Hae
Gaalanainen

Kinky Boots on täydellinen musikaali, joka voi muuttaa maailmaa

Maailmalla menestystä niittänyt musikaali Kinky Boots sai eilen ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterissa.

Olin nähnyt musikaalin New Yorkin ja Lontoon lavoilta numeroita Youtubessa ja myös muutaman pätkän Helsingin musikaalista etukäteen paikan päällä, joten osasin odottaa, että näyttävyydessä ja taidoissa kaupunginteatterin musikaali ei jää isojen musikaalikaupunkien jalkoihin.

Sitä en osannut odottaa, että musikaalin tarina veisi mukanaan näin vahvasti.

Kinky Boots -elokuvaan pohjautuvassa musikaalissa parikymppinen Charlie Price (Petrus Kähkönen) on aloittamassa omaa elämää Lontoossa, kun kuulee isänsä kuolleen. Charlie palaa pieneen kaupunkiin ja ottaa vastuun sukunsa perinteikkään kenkätehtaan johtajana.

Pian paljastuu, että yritys on lähes konkurssissa. Yllättävä pelastus löytyy öiseltä kujalta, jossa Charlie kohtaa drag-artisti Lolan (Lauri Mikkola). Charlie tarjoaa Lolalle mahdollisuutta suunnitella uuden kenkämalliston miehille, jotka tykkäävät käyttää korkokenkiä.

Tästä alkaa tarina erilaisuuden hyväksymisestä, isistä ja pojista, miehuudesta ja naiseudesta. Ja ennen kaikkea niiden välistä.

Ohjaaja Samuel Harjanne on onnistunut luomaan tunteiden äärilaidasta toiseen liikkuvan musikaalin, jonka roolitukset osuvat nappiin.

Harva yleisöstä uskoisi, että pääroolin tekevä Lauri Mikkola laittoi korkokengät jalkaan ensimmäistä kertaa vasta audition-tilaisuuden aikaan? Mikkola tavoittaa lavalla Lolan loistokkuuden, mutta myös inhimillisyyden.

Erityisesti mieleen jää kohtaus miestenhuoneessa, jossa Lola kertoo Charlielle tarinansa.

”Voiko Kinky Boots tehdä hypet?”

Charliena nähtävä Petrus Kähkönen laulaa ja näyttelee pienen suuren Charlien kasvutarinan uskottavasti ja itseään säästämättä.

Myös kantavissa sivurooleissa nähdään hauskuuttavia roolisuorituksia. Charlieen ihastunutta Laurenia näyttelevä Anna Victoria Eriksson saa irti yleisöstä suurimmat naurut.

Näyttävimmät show-numerot ovat Lolan enkeleiden rytmittämiä. Ja yleisö rakasti heitä. Kuten koko työryhmää.

Laskin, että olen nähnyt kaupunginteatterilla 13 viimeisintä musikaalin ensi-iltaa, mutta koskaan en ole nähnyt sitä hurmosta ja seisovien aplodien määrää, jonka Kinkyn työryhmä sai eilen osakseen. 

Kotimatkalla mietimme ystäväni kanssa, että voisiko Kinky Boots tehdä saman mitä Hype-musikaali teki 90-luvulla?

Kinky Boots on musikaali, joka voi parhaimmillaan muuttaa maailmaa edes hitusen paremmaksi paikaksi. Ehkä tämän myötä vähän lähempänä on se päivä, jolloin pojan pukeutuiminen korkokenkiin nähdään yhtä neutraalina kuin jalkapallon potkiminen?

kuvat Mirka Kleemola

musikaalin liput ja esitysohjelma täällä

 

 

 

 

 

 

 

Cheekin ura sai eilen arvoisensa päätöksen Lahdessa

Kun Cheek päätti vuonna 2014 toisen Olympiastadionin keikkansa, uskon, että kyynelehtivä artisti tiesi, että kyseessä oli kerran elämässä -kokemus.

Kun kuulin Cheekin lopettavansa uransa, olin huojentunut, että niin sanottu saaga haluttiin päättää Lahdessa, eikä Olympiastadionilla. Näin Cheekend 2014 jäi muistoihin omana kokemuksena myös sen yleisössä kokeneille.

Jotka epäilivät Lahden mäkimontun toimivuutta keikkapaikkana vakuuttuivat varmasti viimeistään, kun näkivät eilen kokonaisuuden paikan päällä. Illan pimetessä korkeuksiin valoineen nousevat hyppytornit toivat ainutlaatuisen tunnelman. Se takasi, että tämän Cheekendin Valot sammuu -päätöskeikka jäi varmasti kaikkien mieliin omana kokonaisuutena.

Kokonaisuudessaan eilinen jättikeikka olisi peitonnut jopa useiden kansainvälisten artistien stadionkeikat. Jokainen yksityiskohta oli tarkkaan mietitty. Kuitenkin niin, että Cheekillä oli esiintymisen vaatima vapaus ja tila.

Vaikka ympärillä tapahtui, niin Jare näytti lavalla varmalta ja rennolta. Tuhansien keikkojen kokemus näkyy isolla hetkellä, mutta mikoroilmeistä saattoi nähdä, että Cheek antoi jokaisessa kappaleessa ja hetkessä kaikkensa. 

Vaikka Lahden keikka oli oma kokonaisuutensa, niin siitä saattoi nähdä, että Cheekin työryhmä on kehittynyt jättikeikkojen toteuttamisessa. Erityisesti valaistus oli tällä keikalla tarkoituksenmukaisempaa ja tuki kokonaisuutta paremmin kuin stadionilla neljä vuotta sitten.

”Tuhansien keikkojen kokemus näkyy isolla hetkellä”

Katsoimme keikan B-katsomossa, jossa suuren kerrostalon kokoisen lavan tapahtumat näkyivät sivulta ja vain osittain kapeammalta sivuscreeniltä. Monet lavan sekä tanssijoiden koreografioiden kokonaisuudet hienot näkyivät paremmin tänään, kun katsoin keikan uudelleen Ruudusta, jossa kuvakulma oli enemmän suoraan edestä.

Tunnelma ei tietenkään taas tavoitu ikinä television kautta samalla tavalla kuin livenä. Näköyhteydet ovat toki kaikkien isojen stadionkeikkojen ongelma.

Itse settilista oli lähes kokonaan hittitykitystä, joten keskityin eilen joraamaan ja fiilistelemään musiikkia Cheekin kanssa. TV-versioissa keskityin muihin yksityiskohtiin.

Eilen kuultiin: 

1. Intro 

2. KUKA MUU MUKA

3. FIILIKSISSÄ

4. SOKKA IRTI

5. JIPPIKAYJEI 

6. CHEKKONEN

7. KAIKKI HYVIN & ALL GOOD EVERYTHING

8. TUHLAAJAPOIKA

9. LIEKEISSÄ

10. JOSSU

11. AVAIMET MUN KIESIIN 

12. TINAKENKÄTYTTÖ & NÄÄ YÖT EI ANNA ARMOO

13. SÄ HUUDAT 

14. SILLAT

15. ANNA MÄ MEEN 

16. KEINU

17. SINUHE

18. YHTÄCCII

19. ME OLLAAN NE

20. XTC

21. LEVEELLÄ

22. FLEXAA

23. NIILLE JOILLA ON PAHA OLLA

24. KYYNELEET

25. ENKELIT 

Encoret

26. MITÄ TÄNNE JÄÄ

27. TIMANTIT ON IKUISIA

28. ÄÄRIRAJOILLE

29. VALOT SAMMUU

Cheekin kaksikymmentä vuotta kestänyt ura sai eilen Lahdessa arvoisensa päätöksen. Vähempää tuskin kukaan häneltä odottikaan.

Eilen tein myös ennen keikkaa osaltani viimeisen haastattelun räppäri-Cheekistä. Hän totesi, että keikan jälkeen Cheek on vapaa. 

Kaikkea hyvää Jare. Ja kiitos Cheek (1998-2018).

Lue myös: Oliko Cheekin lopettamispäätös rohkea vai vain järkevä?

Keikkakuvat Julius Konttinen ja Henri Juvonen