Kotikaupungin ainoan lukion keskiarvoraja 8,83 – mikä paikka maailmassa on kasin lapsille?
6
Entinen kympin tyttö on sitä mieltä, että kasi on hyvä numero.
Suoraan sanottuna järkytyin, kun kuulin että kotikaupungin ainoan lukion keskiarvoraja on huidellut viime vuodet 8.9 kohdilla. Olin aina jotenkin ajatellut, että lapset voivat käydä täällä lukion turvallisten ja tuttujen koulukavereiden kanssa, jonka jälkeen lähteä sitten kokeilemaan siipiä muualla. Tämä ei ole vielä onneksi ajankohtaista, mutta kun viime keväänä kuulin tuosta niin mietin, että minun on varmaan pakko ottaa asia puheeksi kutosluokkalaisen kanssa. Lukion keskiarvoraja sotii nimittäin sitä vastaan, mitä olen lapsille yrittänyt painottaa. Että kasi on hyvä numero. Ja nyt joudun pyörtämään puheeni? Tai ainakin perustelemaan, että kasi ei aina riitä.
Kasin lapsesta tuli kympin tyttö
Ensimmäiset omat keskiarvoni huitelivat ala-asteella kasin päällä. Sitten ymmärsin, että hyvät arvosanat ovat mahdollisuus tavoitella elämässä jotakin, ehkä jotakin mistä haaveilen?
Opettelin työlään lukutekniikan, mutta myös sisäistin asiat. Reaaliaineissa tärkeintä olivat syyt ja seuraukset, tapahtumat usein toissijaisia. Matematiikka oli vielä peruskoulussa minulle helppoa, äidinkielestä ja kirjoittamisesta tykkäsin aidosti.
Kutosluokan keväällä sain nostettua keski-arvon 9,2. Yläasteella minusta tuli niin sanottu kympin tyttö. Ihan oikeasti 9,5 kokeesta saattoi nostaa kyyneleet silmiin. Nyt näen, että syyt pänttäämiseen olivat usein väärät. Halusin hyviä numeroita numeroiden takia (en muista että meillä olisi kotona annettu edes rahaa koetuloksista tai todistuksista), oppiminen oli sivuseikka. Vaikka ymmärsin asiat, niin pidemmällä aikajanalla ne eivät kiinnostaneet. Mun kanssa Trivial pursuitia pelatessa mies aina vitsailee, että millä ansioilla olen numeroni saanut ja päässyt yliopistoon? Monet asiat kiinnostivat vain, koska halusin hyvän numeron kokeesta. Mut kysy minulta nyt jonkun joen nimeä, niin saat hyvät naurut.
Entä jos ei aina ole voimia tehdä parastaan?
Koska meillä lapset harrastavat tavoitteellisesti, olen yrittänyt painottaa koulunkäynnissä että mieluummin sisäistää oppimansa asiat, ehkä vaikka vallan innostuu jostakin? Täydellisyyteen ei tarvitse joka asiassa pyrkiä. Mutta toki harjoittelemme yhdessä tarvittaessa kokeisiinn.
Nyt olenkin tämän syksyn kamppaillut asian kanssa. Kerroin esikoiselle, että paikallista lukiota varten numeroita pitää nostaa, mutta siihen on aikaa. Olisiko helpoin yrittää nostoa numero kerrallaan (reilussa kolmessa vuodessa se riittäisi hyvin)? Mutta nyt joulutodistuksen lähestyessä, en tiedä onko tämä liian paineistava vaihtoehto? Vai onko vain todettava, että todistus, jossa on kaseja ja mukavasti ysejäkin on oikein hyvä, vaikka lähilukioon sillä ei pääsisikään.
Olen tässä myös ristiriitaisessa tilanteessa, että olen aina painottanut, että usein tyytyväisyys tulee siitä, kun tietää, että on tehnyt parhaansa. Mutta aina siihen ei välttämättä ole voimia. Silloin kasi on oikein hyvä. Mutta mihin se riittää? Eikö sen pitäisi riittää?
Meille jokainen lapsi on tietenkin kympin lapsi ja ihana sekä riittävä juuri sellaisenaan, mutta onko millainen paikka maailmassa on kasin lapsille? Miettii entinen kympin tyttö, joka ei haluaa kasvattaa lapsistaan laisiaan suorittajia. Keskiarvot tai E:nkään paperit eivät taanneet minullekaan loulta yliopistopaikkaa, sillä senkin sain lopulta pelkän pääsykokeen perusteella. Eli lukemalla.
Yhteispistevalinnalla sisään samaan koulutusohjelmaan pääsi muassa yksi seitsemän laudaturin ylioppilas.
Lue myös:
Lapseni harrastavat, koska en uskalla valita toisin
Täällä linkki, josta voi katsoa kotikuntasi lukion keskiarvon rajat
kuva: Tiia Ahojtuli/ IG : _tieni_
Hmm, mitähän sanoisin…
Oon jo eläkkeellä, joten elämä kokemustakin on hiukan tullut.
V 1960-luvulla kävin keskikoulun, keskiarvo ilman lauluja+urheilua taisi olla n 8,5-8,8.
En mennyt lukioon, vaikka ope kävi oikein pyytämässö. Vanhemmat ehdottelivat muttei pakottanut, – tunsivat poikansa, olinhan jo 16 v.?
Olin kolme vuotta ulkotöissä, tietyömailla, savotassa, patorakennuksilla. Pakkaset olivat kovat, eväsleivät jäätyivät, maidosta pohumattakaan. Nuotiolla lämmiteltiin jos puuta oli.
Tuossa – 69 oli oikein kylmä talvi, tuli jo mieleen paremmat työolot, – katselin rakennusmestareita ja inssejä. Tilasin insinööriopiston entisten kokeiden kirjasen. Kävi niitä läpi ja opettelun hiukan lisää matikkaa. Silloin oli kokeet, samassa yo:t kuin keskikoulun käyneet. Hakijoita oli n 320-340 kpl, 30 pääsi sisään, minä muun muassa.
Sikäli huono tuuri, kun meitä oli 11 ja 29 yo;ta, muissa alkavissa linjoissaTekussani oli päinvastoin.
Valmistuin kuitenkin, kasiluokkaa ja töitäkin alkoi löytöä. Olin viimeiset n 30 v isossa yksityisessä firmassa pomona. Kun olin ottanut uusia teknikoita kuin inssejä töihin omalle alallani, olen oppinut, ettei valmistuneena saadut numerot eivät suinkaan korreloi työn osaamiseen.
Huippunumeroita saaneina piti antaa potkujakin kun taas huonommilla arvoilla olivat osaavampia, jopa erinomaisia työmaalla, varsinkin työnjohtajana ihmisille + osasi toimia hyvin tilaajien kanssa.
Kait yritän sanoa, että muukin kuin yliopisto ole ainoa tie kohtalaiseen elämään. Kuka haluaa olla turvallisessa? työpaikassa suunnitteljana, tutkijana tms tai sitten ihmisten seassa, – pienessä epävarmuudessa. Loppujen lopuksi ajopuuta kuljetetaan, mutta kyllä ajopuukin löytää tyvwnen suvannon.
Kaksoistutkinto oli itselleni ainakin paras valinta kasin oppilaana. Sain sekä ammatin että ylioppilaan paperit vaikka en koko lukion oppimäärää suorittanut, mutta yo-paperit avasi oven yliopistoon ulkomailla myöhemmin mikä ei olisi ollut mahdollista pelkällä amistutkinnolla. Oli myös helpompi työllistyä jo opiskeluaikana ja etenkin niiden jälkeen.
Kiitos tästä! 🙂 Tämä on juuri osoitus siitä, että ei se koulu läheskään aina takaa hyvää työtä. Omankin työn olen käytännössä opetellut sitten ilman kouluja (vaikka ei niistä toimittajan työssä haittaakaan ollut). Lähinnä tässä mietin, että aika tylsä jos lapsi haluaa oman kaupungin lukioon, mutta todistus ei reilun kasin keskiarvolla riitä. Pääasia olisi varmaan se (kuten varmaan joka vanhemmalla), että lapsi löytäisi oman polkunsa ja paikkansa sekä onnea elämäänsä.
Ja tosiaan tuo kaksoistutkinto on puhututtanut ja moni on suositellut sitä Facebookin puolella.
Asumme myös Järvenpäässä ja lapset vielä alakoulu iässä, mutta nyt jo nähtävissä, että ovat keskitason oppilaita kuten vanhempansakin. Kokeiden tulokset pyörineet siinä 7-9 paikkeilla, eli keskitasoa. Tämä siis mulla aivan ok, ja itsekin tuolla tasolla koulussa ja pärjännyt aivan vallan mainiosti.
Mutta mua huolettaa se, että jos/kun lapset haluvat lukioon, niin onko heillä mitään saumaa oman kaupungin lukioon, jos sen sisäänpääsy keskiarvo on lähemmäs yhdeksän? Tämä siis huolettaa, vaikka aikaa tuohon vielä useampi vuosi. Eli onko tulevaisuudessa pakko lähteä lukioon jonnekin kauemmas mikäli lukioon tahtoo noin kahdeksan keski-arvolla, joka mun mielestä on vielä ihan perus hyvä. Mun skaalalla kaikki keski-arvot kahdeksasta ylöspäin ovat hyviä. Mutta moneen lukioon pitää ilmeisesti olla todella kova keski-arvo, jota tuo 8,9 mielestäni on.
niin kauan kun paikkoja on vähemmän kun tulijoita (käsittääkseni näin olisi, vaikka pelkät järvenpääläiset saisivat hakea), jotenkinhan ne oppilaat sinne lukioon on joka tapauksessa valittava, eikä kai parempaakaan ratkaisua ole keksitty.
jos omat lapset jää just siihen hilkulle, tekee mieli sanoa että 1) onpa huono systeemi ja/tai 2) voisko kehitellä jotain erityisjärjestelyä, ei kaikille mutta vaan esim just mun lapsille. vähän aikaa kun asiaa miettii, tulee siihen tulokseen että ei se niin kyllä varmaan toimisi.
mutta herättihän tämä postaus keskustelua oikein hesaria myöten, ehkä siinä olikin päätarkoitus.