Julkkisten kertomien kipeiden ja henkilökohtaisten asioiden leimaaminen avautumiseksi on loukkaavaa

Yleinen | 3.9.2020

Työssäni olen jatkuvasti tekemisissä julkisuuden ihmisten, avoimuuden ja niiden rajojen kanssa.

Miettikää elämänne kipein, henkilökohtaisin asia. Lähisuhdeväkivalta, raiskaus, riippuvuus, petetyksi tuleminen.

Mitä näitä nyt on.

Sellainen asia, josta ei tiedä kukaan, ehkä muutama tai tarkoin valittu lähipiiri.

Miettikää tilannetta, jossa teitä pyydettäisiin kertomasta asiasta omalla nimellä, omilla kasvoilla vaikkapa lehtihaastattelussa, televisiossa – tai joku haluaisi tehdä aiheesta vaikkapa dokumentin.

Joka kerta, kun joku uskaltautuu astumaan itselleen vaikean asian kanssa esiin, ihailen tämän rohkeutta. Joka kerta olen otettu, jos joku haluaa kertoa ja antaa haastattelun juuri minulle.

Sekä ihmisenä ja toimittajana se on minulle suurin luottamuksen osoitus.

Se ja se avautuu! Se ja se kertoo viimein! Yllättävä paljastus!

Niin sanottuna klikkiotsikkoaikana jokainen haastattelun antava tiedostaa, että mitä tunnetumpi henkilö on kyseessä, sitä suuremmalla todennäköisyydellä tämä haastattelu muuttuu jossain vaiheessa ”avautumiseksi” kymmenissä jatkojutuissa ja lainauksissa, jossa nostetaan esille vain muutama lause itse jutusta.

Aina löytyy myös joku huutelija, jonka mielestä tuo avautuminen on väärin. Sydäntä särkee joka kerta, sillä parhaimmillaan tuo ihminen on vuosikausia miettinyt, uskaltaako ylipäätään avata itselleen kipeää asiaa. Jokaisen haastateltavan tarkoitus on näissä avautumiseksi leimaamisissa ollut ainakin minun kanssani ainoastaan vilpitön; auttaa muita samassa tilanteessa olevia tai saman kokeneita.

Ja sellaisia ne ovat usein palautteista päätellen myös olleet.

Samalla haastateltavien ajatukset ovat ravistelleet haastattelutilanteissa myös minua.

Kun Susanna Laine kertoi tällä viiikolla ilmestyneessä Me naisten haastattelussa siitä, kuinka unelmatyökin voi muuttua koko elämän sisällöksi, kun kotona ei ole ketään odottamassa, niin tunsin piston sydämessä. En ole kerran tai kaksi ajatellut lapsettomasta kollegasta, että hyvähän tuon on, kun sillä ei ole muita vaatimuksia!

En voinut olla ihailematta Helena Koivun rohkeutta todeta, että toisen varaan ei kannata rakentaa elämää, vaikka olisi millainen NHL-sankari. Tai miten kriisitä voi seurata myös hyvää – nyt on Helenan ja sen omien unelmien aika.

Anni Hautala mietti puolestaan, miksi viimeisillään raskaana televisiossa esiintyminen on joillekin vielä tabu? Poikkeusaikojen pariskunnan Varpu ja Sami Hintsasen haastattelusta sain varmasti eniten palautetta tämän vuoden isommista jutuista. Vaati Samilta, joka on siis ollut kuivilla neljä vuotta ja alallaan arvostettu ja jopa ylityöllisetty, rohkeutta kertoa nyt kun kaikki on hyvin, miksi alkoholi ei sopinut hänelle. Ei ollut yksi tai kaksi ihmistä, joiden kotona oli tämän jälkeen mietitty, mitkä syyt humaltumiseen ovat.

Suvi Tiilikainen pohti kiltteyttään; kuinka paljon lapsuuden poikkeusolosuhteet vaikuttivat sen syntyyn ja mitä hyvää ja huonoa siitä on seurannutkaan. Oli freesiä, kun Pilvi Hämäläinen oli huomannut, että nuoruutensa ”hyvänä jätkänä” hän oli ollut sovinisti arvostellessa tietynlaisia naisia. Jenni Alexandrova ja Sami Kuronen puhuivat mieltä avartavasti siitä, millaisia ennakkoluuloja littyy kahden eri sukupuolta olevan ystävyyteen. Ja pääsin mä kerran Tampereellekin, sillä Karoliina ja Atte Pentikäisen puhe tasa-arvoisesta vanhemmuudesta ja parisuhteesta oli hyvä muistutus monista tiedostamatta niellyistä asenteista, joita vanhemmuuteen ja parisuhteisiin yhä sen kummemmin miettimättä liittyy.

Te ja moni muu haastateltava tämän vuoden aikana – iso kiitos! Ollaan jatkossakin avoimia – siis rohkeita!

Koska unohdan usein nostaa tekemiäni juttuja somessa, niin nyt kokosin tämän vuoden Me naisille tekemäni kannet Instagramiini @gaalawoman.

kuvat Tiia Ahjotuli

Näistä haastateltavista ilahduin ja inspiroiduin vuonna 2018

Yleinen | 4.1.2019

Like this

Normal
0

false
false
false

FI
X-NONE
X-NONE

/* Style Definitions */
table.MsoNormalTable
{mso-style-name:”Normaali taulukko”;
mso-tstyle-rowband-size:0;
mso-tstyle-colband-size:0;
mso-style-noshow:yes;
mso-style-priority:99;
mso-style-parent:””;
mso-padding-alt:0cm 5.4pt 0cm 5.4pt;
mso-para-margin:0cm;
mso-para-margin-bottom:.0001pt;
mso-pagination:widow-orphan;
font-size:12.0pt;
font-family:”Calibri”,sans-serif;
mso-ascii-font-family:Calibri;
mso-ascii-theme-font:minor-latin;
mso-hansi-font-family:Calibri;
mso-hansi-theme-font:minor-latin;
mso-bidi-font-family:”Times New Roman”;
mso-bidi-theme-font:minor-bidi;
mso-fareast-language:EN-US;}

Vuoden kaksi ensimmäistä työpäivää olen ollut pedin pohjalla, aikatauluttanut tätä vuotta ja käynyt läpi edellistä työvuotta. Numeroina se näyttää tältä.

Valtaosan työajastani haukkaa Me naiset -lehden Radalla-palsta, jonka tuotan ja jonka sivuista toimitan keskimäärin lomia lukuun ottamatta viidestä neljä. Työ on aika paljon aikatauluttamista, kuvaajien ja avustajien buukkaamista, kokonaisuuksien sumplimista, palstakeikoilla käymistä, taustoittamista, suunnittelua ja verkkopätkien sekä itse lehteen tulevan palstan kirjoittamista. Optimistisesti ajattelen aina, että työ vie minulta kolme päivää viikosta, mutta totuus lienee lähempänä neljää, sillä ei ole päivää, jolloin minuun ei otettaisi yhteyttä palstaan liittyvien asioiden suhteen.

Tämän tuloksena viime vuonna syntyi

*216 palstasivua ja suunnilleen 180 verkkojuttua

*Palstakeikkoja tein noin 120

*Asiakasalehtiin tein 29 sivun tai aukeaman (julkku)stooria

*Tein lisäksi eri aikakauslehtiin 6 pitkää henkilö- tai parisuhdehaastattelua

*Kansijuttuja kertyi yhteensä 10

*Blogikirjoituksia syntyi 76

”Vertaistukitarinoiden arvoa ei pidä koskaan vähätellä”

Oman elämäni ja yritykseni toimitusjohtajana olen kiitollinen jokaisesta asiakkaan ostamasta sivusta tai verkkojutusta. Mutta kiitollinen olen jokaiselle haastateltavalle, joka on luottanut ja suostunut kertomaan kipeistäkin henkilökohtaisista asioista juuri minulle.

Melkein naurattaisi jos ei samalla veetuttaisi, kun haastateltava on miettinyt jutun antamista kaksikin vuotta, ja suostuu lopulta antamaan haastattelun lähinnä siksi, että voisi tarinallaan auttaa kohtalotovereita, niin aina joku kommentoi, että taas tuo on tuossa avautumassa.

Tämä ei siis pidä paikkaansa. Yleensä pitkät henkilö- ja kansijutut ovat pitkien (jopa ihan vuosienkin) kestäneiden neuvotteluiden tulos. Ja usein kaikkea muuta kuin julkun egobuustausta. Kuten Journalistin haastattelussa viime vuonna totesin, että haaveilin vielä valtsikassa kansanedustajan työstä. Jollain tavalla haluan kuitenkin uskoa, että toimittajan työssä voin vaikuttaa myös eri tavalla, sillä vertaistukitarinoiden arvoa ei pidä koskaan vähätellä.

Ja vaikka jokainen isompi stoori tuntuu välillä kerrostalon kokoiselta ponnistukselta, niin yhtä isosti se keskimäärin palkitsee. On etuoikeutettua kohdata viisaita, erityisen lahjakkaita, menestyneitä ja karismaattisia tyyppejä inhimillisinä, usein suojamuurit riisuttuna.

Yhtä palkitsevaa on, jos lukija saa siitä kertomuksesta jotakin. Itselleni arvokasta on päästä kertomaan jokin tarina ensimmäisenä, niitäkin juttuja onneksi viimekin vuoteen mahtui muutamia.

Paljon olen haastateltaviltani myös itse oppinut tai oivaltanut – ja samaistunut. Tässä vielä #bestnine2018 Me naisiin, eli Mimmeihin (kuvauslupasyistä en nosta muiden lehtien juttuja tähän) haastattelemaani ihaninta ja inspiroivinta tyyppiä sekä heidän oivalluksiaan ja mun samaistumisia vuodelta 2018.

Haluan painottaa, että tapasin ihania ja inspiroivia ihmisiä lähes viikoittain, mutta näiden kanssa päästiin pintaa syvemmälle.

Normal
0

false
false
false

FI
X-NONE
X-NONE

Susanna Laine (8/2018 Me naiset):

Heidi Suomi (19/2018 MN)

”Opettelin olemaan vastuussa omasta onnestani, joka ei ole riippuvainen siitä onko minulla parisuhdetta tai perhettä vai ei”

Teresa ja Vilma Välimäki (MN 22/2018)

”On hyvä säästää läheisiä ja käydä puhumassa välillä terapeutin kanssa”

Jippu ja Sami Elorinne (MN 9/2018)

Piritta Hagman (MN 28/2018)

”Mitään itsessään ei voi muuttaa , ellei ensin tunnista, miten tekee monia asioita automaattisesti ja tiedostamatta.”

Katerina ja Olli Jokinen (MN 29/2018)

”Tykkään siitä, ettei Olli ole myötäilijä, vaan antaa pippuriselle luonteelleni vastusta”

Pyhimys (MN 38/2018)

”Olen hyvä ihmistuntija ja tunnistan kyllä ihmiset, joiden kanssa voin olla oma itseni.”

Sirpa Selänne (MN 45/2019)

”Tuntuu hyvältä, että geenit jäävät, kun me lähdemme täältä.”

Ismo Leikola (MN 41/2018)

”Täällä keikoilla on muutakin arvoa kuin palkka. Koskaan ei tiedä, kuka sattuu olemaan yleisössä ja mihin asiat johtavat”

Nyt inspiroituneena ja innokkaana vuoden 2019 työjuttujen pariin.

Mahtavaa viikonloppua!

kuvat Sanoma