Hae
Gaalanainen

Julkkisten kertomien kipeiden ja henkilökohtaisten asioiden leimaaminen avautumiseksi on loukkaavaa

Työssäni olen jatkuvasti tekemisissä julkisuuden ihmisten, avoimuuden ja niiden rajojen kanssa.

Miettikää elämänne kipein, henkilökohtaisin asia. Lähisuhdeväkivalta, raiskaus, riippuvuus, petetyksi tuleminen.

Mitä näitä nyt on.

Sellainen asia, josta ei tiedä kukaan, ehkä muutama tai tarkoin valittu lähipiiri.

Miettikää tilannetta, jossa teitä pyydettäisiin kertomasta asiasta omalla nimellä, omilla kasvoilla vaikkapa lehtihaastattelussa, televisiossa – tai joku haluaisi tehdä aiheesta vaikkapa dokumentin.

Joka kerta, kun joku uskaltautuu astumaan itselleen vaikean asian kanssa esiin, ihailen tämän rohkeutta. Joka kerta olen otettu, jos joku haluaa kertoa ja antaa haastattelun juuri minulle.

Sekä ihmisenä ja toimittajana se on minulle suurin luottamuksen osoitus.

Se ja se avautuu! Se ja se kertoo viimein! Yllättävä paljastus!

Niin sanottuna klikkiotsikkoaikana jokainen haastattelun antava tiedostaa, että mitä tunnetumpi henkilö on kyseessä, sitä suuremmalla todennäköisyydellä tämä haastattelu muuttuu jossain vaiheessa ”avautumiseksi” kymmenissä jatkojutuissa ja lainauksissa, jossa nostetaan esille vain muutama lause itse jutusta.

Aina löytyy myös joku huutelija, jonka mielestä tuo avautuminen on väärin. Sydäntä särkee joka kerta, sillä parhaimmillaan tuo ihminen on vuosikausia miettinyt, uskaltaako ylipäätään avata itselleen kipeää asiaa. Jokaisen haastateltavan tarkoitus on näissä avautumiseksi leimaamisissa ollut ainakin minun kanssani ainoastaan vilpitön; auttaa muita samassa tilanteessa olevia tai saman kokeneita.

Ja sellaisia ne ovat usein palautteista päätellen myös olleet.

Samalla haastateltavien ajatukset ovat ravistelleet haastattelutilanteissa myös minua.

Kun Susanna Laine kertoi tällä viiikolla ilmestyneessä Me naisten haastattelussa siitä, kuinka unelmatyökin voi muuttua koko elämän sisällöksi, kun kotona ei ole ketään odottamassa, niin tunsin piston sydämessä. En ole kerran tai kaksi ajatellut lapsettomasta kollegasta, että hyvähän tuon on, kun sillä ei ole muita vaatimuksia!

En voinut olla ihailematta Helena Koivun rohkeutta todeta, että toisen varaan ei kannata rakentaa elämää, vaikka olisi millainen NHL-sankari. Tai miten kriisitä voi seurata myös hyvää – nyt on Helenan ja sen omien unelmien aika.

Anni Hautala mietti puolestaan, miksi viimeisillään raskaana televisiossa esiintyminen on joillekin vielä tabu? Poikkeusaikojen pariskunnan Varpu ja Sami Hintsasen haastattelusta sain varmasti eniten palautetta tämän vuoden isommista jutuista. Vaati Samilta, joka on siis ollut kuivilla neljä vuotta ja alallaan arvostettu ja jopa ylityöllisetty, rohkeutta kertoa nyt kun kaikki on hyvin, miksi alkoholi ei sopinut hänelle. Ei ollut yksi tai kaksi ihmistä, joiden kotona oli tämän jälkeen mietitty, mitkä syyt humaltumiseen ovat.

Suvi Tiilikainen pohti kiltteyttään; kuinka paljon lapsuuden poikkeusolosuhteet vaikuttivat sen syntyyn ja mitä hyvää ja huonoa siitä on seurannutkaan. Oli freesiä, kun Pilvi Hämäläinen oli huomannut, että nuoruutensa ”hyvänä jätkänä” hän oli ollut sovinisti arvostellessa tietynlaisia naisia. Jenni Alexandrova ja Sami Kuronen puhuivat mieltä avartavasti siitä, millaisia ennakkoluuloja littyy kahden eri sukupuolta olevan ystävyyteen. Ja pääsin mä kerran Tampereellekin, sillä Karoliina ja Atte Pentikäisen puhe tasa-arvoisesta vanhemmuudesta ja parisuhteesta oli hyvä muistutus monista tiedostamatta niellyistä asenteista, joita vanhemmuuteen ja parisuhteisiin yhä sen kummemmin miettimättä liittyy.

Te ja moni muu haastateltava tämän vuoden aikana – iso kiitos! Ollaan jatkossakin avoimia – siis rohkeita!

Koska unohdan usein nostaa tekemiäni juttuja somessa, niin nyt kokosin tämän vuoden Me naisille tekemäni kannet Instagramiini @gaalawoman.

kuvat Tiia Ahjotuli

Toteutin haaveeni ja testasin Suvi Tiilikaisen microblading-kulmat

Alkuun seuraa nolo tunnustus.

Luulin vuosia, että näkemäni microblanding-tekniikalla tehdyt kulmakarvat ovat vain taitavien meikkaajien tai luonnonkauniiden ihmisten etuoikeus – tai minulla ei nyt satu olemaan vain kovin kummoiset kulmat.

Seuraavaksi, kun aloin tunnistaa tuolla tekniikalla tehtyjä kulmia luulin, että ne kestävät ikuisesti – kuin tatuoinnit!

Minulle oli aina ollut myös itsestäänselvyys, että jos jollakin joskus nuo microblandingit tekisin, teettäisin ne Suvi Tiilikaisella. En ollut ikinä kuullut kenenkään hänellä kulmissa käyneen olleen muuta kuin supertyytyväinen. Suvin ajat täyttyvät vain täyttyvät käytännössä heti, kun hän ne avaa, joten viime syksynä toimin nopeasti ja sain ajan varattua.

Suvi ottaa asiakkaita vain sen verran, mitä tietää, että voi tehdä sataprosenttisella huolellisuudella. Arvostan tällaista työmoraalia, joten siksikään en edes katsonut missä muualla noita kulmia voisi teettää. Jälkeenpäin kuulin, että kulmabisnes on nykyään aikamoinen villi länsi ja tekijöitä on laidasta laitaan.

Mutta siis kertauksena mitä microblinding-kulmat ovat?(jos sattuu, että jollain muullakin on hieman epäselvää)

Yksi nimitys microblinding-kulmista on 3D-kulmakarvat. Käsittelysstä kulmiin piirretään karvoja, jotka näyttävät hyvin aidoilta. Kyseessä ei ole siis tatuointi, vaan oma tekniikka ja keskimäärin noin vuoden kuluttua pigmentti katoaa pois. Haasteellista touhusta tekee se, että jokaisen kasvot ovat luonnollisesti yksilölliset ja jokainen karva piirretään yksitellen. Suvi käytti hyvin pitkän aikaa, kun hän mittaili ja maalaili juuri sopivan malliset ja väriset kulmat juuri minun kasvoille. 

Miten microblanding-kulmat tehdään?

Muotoilun ja kulmien värivalinnan jälkeen varsinaisessa tekovaiheessa Suvi puudutti kulmien alueen ihon sen jälkeen, kun siihen oli vedetty pieniä viiltoja (näin puudutusaine pääsi toimimaan). Viiltojen kautta valittu väripigmentti pääsee näin sisään. Olen aika kipuherkkä, mutta viiltojen tuoma kipu ei tuntunut missään kohtaa erityisen voimakkaalta. Sitä voisi verrata ehkä sokerointiin. Käsittelyn jälkeen kulmat olivat todella ryhdikkäät, tummat, mutta luonnolliset (väri haalenee yksilöllisesti seuraavan viikon aikana) ja lähdin suoraan hoitolasta aloittamaan työpäivän. Kulmat punoittivat hiukan, mutta sitä varten Suvi antoi oman kulmageelin, jota lisäilin kulmiin noin viikon ajan pari kertaa päivässä. Tuona aikana ei myöskään suositella hikiliikuntaa.

Millaiset kulmista tuli?

Viikon kuluttua kulmat olivat tervehtyneet, kuukauden kuluttua oli kulmien vahvistusaika (kuuluu hintaan), jolloin Suvi katsoi, miten väri on tarttunut ja tekee tarvittaessa lisäviiltoja. Arvostin Suvin rehellisyyttä tässäkin; hän sanoi, että minulle väri ei ollut tarttunut parhaalla mahdollisella tavalla. Näin käy noin kahdessakymmenessä prosentissa tapauksia. Itse olin ollut luonnollisen värisiin kulmiin todella tyytyväinen. Suvi teki minulle uusia viiltoja enemmän kuin normaalisti vahvistuskäynnillä tehdään. 

Tämä vahvistuskäynti oli syyskuun lopulla ja minusta kulmissa on vieläkin väriä. Haalistuminen on yksilöllistä; keskimäärin kulmat kestävät 1-2 vuotta. Itse olin ”helppoihin kulmiin” niin tyytyväinen, että käyn tekemässä microblandingin toistekin. Toimenpide on toki arvokas (590 euroa sisältäen tuon vahvistuskäynnin), mutta tässä hieman kaaottisessa elämäntilanteessa, jossa ehostukseen ei ole usein aikaa ollenkaan, kulmat toivat kivasti ”ryhtiä” kasvoihin naturelleina päivinäkin. 

Yhteys:

Brows by Suvi Tiilikainen sivut ja ajanvaraus täällä. Suvi ilmoittelee myös vapautuvista ajoista Instagram-tilillään @suvitiilikainen

*kulmat saatu alennuksella