Hae
Gaalanainen

Optimoija yllätettiin! Vuokatin Aateli – hotelli, josta et halua poistua!

Kuopuksen riemua Vuokatin Aatelissa. Ympyräikkunasta on näkymä saunasta huoneeseen.

Kun suunnittelin kesän perhelomaa etsin tietoja Vuokatin Aateli -hotellista; paikasta, jossa olin bongannut somessa todella monen tutun lomailleen viimeisen vuoden aikana. ”Hotelli, josta et halua poistua”, luki netissä yhden asiakaspalautteen kohdalla. Ehkä kuitenkin liioittelua, naurahdin samalla kun jatkoin selailua.

Saavuimme Vuokattiin vasta myöhään lauantain vastaisena yönä jääkiekkoteknisistä syistä. Samoista syistä jätimme matkalla Iisalmeen kaksi tytärtämme äidille Iisalmeen hoitoon ensimmäisiksi öiksi, sillä pojan jääkiekkoleiri alkoi seuraavana aamuna aikaisin urheiluopistolla.

Kun vihdoin avasin yöllä yöttömässä yössä hotellihuoneemme oven ja astuin terassille katsomaan hellekesän yöllistä maisemaa, tuntui kuin hartioilta olisi pudonnut alas kymmenien kilojen lasti. Ymmärsin myös, mitä tuo hotelliarvioija oli tarkoittanut kuvaillessaan Aatelia.

Yksi vuorokausi hotellilomaa voi tehdä jaksamiselle jo ihmeitä.

tarpeeksi tilaa viisihenkiselle perheelle

Minun ja miehen huone oli todella tilava. Huoneen kruunasi oma sauna ja iso terassi, josta avautui näkymä sinne kauneimpaan; Suomen luontoon ja Vuokatin rinteille, jotka lähtevät aivan hotellin vierestä.

Poika, jonka unen jatkumisesta olin huolissaan, sinkoili onnessaan toisella puolella, jossa oli lasten oma huone – omalla terassilla, sisäänkäynnillä, kylpyhuoneella ja televisiolla, mutta mikä parasta kerrossängyllä, jonka yläpetiin hän lähti unenpöpperöisenä innoissaan kipuamaan. Sen verran tajusin yön pimeinä tunteina minäkin, että tämä väliovella toimiva systeemi lasten oman huoneen ja aikuisten huoneen välillä olisi vuosi vuodelta nerokkaampi, kun nuoremmatkin lapset tulisivat teini-ikään. Kaikki ovat toisiaan lähellä, mutta tarvittaessa saavat omaa rauhaa.

Lätkäjätkä nukahti lopulta, kun innoltaan yläsängystä malttoi.

En malttanut mennä nukkumaan, vaan tuijotin kyyneleet silmissä yötöntä yötä terassilla ja ymmärsin, miten väsynyt olin työkevään jällijtä. Olen kova optimoimaan, suunnittelemaan ja aikatauluttamaan. Jos kaikki menee parhaalla mahdollisella tavalla, asiat menee suunnitellusti. Nyt osa liikutusta saattoi liittyä siihen, että huone ja hotelli olivat paljon parempia kuin olin ajatellut. Optimoijaa on vaikea yllättää positiivisesti, mutta tämä hotelli onnistui siinä heti ensi hetkellä.

Yksi lempilokaatio huoneessa – tilava terassi, jossa oli lämmintä, muttei kuuma.

Tavoitteena lepo ja loma perheen kanssa

Mies tarjoitui viemään pojan aamulla leirille ja sinne vaadittuun koronatestiin. Otin tarjouksen vastaan kiitollisena ja sain nukuttua vielä puolitoista tuntia heidän lähdön jälkeen.

Kun aamulla puoli kymmenen astuin ilmastoidusta huoneesta terassille aamupäivän helteeseen, tuntui taas astetta kevyemmältä. Mietin viimeistä työviikkoa; miksi olin päästänyt itseni taas tilaan, jossa hoidin viimeiset työviikot itkunsekaisessa hysteriassa. Olin jopa perunut omat somesynttärit (poistin siis tiedon syntymäpäivästäni eri kanavista), kun ajattelin, että minulla ei ole aikaa vastailla onnitteluihin.

No se johti tosin siihen, että muutama lapsuudenystävä ja sukulainen onnitteli joka tapauksessa Facebookissa ja sain whatsappiin kymmeniä hämmentyneitä ”oliko tänään sun synttärit”, joihin sitten puolestaan vastailinkin pidemmän kaavan kautta. Eli sekoiluksi meni synttärit, vaikka kaiken muun sain hoidettua käsistä aikataulussa. Ja kivaltahan muistamiset aina lopulta tuntuivat, joten kiitos <3

Olin siis loman tarpeessa ja harmittelin aamulapalla, että olin ilmottautunut pojan leirin vanhempien osuuteen, jossa huippu-urheilijat luennoivat urheilevan lapsen urapolun kehityksestä ja tukemisesta. Suoraan sanottuna olisin halunnut mennä vain jäädä lepäilemään hotellille. Minulle sovittujen asioiden peruuttaminen on äärimmäisen vaikeaa, enkä tee niin kuin pakon edessä. Sitten mietin, että jos muutaman kympin luentomaksu menee hukkaan, niin mitä sitten?

Ehkä minusta olisi enemmän taas kaikille ja itselleni, jos nyt lepäisin, kun siihen oli kerran mahdollisuus. Jäin Aateliin ja suljin somen.

Ovikoodit huoneisiin ovat nykypäivää – niitä osaa lapsikin käyttää, eikä ole avainkortteja hukattavaksi.

Ravintola Ainoa – aamupala ja illallinen

Hotellin alakerrassa on ravintola Ainoa, joka a´la carte -listan lisäksi hoitaa hotellivieraiden aamupalan. Plussaa laadukkaasta aamupalasta, jossa oli paikallisia herkkuja, mutta myös terveellisiä vaihtoehtoja munakkaasta smoothieseen. Kun lapset tulivat seuraavana päivänä, niin söimme joka aamu puuron tuoreilla marjoilla.

Jo ensimmäisenä päivänä olin päiväunien ja pienen kävelylenkin jälkeen kuin uusi ihminen. Ehdotin miehelle, jos kuitenkin menisimme alakerran ravintolaan syömään? Pienenä lisämausteena meitä houkuteltiin sinne kuuntelemaan Sanin keikkaa, joka esiintyisi illallisen yhteydessä. Taas optimoija yllätettiin positiivisesti; livemusiikkia puolentoista vuoden tauon jälkeen!

Ainoan aamupuurot <3

Saimme illaksi viimeisen kahden hengen pöydän, joten jos mahdollista, niin kannattaa varata pöytä ravintolasta etukäteen. Illallista Ainoassa voi syödä torstaista lauantaihin. Meitä houkuteltiin myös muualle Vuokattiin juhlistamaan iltaa, mutta sanoin, että en halua jättää meidän hotellia. Lopulta kavereitamme saapui Aateliin sitä mukaa kun asiakaspaikkoja vapautui (koronan takia niitä oli tuollakin normaalia vähemmän). Kolmas yllätys optimoijalle; juhlat, joita en ollut suunnitellut!

Myös lasten paratiisi

Tytöt saapuivat hotellille sunnuntaina, poika pääsi lätkäleiriltä keskiviikkona. Eli lomailimme 6-,9 – ja 13-vuotiaiden lasten kanssa vaihtelevilla kokoonpanoilla Aatelissa vielä neljä päivää. Lapset olivat innoissaan ”omasta huoneesta”, teini tarjolla olleesta omasta rauhasta. Aateli on aivan hiihtohissien vieressä, joten näin kesäaikaan hotellin viereltä näppärästi kipuamaan Vuokatinvaaralle. Monet luontopolut ja Seikkailupuisto olivat muutamien satojen metrien kävelyn päässä. Aatelissa kaikki oli lähellä, mutta silti saimme omaa rauhaa ja hiljaisuutta silloin, kun sille oli tarvetta. Plussaa myös hotellille hyvin toimineesta ilmastoinnista, jota moni naapurihotellien lätkävanhempi helleputkien aikaan kadehti.

Hotelliloman kruunasi oma Spa-vuoro, jossa lapset pääsivät pojan leirin jälkeen uimaan kahdeksi tunniksi  hotellin allasosastolle, jonka voi varata yksi seurue kerrallaan. Discovalojen loisteessa uitiin ja saunottiin leiripölyt ja viimeisetkin kevään kiireet pois.

Kahden tunnin Spa hotellilla kruunasi loman.

Kiitos Aateli, kun osoitit, että täydellisen pohjoisen lomaan ei tarvita lunta tai pitkiä lentomatkoja. Tänne palaamme.

Rentouttavaa kesäviikkoa kaikille!

 

*majoitus saatu

Varaukset Vuokatin Aateliin täältä

Aateli vuokraa myös uusia mökkejä, joista osa on hotellin läheisyydessä (kävin ihailemassa näitä lenkillä).

 

Iisalmi – miltä lapsuuden kotikaupunki tuntuu puoli elämää myöhemmin?

Iisalmi – kaupunki, jossa vietin 18 ensimmäistä elinvuottani. Kun muutin sieltä opiskelemaan, kävin lapsuudenkodissa varmasti ainakin neljä kertaa vuodessa pidemmän pätkän. Ensimmäiset vuodet kaupungista  ja yleensäkin kotoa muuton jälkeen ovat minusta näin jälkeenpäin mietitttynä osittain sellaista napanuoran katkaisua.

Oli ihanaa kokoontua porukalla eri puolilla opiskelevien kavereiden kanssa jouluisin vanhaan kunnon kotikaupungin baariin, käydä vetämässä vanhan jumppaseuran ryhmille treenejä. Iisalmesta puhuttiin aika sarkastiseen sävyyn Iippolana, mutta kuitenkin sinne tuntui turvalliselta palata nuolemaan haavoja, jos piti hakea vauhtia kariutuneisiin unelmiin tai poikaystävä jätti.

Mutta aina minulle oli selvää, että Iisalmesta lähtisin, kun lukio päättyisi, enkä sen jälkeen lopullisesti palaisi. En tiedä, miksi se oli niin, mutta en koskaan nähnyt muuta vaihtoehtoa. Ei siinä ollut mitään dramaattista tai elämää suurempaa, mutta niin kauan kuin mistään mitään muistan, lähtö ilman lopullista paluuta oli minulle selvä.

Toki elämä on sittemmin opettanut, että aina ei voi valita. Joskus paluu on siinä tilanteessa ainoa oikea vaihtoehto.

Aikuisena asiat näkee toisin

Harvan perimmäinen onnellisuus riippuu Suomessa kai asuinpaikasta.

Näin ajattelen nyt, tänään 38 vuotta täyttävänä, lähes 20 vuotta Iisalmesta muuton jälkeen. Olen asunut pidempään muualla kuin aikanaan Iisalmessa asuin. Takana on myös pisin aika ikinä poissa Iisalmesta, koska korona. Kävin kaupungissa viimeksi helmikuussa 2020, ja nyt sitten vasta viime viikolla.

Lapsuudenkaupungin tiivistäminen lyhyesti on lähes mahdotonta. Tietyssä nostalgisessa mielentilassa lähes kaikki tuo kyyneleet silmiin; meidän kaunis lukio, ala-asteen luokka ja keväällä eläkkeelle jäänyt ope, jolle olimme kuin omia lapsia.

Kuopus kurkkasi vanhan opinahjoni, Iisalmen lyseon ovesta ja …

 

Mummolassa lapsuuden sielunmaisema ja jokainen nurkkaus, joka on tuttu. Isän haudalle veimme pojan viimeisen leiripäivän (meidän poika oli Iisalmessa jääkiekkoleirillä, siitä on oma postaus Instagramissa) jälkeen kukat. Miten ylpeä isä olisikaan ollut, että Iisalmessa tuollainen leiri järjestetään. Ja miten ylpeä hän olisi ollut pojasta, omasta lapsenlapsestaan, joka pärjäsi hienosti kentällä kuin sen ulkopuolella äidin murretta puhuvien lasten kanssa. Se on pikkukaupungin etuja, pienet jutut tuntuivat elämää suuremmilta. Vai oliko se sittenkin vain lapsuus, jonka aikuisuus olisi karsistanut kaupungista riippumatta?

Aikuisena katson vanhaa kotikaupunkia eri tavalla. Uimarannalla katson helteessä kylpeviä rannan kupeessa olevia puutaloja. Ovatko nämä olleet aina näin hienoja? Keitä täällä asuu? Ovatko he onnellisia? Olisinko minä ollut onnellinen tässä kaupungissa, jos olisin jäänyt? Tai palannut?

Ystävien rantasaunalla. Näyttää vahvasti kesältä.

Mun koti ei ole enää täällä, mutta juuret ovat

Keskustan jokaisen kadun käänteen tiedän, mutta moni liike tai ravintola on vaihtanut paikkaa tai nimeä. Kun terassilla katson lapsuudenystävien pöydästämme toisiin, huomaan olevani vieras kaupungissa. En tunne näitä ihmisiä tai heidän tarinoitaan. Tämä on nyt heidän kotinsa, mutta minun juuret ovat aina täällä – vaikka kotini onkin muualla.