Vuosi sitten kirosin, kuinka unelmien kodista on tullut helvetillinen työleiri. Työleirillä ollaan edelleen, mutta olen yrittänyt entistä kompakteimmilla ratkaisuilla hallita kaaosta. 

Kotimme sisustus on aika moderni, kai siinä on ripaus skandinaavista tyyliä, kuten nykyään aika monessa valtavirtasisustustyylissä tuntuu olevan. Sisustajana tykkään, että tavaraa ei ole paljon, mutta kuitenkin meininki olisi kodikas ja persoonallinen.

Viitisen vuotta sitten ihastuin funkkishuonekaluihin, joita olen haalinut lähinnä nettikirppareilta. Niitä olikin lopulta kaikkialla muualla paitsi työhuoneessa, jonne en yksinkertaisesti löytänyt mistään kompaktia funkkishenkistä säilytysjärjestelmää, joka toimisi samalla tv-kaappina.

Työhuoneessa (kuva alla)  on ollut tähän asti Ikean lipasto, mutta olen koko ajan tiennyt, että funkkiskaappi toisi toimistoksi tarkoitettuun huoneeseen kotoisuutta sekä huone olisi tyyliltään samanhenkinen kuin muut.

Etsin sopivaa kaappia tai lipastoa yli vuoden, mutta edes lähelle sopivaa ei löytynyt. Tehtävää vaikeutti, että tajusin tarvitsevani omia työjuttuja varten oman television. Yläkerran tv on lähes aina muiden perheenjäsenien käytössä, eikä siinä katsellessa pysty kovin hyvin keskittymään. Talon toinen tv on (lähinnä läppänä) autotallissa, mutta sitä voi katsoa vain autosta, jos se on ajettu talliin (joku miehen mancave juttu, en ymmärrä).

Lopulta menin Inarian sivuille. Tilasimme sieltä aikoinaan yläkerran tv-kaapin, johon olemme olleet supertyytyväisiä. Valkoinen lasi istuu sisustuskokonaisuuteen ja sinne saa huomaammattomasti piiloon niin television sekä miehen työmatkoilta keräämät viinit ja viinat.

Koska vaatimuksia työhuoneen kaapistolle alkoi olla niin monta; tiliotteille, mapeille ja säilytettäville aikakauslehdille sekä televisiolle piti löytää paikka, niin päätin kääntyä Inarian puoleen. 

 Viimeksi homma toimi kuin unelma. Vein Inarialle tarkat mitat, jonka mukaan suunnittelija piirsi meille mallin. Sitten valitsimme materiaalin liukuoviin (lasi) ja rungon värin (valkoinen).

Nyt löysin Inarian sivuilta samansävyisen puumateriaalin kuin talon funkkiskaappimme ovat ja kysyin, onko runkoväriä mahdollista saada myös liukuoviin. Seuraavaksi sovin taas treffit suunnittelijan kanssa, ja etsimme valikoimista mustat listat, jolloin 50-luvun toimistovaikutelma olisi täydellinen.

Sopivien materiaalien löydyttyä suunnittelija piirsi toiveideni mukaisesti kaapin sisäosan. 

En halunnut, että kaappi vie huoneesta kohtuuttoman ison tilan, joten mittailimme kompaktit tilat mapeille ja aikakauslehdille, joita säännöllisesti kaapissa säilytän. Minulle riittää myös pienempi televisio, koska se tulee lähinnä työkäyttöön.

Kun suunnitelma oli valmis, kaappi lähti tilaukseen ja se toimitettiin sekä koottiin työhuoneeseeni vajaa kuukausi tilauksesta.

Nyt se on valmis ja kesyttänyt osaltaan työhuoneen kaaoksen. Pienikokoinen televisio on ollut tilauksessa ja odottelen vielä, että saisimme sen paikalleen. Lupasin lapsille, että viikonloppuisin, kun en työskentele huone voi toimia pelihuoneena, jos viikolla huone on vain minun käytössä. Freelancerille tämä auttaa edes vähän erottamaan työn vapaa-ajasta.

Olen ollut kaappiin taas supertyytyväinen. Vaikka Inaria on perusikeaa kalliimpi (tämä kaapin hinta olisi ollut 1200 euroa), niin itse ajattelen, että nykyiset huonekaluni ovat ikuisia ja sopivat tyylillisesti myös yhteen. Nyt kun astun eteiseen myös työhuone on samaa paria muun kämpän huoneiden kanssa. 

Erityisesti suosittelen Inariaa niille, jotka tuskailevat näkyvän elektroniikan kanssa. Kun televisio sammuu, niin sulkeutuu myös kaapin ovi.

Lisää tietoa Inarian kotisivuilta.

*kaapisto saatu alennuksella

Se olisi maaliskuu, joka tarkoittaa minulle kevättä, vaikka ulkona onkin vielä sairaan kylmä. Ihan keski-ikäisenä tässä päivittelen ajan kulumista, juurihan listasin leffavinkkejä joulun pyhiksi.

Viime aikoina en ole ehtinyt katsomaan televisiosta juuri kuin Selviytyjät ja Yökylässä Maria Veitola, jotka molemmat ovat loistavia. 

Työn kautta olen tutustunut kevään uutuusohjelmiin, joita olen nyt paukkupakkasilla katsellut ennakkoon. Nämä kolme vaikuttavat sellaisilta, joihin on vakava vaara koukuttua.

1. Pihla Viitalan tähdittämä Karppi on rikosdraamasarja, jossa yksittäisen murhan vaikutus yltää odottamattomasti lopulta koko yhteiskunnan tasolle. Sarjassa rikosetsivä Sofia Karppi (Pihla Viitala) palaa työhönsä Helsingin poliisin murharyhmään vuoden sapattivapaan jälkeen. Aviomiehen tapaturmainen kuolema on muuttanut Karpin elämän kertaheitolla. Hän on nyt leski ja kahden lapsen yksinhuoltaja.

Karpin ensimmäinen tehtävä murharyhmässä alkaa rutiininomaisena katoamistapauksena. Työparikseen Karppi saa nuoren Sakari Nurmen (Lauri Tilkanen), joka on anonut siirtoa murharyhmään talousrikoksien puolelta. Mielipide-erot kärsimättömän ja käytännönläheisen Karpin kanssa alkavat välittömästi.

Tuuliselta rannalta löydetyt, kivelle siististi pinotut naisten vaatteet muuttuvat nopeasti murhamysteeriksi, kun rannan uumenista kaivetaan esiin naisen ruumis. Kyseessä on poliittista kiistelyä herättänyt alue, johon kaavaillaan pelkästä tuulivoimasta energiansa saavaa asuinaluetta.

Karppi aloittaa murhan tutkimukset, eikä arvaa mikä valtava vaikutus niillä on hänen oman elämänsä lisäksi useisiin yhteiskunnan eri kerroksissa toimiviin ihmisiin.

TV2 14.3
 

2. Ehdin illalla katsoa kolme jaksoa Jättekiva-sarjasta, joka sai ainakin meikäläisen alkulämmittelyn jälkeen nauramaan.

Draamakomediassa kaksikielinen, punavihreä pariskunta Aino (Anna Paavilainen) ja Micke (Elmer Bäck)  joutuu muuttamaan vauraaseen kaupunginosaan Micken vanhempien omistamaan asuntoon. Samassa rapussa asuvat myös Micken vanhemmat sekä Micken lapsuuden ystävä, konsulttina työskentelevä Petski (Kari Ketonen). Uusi asuinympäristö naapureineen alkaa vaikuttaa Ainoon ja Mickeen eri tavoin: lappilainen Aino provosoituu porvarillisessa ympäristössä, kun taas Mickeä alkaa houkuttaa helppo elämä. Kun Aino pyytää kodittomaksi joutuneen pikkuveljensä Jussin (Mikko Penttilä) asumaan heille, saman katon alla kohtaavat hyvin erilaiset arvot ja tavat.

Ainakin meikäläinen hihitteli katsellessa vapautuneesti noille kulttuurieroille, mikä lienee yksi sarjan tavoitteista.

Jättekiva nähtävissä nyt Elisa Viihteessä

3. Menen ensi viikolla tutustumaan Sunnuntailounas -sarjaan, jonka synopsis kuulostaa kiinnostavalta. Saan jaksot vasta ensi viikolla ennakkokatseluun, mutta tämän perusteella aion ne myös katsoa.

Sunnuntailounas kertoo erikoisesta perheestä, jossa aikuisista lapsistaan etääntynyt isä (Taneli Mäkelä) aloittaa uuden perinteen ja kutsuu lapsensa luokseen lounaalle joka sunnuntai. Lounaalla perhe käy läpi viikon tapahtumia, jotka nähdään takautumien kautta. Sanoja ei säästellä, kun perheenjäsenet kommentoivat toistensa tekemisiä ja kokemuksia. Samaistuttava ja laadukas perhesarja käsittelee asioita, joista ihmiset oikeasti keskenään puhuvat. Vakavista ja kipeistä asioista, mutta kepeästi ja koomisten lasien läpi katsottuna. Muissa rooleissa  nähdään muun muassa Taneli Mäkelä, Elena Leeve, Santtu Karvonen, Jarkko Niemi ja Samuli Niittymäki.

Sunnuntailounas alkaa C Morella 29.3

Joulun jälkeen meillä on katsonut Netflixiä lähinnä lapset. Olisiko siellä jotain sarjaa, joka kannattaisi ottaa viikonloppuna katseluun?

Mahtavaa viikonloppua!

kuvat C More, Elisa Viihde ja Yle