Hae
Gaalanainen

Emme unohda -keräys on nyt auki – kouluväkivaltaa kohtaavat nepsy-lapset tarvitsevat yhä apuamme

Lapsi, joka on joutunut oman luokan lisäksi naapuriluokan silmätikuksi. Lapsi, joka iltaisin sanoo äidilleen, että tappaa itsensä. Lapsi, joka ei halua mennä kouluun. Lapsi, joka ei koulussa puhu. Lapsi, joka ei osaa säädellä tunteitaan, ja joutuu siksi kiusatuksi. Perheet, joiden elämä on vuosien aikana muuttunut yritykseksi saada lapselle turvalliset kouluolot.

 Jokaisen nepsy-lapsen tarinan kohdalla, jota viime kerralla autetuista keräysvaroista on autettu, pysähdymme; eihän tästä tule nyt uusi Koskela? Joka kerta, kun ihanat, nepsy-lapsiin erikoistuneet kasvatusalan ammattilaiset on saatu avuksi, on ollut hetken helpompi hengittää. Siksi päätimme, että varoja näiden lapsien ja nuorten hyväksi on kerättävä uudelleen.

Kun vajaa kaksi vuotta sitten keräsimme yhdessä 35 735 euroa, lupasimme raportoida varojen ohjaamisesta. Tässä ne vielä kertauksena niille, jotka eivät olet väli-infojamme seuranneet.

*10 000 euroa menivät Koskelan uhrin vanhemmille, – edes jollakin tavalla arjesta selviämiseen. Uhrin isä teki varojen avulla pojalleen myös tämän koskettavan muistokappaleen.

*6000 euroa lahjoitimme SOS Lapsikylän Apuu -chatille, jossa aikuiset ovat vastaamassa lasten ja nuorten puheluihin. Halusimme jollain tavalla tukea – edes ajatuksen tasolla – kaikkia lapsia ja nuoria, ja tämä palvelu vastasi siihen.

*Keräysvarat nepsy-lasten tukitoimille

Kolmannen lahjoitus- ja avustuskohteen loimme lopulta itse. Se on apupalvelu, joka on tarkoitettu matalalla kynnyksellä nepsy-lapsille ja tunnetaitojen harjoittamiselle. Avustuslomakkeiden ja myös muutama suoran yhteydenoton kautta nepsy-lapsille on suunnattu oma alaan erikoistunut opettaja, joka on ollut paitsi lapsen myös koko perheen apuna.

Kouluväkivallan kohtaaminen on nimittäin koko perheen tragedia, joka saattaa varjostaa ja määritellä koko elämää. Siksi myös perheille on ollut tärkeä saada tukea ja apua, jotta he tietävät oikeutensa ja jaksavat vaikeassa tilanteessa olla lapsen tukena oikein.

Suurin osa avuntarvitsijoista on ohjattu anonyymeina eteenpäin näille ammattilaisille, joille Kotimaan apu -järjestö on maksanut lopuista lahjoittamistanne keräysvaroista palkkioita.

Lapset ja nuoret tarvitsevat apua tunnetaidoissa

Toinen toiveemme on ollut hyödyntää tunnetaitoihin erikoistunutta opettajaa, joka olisi työskennellyt nimenomaan luokkien kanssa, joissa kouluväkivaltaa käyttävät oppilaat olisivat oppineet tunnetaitoja, empatiaa – ja saaneet mahdollisesti saaneet ohjausta ja apua omaan ahdistukseen, joka purkautuu joko henkisenä tai fyysisenä väkivaltana muita kohtaan. Valitettavasti tämän osalta koulut ovat tehneet vaihtelevasti yhteistyötä – edelleen osan kouluista on vaikea myöntää, että juuri heidän koulussa minkäänlaisia ongelmia olisi. Nyt muutaman koulun kohdalla on tässäkin nähtävissä valoa tunnelin päässä.

Emme unohda -keräys 2

Viime vuodet ovat olleet vaikeita monille, mutta nepsy-lapsien auttamistarinat ovat liikuttaneet ja kannustaneet meitä jatkamaan. Toivottavasti myös teitäkin. Olemme miettineet myös yhteistä tunnetilaamme, joka vallitsi kaksi vuotta sitten – tunnetta siitä, että Koskelan kaltainen tapaus ei koskaan enää maassamme toistuisi – uskomme ja toivomme, että jos auttamishalua on edes puoliksi viime kertaisesta, niin saisimme toimintaa jatkumaan. Sen olemme oppineet, että näissä tapauksissa muutokset vaativat aikaa -ja ammattilaisia.

*Yhdellä autettavista oli haasteena valikoiva puhumattomuus ja sen tuomat haasteet koulunkäyntiin ja kaverisuhteisiin. Muutokset tapahtuvat hitaasti, mutta suurta onnea toi esimerkiksi hetki, kun poika luki ääneen itsestään kertovan positiivisen CV:n. Ääneenluku on ollut hänelle todella pelottavaa.

*Olen todella kiitollinen saamastamme tuesta. Lapsi on saanut valtavasti tukea ja me vanhemmat myös. Ihanaa että olette auttaneet koko perhettä! Oli rankkaa taistella asioista yksin. Nyt kun olette olleet tukena niin tuntuu että voi taas hengittää vaikean asian keskellä koska on tuki taustalla! Arvostamme työtänne todella paljon. Teidän kanssa saa romahtaa ja te jaksatte kannatella tsempaten. Tuhannesti kiitos jo tähän mennessä saamastamme avusta.

*En tiedä, miten olisimme selvinneet kaikista mullistuksista ilman tämän palvelun tuomaa apua. Kiitos keräyksen järjestäjille, lahjoittajille ja meitä auttaville ammattilaisille. 

Eli Kotimaan avun kautta järjestettävä keräys on jälleen auki tänään 20.11, lapsen oikeuksien päivänä. Keräys päättyy 5.12.2022. Lahjoittaa voit helposti täältä linkistä. Lupa keräykselle löytyy tuolta lahjoitussivulta. Jokainen euro näiden lasten ja nuorten tulevaisuuden turvaamiseksi on tärkeä <3

 

Sillä #emmeunohda,

Emilia ja Mari

 

 

 

Tikkurilafestivaalineitsyys ja asioita kesästä

Joka aikuiskesäloma minulle on käynyt sama juttu. Noin viikko ennen loman päättymistä alan tuntea levottomuutta; täyttää kalenteria, aikatauluttaa syksyä hahmotelmien pohjalta tarkemmin. Mutta sitten, kun lomaa on jäljellä enää päivä tai kaksi, iskee ahdistus. Niin kävi klassisesti tänäkin vuonna. Mutta nyt kun on viikko takana niin sanottua elokuun kesätyöarkea, ei sunnuntai-iltana enää ahdistanut.

Aika jonka sain

Vanheneminen on kai sitä, että aika kulkee yhä nopeammin. Tänä vuonna kesä puhkesi kukkaan myöhässä ja nopeasti; ensimmäisellä lomapätkällä kesäkuussa lapsuudenmaisemissa Iisalmessa havahduin ensimmäistä kertaaa tuloiltana rannalla, että kaikki on niin kaunista. Niin kuin tuolloin kesäkuun ensimmäisinä viikkoina on tapana olla, kun kaikki on kukkeimmillaan – ja jotenkin alussa. Siitä asti olen yrittänyt puristaa, säilöä jokaisen maiseman, naurun, kesäyön uintihetken niin kuin se kantaisi taas jonkun pimeän yli.

Vuosien myötä ymmärtää nimittäin senkin, miten epätodellisilta kesän hetket näyttävät vaikkapa tammikuussa – kun pitkä syksy on takana ja joulun jälkeen kesään tuntuu olevan räntäinen ikuisuus. Silloin viimeistään kaivan kesäkuvia esiin, joita tosin tänä kesänä otin tietoisesti vähemmän kuin aikaisemmin. En tiedä, auttoiko se hetkiin pysähtymistä. Ehkä olen talvella viisaampi, kantavatko sydämeen tallennetut muistot samalla tavalla kuin kuvat.

Tikkurilafestivaalit ja eka kerta

Mökkilokkeilun, sosiaalisten tapaamisten lisäksi keikat kuuluvat olennaisena osana kesiini. Kun korona hellitti, olen aloittanut keikkakesän suunnittelun entistä järjestelmällisemmin. Tänä kesänä ehdin nähdä yksittäisitä keikoista Teflon Brothersin ja Sunrise Avenuen stadionkeikan.

Olen halunnut testata myös uusia festareita. Olen niiden suhteen myöhäisherännäinen. Vasta työhommmien myötä löysin festarit parikymppisenä. Ensimmäisellä festareiden tanssikeikalla olin aikoinaan ihan ihmeissäni, että täällä on niinku näin monta artistia samalla lipulla, ja monta päivää juhlimista kavereiden kanssa – aatelkaa mikä konsepti. Teinistä asti Ruisrockinsa kiertäneitä – no hymyilytti.

Tänä vuonna vuorossa olivat Tikkurilafestivaalit, * jonne minun on monta kertaa pitänyt mennä. Nyt – järjestelmällisen ja ajoissa tapahtuneen suunnittelun ansiosta – torstaista lauantai oli varattu pelkälle festaroinnille.

Tikkurilafestareiden hyviä puolia tällaiselle aikuisemmalle kävijälle on ehdottomasti helppous. Lavoja on vain kaksi, joissa vuoron perään esiintyi vaihtuvat artistit. Lavojen välissä oli juomapisteitä ja vessoja.

Vip-puolella eritysikiitos siitä, miten pöytiä taiottiin käytännössä tyhjästä perustamalla niitä. Junalla pääsee käytännössä suoraan lippupisteiden luo.  Kun energiaa ei mene turhaan säätämiseen, voi keskittyä olennaiseen; nauttimaan keikoista ja seurasta. Festarihaikeus iski sekin viimeistään, kun kuunneltiin Tikkurilafestarit päättänyttä Apulantaa. Lämmin kesäyö ja yhteislaulanta jatkuisi vasta vuoden kuluttua. Kaikki loputon kauneus.

 

*Lippu Tikkurilafestivaaleille saatu*, ensi vuoden liput Blind bird -hinnoilla myynnissä jo nyt täällä. 

lue myös

Miltä lapsuuden kotikaupunki tuntuu puoli elämää myöhemmin?