkityksettömien miellyttämispyrkimysten edelle. Voisinpa olla ihminen, joka osaisi ottaa iisisti muutenkin, kun sen pienen hetken jonkun valtavan suuren työtavoitteen täyttymistä.

Osaisimpa nauttia tästä kaikesta mitä minulla on, ilman jatkuvaa menettämisen pelkoa, tarvetta kontrolloida kaikkea.

terapian aloittaminen

Syksyn 2021 aikana minusta tuntui, että olen niin solmussa omien ajatusten kanssa, että päätin vihdoin hakeutua terapiaan. Pääsin aikanaan – siis sellaiset viistoista vuotta sitten –  ylioppilaiden terveydenhuollon kautta terapiaan, kun odotin esikoista liittyen syömishäiriööni, mutta lopetin sen kesken. Ajanhukkaa juosta itkemässä, kun on tehtävänä uraa, ajattelin 24-vuotiaana ja uskottelin itselleni, että kaikki on hyvin.

Hyvin vahvasti näyttää siltä, että saan tälle alkaneelle vuodelle Kela-tuetun terapian. Syksyn ajan maksoin terapiamaksuni itse ja se kannatti; löysin juuri minulle hyvän terapeutin, joka selvitti hyvin viisaasti jo ensimmäisellä tapaamiskerralla kaavion, miksi tunsin olevani niin hukassa, riittämätönkin. Olen vastannut niin pitkään muiden odotuksiin, että en yksinkertaisesti enää tiennyt kuka olen ja mitä itse haluan.

Tämä ei tietenkään ollut tai ole näin suoraviivaista, ei edes kaaviossa, mutta se oli alku. Alku, jota hiljalleen viime syksyn aikana purettiin ja jatketaan taas, kun päätös tuetusta terapiasta tulee tammikuun puolessa välissä toivottavasti on tullut.

2022 – minua itseäni varten?

Ei ole kenellekään uusi tieto, että kannamme mukanamme edellisten sukupolvien taakkaa ja tapoja – osa tiedostettuja osa tiedostamattomia. Yksi ensimmäisiä ajatuksia oli helpotus; ompa hyvä, että olen nyt täällä, että en jatka tätä kaavaa omien lasten kanssa.

Terapeutti sanoi, että niin, mutta nyt olet täällä vain itsesi takia. Se kuulosti ja kuulostaa jotenkin, no vieraalta. Mutta sitä opettelen tänä vuonna myöhään perjantai-iltapäivisin aina 45 minuutin ajan.

Tavoitteena vuodelle 2022 terapiassa ja noin elämässä yleensäkin säilyttää kiltteys, kunnianhimo ja usko hyvään, mutta asettaa myös omat rajat. Olla ystävällinen ja suora miellyttämättä tai loukkaamatta. Myös isommat projektit olen nyt kieltänyt itseltäni; sellaisen saan aloittaa vasta 2023, jos joku oikein inspiroiva osuu kohdalle. Minun itseni takia.

Ihania uutisia vuoden alkuun

Saimme vuoden ensimmäisenä päivänä Varpu Hintsasen kanssa ihania uutisia. Valo joka ei kadonnutkaan -kirja on ehdolla Suplan Audio Awardseissa Vuoden äänikirjaksi. Ihan todella paljon olemme saaneet kirjasta palautetta. Jos yhtään tuntuu, että Valo voisi olla sinusta vuoden 2021 äänikirja niin olisimme todella onnellisia ja otettuja, jos äänen kirjalle ehtisit käydä antamassa. Siihen menee about puolisen minuuttia ja sen voi tehdä täällä.

Onnellista vuotta 2022!

kuva Tapio Antere