Hae
Gaalanainen

Voiko joulupukin tilata koronajouluna?

 

 

Voiko joulupukin tilata koronajouluna? Joulun aikaan kiirettä piiisaa, joten olen yleensä tilannut pukin hyvissä ajoin.

Joulupukiltamme tuli jo viime viikolla viesti, korona-jouluna heidän palvelu voisi tulla piipahtamaan eteisessä. Meillä joulupukki on ollut ulkoistettu sen jälkeen, kun aloimme viisi vuotta sitten viettää joulut kotona, kun talomme valmistui.

Oman kotijouluperinteen alkamisen jälkeen olen ollut jouluvalmisteluissa suhteellisen täsmällinen. En halua, että vuoden parhain juhla hukkuu kaaoksen alle, sillä työkiireet myös kasvavat vuoden loppua kohti. Kaksi kuukautta ennen joulua teen sen inventaarion, jossa katson hyvinkin tarkasti joululahjatarpeita. Pyhäinpäivän jälkeen kaivan ja laitan jouluvalot ja lyön lukkoon joulupukin. Nyt joulupukki oli tainnut varautua koronakaranteeniin, kun kysely tuli aikaisemmin kuin männävuosina.

Viime viikolla THL linjasi, että laajempi perhejoulu on riski

Meillä jouluna on molempien vanhemmat ja mun miehen sisko, joista kukaan ei ole vielä varsinaisessa riskiryhmässä, vaikka appivanhemmat jäävätkin ensi vuonna eläkkeelle. Kolmesta lapsista nuorin, 5-vuotias, uskoo vielä joulupukkiin. Yleensä ekaluokalle mentäessä epäilyt joulupukki-hommasta ovat kahdella vanhemmista lapsista alkaneet, joten haluaisin vaalia muutamaa taianomaista lapsuuden joulua mahdollisimman perinpohjaisesti.

Meillä on ollut haave viettää joku joulu Kaliforniassa, joten olemme kertoneet lapsille, että kun joulupukki ei ehdi joka paikkaan, niin hän käy heittämässä lahjat savupiipusta. Meillä on myös joulusukka jokaisen lapsen ovessa muistuttamassa tästäkin perinteestä.

Nyt mietimme, että olisiko tänä vuonna meilläkin pukin vuoro tuoda lahjat aaton vastaisena yönä kuusen alle? Jos pukki vaikka voisi kirjoittaa kirjeen, että lahjat saa avata vasta aattoiltana päivällisen jälkeen? Vai kutsuako pukki vain eteiseen? Miten teillä on mietitty jouluvalmisteluja koronajouluna 2020?

Lue myös:

8 viikkoa jouluun: Lahjainventaario! Miksi saan pidettyä työt ja lasten elämän järjestyksessä, mutta en kotiani?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *