Hae
Gaalanainen

Oikeesti kivat julkkikset – Putous-juontaja Christoffer Strandberg!

Minulta usein kysytään, ketkä ovat ne oikeesti kivat julkkikset?  Pidin joskus täällä blogin puolella sellaista sarjaakin. Mutta mitä pidempään olen alalla ollut (14 vuotta) ja monista niin sanotuista tunnetuista henkilöistä on tullut eri yhteyksissä tavallaan työkavereita, muutamista vallan ystäviäkin, sitä vaikeammaksi tällainen olisi mennyt.

Joten sarjan julkaisut taisivat ainaan jäädä viiteen, kuuteen tyyppiin (Erin, Suvi Teräsniska , Iina Kuustonen siinä olivat ainakin. Ja Jari Sillanpää, ennen kun hän alkoi sekoilla – taisin poistaa lopulta koko postauksen).

Olen aina perustanut myös havaintoni siihen, että olen saattanut joutua hengaamaan julkun kanssa tilanteessa, jossa kaikki ei ole mennyt aivan putkeen – ja siltikään tyypistä ei ole paljastanut mitään epämiellyttävää tai sellaista, että oletukseni hänestä olisi muuttunut aivan täysin.

Putous-juontaja Christoffer Strandberg on oikeesti kiva julkkis

Mutta minusta olisi yhä kiva nostaa tyyppejä, joista saa joka kerta energiaa, vaikka en heitä tunnekaan. Christoffer Strandberg on lisäksi tyyppi, jonka minun on yksinkertaisesti vaikea kuvitella sanovan mitään epäkohteliasta. Lisäksi olen jutellut niin monen ihmisen kanssa, jotka ovat työskennelleet hänen kanssa – jokainen on ylistänyt kysymättä hänen mukavuuttaan. Lisäksi Christoffer on avoin ja kärsivällinen haastateltava.

Oikeesti kiva -julkkis Christoffer Strandberg vastaa mun IGTV:n puolella totuuteen tai totuuteen.

Joten lyötäköön Oikeesti kivan julkkiksen arvonimi tammikuussa 2021 Christoffer Strandbergille, joka debytoi tänä iltana Putouksen juontajana. Meillä ainakin pienin jengi odottaa ohjelman alkua kovasti!

Voit tsekata Christofferin nyt myös Instagramini puolella maailman lyhyimmästä talkshow´stani. Talkkarissa esiintyvät tyypit tunnistaa tästä lähtien feedin puolelta mustavalkoisista kuvista. Muitstutuksena myös sille, että asiat eivät ole koskaan mustavalkoisia.

Ihanaa pakkaslauantaita meille kaikille!

Lue myös:

Kun joku muu on toteuttanut pöytälaatikkosuunnitelmasi

Olen lievästi ylipainoinen, mutta se ei tarkoita että olisin huonompi työntekijä! Päinvastoin!

Olen virallisesti lievästi ylipainoinen, ollut jo viime syksynä, kun aiheesta viimeksi kirjoitin. Samoin saatoin olla jo sitä edellisenä, mutta en ole kovin paljon harrastanut vaaálla käymistä. Eniten minua ärsyttää ylipainoon liittyvässä ajatuksessa se, että usein ylipainoon tunnutaan liittävän ajatus laiskuudesta tai aikaansaamattomuudesta. Tutkimuksen mukaan ulkonäkö vaikuttaa naisilla miehiä enemmän työn saamiseen ja jopa palkkaukseen, kertovat aiheesta tehdyt tutkimukset.

Itsellä ajatus on päinvastainen. Jos en viilaisi juttuja tai kirjoittaisi niitä yömyöhään, sanoisin enemmän ei töille (joita kuitenkin on toki pakko olla laskutettavaksi asti) ja kieltäisin lasta aloittamasta kolmatta harrastusta, koska se on vain minulle liikaa, niin hyvin todennäköisesti ehtisin kasata useammin oikeaoppisen vihersmoothien tai tehdä muutaman ylimääräisen treenikerran (joiden ansiosta varmasti olisin eri tavalla pirteämpi ja vähemmän stressaantuneempi äiti).

Toisin sanoen silloin kun töitä ja lapsia oli vähemmän, aikaa itsestä huolta pitämiselle oli enemmän. Mutta kun lopetin aikoinaan laihduttamisen juuri noista vääristä, ainoastaan ulkonäkökeskeisistä syistä johtuen, priorisoin samalla toisin.

Satsasin samalla enemmän monipuoliseen tekemiseen media-alalla ja tartuin kunnianhimoisempiin sekä vaativimpiin töihin. Mahdollistin myös lasten kokeilla asioita, jotka heitä kiinnostavat, mutta ovat vieneet aikaa pois minun treeneistä.

En ymmärrä miten tämä voisi tarkoittaa sitä, että olisin huonompi työntekijä, jos olisin tehnyt ja saavuttanut vähemmän asioita, mutta hei olisin hoikempi ja bodatumpi? Ja sitä kautta kai paremman näköinen.

Lievä ylipaino ei tarkoita sitä, että en olisi pitänyt itsestäni myös kolmannen lapsen syntymän jälkeen huolta. Olen merkinnyt kalenteriin muutamille urheilut muutamalle lounastunnille viikossa. Ja jos en ole ehtinyt salille, olen hyppinyt kotona steppilaudalle puolen tunnin hikitreenin (ja säästänyt siirtymäajan salille).  Napannut lounaaksi 95% ulkona Helsingissä syödessä lounaaksi Pupun salaatin, yrittänyt koronakeväänäkin pitää yllä terveellistä ruokailua – normaalilla maalaisjärjellä ja satunnaisella herkuttelulla varustettuna. Syksyllä pidin neljän kuukauden tipattoman, koska minulla ei ollut yksinkertaisesti aikaa yhteenkään krapulapäivään. Sellainen ylipainoinen laiskamato täällä!

Kun aikoinaan lopetin (vääristä syistä) laihduttamisen ajattelin myös, että vaikka itsensä kehittäminen ja itsestä huolehtiminen on tärkeää, ei ole ehkä itsetarkoitus venyttää rajojaan kaikilla elämän osa-alueilla yhtä aikaa. Myös aivoinfarkti oli tästä hyvä muistutus ja tuki ajatusta, että olin tehnyt oikean päätöksen. Ehkä laihduttamisesta stressaaminen kaiken muun stressin päälle ei auttaisi tilannetta.

Toivoisin, että painolla tai ulkonäöllä ei olisi mitään arvoa kun puntaroidaan ihmisen hyvyyttä tai palkkausta työntekijänä tai kyvykkyyttä vanhempana. Se ei nimittäin kerro kummastakaan yhtään mitään ja voi ohjata tekemään johtopäätöksiä aivan väärään suuntaan.

Kun syksyllä mietin jaksamistani ja syitä lihomiselle, sekä mahdollisen terveydellisistä syistä laihduttamisen aloittamista nuo tutkimukset aiheuttivat minussa vastareaktion. Että en ainakaan laihduta sen takia, että en vahingossakaan lähde tuohon (loputtomaan) ulkonäkökilpailuun mukaan! Tai jos onnistuisin laihtumaan, en myöntäisi sitä kenellekään.

lue myös: Aivoinfarktin jälkeen työtahtini järkevöityi – hetkeksi

Rakas minusta on tullut pullukka