Tällä viikolla olisi tehnyt mieli vain suojautua kaikilta katseilta.

Purskahdat itkuun, kun Ärrän myyjä tarjoutuu avaamaan ystävällisesti ostamasi laastarit valmiiksi, koska kaaduit äsken suoraan nenällesi liukuen ja kerien kauppakeskuksen oven edessä, kun yritit vastata samalla puhelimeen ja hypätä taksista.

Kämmen vuotaa kuudesta kohti verta ja vähän nolona paikkailet tilannetta junalaiturilla.

Se kun lähdet iltayhdeksältä lenkille, jotta pysyisit yön hereillä, jotta saat kaikki tehdyksi ja koska liikuntahan auttaa aina kaikkeen ja itsestä on huolehdittava työputken keskellä. Kun polvenkorkuinen koira pääsee omistajaltaan karkuun ja olet taas rähmälläsi – samat kuusi paikkaa kämmenestä auki, pääsee suusta sellaisia ilkeyksiä, että kolmea koiraansa ulkoiluttava suunnilleen ikäiseni mieshenkilö nieleskelee kyyneleitä.

Jo kotimatkalla hävettää.

Ehkä hänelläkin oli takana vain raskas elokuu.

Kun rakastaa ja tekee kunnianhimoisesti työtään, sitä saattaa haalia välillä liikaa. Tuskin olen ainoa korona-ajan yrittäjä, joka jätti kesälomat minimiin ja tuuppasi elokuulle keväältä siirtyneiden lisäksi kaikki mitä vastaan tuli ja myi vielä vähän päälle.

Varoittelin itseäni ja perhettä, että elokuu tulee olemaan rankka ja hullu. Varsinkin kun synttärijuhlia, ylioppilasjuhlia ja rippijuhlia sekä muuten vain siirtyneitä juhlia tuppasi joka viikonlopun täyteen. Vaikka vedin kuinka rimaa hipoen lastenjuhlat, niin olihan ne järjestettävä -ostettava, siivottava, laitettava, ”kokattava” ja taas siivottava.

Mutta kun aikataulut olivat ylioptimisesti jäsennelty ja mukaan tuli pari muuttujaa (kuten aina tulee), jouduin heräämään usein neljältä aamulla että ehdin tehdä kaiken. Yömyöhään söin ja join kaikkea synttäreiltä jääneitä herkkukasoja. Noilla energiapiikeillä sain tehtyä järkyttävän määrän töitä, mutta pitkässä juoksussa verensokerin heilahtelut ja turvonnut olo ne vasta hyvää ihmiselle tekevätkin!

Mutta kun kuun vaihe, vapauttava syyskuu, alkoi häämöttää, kasautuneet rästihommat liukuivat päivältä seuraavalle. Kotona ärisi stressaantunut äiti, joka poistui työhuoneesta hokemaan vaan pakko saada valmiiksi pakko saada valmiiksi. Aloin kauhistella, että tälläinenkö tästä syksystä tulisi? Vai olinko jossain koronapökkyrässä, oliko minun elämä ollut ennen tällaista hullua juoksemista ja kirjoittamista?

Ei varmaan tarvitse todeta, että en ole ollut viime viikkoina siis mukavin ihminen.

Haastattelin sattumoisin hulluina viikkoina myös  Mikko Leppilampea, joka totesi hyvin, että kun kaikkea on liikaa ja on väsynyt, tulee helposti itsekkääksi, kun kaikki voimat menevät vain selviytymiseen.

Olen itsekin tehnyt hävettävän monta juoksusisääntuloa ja luetellut kiireitäni, aivan kun ne ketään kiinnostaisivat ja toiseksi kiireellä brassailu on vähän noloa. Ja sen kaiken lopputuloksena olin kaksi ensimmäistä syykuun päivää kirjaimellisesti rähmällään. Jäsenet puutuivat öisin, enkä osannut enää nukkua silloinkaan yöllä, kun se olisi ollut muutaman kerran mahdollista.

Ja yrittäjänä kaikista älyttömintä on se, että tästä kaikesta saa syyttää vaan itseään. Tällä kertaa osasin kuitenkin viheltää pelin poikki ennen kuin makaisin taas sairaalassa.

Yrittäjänä on itse tajuttava, kun täytyy pysähtyä – edes hetkeksi.

Ensi viikolla pohdin täällä lisää työssäjaksamista. Mutta nyt yrittäjänpäivän kunniaksi taidan pitää loppupäivän ja vielä huomisenkin vapaata!

Ihanaa viikonloppua kaikille!

kuvat Tiia Ahjotuli

Kaupunginteatterin aulassa voi ottaa valokuvia Lari Halmeen, tai siis Philin, pahviversion kanssa.

Eilen ensi-iltansa saanut Helsingin Kaupunginteatterin Päiväni murmelina -musikaali lähtee kovista odotuksista.

Teatterin kaksi edellistä musikaalia; Kinky boots ja yhä ohjelmistossa oleva Pieni merenneito ovat nousseet sekä hiteiksi ja aikansa suurmusikaaleiksi. Päiväni murmelina -ohjaajana löytyy sama mies näiden kahden musikaalin takaa; Samuel Harjanne, joka on noussut eittämättä Suomessa musikaaliohjaajien kärkinimeksi.

Päiväni murmelina ei voisi osua paremmin aikaan. Alun perin elokuvana vuonna 1993 esitetyssä teoksessa meteorologi Phil Connors joutuu juttukeikalle pikkukaupunkiin raportoimaan murmelipäivästä. Todellisuudessakin Punxtatawayneyssa 2.helmikuuta järjestettävässä juhlassa ennustetaan kevään sää murmelin varjon mukaan.

Tarinassa Phil herää joka päivä tuohon samaan, helmikuun toiseen, aamuun. Ensimmäinen puoliaika on ammattiteatterin tapaan sujuvaa musikaalinäytäntöä, mutta vasta toisessa näytöksessä homma lähtee lentoon.

Lari Halme on ilmiömäinen näytellessään pieniä eleitä myöten ensin epäystävällistä ja nuivaa Philiä, joka etsii syytä, miksi ja miten juuri hänen on elettävä tämä sama päivä uudestaan. Toisessa näytöksessä myös muiden kaupunkilaisten roolihahmojen tarinat alkavat avautua, mutta Philin rooli on niin keskeinen ja kantava, että muiden tarinat jäävät pakostakin ohuemmiksi.

Päiväni murmelina on hyödyntänyt ilmeisesti Pienen merenneidon näyttämötekniikkaa, sillä tässäkin teoksessa katsojaa viihdytetään silmänkääntötempuilla, jotka tekevät muutamista musikaalin kohtauksista lähes elokuvamaisia ja viihdyttäviä.

En itse muistanut tarkasti elokuvan syvintä sanomaa, vaikka viime keväänä päivääni murmelina tuli hoettua enemmän kuin koskaan, joten koin ahaa-elämyksiä toisessa näytöksessä useaan otteeseen.

Käsiohjelmasssa kerrotaan, että joidenkin elokuvaa analysoineiden mukaan Phil viettää tuossa helmikuun toisen päivän toistuvassa aikasilmukassa 34 vuotta. Tuon tuskan, turhaantumisen, epätietoisuuden ja oivallukset ajasta, sen arvosta ja mitä  varten täällä olemme Lari Halme ja työryhmä maalaavat kokonaisuudessaan lavalle uskottavasti ja viihdyttävästi.

Uskon, että jokainen katsoja löytää musikaalin sanomasta oman merkityksensä, varsinkin jos elokuvan katsomisesta on aikaa.

Korona-aikana seurueet erottaa teatterissa toisistaan penkin välimitalla.

Kaupunginteatteri on ottanut koronarajoitukset vakavasti ja paikkoja per seurue myydään yhden penkin välein. Myös maskeja yleisöstä oli arviolta yli puolella. Korona-aika vaikutti myös loppukiitoksiin, jotka hoidettiin alta tavallista nopeammin, kun kuulutus ohjasi katsojat siirtymään turvallisesti ulos salista.. Se jäi hieman harmittamaan, sillä Lari Halme olisi ansainnut roolivedostaan seisovat aplodit.

Liput ja lisätiedot

kuva Jonna Öhrnberg

Gaalanainen suosittelee -postaussarjassa nostan ja kerron tuoreista elokuvista, teatteriesityksistä, keikoista, kirjoista, tv-sarjoista – siis kaikesta viihteellisestä näkemästäni ja kokemastani, josta olen syystä tai toisesta pitänyt. Kritiikkiäkin esitetään, mutta lähtökohtaisesti nostan esille teoksia, jotka ovat koskettaneet, viihdyttäneet ja ansainneet minusta paikkansa.