Hae
Gaalanainen

10 asiaa jotka tietokirjailijan on hyvä tietää +PIKA-ARVONTA

Tietokirjailijatt ry. rentoutuu.

Facebook muistutteli, että vuosi sitten näihin aikoihin palautin kustantajalle lopullisen version ensimmäisestä tietokirjastani, Anne Kukkohovin elämäkerrasta – ja samalla minusta tuli tietokirjailija. Vieroksun yhä titteliä tietokirjailija, vaikka hyvin vahvasti näyttää, että syksyllä edessä on seuraavan kirjan aloittaminen. En oikein miellä edes elämäkertoja tietokirjaksi; yleensä kun ne perustuvat subjektiivisesti lähinnä pääkohteensa ja hänen elämän varrella läheisten ihmisten kertomuksiin. Totuus on usein tarua ihmeellisempää; siksikin elämäkerrat ovat aina kiehtoneet minua.

Tuntuu, että kirjahankkeet ovat viime vuosina lisääntyneet ja moni on minultakin kysellyt, kuinka päästä alkuun. Yhden kirjan kokemuksella olen kaukana konkarista, mutta huomaan, että toisen kirjaprojektin kohdalla osaan toimia johdonmukaisemmin, joten tässä muutamia vinkkejä tietokirjan kirjoittamisesta haaveilevalle.

1.   Kirjabisneksessä liikkuu hyvin vähän rahaa, joten on tärkeää, että tietokirjan kohde inspiroi tai resonoi vahvasti sinussa itsessäsi. Se varmasti välittyy myös lukijalle ja jaksat puurtaa homman parissa ilman, että hajoilet laskiessasi hommaan käytettyä aikaa (paljon) tai rahaa (vähän).

2. Jos oletetaan, että elämäkerran kohde on valmis aloittamaan kirjaprojektin kanssasi, seuraava vaihe on selvittää, kiinnostaako tietokirjan aihe tai elämäkerran kohde lukijoita. Eli kaupallisen potentiaalin arvioivat kustantamot, jota ilman kirjoja on vielä laajemmin hankala julkaista.

3. Laadi siis alkuun selkeä esittely kirjasta ja sen kohderyhmistä. Mitä selkeämpi ja vetävämpi synopsis, sen varmemmin siihen tartutaan. Jokaisen kirjakustantamon sivuilta löytyy kustannustoimittajien mailiosoitteet. Jos on erikseen mainittu kustannustoimittajan vastuualueeksi tietokirjat, niin luonnollisesti kannattaa lähettää synopsis ja hankkeen esittely niihin.

4. Jos vastausta ei kuulu, kannattaa soitella perään. Ainakin saat perustelut, jos kirja ei herätä kiinnostusta. Älä masennu; joskus kyseessä voi olla aidosti myös se, että kustantamolla on sovittuna samantapainen kirjahanke samalle julkaisuajankohdalle.

5. Jos useampi kustantamo kiinnostuu hankkeesta, edessä on positiivinen ongelma. Kannattaa tutustua, miten kustantamo on hoitanut samankaltaisten kirjojen markkinoinnin ja kenen kustannustoimittajan kanssa yhteistyö tuntuu inspiroivalta ja suhteellisen helpolta. Tietysti myös raha vaikuttaa. Useimmiten ennakkopalkkiot liikkuvat tuhansissa kuin kymmenissä tuhansissa. Päälle voi ja kannattaa hakea apurahoja.

6. Jos kirjahankkeeseen liittyy muita osapuolia, kannattaa hyvissä ajoin merkata molempien kalenteriin haastattelupäivät ja itsellesi kirjoituspäivät.

7. Varaa myös muutamia kirjoitusretriitti-viikonloppuja, jolloin voit kirjoittaa käytännössä mihin vuorokauden aikaan vain ja ilman mitään häiriötekijöitä.

8. Suunnittele myös ajoissa kirjan markkinointi. Monille tulee yllätyksenä, että kustantamoilla on tähän hyvin vähän resursseja. Kirjan saattamisesta ihmisten tietoisuuteen joutuu ja kannattaa myös itse ottaa vastuuta.

9. Itse kohdensin Annen kaikki haastattelut kirjan julkaisupäivälle ja sitä seuraavalle viikonlopulle. Suurin osa tehtiin hyvissä ajoin ennakkoon. Puoli seitsemän -ohjelmassa vierailimme julkaisua edeltävänä iltana, mutta he kunnioittivat hienosti embargoa.

10. Nauti matkasta!

Olen viime aikoina siirtynyt lukemaan enemmän kirjoja Bookbeatin kautta. Nyt olen jopa kuunnellut pari kirjaa, vaikka aikaisemmin ajattelin, että ei kirjoja voi kuunnella. Nyt kesällä, rannoilla ja lomatunnelmissa, koen kuitenkin että vanha kunnon kirja on paras vaihtoehto ja pitää myös loitommalla kännykästä.

Varsinkin nämä tietokirjat, joissa on erilaisia listoja, nostoja ja kuvia toimivat minusta yhä parhaiten ihan perinteisinä printtiversioina. Luin viikonloppuna Nanna Karalahden Sinä pystyt -kirjan ja alkaneen kesän kunniaksi arvon sinulle ja ystävällesi Nannan teoksen sekä Annen elämäkerran, jota yllättäen löytyi allekirjoittaneen kirjahyllystä avaamaton kipale.

ARVONTA! Jos nämä kesälukemiset kiinnostavat, niin käy seuraamassa Instagramissa @galawoman -tiliäni, täggää tuon uusimman kuvan alle ystävä, kenen uskot myös kesälukemisesta ilahtuvan. Kyseessä on pika-arvonta, sillä haluan lukemiset postiin ennen juhannusta. Voittajille ilmoitetaan täällä ja Instassa 17.6 keskiviikkona!

Lukuiloa kesään!

 

Vakava sairastuminen sai minut juhlimaan kuin parikymppisenä

Aifoinfarktin jälkeisenä kesänä juhlin rankemmin kuin aikoihin.

Silloin vuosia sitten, kun minulla oli tapana tehdä itselleni kuolemaan johtavia diagnooseja, arkisetkin illat lasten kanssa ylenivät eri sfääreihin, kun mietin kauhuissani, että ehkä en ole laittamassa heitä nukkumaan enää vuoden tai mahdollisesti viiden päästä. Jollain tavalla pidän tätä terveenä kiitollisuusharjoituksena yhä tänäkin päivänä, eikä aivoinfarkti vaikuttanut näihin kiitollisuushetkiin juurikaan.

Uskon, että jokainen meistä elää enemmän tai vähemmän menettämisen pelon kanssa, mutta vanhempana olo on välillä sen suhteen yhtä pakokauhua. Toisaalta myös ääretöntä kiitollisuutta siitä, mitä on – tai on ollut.

Kun sain viime vuonna kesäkuussa ”määrittämätön aivoinfarkti” -paperit ja tutkimukset lopetettiin, niin minulla nousi myös vahva elämänjano. Sairaalajakson ja kokeiden jälkeen tuntui ihmeelliseltä olla hengissä, iltaisin fiilistelin luontoa, joka on muuten kauneimmillaan juuri nyt.

Kuten joka kesä, olin viime kesänäkin spotannut muutamia mahdollisuuksia juhlia aamuun. Viime kesänä oikeasti tein niin. Hörpin aamuseitselmältä veneellä lämmintä lonkeroa ja tunsin pakottavaa tarvetta puhua ventovieraiden kanssa elämästä. Ihan niin kuin joskus parikymppisenä!

Tammerfesteillä riekuin kolmen päivän juhlimisen jälkeen viimeisenä kaverini kanssa Ilonan narikassa. Toitotin varmaan rasittavuuteen asti mantraa, miten ihanaa ja ihmeellistä olla elossa!

Linnan juhlissa olin ensimmäistä kertaa jatkojen jatkoilla, enkä ole oikeastaan sen jälkeen ollut kertaakaan kunnolla juhlimassa, koska tilanne on ollut mikä on.

Koronakesältä nämä perinteiset juhlimispotit ovat peruttu. Toki muutama terassikierros on kavereiden kanssa lomalle sovittuna, mutta mitään supernollaamismahdollisuutta ei ole näköpiirissä. Itse en pidä vastuullisena humaltua lasten läsnäollessa, joten minun osalta mökkireissut ja kyläilyt kaveriperheille ovat viime vuosina jääneet yhteen lasilliseen.

Toki pidän tätä myös kiinnostavana ihmiskokeena. Vaikka nollaankin noin kerran kahdessa kuukaudessa, enkä muuten käytännössä juo ollenkaan alkoholia, niin tämä voi olla vuosi, jolloin supernollaamiset jäävät väliin. Voi olla ihan tervettäkin keksiä vaihtoehtoisia keinoja, varsinkin kun olotilat ovat vuosi vuodelta kamalampia. Silti tunsin tänään pientä haikeutta, kun terassit avautuivat.

En ole lähtenyt ikinä terasseille kreisibailaa.

lue myös: Kun äiti juhli aamuun

                 Minun maailmani pysähtyi, kun sain aivoinfarktin

                Isän kuolema laukaisi minussa syöpädiagnoosin