Herutuspipo, pipo jolla käy flaksi!

Alkuun on painotettava, että herutuspipo -kertomuksellani en halua loukata ketään. Tiedän, että kumppanin löytäminen voi olla haastavaa, joten en halua millään tavalla aliarvioida niitä, jotka ovat kokeneet sen vaikeaksi. Onhan siinä kyse myös paljon tuurista, ajoituksesta ja sellaista. Tämä on siis hieman kieli poskessa kirjoitettu, mutta totta.

Haluan esitellä teille Golden State Warriors -pipon, joka ei ole aivan tavallinen pipo. Ristin sen marraskuussa herutuspipoksi. Ei voi nimittäin olla sattumaa, että minua on lähestytty niin monta kertaa juuri tuo sama pipo päässä. Siis lähestytty nimenomaan kaksilahkeisten taholta. Ja koska olen ollut yli kymmenen vuotta varattu, niin minusta tämä huomio menisi hukkaan, jos en jaa tietoa muille. Jos siis haluaa tutustua perusmukavanoloisiin, sporttihenkisiin miehiin, niin ehkä tästä seuraavasta voi olla apua jollekulle.

Herutuspipo – sporttimuijahuijaus

Mutta ensin esittelen herutuspipon, jonka ostin joltakin Losin reissulta. Se on siis San Franciscossa vaikuttavan koripallojoukkue Golden State Warriorsin pipo. Ostin sen ihan täysin ulkonäön perusteella, eli mun sporttimuijastatus on siltä osin harhaanjohtava. Mutta iso ja lämmin pipo on ollut minun lempipipo yli kolme vuotta. Pipo on varmaan tyyppiesimerkki iloa tuovasta vaatekappaleesta, tai ainakin se on aina luontainen vetää päähän ja pipo tuntuu passaavan yhteen takin kuin takin kanssa. Mutta se ei ole tässä oleellista, vaan se kuinka paljon olen saanut piposta palautetta, käytännössä vain tuntemattominta mieshenkilöiltä.

– Hei, sun pipo, peukku ja silmänisku, on tapahtunut esimerkiksi ratikassa kaksilahkeisen suunnalta.

Tällaisia ”hieno pipo, hieno joukkue” -kommentteja on tullut vuosien aikana varmaan kymmeniä. Ja nimenomaan oikeinkin freesien mieshenkilöiden suunnalta. Välillä on tullut jopa vähän syyllinen olo, enhän tiedä edes yhtään kyseisen joukkueen pelaajaa. Mutta image taitaa olla everything.

Herutuspipo ja marraskuu

Olin autuaasti unohtanut tämän herutuspipon ominaisuudet, tai en ollut kiinnittänyt siihen ennen tätä marraskuuta kai systemaattisesti huomiota. Mutta nyt marraskuussa, kun minulla oli tuo pipo päässä, minua tultiin iskemään kaksi kertaa. Siis sain piposta kuun aikana muutaman mieltä lämmittävän kommentinkin , mutta kaksi kertaa minua tultiin viime kuussa ihan rehellisesti iskemään, kun minulla oli tuo pipo päässä.

Minulle ei todellakaan ole mitenkään arkipäiväistä, että miehet tulevat juttelemaan minulle keskellä päivää ja selvinpäin. Suomessa tuollaiset tilanteet ovat olleet yhden käden sormilla laskettavissa.

Mutta marraskuussa näin kävi todella kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla kannoin tavaroita selkä vääränä kirpputorille. Olen yleensä jakanut kaikki ylimääräiset kamat läheisille, mutta tänä vuonna en jaksanut odotella koronan päättymistä vaan varasin ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen kirpparipöydän.

Työpäivän jälkeen roudasin sinne siis viimeistä viikonloppuna inventoimani kassillista. Minulla oli työvaatteet, herutuspipo ja olalla Ikea-kassi kamaa. Yhtäkkiä joku takanani sanoo.

– Hei tiedät sä paljon tuolla maksaa pöytä?

Katselen hölmistyneenä ympärilleni, puhuuko tuo mies mulle?

Hän on pitkähkö, freesi, eikä sen oloinen että hyökkäisi puukon kanssa marraskuun pimeydessä kimppuuni, joten pysähdyn.

– En tiedä..

-Kuka sen maksaa, sun rikas mieskö?

– Ööö, ei kun mää itse. En oo vaan kysynyt, enkä oo pitänyt täällä pöytää varmaan kolmeen neljään vuoteen..

– Sä oot viehättävän näköinen, oot sä sinkku?

Hämmästyn lisää. Toki sanon heti, että olen naimisissa, mutta onnittelen miestä hänen sujuvasta lähestymisestä. Neljällä lainilla suoraan asiaan, ja mä en tajunnut mitään! Kiitin häntä päivän pirityksestä ja mies katosi viereisen autoliikkeen pihaan. Taisi olla vain kirpparin ohi läpikulkumatkalla.

Tämä asu (aika ennen nykyistä maskisuositusta) minulla oli yllä hämmentävillä lähestymiskerroilla. Tietysti lähestymiset imartelevat, vaikka syy olikin ilmeinen. Herutuspipo.

Viikon kuluttua tästä, mulla oli sama asu päällä Prismassa. Tuolloin mua tultiin pyytämään treffeille, kun olin keräämässä karjalanpiirakoita sellaisesta leipäpisteestä.

Jälleen kysyjä oli oikein mukavan ja urheilullisen näköinen mies! Ei voi olla sattumaa!

Kun aloin miettiä, niin itse ehkä suosittelisin sinkkuja menemään urheilutapahtumiin. Jos siis haluaa tutustua uusiin ihmisiin. Kun joskus maailman aikaan seurustelin jääkiekkoilijan kanssa, minua lähestyttiin hallilla todella paljon. Tosin olin 15 vuotta nuorempi, nykyään saan kulkea ihan rauhassa.

Mutta joku logiikka tässä voi olla. Ainakin oman mieheni kaveripiirissä on todella kivoja miehiä, joiden en näkisi pyörivän Tindereissä, vaan ennemmin luottavat perinteiseen tapaamiseen. Vapaa-ajalla heidät löytää juurikin ja lähinnä jääkiekko- ja jalkapallokatsomoista kavereiden kanssa.

Eli kun korona hellittää, niin avoimin mielin ostamaan sinne lippuja! Sitä ennen voi hankkia vaikka alennusmyynneistä jonkun herutuspipon sporttijoukkueen pipon. Jutun juurta niistä ainakin tuntuu löytyvän.

Lue myös (miten tapasin oman mieheni):

Ensitreffit alttarilla -parit: Minäkään en rakastunut aviomieheeni ensisilmäyksellä

Olen saattanut tässä elämässä kolme paria yhteen. Yksi heistä erosi kuuden yhteisen vuoden jälkeen, mutta eikös tuo aika lasketa jo yhteen saattamiseksi? 

Katsoin tämän illan Ensitreffit alttarilla -jakson ennakkoon ja sain taas pienen toivonkipinän, että josko joku tämän kauden pareista saattaisi jäädä yhteen. Viime jakson jälkeen näytti siltä, että ongelmat saavat kaikissa suhteissa vielä yliotteen.

En lähtisi syyttämään tästä asiantuntijoita. Niin monta kertaa moni pari näyttää paperilla hyvältä, mutta jos sitä kuuluisaa klikkausta ei tapahdu missään vaiheessa, suhde jää kaveritasolle. Sitä klikkausta on taas lähes mahdoton ennustaa.

Enkä minäkään todellakaan ole mikään asiantuntija parisuhdehommissa. Oikeastaan olen oivaltanut, mitä hyvä parisuhde vaatii onnistuakseen vasta kun tapasin 26-vuotiaana nykyisen aviomieheni. Ikään nähden koin tuolloin, että minulla oli aikasta paljon elämänkokemusta takana. Tiesin mitä halusin ja mitä varmasti en. 

Jokainen parisuhde on omansa, ja kausia on erilaisia, mutta nämä kuusi asiaa ovat minusta on jollain tavalla hyvässä suhteessa oltava kohdillaan.

1. Arvot 

Jos arvot ovat lähtökohtaisesti kovin erilaiset, en usko, että pari edes kiinnostuu toisistaan. Toisen pitää edes jotenkin tuntua tutulta. Uskon vahvasti, että siihen tuttuuden tunteeseen liittyy samankaltainen arvopohja. 

Voin ihan hyvin kuvitella, että jo ohjelmassa eronneet Mari ja Petri olisivat saattaneet kiinnostua toisistaan vaikka diskoteekissä, mutta parien treffien jälkeen huomanneet, että tietyt arvot ja tavat ovat liian erilaisia. Molempien ”outouksia” on puitu julkisuudessa hanakasti. Uskon, että meillä jokaisella on omat pinttyneet tapamme, joista on hankalampi päästä eroon, mitä enemmän ikää tulee. 

2. Huumori

Varsinkin, jos lähtee kumppanin kanssa ruuhkavuosilinjalle, niin tämä on se, mikä usein pelastaa. Ihana nähdä, että tänään Johanna ja Markus sekä myös Aliisa ja Esa jaksoivat pitää välillä myös huumoria yllä arjen keskellä.

3. Luottamus

En voisi ikinä kuvitella olevani ihmisen kanssa, jonka sitoutuneisuutta suhteeseen minun täytyy missään tilanteessa epäillä. 

4. Intohimo

Kahdeksan vuoden yhdessäolon jälkeen on vaikea kuvitella, että millainen suhde olisi, jos ei olisi elänyt sitä alun en voi pitää näppejä irti sinusta -vaihetta. Tämän kauden Ensitreffeissä en ole nähnyt tällaista kipinää oikein kenenkään parin välillä. Ohjelmassa Johannalla ja Markuksella on ihan hyvä meininki, mutta riiittääkö se viemään sen yli, että alkuhuumaa ei ole koettu ollenkaan? Esan puolelta sellaista kipinää on Aliisaa kohtaan ilmassa, mutta nainen vastaa siihen vaihtelevasti. Tänään nähdyssä jaksossa tämäkin näytti taas Aliisan puolelta vähän paremmalta. Itseään kun ei voi näissä jutuissa voi pidemmän päälle pakottaa, vaikka olisikin mennyt telkkarissa naimisiin ja olisi sitoutunut tekemään kaikkensa.

5. Kunnioitus 

Huh, ihailen pareja, jotka ovat voineet pitää parisuhteessa välillään sekä intohimon ja ystävyyden kaltaisen kunnioituksen. Riitojen keskellä jonkunlaisen kunnioituksen säilyttäminen on haastavaa, sekin nähtiin tämän päivän jaksossa. Onneksi Markus ja Johanna osasivat pyytää ja antaa anteeksi. Tosin kovin korrekti suhde tuntuu sekin vieraalta. 

6. Itsenäisyys (erillisyys)

Jotta pari voi tuntea yhteenkuuluvuutta, pitää välillä tuntea myös erillisyyttä. Tämän eroa pohtiva ystäväni kuuli pariterapiassa, kun hän pelkäsi, että pitkässä suhteesta heistä oli tullut enemmän kavereita.

Lähtökohtaisesti kaikki Ensitreffit-tyypit vaikuttavat kyllä terveen itsenäisiltä. Aliisan kohdalla jäin miettimään, että onko kyse itsenäisyydestä vai eikö hän halua viettää aikaa Esan kanssa? 

Kävi heille miten tahansa, niin toivottavasti Ensitreffien uusi kausi nähtäisiin taas ensi syksynä. Olen yhä sitä mieltä, että tämä ohjelma on tv-ohjelmien aatelia.

Lue myös: Ensitreffit-Aliisa: Minäkään en rakastunut mieheeni ensisilmäyksellä