Hae
Gaalanainen
Kaupallinen yhteistyö

ARVONTA: Unohduitko sinä kaikkein tärkeimmistä kuvista? – kuvamuistot talteen

Kaupallinen yhteistyö: Sinä kauneimmillasi -hetki

Kuvamuistot, niitä on minullakin kännykkä täynnä, mutta usein tulee kuvattua lähinnä lapsia. Koska usein on myös olo, että ei ole todellakaan kauneimmillaan, niin helposti tulee ajateltua, että joku kerta sitten asetut kuvaan mukaan, kun nuttura on paremmin.

Kun päivitän lasten kuva-albumeita huomaan joka kerta, että itse en ole kuvissa ollenkaan. Aikaisemmin en ajatellut koko asiaa, kunnes yksi vanhempansa hautajaisia aikoinaan valmistellut kaverini totesi, että häntä harmittaa, kun ei löydä juurikaan kuvia, joissa olisi äitinsä kanssa. Sielläkin taloudessa kun äiti oli vastannut kuvien ottamisesta.

Sinä kauneimmillasi -hetki

Minusta otettiin viime viikolla uudet, tällä kertaa kesäiset kuvat Sinä kaunimmillasi -hetken tiimin, kuvaaja Tiia Ahjotulen sekä kosmetologi-stylisti Ninia Nymanin kanssa. Konseptissa jokainen meistä kuvataan kauneimmillaan luonnon juuri sinä hetkenä tarjoamassa ympäristössä. Tiimi tulee meikkaamaan ja stailaamaan sinut ensin kotiin, jonka jälkeen siirrytään ottamaan kuvat. Marraskuussa oteut kuvat voit käydä katsomassa täällä, uusia kesäkuvia ovat tässä postauksessa. Yksi tällainen kuvaus on nyt myös arvottavana  Gaalanainen – Instagram -tilillä. Tästä pääsette osallistumaan.

Kuten näette, tällä kertaa pyysin kuviin mukaan molemmat tyttöni (poikani, keskimmäinen, ei oikein innostunut tällaisesta kukkateemaisesta kuvauksesta), ja kuvista tuli minusta aivan ihanat. Lapset ovat välillä kärsimättömiä kuvattavia ja tuona päivänä oli kylmä, mutta tiimi toimi nopeasti. Sitten he pääsivät autoon lämmittelemään, kun Tiia napsi vielä minusta omat kuvat. Saadaan ikimuistoiset kuvat näistä(kin) yhteiskuvista kehyksiin, mutta ennen kaikkea muutama arvokas otos juuri tästä hetkestä.

Muutoksia ja ruusuja

Meillä nimittäin esikoinen päättää tällä viikolla ala-asteen, ja meidän perheen 12 vuotta kestänyt päiväkotiura päättyy, kun kuopus siirtyy tarhasta koululle eskariin. On taas muutosten aika. Mutta myös ruusun aika. Ihanan kimput ja kukkapannat päähän tähän kuvaukseen loihti Järvenpään Kukkatalo, joka on täällä meidän paikallinen suosikki. Tuolta haemme aina kukat elämän pieniin ja suuriin juhlahetkiin. Niitä on taas tänä ensi viikonloppuna erityisen paljon luvassa.

Sinä kauneimmillasi -hetken varaukset ja tarjouspyynnöt osoitteesta tiianinia@gmail.com. 

Ideoita ja kukkatilaukset Järvenpään Kukkatalosta täältä.

 

 

Kaupallinen yhteistyö: Sinä kauneimmillasi -hetki

Miten pystyin kirjoittamaan vanhemman pahimmasta painajaisesta?

 

Miten pystyit kirjoittamaan siitä.. vanhemman pahimmasta painajaisesta? En tiedä, pystynkö lukemaan kirjaa, kun mulla on samanikäinen lapsi, kun Senja oli..

Kun muutama viikko sitten kerroin täälläkin, että olemme saaneet Varpu Hintsasen kanssa hänen elämästään kertovan kirjan Valo joka ei kadonnutkaan -kirjan julkaisukuntoon, sain aika monta vastaavaa viestiä. Kirjan keskeisessä osassa kun on, totta kai, Varpun 8-vuotiaana syöpään menehtyneen Senjan tarina.

Kuolemaan suhtautuminen?

Kun mun isä kuoli yhdeksän vuotta sitten syöpään, minusta (aikaisemmin hyvin huolettomasta ja kuolemattomasta 28-vuotiaasta ) tuli neuroottinen lääkärissä ravaaja.  Vielä enemmän neuroottisesti suhtauduin lapsien näppyihin ja yskäisyihin. Kerrankin kesäsunnuntaina etsin Helsingistä ainoan yksityisen lääkäriaseman, joka oli auki ja joka voisi ottaa keuhkokuvan. Syy: koska tyttäreni yskän mukana oli verta. Paikallinen lääkäri sanoi, että jos kyseessä olisi merkki jostain vakavammasta (keuhkosyövästä, jonka olin tietysti googlannut), se olisi lottovoitto väärinpäin – ja todennäköisyys siis samaa luokkaa sen aidon lottovoiton kanssa.

Jos jotakin hyvää tuosta neuroottisesta ajanjaksosta ja isän sairastamisesta opin, niin jokaisen hetken arvokkuuden, elämän uudenlaisen arvostamisen ja roppakaupalla suhteellisuudentajua. Opin myös suhtautumaan kuolemaan jollain tapaa luonnollisemmin.

On ehkä turhan ylevää sanoa, että kärsimykset myös opettavat jotakin, saati jalostavat, mutta ilman noita keloja ja kokemuksia, en olisi osannut suhtautua Varpunkaan tilanteeseen ensitapaamisillamme (jolloin tästä kirjasta ei ollut vielä tietoakaan) luonnollisesti. Sitä kaikkein arvokkainta, omaa lasta, en ollut tai ole jumalan kiitos menettänyt, mutta kuolemaa olen nähnyt läheltä, joten olin käynyt monia siihen liittyviä keloja läpi. Isän sairastamista katsoessa otin aikoinaan käyttöön uuden sanonnan – niin kauan on toivoa, kun ei ole kuolemansairas.

Varpua haastatellessa ja Senjasta kirjottaessa huomasin, että en ajatellutkaan enää niin. Vaikka Varpullakin oli toivo, valo, välillä hukassa, niin Senja ei antanut sen koskaan kokonaan kadota. Siitä syntyi heti ensimetreillä myös kirjan nimi: Valo joka ei kadonnutkaan.

Kävin viemässä omat kukat Senjan haudalle viime kesän lopussa. Varpu käy täällä päivittäin – ja myös moni muu läheinen ja Senjan kaveri.

Ahdistus vs.toivo

Kuvaavaa on, että vaikka puhuimme Varpun kanssa myös ne hankalimmat käänteet, jotka hänenkin mielensä oli halunnut unohtaa, läpi, minulle ei tullut kertaakaan ahdistunut olo. Tietenkin itkin, surin, välillä syvästikin, menetystä ja elämän vääryyttä, joka Varpua, Senjaa ja koko perhettä oli kohdannut. Mutta ahdistusta en tuntenut, eikä minun kertaakaan Varpun kanssa puhuessa ole tarvinnut miettiä sanojani. Toivon ja uskon, että olemme onnistuneet kirjoittamaan saman toivon noille kirjan sivuille. Eli ahdistusta enemmän uskon, että Varpun tarina luo toivoa ja uusia näkökulmia elämää kohtaan – näin kävi ainakin minulle.

Saimme aika paljon kyselyitä, että voisiko kirjaa ennakkotilata Varpun nimmarilla. Meidän mahtava kustantamo tällaisen mahdollisuuden järjesti, eli Valo joka ei kadonnutkaan (WSOY) ennakkotilattavissa Varpun nimmarilla täältä linkistä.

Ilman nimmaria (erikoishintaan tämäkin)ennakkotilaus täältä.