Olen saattanut tässä elämässä kolme paria yhteen. Yksi heistä erosi kuuden yhteisen vuoden jälkeen, mutta eikös tuo aika lasketa jo yhteen saattamiseksi? 

Katsoin tämän illan Ensitreffit alttarilla -jakson ennakkoon ja sain taas pienen toivonkipinän, että josko joku tämän kauden pareista saattaisi jäädä yhteen. Viime jakson jälkeen näytti siltä, että ongelmat saavat kaikissa suhteissa vielä yliotteen.

En lähtisi syyttämään tästä asiantuntijoita. Niin monta kertaa moni pari näyttää paperilla hyvältä, mutta jos sitä kuuluisaa klikkausta ei tapahdu missään vaiheessa, suhde jää kaveritasolle. Sitä klikkausta on taas lähes mahdoton ennustaa.

Enkä minäkään todellakaan ole mikään asiantuntija parisuhdehommissa. Oikeastaan olen oivaltanut, mitä hyvä parisuhde vaatii onnistuakseen vasta kun tapasin 26-vuotiaana nykyisen aviomieheni. Ikään nähden koin tuolloin, että minulla oli aikasta paljon elämänkokemusta takana. Tiesin mitä halusin ja mitä varmasti en. 

Jokainen parisuhde on omansa, ja kausia on erilaisia, mutta nämä kuusi asiaa ovat minusta on jollain tavalla hyvässä suhteessa oltava kohdillaan.

1. Arvot 

Jos arvot ovat lähtökohtaisesti kovin erilaiset, en usko, että pari edes kiinnostuu toisistaan. Toisen pitää edes jotenkin tuntua tutulta. Uskon vahvasti, että siihen tuttuuden tunteeseen liittyy samankaltainen arvopohja. 

Voin ihan hyvin kuvitella, että jo ohjelmassa eronneet Mari ja Petri olisivat saattaneet kiinnostua toisistaan vaikka diskoteekissä, mutta parien treffien jälkeen huomanneet, että tietyt arvot ja tavat ovat liian erilaisia. Molempien ”outouksia” on puitu julkisuudessa hanakasti. Uskon, että meillä jokaisella on omat pinttyneet tapamme, joista on hankalampi päästä eroon, mitä enemmän ikää tulee. 

2. Huumori

Varsinkin, jos lähtee kumppanin kanssa ruuhkavuosilinjalle, niin tämä on se, mikä usein pelastaa. Ihana nähdä, että tänään Johanna ja Markus sekä myös Aliisa ja Esa jaksoivat pitää välillä myös huumoria yllä arjen keskellä.

3. Luottamus

En voisi ikinä kuvitella olevani ihmisen kanssa, jonka sitoutuneisuutta suhteeseen minun täytyy missään tilanteessa epäillä. 

4. Intohimo

Kahdeksan vuoden yhdessäolon jälkeen on vaikea kuvitella, että millainen suhde olisi, jos ei olisi elänyt sitä alun en voi pitää näppejä irti sinusta -vaihetta. Tämän kauden Ensitreffeissä en ole nähnyt tällaista kipinää oikein kenenkään parin välillä. Ohjelmassa Johannalla ja Markuksella on ihan hyvä meininki, mutta riiittääkö se viemään sen yli, että alkuhuumaa ei ole koettu ollenkaan? Esan puolelta sellaista kipinää on Aliisaa kohtaan ilmassa, mutta nainen vastaa siihen vaihtelevasti. Tänään nähdyssä jaksossa tämäkin näytti taas Aliisan puolelta vähän paremmalta. Itseään kun ei voi näissä jutuissa voi pidemmän päälle pakottaa, vaikka olisikin mennyt telkkarissa naimisiin ja olisi sitoutunut tekemään kaikkensa.

5. Kunnioitus 

Huh, ihailen pareja, jotka ovat voineet pitää parisuhteessa välillään sekä intohimon ja ystävyyden kaltaisen kunnioituksen. Riitojen keskellä jonkunlaisen kunnioituksen säilyttäminen on haastavaa, sekin nähtiin tämän päivän jaksossa. Onneksi Markus ja Johanna osasivat pyytää ja antaa anteeksi. Tosin kovin korrekti suhde tuntuu sekin vieraalta. 

6. Itsenäisyys (erillisyys)

Jotta pari voi tuntea yhteenkuuluvuutta, pitää välillä tuntea myös erillisyyttä. Tämän eroa pohtiva ystäväni kuuli pariterapiassa, kun hän pelkäsi, että pitkässä suhteesta heistä oli tullut enemmän kavereita.

Lähtökohtaisesti kaikki Ensitreffit-tyypit vaikuttavat kyllä terveen itsenäisiltä. Aliisan kohdalla jäin miettimään, että onko kyse itsenäisyydestä vai eikö hän halua viettää aikaa Esan kanssa? 

Kävi heille miten tahansa, niin toivottavasti Ensitreffien uusi kausi nähtäisiin taas ensi syksynä. Olen yhä sitä mieltä, että tämä ohjelma on tv-ohjelmien aatelia.

Lue myös: Ensitreffit-Aliisa: Minäkään en rakastunut mieheeni ensisilmäyksellä

Vanhemmiten minusta on tullut laiska tutustumaan uusiin ihmisiin. Niitä on ihan kiva tavata työn kautta silloin tällöin, mutta että jaksaisin perinpohjin päästä jyvälle jostakin ihmisestä ja sen tavoista, tuntuu tässä elämäntilanteessa kuin yhdeltä palapelin uuvuttavalta lisäpalaselta!

Sama pätee tällä hetkellä sarjoihin ja elokuviin; aivan liian työlästä odottaa, että hahmoista paljastuu esiin se todellinen minä. 

Epäilen, että saavutin henkisen laiskuuspisteeni, kun naapurissa asuva ystäväni ehdotti, että haluaisinko jäädä heille katsomaan elokuvaa.

”Joo en mä jaksa enää vapaalla tutustua uusiin kuvitteellisiin ihmisiin.”

Siksi olen tätänykyä entistä suurempi comeback-sarjojen fani. Tutut tyypit, mutta sopivasti uusilla kuulumisilla ja elämänkokemuksella; ihan kuin hyvä ystävä oli palannut ulkomaankomennukselta kotiin ja päästään juoruilemaan!

Viikonlopun ohjelmapalettini kuvaa tämänhetkistä tv-filosofiaani hyvin. Napakymppi, Greyn anatomian 13.kauden jaksot  ja uusin jaksoin kymmenen (!) vuoden tauon jälkeen palannut Will & Grace.

Will & Gracen tapauksessa ei ole kyse minisarjasta, joita on ollut viime vuosina muodikasta rakentaa comeback-sarjoista.

Nimittäin syyskuun lopulla Will & Grace palasi ruutuun NBC:lla kokonaan uusilla yhdeksännen kauden jaksoilla. Samalla tiedotettiin, että sarjaa on tilattu kymmenes kausi, eli Willin, Gracen, Karenin ja Jackin käänteitä seurataan hyvin suurella todennäköisyydellä useampi vuosi.

Varo juonipaljastuksia!

Kuten comeback-sarjoissa kuuluu, hahmot ovat myös Will & Grace -sarjassa tunnistettavia vanhoja itsejään. Heti alussa selviää, että 8.kauden päätös on ollut vain Karenin unta. Grace ei ole koskaan ollut raskaana ja sarjassa eletään nykyajassa, eli 11 vuotta myöhemmin. 

Sarjan dynamiikan kannalta käsikirjoittajat ovat tehneet oikean päätöksen. Pääpari on yhdeksännen kauden alussa taas sinkkuina ja sen ympärille on hyvä rakentaa taas uutta. Olen viihtynyt hahmojen parissa nyt kolmen jakson ajan ja aika varmasti katson kauden myös loppuun. 

Sopivasti vanhaa ja uutta tämmöselle kaavoihin kangistuneelle. 

Suomessa sarjan uusia (ja toki myös vanhoja) kausia voi katsoa Viaplayn suoratoistopalvelun kautta. 

kuvat: NBC ja MVphotos