Hae
Gaalanainen

Prinsessa Dianan kuolemasta 20 vuotta:”Vasta nyt ymmärrän, kuinka nuori hän oli”

Tuntuu käsittämättömältä, että prinsessa Dianan kuolemasta on tänään kulunut 20 vuotta. 

Uutinen oli tuona päivänä niin iso, että se hätkähdytti savolaisessa pikkukaupungissakin. Itse asiassa heräsin uutiseen, kun tekstitelevisiota selaava isä korotti ääntä, kun luki sen äidilleni. Minäkin kömmin sitä huoneestani ihmettelemään.

Myöhemmin päivällä kauhistelimme sitä voimisteluharjoitusten alussa. Muistan jostain syystä tuonkin. Harjoittelimme isommalla porukalla seuran juhlagaalaa varten. Moni vanhemmista voimistelijoista kuuli uutisen vasta treeneihin tullessaan.

Tuntui omituiselta surra ihmistä, josta oli vain lukenut. Toki samaistumista lisäsi se, että William oli vain vuoden vanhempi kuin minä. Harryn rinnastin pikkuveljeeni. Menettää tuossa iässä äitinsä!

14-vuotiaaksi tiesin Dianasta hämmästyttävän paljon. Mummolassa olin lukenut aikakauslehdistä prinsessan elämästä, josta ei käänteitä puuttunut. Katsoin televisiosta myös Dianan haastattelun, jossa hän kertoi Charlesin uskottomuudesta. Haukoin muun juorunälkäisen yleisön kanssa henkeäni – ja tietenkin symppasin kaikessa Dianaa. 

Ehkä Dianan kuolinpäivä piirtyi mieleeni tarkasti, koska syksy oli ollut muutenkin traaginen. Yksi ylä-asteemme aloittanut tyttö oli riistänyt henkensä ja vaikutti tietysti yleiseen ilmapiiriin. Dianan kuoleman jälkeen televisiossa ja lehdissä pyörivät koosteet Dianasta ja tämän elämästä. Se oli ymmärrettävää, Diana jäänee historiaan yhtenä aikamme tunnetuimmista ihmisistä. 

”14-vuotiaaksi tiesin Dianasta hämmästyttävän paljon”

Teini-ikäisen silmissä hän oli keski-ikäinen nainen. Vasta nyt – 34-vuotiaana – ymmärrän, kuinka nuori Diana todella oli kuollessaan. 36-vuotias! Ymmärrän paremmin myös, miten nuori hän ollut avioituessaan. Tätä taustaa vasten olisi ollut ihme, jos liitto oli kestänyt. 

Mutta millaisen kasvutarinan Diana eli! Ujosta ja punastelevasta tytöstä kasvoi karismaattinen ja (ainakin haastatteluissa) huumorintajuinen ja itsevarma nainen. Hän vaikutti myös aidosti kiinnostuneelta hyväntekeväisyystyöstä, jota teki keskimääräistä enemmän. 

Ja loppujen lopuksi hän sai rakastaa ja häntä rakastettiin. En ole äkkiseltään keksinyt vielä parempaa elämän tarkoitusta.

kuva: Britannian hovi

Kenen julkkiksen kanssa purjehtisit Atlantin yli?

En tiedä, mutta jotenkin tuntuu, että kolmen lapsen äitinä yksityisyyden tarpeeni on kasvanut.

Siinä määrin, että minua ihan fyysisesti alkoi ahdistaa, kun perjantaina tutustuin tänään alkavaan Atlantin yli -sarjaan. Siinä Hjallis Harkimo johdattaa kuusi julkkista vastatuulessa Lintu-purjeveneellä Atlantin yli.

Oikeastaan ajatus alkoi ahdistaa vasta, kun näin tuon purjeveneen. 17,5 metriä pitkä ja noin viisi metriä leveä vene ei nimittäin tuntunut edes mittojensa kokoiselta, kun sinne kömpi sisään. 

Alhaalla oli vajaan neliön kokoinen keittiö ( jossa porukan kokki Jyrki Sukula oli oksennellut ja kokannut kolme päivää ruokaa). Keskellä oli muutama sohva ja pöytä, eli yleinen tila kolmelletoista hengelle. Toisessa päässä oli kapun, eli Hjallis Harkimon sekä Joel Harkimon yhteinen hytti ja toiletti. Toisessa päässä muun jengin sänkyjä isommassa hytissä. 

Julkkisten lisäksi mukana oli kuvaushenkilökuntaa, kaksi ammattipurjehtijaa ja pintasukeltaja. Neljä koko porukasta osasi purjehtia ennen reissua.

Tuolle määrälle tilat olivat pieniä. Harva matkassa olleista kuitenkaan valitti yksityisyyden tarpeesta, vaan ennemmin merisairaudesta, joka oli muun muassa NHL-kiekkioilija Kimmo Timosella kestänyt kolme ensimmäistä päivää. Viivi Pumpanen sanoi, että jos kaipasi omaa tilaa, sitä löytyi kannelta. Moni laittoi kuulema myös luurit korville ja kuunteli musiikkia, jos halusi olla rauhassa.

”Onhan täällä yksityisyyttä, omassa sängyssä sai olla rauhassa ja ajatella”, Hjallis totesi.

Tähän formaattiin verrattuna BB-talo tai Hirvensalmen Satulinna tuntuvat lasten leikiltä. En usko, että kolme viikkoa kestäneen purjehduksen aikana kukaan porukasta on pystynyt feikkaamaan. Purjehdus toteutettiin vielä pasaattituulten aikaan Karibialta Kanariansaarille. Matkan aikana aallokko yltyi kymmenmetriseksi ja vettä tuli reippaasti keulan yli.

”Jos olisimme purjehtineet myötätuulessa siitä ei olisi saanut hyvää televiso-ohjelmaa”, Hjallis totesi.

Porukkaan valitut julkut olivat kyllä mukavia tyyppejä ja oikeasti alallaan ansioituneita tekijöitä, mutta en tiedä olisinko lähtenyt mukaan, jos tilaisuus olisi tullut. Olisitko sinä? Kenen tai keiden heistä kanssa purjehtisit mieluiten kolme viikkoa? 

 

Atlantin yli TV5-kanavalla su klo 21.00. Sarja alkaa ennakkojaksolla.

kuva yllä MTV