Aivoinfarkti ei hiljentänyt tahtia, mutta pakotti järkevöittämään työaikatauluja.

Ensi alkuun on todettava, että olen ihan kunnossa – vuonna 2019 saamani aivoinfarktin jälkeen olen saanut pidettyä aikataulut järkevinä lukuun ottamatta tätä viimeistä episodia.

Välillä on toki tuonkin jälkeen ollut hurjia viikkoja, mutta olen etukäteen rauhoittanut seuraavalle viikolle vähintään kaksi kirjoituspäivää kotiin.

Minulla nuo kodin kirjoituspäivät tarkoittavat myös kuskausvuoroja lasten harrastuksiin, joten kimppakyytien tasapuolisuuden vuoksi, ne on senkin takia aikataulutettava kalenteriin, että homma pyörii.

Mutta ne taitavat säädöstä huolimatta tuoda sitä vaihtelua, jota Susanna Lainekin mietiskeli.

Yrittäjän on pakko sietää jonkun verran paineita

Yrittäjyys sopii minulle ehkä kuitenkin myös siksi, että lataudun aika nopeasti ja olen aika usein pian ideoimassa jo uutta. Viime viikolla siihen riitti lopulta yksi päivä, jolloin annoin yhden työn freelancer-kollegalleni, siirsin yhden palaverin pahoittelun kera sekä yhden blogiin liittyvän kuvion.

Päivän aikana hoidin rästihommat, joista tuli jatkuvasti muistutuksia, mutta joihin yöllä ei enää voimat riittäneet, nukuin muutaman tunnin, luin hetken pitkästä aikaa muuta kuin työhön liittyvää tekstiä.

Helpotti henkisesti, kun näin omin silmin, että kalenteri näyttää jo tälle viikolle helpommalta. Seuraavana aamuna kävin levänneenä kävin salilla ja tuntui, että aloin olla taas oma itseni.

Viime viikonlopulta peruin alustavan osallistumisen rapujuhliin, jonka onneksi ystäväni ymmärsi. Vaikka olisin vieraillut kemuissa iltaseltaan, se olisi pistänyt unirytmin sekaisin ja tehnyt lauantain aikatauluista tiukat. En usko, että olisin ollut juhlissa ihan parasta seuraakaan.

Tämänkin haluan yrittäjyydestä sanoa; se tuo paljon vapautta, jonka hallitseminen on oma lukunsa. Kun on innostuva luonne, kunnianhimoinen ja tahtoo vielä miellyttää, niin aikataulut paukkuvat, kun kaiken HALUAA sovittaa kalenteriin. Siedän aika hyvin painetta, sitä yrittäjän sekä media-alalla työskentelevän on siedettäväkin. Mutta tuo yli kuukauden ajanjakso, joka päättyi viime viikon romahteluihi,  oli liian pitkä äärirajoilla elämiseen.

Ehkä ennen infarktia olen tuollaisia toistuvasti vetänyt, mutta nyt en päästä jaksoja yli viikkoa pidemmiksi ja viikonkin jälkeen katson tosiaan ne palautumispäivät.

Nyt taas helpottaa

Nyt tuo yrittäjänpäivän avautuminen täällä jo vähän mietityttää, sillä tänään alkoi taas normaalimmat aikataulut – ne joihin itseäni viime viikolla kovasti tsemppasin. Minulla tuollaiset aikataulut  tarkoittavat muutamaa urheilukertaa viikossa arkena työpäivien aikaan. Toisaalta tuntui tärkeältä muistuttaa kollegoja koronan jälkeisestä uudenlaisesta tilanteesta.

Infarktin jäänteenä tunnen vielä helpommin väsymystä sellaisissa pidemmissä kirjoitustöissätöissä, jotka vaativat keskittymistä. Sellaisina päivinä, kun on kirjoitettava 9000 merkin juttu, yritän käydä happihyppelyllä tai nukun lyhyet päikkärit, jos tiedossa on vielä iltakeikka ja sen purku.

Tällä tavoin elämä ei normaalisti ole pelkkää selviytymistä, vaan saan elää myös yrittäjyyteen liittyviä kliseisiä mielikuvia; kuten nyt tässä istun kirjoittamassa aamupalapöydässä tätä postausta. Ehkä lounastunnilla käväisen puolen tunnin kävelyllä, sillä tänään minulla ei ole työasioita Helsingissä.

Paljonko maksoi yrittäjän vapaapäivä?

Paljonko työ yrittäjän ”vapaapäivä” maksoi? Arviolta 250 euroa, ellei se sitten tuo myöhemmin heijannaisvaikutuksia. Näillä tarkoitan sitä, että jos peruu tai siirtää jotakin, voi olla vaikeampi pysyä uskottavana ja luotettavana, kun seuraavan kerran tarvitaan tekijöitä.

Tässä tilanteessa pitkähkö työhistoria helpottaa; omat asiakkaani tietävät, että siirrän mitään  vain äärimmäisessä tilanteessa. Viimeksi sellainen oli aivoinfarkti, nyt riitti pelottavat tuntemukset.

Mutta kuten yksi viisas nainen naisyrittäjien Facebookissa kirjoitti, ylilyöntejä on kuulemma tehtävä useampia ennen kuin oppii.

Eli jatketaan harjoituksia taas astetta paremman itsetuntemuksen kera, mutta kehoitan kaikkia työteliäitä ottamaan puutumiset ja verenkiertohäiriötuntemukset vakavasti.

Aiheesta lisää:

Toinen infarkti antoi selityksen epämääräiselle väsymykselle

Maailma pysähtyi, kun sain aivoinfarktin

Vakava sairastuminen sai minut juhlimaan kuin kaksikymppisenä

Jos Ärrän myyjän ystävälliset sanat saavat purskahtamaan itkuun, täytyy tehdä jotakin

kuva Tiia Ahjotuli

Tällä viikolla olisi tehnyt mieli vain suojautua kaikilta katseilta.

Purskahdat itkuun, kun Ärrän myyjä tarjoutuu avaamaan ystävällisesti ostamasi laastarit valmiiksi, koska kaaduit äsken suoraan nenällesi liukuen ja kerien kauppakeskuksen oven edessä, kun yritit vastata samalla puhelimeen ja hypätä taksista.

Kämmen vuotaa kuudesta kohti verta ja vähän nolona paikkailet tilannetta junalaiturilla.

Se kun lähdet iltayhdeksältä lenkille, jotta pysyisit yön hereillä, jotta saat kaikki tehdyksi ja koska liikuntahan auttaa aina kaikkeen ja itsestä on huolehdittava työputken keskellä. Kun polvenkorkuinen koira pääsee omistajaltaan karkuun ja olet taas rähmälläsi – samat kuusi paikkaa kämmenestä auki, pääsee suusta sellaisia ilkeyksiä, että kolmea koiraansa ulkoiluttava suunnilleen ikäiseni mieshenkilö nieleskelee kyyneleitä.

Jo kotimatkalla hävettää.

Ehkä hänelläkin oli takana vain raskas elokuu.

Kun rakastaa ja tekee kunnianhimoisesti työtään, sitä saattaa haalia välillä liikaa. Tuskin olen ainoa korona-ajan yrittäjä, joka jätti kesälomat minimiin ja tuuppasi elokuulle keväältä siirtyneiden lisäksi kaikki mitä vastaan tuli ja myi vielä vähän päälle.

Varoittelin itseäni ja perhettä, että elokuu tulee olemaan rankka ja hullu. Varsinkin kun synttärijuhlia, ylioppilasjuhlia ja rippijuhlia sekä muuten vain siirtyneitä juhlia tuppasi joka viikonlopun täyteen. Vaikka vedin kuinka rimaa hipoen lastenjuhlat, niin olihan ne järjestettävä -ostettava, siivottava, laitettava, ”kokattava” ja taas siivottava.

Mutta kun aikataulut olivat ylioptimisesti jäsennelty ja mukaan tuli pari muuttujaa (kuten aina tulee), jouduin heräämään usein neljältä aamulla että ehdin tehdä kaiken. Yömyöhään söin ja join kaikkea synttäreiltä jääneitä herkkukasoja. Noilla energiapiikeillä sain tehtyä järkyttävän määrän töitä, mutta pitkässä juoksussa verensokerin heilahtelut ja turvonnut olo ne vasta hyvää ihmiselle tekevätkin!

Mutta kun kuun vaihe, vapauttava syyskuu, alkoi häämöttää, kasautuneet rästihommat liukuivat päivältä seuraavalle. Kotona ärisi stressaantunut äiti, joka poistui työhuoneesta hokemaan vaan pakko saada valmiiksi pakko saada valmiiksi. Aloin kauhistella, että tälläinenkö tästä syksystä tulisi? Vai olinko jossain koronapökkyrässä, oliko minun elämä ollut ennen tällaista hullua juoksemista ja kirjoittamista?

Ei varmaan tarvitse todeta, että en ole ollut viime viikkoina siis mukavin ihminen.

Haastattelin sattumoisin hulluina viikkoina myös  Mikko Leppilampea, joka totesi hyvin, että kun kaikkea on liikaa ja on väsynyt, tulee helposti itsekkääksi, kun kaikki voimat menevät vain selviytymiseen.

Olen itsekin tehnyt hävettävän monta juoksusisääntuloa ja luetellut kiireitäni, aivan kun ne ketään kiinnostaisivat ja toiseksi kiireellä brassailu on vähän noloa. Ja sen kaiken lopputuloksena olin kaksi ensimmäistä syykuun päivää kirjaimellisesti rähmällään. Jäsenet puutuivat öisin, enkä osannut enää nukkua silloinkaan yöllä, kun se olisi ollut muutaman kerran mahdollista.

Ja yrittäjänä kaikista älyttömintä on se, että tästä kaikesta saa syyttää vaan itseään. Tällä kertaa osasin kuitenkin viheltää pelin poikki ennen kuin makaisin taas sairaalassa.

Yrittäjänä on itse tajuttava, kun täytyy pysähtyä – edes hetkeksi.

Ensi viikolla pohdin täällä lisää työssäjaksamista. Mutta nyt yrittäjänpäivän kunniaksi taidan pitää loppupäivän ja vielä huomisenkin vapaata!

Ihanaa viikonloppua kaikille!

kuvat Tiia Ahjotuli