Hae
Gaalanainen

Rentoutumisen maksimointia Viking Gracella

 

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

Olen kolmen pienen lapsen äiti. Esikoiseni on jo (onneksi) kahdeksan. Sain hänet nykymaailmassa suhteellisen nuorena, 25-vuotiaana.

Opin siis suhteellisen nuorena myös oman ajan käsitteen. Osa pitää tätä käsitettä meidän itsekkään minäminä -sukupolven kotkotuksena, mutta itse voisin kyllä mieluusti ottaa omaa aikaa hitusen enemmänkin. Arjessa kun oma aika tarkoittaa lähinnä aikaa yhdeksän jälkeen illalla ennen nukkumaanmenoa, jolloin pitäisi ladata akkuja ja hoitaa parisuhdetta. Samalla tosin pitäisi myös siivota, tehdä rästityöt, laittaa valmiiksi koko komppanialle seuraavan päivän varusteet ja yrittää siinä sivussa saada yksi iltakukkuja takaisin petiin. Asiasta en tohdi usein valittaa, sillä jokainen lapsi on ollut suunniteltu ja toivottu.

Mutta tosiasia on, että useamman lapsen myötä oma aika jää täten helposti satunnaiseksi. Esikoisen synnyttä (olin kaveripiirini ensimmäisiä äitejä) otin tavaksi iskeä kerran kuussa tai kahdessa kalenteriin päivämäärän, jolloin voin oikeasti ottaa rennosti. Tavata kavereita keskenäni tai siippani kanssa. Ja joskus juhlia. Aamuun. 

 Äitiys sopii minulle sinälläänkin hyvin, että olen juhlijana aina satsannut ennemmin laatuun kuin määrään. Kun juhlitaan, sovitaan se tosiaan hyvissä ajoissa kalenteriin. Kasataan sellainen porukka, jolla on varmasti hauskaa ja pidetään huolta, että kaiken käytännön säädön määrä jää illan aikana minimiin.

Mutta eihän se iän myötä mene enää vain niin. Kolmannen lapsen synnyttyä olen jaksanut vain muutaman kerran juhlia aamuun. Juhlimisessa ei yksinkertaisesti ole mitään järkeä, jos ei voi levätä seuraavana päivänä. Lisäksi iän myötä harvinaisilta rentoutumishetkiltä on alkanut kaivata muutakin kuin biletystä. 

Pääsiäisenä olemme yleensä tehneet siippani kanssa kaveriporukan kanssa yhdessä jotakin. Nyt toiveissa oli, että ehtisimme oikeasti viettää kavereiden kanssa aikaa hieman pidempään kuin meluisan baari-illan, juhlia ja nukkua hyvin. Tämä aikuisten loma ei saisi olla liian pitkä, sillä lapsia ei tohdi koko pääsiäislomaa pitää isovanhemmilla hoidossa. Vuorokauden kestävä risteily tuntui lopulta parhaalta vaihtoehdolta.

Mietimme itse asiassa risteilyä tuolla porukalla  jo viime pääsiäisenä, mutta M/S Viking Grace oli tuolloin loppuunvarattu. Nyt päätimme toimia hyvissä ajoin ja varasimme kasan hytit jo tammikuussa. Olin koko kymmenhenkisen porukan ainoa, joka ei ollut tuota laivaa vielä testannut, mutta olin kuullut hyvää laivan ravintoloista ja nettisivuilla Spa-osasto näytti houkuttelevalta.

Risteilyn aluksi meillä oli koko poppoolle pöytävaraus Oscar A la carte -ravintolassa. 

Kippistelimme rauhassa alkuun samppanjalla. Ilmapiiristä teki ylellisen pianisti, joka säesti ravintolassa ilmeisesti koko illan ajan.  Testasin ravintolan uuden *kasvismenun, jossa alkupalaksi oli paahdettua parsaa nokkospestolla ja sitruunavaahdolla. Pääruokana kasvismenussa oli rapeaa seitania, joka oli myös gluteenitonta. Jälkiruokana raparperisorbettia sekä paahdettua mantelia.

Ruoka täytti fine dining -odotukset, jotka ovat usein vegeaterioissa haastavia. Ruuasta jäi mukavan kevyt olo loppuillaksi.

 

 

 

Miespuoliset valitsivat *special menun, jossa pääruokana ollut grillattu härän sisäfilee oli kuulema erityisen maistuvaa.

Seuraavalle päivälle seurueen naispuolisille oli varattu oma *VIP Spa Gracen ylimmästä kerroksesta. Koko Spa-puoli näytti ihanan ylelliseltä, mutta oma osasto oli luksusta, jota en osannut laivamatkalta odottaa.

Miten tämän sanoisi kuulostamatta kliseiseltä (tai jenkiltä); mutta siis rakastan merta. Kyllä kuulkaa kelpasi tuijotella saunan lauteilla ja poreissa loputonta aavaa ja keinuvia aallokoita.

Gracellä hyttien kylppärit olivat laivan hyttikylppäreiksi siistejä, mutta jos matkabudjetti antaa periksi ,suosittelen ehdottomasti käymään Spassa. Normihinta on 30 euroa henkilöltä, Vip-puoli maksaa koko porukalta kahdelta tunnilta 200 euroa. Jos löytyy useampi jakamaan kustannukset, niin ainutlaatuisen elämyksen hinta ei ole kovin suuri.

Oman saunan, porealtaan ja tilan lisäksi hintaan kuuluu skumppaa sekä pientä naposteltavaa. Myös shampoot ja muut tulivat talon puolesta, joten samalla välttyi niidenkin roudaamiselta. 

Yleensä reissaan seurueessa, jossa on hauskaa oli paikka mikä tahansa. Mutta kyllä tällainen ylellinen hengähdyshetki vei reissun ihan uudelle tasolle.

Laivalla olisi ollut myös kauneushoitola, johon mietin ajan varaamista, jotta voisin maksimoida rentoutumisen hyödyt. En kuitenkaan halunnut tunkea päivää liian täyteen aikatauluja, sillä toiselle päivälle meille oli varaus vielä *buffettiin.

Moni seurueesta oli jättänyt viime vuosina laivoilla buffetit väliin. Ensinnäkin siksi, että katkarapu-viini -överit tuntuvat kovin 90-lukuisilta. Toiseksi mieleen ovat jääneet muistot buffeteista, jonka kohokohta oli se, kun keittiömestari leikkaa siivun sisäpaistia lautaselle.

Gracen buffetin menu oli monella tapaa positiivinen yllätys. Erityisesti arvostin sushia, monipuolista vegeruokaa sekä hanasta tulevaa Happy Joe -siideriä. Kun jälkiruokapöydästä veti vielä sen lapsuudesta tutun jätskiannoksen, sai hetken odotella ennen kuin jaksoi pyöriä tax freehen ostoksille.

Ja vielä lopuksi. Näinkin voi käydä vol 3.

Olimme kakkospäivänä ennen satamaan saapumista muutamilla. Aikaisemmin Gracella käyneet olivat vinkanneet, että semmonen Grace-drinkki olisi hyvä. Tilasin sitä baarissa edellisenä iltana muutaman. Seuravaana päivänä ajattelin tilata vielä yhden, mutta baarimikko näytti siltä että ei ollut ikinä kuullutkaan moisesta drinkistä.

Eikä ihme, se oli poistunut sillä nimellä valikoimasta muutama vuosi sitten.

No tämäkin baarimikko taikoi minulle lopulta näyttävän drinkin ja kipitin se kädessä tyytyväisenä käytävää pitkin takaisin pöytään. Vastaani käveli kaksi parikymppistä jannua, joista toinen totesi ohi kävellessä: Oi että, kato kun on hyvännäköinen.

Väläytin kasvoilleni hurmaavimman hymyni, kunnes sekunninsadasosassa tajusin, että jannu tarkoitti drinkkiäni. Tietenkin. 

Kiitos Viking ja kanssaristeilijät hulvattomasta matkasta!

Lisää ja varaukset Viking Gracelle täältä. Suosittelen varaamaan ruokailut ja Span varauksen yhteydessä, sillä monet paikat olivat laivalla täyteen buukattu. Ja välttyy siltä säädöltä. 

*saatu blogiyhteistyönä

Isäni kuoli poikani ristiäispäivänä

Tajuttomana isän sydän jaksaa lyödä vielä kuukauden.

Joskus silmät avautuivat. Mutta vain niin, että näimme, että isä ei ollut enää täällä.

Lähdin Savosta keskiviikko-aamuna junaan. Tottuneesti valtasimme pojan kanssa rattaille tarkoitetun junavaunun. Kaksikuiseksi poikamme oli tottunut reissaaja, en enää pysynyt laskuissa, kuinka monta kertaa olimme viisituntisen junamatkan tämän synnyttyä sahanneet.

Olin turta kuoleman odotteluun, kaikki sairaalan seinien ulkopuolella tuntui kevyeltä ja näytti suunnattoman kauniilta. Tuntui hyvältä päästä hetkeksi kotiin valmistelemaan ristiäisiä.

Tuo päivä, 24.maaliskuuta, oli valittu ristiäispäiväksi jo heinäkuun lopulla. 

Tuolloin oli yksi kaunempimpia kesän hellepäivistä, kun ajoimme edeltävänä kesänä isän ja pian kolme vuotta täyttävän tyttäreni kanssa maalle. Paikka on entinen mummolani, jossa tätini nykyään asuu. Serkkuni oli siellä lomailemassa oman tyttärensä, kummityttöni kanssa ja vilvottelimme koko porukka tuvan puolella, kun tytöt nukkuivat päiväunia. 

Olimme serkkuni kanssa molemmat raskaana. Koska lasketut aikamme osuivat lähekkäin, kävimme läpi kalentereita, ja mietimme sopivia ristiäispäiviä.

Tälläinen ennakointi on meille hyvin tyypillistä, isälle ei. Hän vain kohotti hieman kulmia ja veti suunsa hymyn ja irvistyksen tapaiseen välimaastoon ja nyökkäsi. 24.3 sopi hänelle. Kukaan meistä ei tiennyt, että tuo olisi hänen kuolinpäivänsä.

Sinä hellepäivänä isä jatkoi vielä verkkaisesti kiikkutuolissa keinuttelua. Hän näytti onnelliselta.

Kahdeksan kuukautta myöhemmin, ristiäislauantaina, heräsin normaaliin juhlia edeltävään hallittuun kaaokseen. Äiti ja veljeni saapuivat edellisenä iltana auttamaan valmisteluissa. Silti hommaa riittää vielä aamuksi. Isän naisystävä jäi sairaalaan ristiäisviikonlopuksi. 

Kun vauva nukahti, ryntäsimme veljeni kanssa hakemaan voileipäkakut ja juustokakun konditoriosta. Tytön luistelupuvun kaavat ja kankaat jaettiin jäähallilla juuri tuona aamupäivänä, joten ajamme vielä jäähallille. Ja entä koriste ristiäiskakkuun? Jostain oli löydettävä sellainen. Prisma, kaksi kahvilaa, yksi leipomo… siinä hetkessä, kun isä vetää viimeisen henkäyksensä, etsin maailman epäolennaisinta asiaa. Koristetta ristiäiskakkuun.

Mutta tuosta en tiedä tuolloin tietenkään mitään. Palaan kotiin, imetän vauvan ja alan laittautua juhlia varten. Muutkin vetäytyvät valmistautumaan, juhlien alkuun on aikaa reilu tunti. Tuo aamupäivä oli varmaan ainoa isän sairastumisen jälkeen, kun en ajatellut häntä. En ehtinyt.

Olen vetämässä viimeisiä ripsivärejä, kun yläkerrasta kuuluu veljeni huuto.

Emmi, isä on nukkunut hetki sitten pois.

Veljeni tulee alakertaan. Halaamme. Itken ripsivärini poskille. 

Kuvittelin ottavani tiedon paremmin, tätähän olimme jo viime viikot odottaneet. Että isä pääsisi kärsimyksistään. Siinä hetkessä tieto tuntui lohduttomalta. Ja lopulliselta.

Rauhoitun. Olemme hiljaa. Hetken mietimme myös, onko ristiäisiä soveliasta pitää tällaisena päivänä. 

 Ehkä se on järkevää. Kakutkin ovat jo pöydässä. Ja kai pojan on joku nimikin saatava.

Isän naisystävä toteaa tärkeimmän.

Lääkäri sanoi, että ukilla taisi olla kiire juhliin.

En usko jumalaan, mutta toki toivoisin, että jossain olisi jotain muutakin. Kiipeän hetkeksi yläkertaan syöttämään vauvan. Haluan olla hetken rauhassa. Tuolloin koen, siinä sängyn laidalla imettäessä, elämäni ainoan yliluonnollisen kokemuksen. 

Istun poika sylissä, toinen polvi toisen päällä, kun molemmille olkapäilleni tuntuu laskeutuvan jotain lämmintä. Kuin isot kädet tai siivet. Niiden kosketuksesta suunnaton lämpö leviää ylhäältä läpi kehon. Oloni kevenee. Lämpö jää risteilemään kehoon, kun kuulen ensimmäiset vieraat alakerrassa.

Olen miettinyt tuota monesti jälkeenpäin. Voiko olla niin, että joku saapuu jostain vanhemman menettänyttä lasta? Ajatus tuntuu jotenkin naiivilta. Toisaalta en voi uskoa, että pystyisin kuvittelemaan niin vahvaa lämpöä. Vai halusinko vain tuntea niin? Lohduttaa itse itseäni.

Mieheni taas ei usko minun selviävän päivästä. Hän pyytää lääkäriystävää kirjoittamaan minulle rauhoittavia (elämäni ensimmäiset nekin), jotka mies hakee nopeasti apteekista. Vedän puolikkaan suuren maailman tyyliin sampanjan kera. Hei, en ole juonut melkein vuoteen ja isäni on kuollut!

Omituinen päivä jatkuu.

Vieraat, onneksi tutut ja rakkaat, saapuvat surukukkien ja ristiäislahjojen kera. Pappi on täysi floppi; hän ei millään tavalla mainitse isää puheessa, vaan lätisee samat jorinat kuin varmaan jokaisissa ristiäisissä, jotka hän vuosikymmenien aikana toimittanut. Mietin kesken papin puheen, miksi emme muistaneet ilmoittaa naapureille ristiäisistä. Siellä nimittäin porataan.

Pidän itse lyhyen puheen ja nostan maljan pikkumiehelle, mutta myös isälle. 

Juhlat ovat lopulta yllättävän onnistuneet. Naurua, ruokaa, vähän normaalia enemmän ehkä myös kyyneleitä. Pystyn keskustelemaan, nauramaankin normaalisti. En mieti koko juhlien ajan, että isä on nyt kuollut. Tai että miksi en ollut juuri silloin paikalla. Niiden aika on myöhemmin.

Äiti, veljeni ja osa pojan kummeista jäävät meille sovitusti yöksi. Se tuntuu hyvältä. Lasten nukahdettua soitamme isän naisystävälle, itkemme, kiittelemme ja nauramme. Kuulemme, että isän lopullinen kuolema ei näyttänyt kivuliaalta. Viimeinen henkäisy oli ollut vähän pidempi. Ja seuraavaa ei enää koskaan tullut.

Kiskon kolme siideriä ja päivitän Facebookin.

Pitkän päivän ilta. Rakas isäni kuoli tänään pitkän taistelun jälkeen poikamme, Jose Matti Johanneksen, ristiäispäivänä. Kiitos Jose toivosta, jonka meille tuot. Kiitos isä ihan kaikesta.

Sytytämme ristiäiskynttilät uudelleen isän kuvan viereen.

Elämä ja kuolema. Surun ja ilon tuojat. Mutta ennen kaikkea toivo.

Edellinen.