Hae
Gaalanainen

Maailman helpoimmat Halloween-juhlat pystyyn tunnissa!

Enpä olisi esikoista odottaessa uskonut, että halloweenista tulee jälkikasvulleni tärkeämpi juhla kuin joulusta. Tämmösen jouluihmisen lapsille!

Jos meikäläisen aikaan halloween oli jotain, mitä näki televisiosta vain Beverly Hills 90210 -sarjasta, niin nykynaperoilla aiheeseen liittyviä diskoja ja kotipilleitä osuu joka vuodelle muutama per lapsi. 

Halloween-laatikko

Myös meillä kotona juhla on alkanut vuosien aikana näkymään. Varastossamme on nykyään omat laatikot kahdelle eri juhlalle: joululle ja halloweenille (tässä laatikossa myös muutama pakollinen pääsiäiskoriste).

Tänä vuonna kaivoin halloween-koristeet valmiiksi esille ennen miehen työmatkalle lähtöä. Viime viikolla isommat lapset koristivat huoneisiinsa muutamia luurankovaloköynnöksiä, lepakoita, hämähäkkejä ja kiilteleviä kurpitsoita. Itse sain viikon aikana iskettyä ikkunaan muutaman luuranko- ja lepakkoköynnöksen (oli vähän haipakka viikko).

Ei juhlat vaan iltapala!

Olin nimittäin luvannut omatunnontuskissani lapsille aikaisemmin syksyllä, että pidetään näillä nurkilla naapurin lapsille halloween-iltapala ja yökyläily. 

Iltapala siksi, että se kuulostaa järjestäjälle vähemmän stressaavalta kuin halloween-juhlat. Yökyläilystä jouduttiin kaikkien harrastuskiireiden takia luopumaan, mutta yhdeksän lasta tässä eilen pyörähti. 

Ne, jotka seurasivat eilen Insta-stooriani saattoivat havaita, että olin työpäivän jälkeen hieman hiipuneilla energioilla tarttumassa projektiin, mutta lopulta tähän hommaan ei mennyt kuin 55 minuuttia!

Toki olin tehnyt ostokset jo aikaisemmin ja kömmin sieltä, mistä aita on matalin. Tämä taitaa olla jo tavaramerkkini lastenjuhlissa!

Ennakkoon ostin:

Kertakäyttöiset pääkallolautaset (2e Tiger)

Kurpitsa-pillit (2e Tiger)

Kertakäyttöiset R.I.P popcorn-kulhot  (2e Tiger)

1xpakkaus erikokoisia hämähäkkejä (2e Tiger)

Torvi, josta kuuluu erilaisia gammottavia ääniä (2e Tiger)

Paperiköynnökset, luuranko ja lepakko (2e Tiger)

(Aikaisemmilta vuosilta meillä oli valoköynnöksiä, joista laitoin kurpistakoristeen pöydälle. Yleensä patterit pitää uusia aina kerran vuodessa, kolmen köynnöksen pattereihin meni noin 6e, hämähäkkikulhot ja lastenhuoneiden rekvisiitta meillä oli jo valmiina)

somisteet ja patterit: 18e

Ruokakaupasta

Hämähäkkisalaattiin

2 kpl kurkku

1 pss pastaa

tummia viinirypäleitä

fetaa, jossa oliiviöljypohjainen kastike valmiina

1 nippu rucolaa

Suolaiset

kummitusnugetit (Lidl)

Iso paketti nakkeja

Pieneen syvään kulhoon ketsuppi, johon leikkasin nakin päitä ”sormiksi vereen”

3 pkt mikropopcorneja

 

Karkit 

3 pussia halloween-karkkeja (joka kauppa myy)

2 pussia suklaisia silmämunia

 

Matobooli

Mikä tahansa tiivistemehua

Matokarkkeja

Ruokajutut olivat yhteensä reilu 30 euroa. Eli viidelläkympillä ja 55 minuutilla tämä homma vedettiin. Ihan kohtuullista meikäläisestä.

Karkkeja, nakkeja ja kurkkua

Lasten omiin juhliin leipominen on usein ajanhukkaa. Omien laskelmieni mukaan tyypit syövät yleensä tarjoittavista nakkeja, kurkkua ja karkkeja. Karkkeja, karkkeja ja karkkeja menee yleensä kaikki mitä on tarjolla, joten pidettiin siinä samalla karkkipäivä.

Ruokailun jälkeen tyypit saivat valita Netflixistä teeman mukaisen elokuvan. Naapuri kiikutti sormivärejä, joilla isommat maalasivat pienemmille halloween-henkisiä kasvomaalauksia. 

Viikon rankkuudesta kertonee se, että muutama tunti yhdeksän lapsen kanssa oli tämän viikon iiseimpiä iltoja. Kun tyypit katselivat leffaa, siivosin pöydän ja aika ison osan halloween-koristeista jo laatikkoon. 

 

 

 

                Mulle riitti tältä ruuhkavuodelta tämä halloween oikein hyvin. Joulua ja rauhaa kohti!

 

Lue myös: Ahdistaako lastenjuhlien järjestäminen? Pidä yhteissynttärit!

Ensitreffit alttarilla -parien liittojen epäonnistuminen ei olisi ihme: Nämä 6 asiaa hyvä liitto vaatii!

Olen saattanut tässä elämässä kolme paria yhteen. Yksi heistä erosi kuuden yhteisen vuoden jälkeen, mutta eikös tuo aika lasketa jo yhteen saattamiseksi? 

Katsoin tämän illan Ensitreffit alttarilla -jakson ennakkoon ja sain taas pienen toivonkipinän, että josko joku tämän kauden pareista saattaisi jäädä yhteen. Viime jakson jälkeen näytti siltä, että ongelmat saavat kaikissa suhteissa vielä yliotteen.

En lähtisi syyttämään tästä asiantuntijoita. Niin monta kertaa moni pari näyttää paperilla hyvältä, mutta jos sitä kuuluisaa klikkausta ei tapahdu missään vaiheessa, suhde jää kaveritasolle. Sitä klikkausta on taas lähes mahdoton ennustaa.

Enkä minäkään todellakaan ole mikään asiantuntija parisuhdehommissa. Oikeastaan olen oivaltanut, mitä hyvä parisuhde vaatii onnistuakseen vasta kun tapasin 26-vuotiaana nykyisen aviomieheni. Ikään nähden koin tuolloin, että minulla oli aikasta paljon elämänkokemusta takana. Tiesin mitä halusin ja mitä varmasti en. 

Jokainen parisuhde on omansa, ja kausia on erilaisia, mutta nämä kuusi asiaa ovat minusta on jollain tavalla hyvässä suhteessa oltava kohdillaan.

1. Arvot 

Jos arvot ovat lähtökohtaisesti kovin erilaiset, en usko, että pari edes kiinnostuu toisistaan. Toisen pitää edes jotenkin tuntua tutulta. Uskon vahvasti, että siihen tuttuuden tunteeseen liittyy samankaltainen arvopohja. 

Voin ihan hyvin kuvitella, että jo ohjelmassa eronneet Mari ja Petri olisivat saattaneet kiinnostua toisistaan vaikka diskoteekissä, mutta parien treffien jälkeen huomanneet, että tietyt arvot ja tavat ovat liian erilaisia. Molempien ”outouksia” on puitu julkisuudessa hanakasti. Uskon, että meillä jokaisella on omat pinttyneet tapamme, joista on hankalampi päästä eroon, mitä enemmän ikää tulee. 

2. Huumori

Varsinkin, jos lähtee kumppanin kanssa ruuhkavuosilinjalle, niin tämä on se, mikä usein pelastaa. Ihana nähdä, että tänään Johanna ja Markus sekä myös Aliisa ja Esa jaksoivat pitää välillä myös huumoria yllä arjen keskellä.

3. Luottamus

En voisi ikinä kuvitella olevani ihmisen kanssa, jonka sitoutuneisuutta suhteeseen minun täytyy missään tilanteessa epäillä. 

4. Intohimo

Kahdeksan vuoden yhdessäolon jälkeen on vaikea kuvitella, että millainen suhde olisi, jos ei olisi elänyt sitä alun en voi pitää näppejä irti sinusta -vaihetta. Tämän kauden Ensitreffeissä en ole nähnyt tällaista kipinää oikein kenenkään parin välillä. Ohjelmassa Johannalla ja Markuksella on ihan hyvä meininki, mutta riiittääkö se viemään sen yli, että alkuhuumaa ei ole koettu ollenkaan? Esan puolelta sellaista kipinää on Aliisaa kohtaan ilmassa, mutta nainen vastaa siihen vaihtelevasti. Tänään nähdyssä jaksossa tämäkin näytti taas Aliisan puolelta vähän paremmalta. Itseään kun ei voi näissä jutuissa voi pidemmän päälle pakottaa, vaikka olisikin mennyt telkkarissa naimisiin ja olisi sitoutunut tekemään kaikkensa.

5. Kunnioitus 

Huh, ihailen pareja, jotka ovat voineet pitää parisuhteessa välillään sekä intohimon ja ystävyyden kaltaisen kunnioituksen. Riitojen keskellä jonkunlaisen kunnioituksen säilyttäminen on haastavaa, sekin nähtiin tämän päivän jaksossa. Onneksi Markus ja Johanna osasivat pyytää ja antaa anteeksi. Tosin kovin korrekti suhde tuntuu sekin vieraalta. 

6. Itsenäisyys (erillisyys)

Jotta pari voi tuntea yhteenkuuluvuutta, pitää välillä tuntea myös erillisyyttä. Tämän eroa pohtiva ystäväni kuuli pariterapiassa, kun hän pelkäsi, että pitkässä suhteesta heistä oli tullut enemmän kavereita.

Lähtökohtaisesti kaikki Ensitreffit-tyypit vaikuttavat kyllä terveen itsenäisiltä. Aliisan kohdalla jäin miettimään, että onko kyse itsenäisyydestä vai eikö hän halua viettää aikaa Esan kanssa? 

Kävi heille miten tahansa, niin toivottavasti Ensitreffien uusi kausi nähtäisiin taas ensi syksynä. Olen yhä sitä mieltä, että tämä ohjelma on tv-ohjelmien aatelia.

Lue myös: Ensitreffit-Aliisa: Minäkään en rakastunut mieheeni ensisilmäyksellä