Hae
Gaalanainen

Unelmien koti olikin helvetillinen työleiri

Kun talomme oli rakenteilla, ajattelin, että tulen rakastamaan tätä näkymää. Viimeistä nousua matkalla juna-asemalta kotiin. 

Pitkänkin päivän jälkeen se motivoisi yrittämään vielä enemmän. Muistuttaisi, että 12-vuotiaasta asti yritteliäs elämäntapa ja sittemmin ympäripyöreät päivät yrittäjänä ovat kannattaneet.

Ennen tätä olen asunut koko ikäni alle sataneliöisissä asunnoissa, kämpissä, solussa kaverin kanssa. Mitään kodinhoidon malliesimerkkejä ne eivät olleet, mutta vielä 90 neliössä kaaos tuntui hallittavalta. Parissa tunnissa sen sai taltutettua, siihen riitti usein yksi arki-ilta. Joskus ihan pelkkä huumorikin.

Kun mietimme muuttoa edellisestä kodista, mieheni olisi halunnut muuttaa pääkaupunkiseudulla lähemmäs työpaikkaansa. Minä olin kiintynyt tähän pikkukaupunkiin, johon olin juuri saanut rakennettua sosiaaliset verkostot.  En jaksaisi enää yhtäkään leikkipuistoverkostoitumista. Ja täältä saisimme enemmän neliöitä. Muun muassa näin perustelin tänne jäämistä.

Kun löysimme ystäviemme kanssa sopivan tontin, päätimme rakentaa talot vierekkäin.

Ja olemmekin helkkarin onnekkaita. Lapsille on aina joku kaveri omassa pihassa, lastenhoitoapua ja kimppakyytejä harrastuksiin tarjolla. Skumppa ja lenkkiseuraakin meille aikuisille.

Jos sellaiselle olisi vain aikaa.

Nuorin kolmesta lapsestamme syntyi vajaa puoli vuotta ennen talon valmistumista. Asuimme tuolloin väliaikaiskämpässä kerrostalokolmiossa, jonne olimme hinanneet vain uuteen kotiimme tulevat tavarat. Äitiysvapaalla aika kolmen lapsen ja lähinnä blogiin liittyvien työjuttujen kanssa tuntui riittävän nipinnapin, mutta ajattelin, että elämä helpottuu, kun saamme tilaa ja kaikille tavaroille oikeat paikat.

Omakotitalon työmäärästä valittaville kuittasin kintaalla; olihan minulle sanottu myös, että vauvan äiti ei voi tehdä töitä. Tai pienten lasten äiti ei voi tehdä iltatöitä. Ja lähtökohtaisesti suurin osa vähän säätämistä vaativista asioista tuntuu nyt olevan aina joillekin vaikeita.

Uskon, että suurin osa asioista on järjestelykysymyksiä. Myös yhden omakotitalon siistinä pitäminen.

Kuinka väärässä olinkaan.

Sisustuksen toteuttamisen alkuhuumassa ja vierasrumbassa siivoaminen oli aluksi maanista. Kun arki alkoi ja jäin lusimaan äitiyslomani loppupätkää, totuus paljastui. Talon, edes kohtuullisesti siistinä pitäminen, oli vauvan sekä kahden vanhemman lapsen kaverilaumoineen kanssa toinen virka. Vauvan huonoina päivinä kahlasin lopulta samanlaisisten vaatekasojen ja tiskivuorien keskellä; entiseen verrattuna ne vaan täyttivät entistä isomman alan. 

Konmaritin tavaraa tasaisin väliajoin tavaraa, jotta se ei olisi ainakaan siisteyden tiellä. Loputtomiin ei sillekään ollut aikaa. Vauvan päiväunien aikana sain konmaritettua yhden lastenhuoneista, loppukämppä jäikin sitten siksi herran haltuun.

Mies halusi näyttää esimerkkiä, kun jäi vuorostaan vauvan kanssa kotiin. Hän puunasi kämpän priimakuntoon esimerkiksi meille kotona makaaville valittajille.

Kolmen viikon kuluttua tulin töistä tiskivuorien ja pyykkikasojen keskelle. Kuulema kukaan muukaan ei tehnyt mitään, niin ei hänkään enää jaksanut. 

Kun molemmat palasimme töihin, olemme sietäneet vaihtelevasti kaaosta. Yleensä jossain vaiheessa toisen mitta tulee täyteen, jolloin se joko aloittaa a) sen maanisen siivoamisen b) syyllisen etsimisen sotkuille (tämä varsinkin väsyneenä).

Ja eikö se yleensä mene niin, että toisen sotkut ovat aina suurempia kuin omat?

Kahdet erilaiset siivousmetodit (joille ennen jaksoimme nauraa) ovat korostuneet.

Jos mieheni siivoaa, jääkaapin pinnoilta voi vaikka syödä. Itse yritän siistiä paikat kohtuukuntoon, jotta aikaa jäisi myös vapaapäivinä vaikkapa ihan jälkikasvun kanssa hengailulle. Minä aikataulutan vapaata päässäni, mies voisi taas aloittaa suursiivouksen heti paikalla. 

Molemmilla varmasti pointtinsa, mutta en ymmärrä, miten kaksi suhteellisen täysijärkistä ihmistä on voinut käyttää niin monta (hukattua) tuntia, niin monta (tarpeetonta) loukkausta riitelyyn aiheesta siivoaminen?!? 

Luulin, että löytäisin vertaistueksi jotain tutkimusta, näistä lapsiperheissä riidellään eniten -otsikon alta, mutta äkkiseltään en löytänyt.  Riidoista raha-asioissa lapsiperheissä löysin sitä vastoin paljon tarinoita. 

Joinakin viikkoina organisointi ja työnjako osuu toki meilläkin nappiin. Molemmat tekevät sen verran, mikä tuntuu toisesta ja itsestä riittävältä ilman, että molemmat ovat aivan loppu. Yleiset tilat pidetään kutakuinkin puhtaina, eikä omia huoneita päästetä lojuvia leluja tai satunnaisia vaatekasoja lukuun ottamatta räjähtämään.

Mutta sitten tulee työmatka, vatsatauti tai venynyt työprojekti. Siis ihan se tavallinen elämä.

Pyhien takia nelipäiväiset työviikot ovat yrittäjälle niitä pahimpia. Samat työt (jota usein riittää jokaiselle päivälle se yli kahdeksan tuntia), pitäisi tehdä alle viidessä päivässä. Viime viikko oli vapun takia juuri sellainen. Vain työskentelin vappupäivän illan, tein lisäksi töitä seuraavat kolme vuorokautta 16-18 tuntia. Viikon päätteeksi oli ylimääräisiä lasten harrastusmenoja. Lauantai-aamuna heräsimme todellisuuteen, jossa talon jokainen huone oli potenssiin aika paljon pahempi kuin tämä Laura Friman -postauksen kotikaaos. Eteisestä löytyi peruskaaoksen lisäksi piknik-kori vapulta, joka oli yhä purkamatta.

Ja mikä onkaan oivallisempi tapa aloittaa se odotettu lepopäivä, kun vanhempien kilpasyyttely siitä, kuka on jättänyt mitäkin tekemättä ja kenellä on ollut enemmän kiire! 

Kaasutin riidan keskeltä ystäväni babyshowereihin, jossa nuokuin loppuajan epäkohteliaasti sohvalla. Olin nukkunut viikon aikana ehkä 20 tuntia ja en enää saanut pidettyä silmiä auki. Vieraiden lähdettyä vollotin lopulta väsymystä odottavalle äidille. Todella aikuismaista tämäkin.

Kotona oli loppuillasta aika vaisua. 

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä nukutaan vihdoin kunnon yöunet. Sunnuntaina molemmat siivoilevat sovittelevasti lasten harjoituskuskausten lomassa.

Sunnuntai-iltana kämppä on siivottu pintapuolisesti (näissä kuvissa), jos siis ajatellaan yläkertaa. Mies jatkaa sovittelevasti pyykkirumbaa kodinhoitohuoneessa, kun istahdin kirjoittamaan blogia, jonka piti käsitellä aivan muuta kuin tätä asiaa. Mutta.

Joskus se käy mielessä.

Mitä helvetin järkeä raataa niska limassa taloa varten, josta ei ehdi nauttia, jota ei ehdi/jaksa siivota? Koti, jonne, piti mahtua vihdoin kunnolla kaikki vieraat, mutta ensimmäisen tuparivuoden jälkeen ajatus yövieraista on tuntunut uuvuttavalta. Koti, joka näyttää kolme tuntia viikossa siltä, miltä sen oli joskus ajatellut näyttävän.

Meidän etuoikeutettujen hemmoteltujen länsimaisten ihmisten ongelmia, tiedän. Asiat voisivat olla paljon huonomminkin.

Mutta joskus länsimainen kusipääkin voi pyytää vertaistukea.

Miten teillä on ratkaistu kodin siivousjärjestelyt?

Ja onneksi tänään on maanantai. Uusi viikko täynnä mahdollisuuksia, hei! 

Ja kun kaikki alkaa taas alusta.

22 kommenttia

  1. Vierailija kirjoitti:

    Hanki siivooja.

    • Emilia S. kirjoitti:

      Jei, olisi ehkä pitänyt lisätä tuohon, että ei ole löytynyt sopivaa. Siis sellaista, jota varten kaikki siivoojaa varten tarvittava lisäsäätö olisi kannattavaa. Meidän elämä siivojan kanssa lipui tragikoomiseksi, josta varmaan kirjoitan vielä joskus erikseen.

      • mummovm53 kirjoitti:

        Eikö lasiakin vois opettaa/ottaa mukaan kotitöihin. Yhteistä tekemistä. Myöhemmin hyvä kun ensin maltaa opettaa…sietää hitautta… erilaista tapaa toimia.

        • mummovm53 kirjoitti:

          Eikö lapsia…piti kirjoittaa… ja koiran kanssa koti ei pysy järjestyksessä vieläkään vaikka lapset ovat lentäneet pesästä .

        • Emilia S. kirjoitti:

          Joo, isommat siivoaa omat huoneensa. Esikoisella on lisäksi roskien viemistä ja muuta viikkorahan vastikkeeksi. Teinit laitan täpöllä sit hommiin ! 🙂

  2. Vierailija kirjoitti:

    Ensimmäiseksi kannattaa ymmärtää, että se omakotiunelma on myyntipuhetta. On äärimmäisen naiivia kuvitella, että elämä muuttuu joksikin iloksi, kun saa sen unelmakodin. Olen aina ihmetellyt niitä, jotka oikeasti uskoo noi myyntipuheet. Tottakai se elämä vikoineen kaikkineen muuttaa mukana uuteen kotiinkin. Kun me muutimme uuteen 200 neliön omakotitaloon, olin kieltämättä samassa tilanteessa, mietin miten jaksan pitää kaiken kunnossa. Kunnes ymmärsin, että tämähän on tehty koko perheelle kodiksi. Ensinnäkin, ei messutaloksi, eikä vain minulle, siispä lapset osallistuvat siivoukseen ja muihin kotitöihin. Toki pitää nähdä vaivaa, että opettaa lapset siivoamaan, mutta se nyt kuuluu kasvatustyön. Lisäksi pitää hyväksyä se, että lasten jälki ei vastaa aikuisen tekemää, mutta epätäydellisyys kuuluu elämään kaikissa muodoissaan. Kodin pitää olla asukkaidensa näköinen. Vaikuttaa, että tämä ”unelma” ei todellisuudessa ole kenenkään koti.

    • Emilia S. kirjoitti:

      Kiitos viestistäsi. Kyllä tää talo on normioloissa vähän liikaakin asukkaidensa näköinen 😀

  3. PikkyMyy kirjoitti:

    Olen kolmen pojan äiti, harrastuksiin kuskaava, kolmivuorotyötä tekevä hoitaja. Rakensimme talon kaks vuotta sitten ja alusta asti oli selvää että talosta tulee simppeli ilman yhtään ”hulppeaa” neliötä, niitä siis on nyt 134, 5h+k+khh+ s…Huushollimme on siisti kun kaikki tekee osansa. Pojat petaa sänkynsä aamuisin ja kerta viikkoon siivoavat huoneensa. Miehen kanssa tykätään pitää järjestystä, molemmat hoidetaan pyykkiä ja siivotaan keittiö. Iltaisin ennen nukkumaanmenoa järjestellään paikat. En käsitä miten tiskivuoria voi tulla jos omistaa tiskikoneen? Samoin pyykit, kone pesee, kuivuri kuivaa ja kuivurista vaatteet kaappiin… Imuroidaan kerta-kaks viikkoon ja samalla pyyhkäisen tasoilta pölyt. Ei se sen kummempaa rakettitiedettä ole… Toki jos haalii jatkuvasti jos jonkinlaista kissaristiäistä vapaa-ajalle ja sitten valittaa ettei ehdi tai jaksa, on silloin peiliin katsomisen paikka.

    • Emilia S. kirjoitti:

      Nostan hattua, vuorotyö ei ole varmasti helpoin järjestely lapsiperheessä, mutta hyvin olette saaneet kaikki toimimaan. Kissanristiäiset on siis mun työ, jotka on mun iltavuoroja ja jolla laskut myös maksetaan 🙂

    • Vierailija kirjoitti:

      Ei tässä mitään viisastelua pyydetty… kiva jos sulla onnistuu, mutta toisten liiskaaminen siinä samalla ei ole ok.

  4. Vierailija kirjoitti:

    Siis eihän omakotitalossa ongelma ole sisätilojen siivous, vaan kun pitäisi ehtiä ulkonakin touhuta! Ajaa nurmikko, luoda lumet, putsata rännit, haravoida jne… vuosia tuota jaksoin, kunnes päätin/myönsin, että vapaa-ajallaan voisi tehdä muutakin kuin hoitaa kotia.

  5. Vierailija kirjoitti:

    Opettele elämään tässä hetkessä. Ole läsnä lapsille, miehellesi ja itsellesi. Älä elä sitten kun elämää = sitten kun kaikki on siivottu ja siistiä. Elämä on tässä ja nyt. Siihen kuuluu epätäydellisyyden sietäminen. Rentoudu. Pysähdy. Ei siivoaminen ole se pääasia. Pääasia on luoda rakastava, lämmin koti koko perheelle. Olla oikeasti läsnä läheisille.

    • Emilia S. kirjoitti:

      Ehdottomasti ihmiset ja yhdessäolo ovat tärkempiä kuin siivous. Sitä olemme toteuttaneet turhankin hyvin 😉 (näkyy siisteystasossa)

  6. Täti Violetti kirjoitti:

    Onpa syyllistäviä kommentteja! Minäkin suosittelen koko perheen valjastamista kodin kunnossapitoon, mutta ymmärrän myös mietteesi siitä oliko se iso, ihana, huolella suunnitellun puutarhan ympäröimä omakotitalo kaiken sen energian ja ajan ja raatamisen arvoinen haave. Lohdutan sinua sillä, että kun lapset ovat lentäneet kotipesästä ja ainakin toinen puoliso, jos ei molemmat, matkustaa lähes kaikki arkiviikot niin sitten koti pysyy ihanan siistinä?

    • Emilia S. kirjoitti:

      Hih, hyvältä kuulostava järjestely teillä 🙂 Meillä pienin tosiaan vasta päälle vuoden, mutta esikoiselle ollaan jo kotitöitä annettu. Vastuuta niistä iän (ja viikkorahan suuruuden) mukaan.

  7. Vierailija kirjoitti:

    Meillä 8 h +keittiö ja iso kodinhoitohuone. Kuusi henkeä. Kaaoksen ennaltaehkäisy on tärkein juttu. Kaikki aina heti paikalleen. Tiskit heti koneeseen jne. Meillä pyörii tiskikone 2-3 ja pyykkikone 2 kertaa joka päivä. Lapset laittaa omat tavaransa paikalleen. Ruuat netistä. Lehtiä ei tule. 1-2 h kotitöitä vuorokaudessa riittää, per aikuinen. Meillä mies on yrittäjä ja itse teen kahta työtä ja kaikki lapset harrastaa, mut ihan hyvin riittää aika. Tsemppiä!

    • Emilia S. kirjoitti:

      Jes, kuulostaa kohtuulliselta tuo kotitöihin käytetty aika. Kiitos tsempeistä 🙂

  8. 150neliöö kirjoitti:

    Kuulostaa todella tutulta! Oon huomannu, että jos haluun kodin pysyvän suhteellisen siistinä, saan siivota ihan koko ajan ja kävellä lapsen perässä. Ei pieni lapsi vielä osaa saati jaksa kauaa siivota. Meillä kun on vilkas pojanviikari. Olohuoneen pöytä on siisti 10min, kunnes täyttyy leluista. Siellä ne lapsetkin on missä aikuiset. Myönnän, että meillä on paljon turhaa tavaraa, mutta ei elämä voi olla pelkkää siivousta. Antaa välillä olla ja sitten taas siivoaa. Haaveilen tulevaisuuden pikkukodista nurmettomalla pihalla :D.

    • Emilia S. kirjoitti:

      Ehkä juuri tämän takia kamelin selkä katkeaa ja kaaos alkaa kertyä. Kun ei jaksa koko ajan kerätä tavaroita toisen perässä. Tavaroiden poistaminen toki aina auttaa, mutta ei tähän asiaan. Aika vissiin tuo jotain muutosta. Eläkepäiviä (ja kerrostaloa)kohti 🙂

  9. Emilia kirjoitti:

    Saa kyllä nähdä tuleeko itse koskaan muutettua omakotitaloon kun tällaisia tarinoita aina välillä kuulee 😀 Tuntuu että omassa 90 neliön kerrostalokämpässäkin on usein ihan tarpeeksi siivoamista ja laittamista. Itse olen aina pyrkinyt siihen ettei hirveästi energiaa uhraisi sotkun murehtimiseen ja koittaisi nauttia kodin hyvistä puolista sotkun keskelläkin. Ja tavarat aina paikoilleen heti käytön jälkeen, se helpottaa vähän! Ihanan siistiltä ja valoisalta teidän koti näyttää 🙂

  10. neito kirjoitti:

    Meillä ainakin tuota kamojen leviämistä hillitsee se, että kun on jotain tavaraa/rompetta käyttänyt, niin sitä mukaa se palautetaan säilytys paikalleen, kun ei enää käytä ko. tavaraa. Lisäksi mahdollisuuksien mukaan hillitä / vähentää tavaran määrää. Keittiön osalta niin, että kun on syönyt, niin lopuksi käytetyt astiat heti tiskikoneeseen odottamaan, jos pöydällä murusia, niin rätillä pikainen puhdistus ko. kohdasta, jossa murut ovat. Lapsien osalta, ikätason mukaiset vaatimukset. Lapsiltakin voi vaatia palauttamaan käyttämänsä tavarat samantein paikoilleen tai laittamaan niitä tiskikoneeseen. Puoliksi pidetyille vaateille on meillä sovitut paikat (kaapissa), ja vaatteita ei levitellä muille.

    Meillä esim. sääntönä, että olohuoneen saa laittaa mullin mallin, mikäli lapset ITSE siivoavat jäljet, kun lopettavat ko. leikin. Jos näin ei tapahdu, niin sitten olohuonetta ei lupa laittaa mullin mallin. Kannattaa ehkä miettiä omia / perheen tottumuksia siten, että saisi tavarat pidetty suht helposti oikeilla paikoilla, kun niitä ei käytetä. Onko tavaroiden säilytys paikka järkevä suhteessa siihen miten usein tai missä ko. tavaraa käytetään? Ehkä yhteisesti mietityt säännöt / rutiinit asioiden suhteen voisivat auttaa. Se mikä toimii yhdellä ei toimi toisella. Jokaiselle perheen jäsenelle voisi ehkä sopia sopivat tehtävät, jotta elämä sujuisi mahdollisimman helposti kaikien osapuolten osalta. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *