Testasin: Tanhupallon askartelukirja pyrkii poistamaan pelot ja auttaa löytämään kaverin

Seitsemän vuotta sitten päädyin juttukeikan päätteeksi kylään Tanhupallolle ja Hevisaurukselle, eli siis Suomen Komediateatterin taiteellisen johtajan Kiti Kokkosen ja tämän Hevisaurus-yhtyeen laulajana tunnetulle avopuolison Olli Tikan luo. 

Olin haastatellut Kitiä läheisessä kahvilassa ja päädyimme, että kuvat juttuun voisi ottaa parin silloisessa keskustakodissa.

”Paitsi yksi juttu. Herra Hevisaurus saattaa olla kotona”, Kiti muisti.

Sovin pitäväni tuolloin suhteellisen tuoreen avoliiton omana tietonani.

Ja niin tapasin tuolloin 2,5-vuotiaan tyttäreni suurimman idolin Herra Hevisauruksen myöhäisellä aamukahvilla keittiön pöydän ääressä. (lapselle kertomuksesta on jäänyt mielikuva, että  siellä se jättimäinen Hevisaurus istui ahtautuneena pöydän ääreen, joten lukijalle selvennettäköön, että Olli oli kotioloissa ihan siviilit päällä.)

”Niin tapasin 2,5-vuotiaan tyttäreni suurimman idolin, Herra Hevisauruksen, myöhäisellä aamukahvilla keittiön pöydän ääressä tämän kotona”

Parin kodissa oli rento tunnelma. Se oli värikäs ja muistutti vähän Huvikumpua. Ihastelin värikkäitä nojatuoleja ja lukuisia koruja sekä käsitöitä, joita Kiti nosteli olohuoneen lipastoista esille. Hän oli tehnyt ne kaikki itse.

Kiti antoi koruista yhden mukaan tyttärelleni. Voitte kuvitella, kun Putous-huuma tänä vuonna alkoi, miten meitä nauratti, että nyt hän voisi leijua koulussa Tanhupallon tekemillä koruilla.

Mutta siis. Tätä taustaa vasten viime viikolla julkaistu Tanhupallon askartelukirja on meikäläisen mielestä maailman luonnollisin tuotteistus! 

Kirjassa on 24 erilaista askarteluohjetta siinä kuuluu vahvasti Tanhupallon oma ääni. Nauroin ja tunsin vähän hellyyttäkin Tanhupalloa (ja noin yleisesti kaikkia maailman lapsia) kohtaan, kun luin ohjeita.

Tanhupallon askarteluohjeet eivät ole aivan mitä tahansa piperryksiä, vaan moni niistä on lasten omaa tunnemaailmaa tukevia. Vai miltä kuulostaa kaverinetsintäostapanta, pelonestokiikarit, hampaanpesukaveri tai unisieppari. 

Koska meillä ehkä eniten tarvetta tuohon pimeän pelon hallintaan, niin ostin lapsille materiaalit pelonestokiikareiden askarteluun. 

Olen askarrellut lasten kanssa ehkä viitisen kertaa (tämäkin on ehkä liioiteltu lukema) pian kymmenen vuotta kestäneen äitiyden aikana. Syy siihen on ollut ilmeinen; en ole ikinä ollut oikein kiinnostunut askartelusta. En edes lapsena.

En jaksanut keskittyä, en aina ymmärtänyt mitä olin tekemässä, eikä töistä tullut kummoisia. Kädentaito tuottaa hieman hankaluuksia, luki taitoaineiden kohdalla toisen luokan todistuksessani.

Saman piirteen huomasin itsessäni nyt. Asettelin lapsille kyllä tarvittavat askarteluvermeet paikalleen, mutta kun touhu piti aloittaa luovutin vetovastuun mielelläni kahdelle innokkaammalle 9-vuotiaalle.

Tämä tietenkään ei ole kirjan, eikä lastenkaan vika. Heidän avulla viisi paria pelonestokiikareita syntyi nimittäin käden käänteessä. 

Tanhupallon askartelukirja pyrkii suosimaan kierrätysmateriaalien käyttöä. Kuvissa esiintyvistä kiikareista jäikin uupumaan matonkuteesta tehtävät hihnat, koska – no meillä ei ole matonkuteita. Sen sijaan vuodelta 2012 laatikosta  löytyi valkoista lankaa, jolloin tarkoitukseni oli tehdä tyttärelle voimistelunäytökseen valkoinen kaulaliina. Se laskettaneen kierrätysmateriaaliksi?

Lisäpisteitä kirjalle siis myös ympäristöasioiden esiintuomisesta, vaikka meikäläisen ikuista talviunta nukkuvaa askarteluintoaa kirja ei onnistunut herättämään (hihnat ovat vielä in the making -vaiheessa.)  Mutta ainakin meillä kirja oli nappivalinta alakouluikäisille askartelijoille.