
Perheloma Viikinsaaren Nolla-mökeissä
Kaupallinen yhteistyö: Nolla Cabins
Jotkut saattavatkin muistaa, että en ole varsinaisesti mökki-ihmisiä. Olen kuitenkin lasten syntymän jälkeen viettänyt joka kesä erinäisiä visiittejä kavereiden mökeillä. Ensinnäkin siksi, että aika monet ystävämme, joiden kanssa aidosti viihdymme, ovat meitä kutsuneet ja toiseksi lapset nauttivat – ja kyllä toivoisin heille jonkinlaisen arvostavan ja mutkattoman luontosuhteen. Luontosuhteen luominen on helpompaa, jos tarjolla on mieleistä seuraa ja aktiviteetteja.
Tänä kesänä aikataulut olivat hieman aikaisempia kesiä tiiviimmät, sillä lasten kisakaudet ovat iän myötä pidentyneet. Lisäksi olimme ensimmäistä kertaa varanneet kesälle etelän loman, joka vei ison osan yhteisestä lomasta. Toiveissa oli nähdä myös kaveriperheitä, mutta kovin pitkät mökkimatkat eivät tulleet kyseeseen. Kun alkukeväästä kävin läpi Viikinsaaren kesäteatterin ohjelmistoja, minulle esiteltiin saarella vuokrattavissa olevat Nolla-mökit, Nolla Cabins.
Viikinsaaren Nolla-mökit ovat alle puolen tunnin päässä
Päätimme yhdistää vuorokauden retken Viikinsaareen Tampereen lomamme yhteyteen. Viikinsaari sijaitsee 20 minuutin päässä Tampereen keskustasta, ja suuntasimme Hopealinjojen laivaan kahden kaveriperheen kanssa. Nolla-mökin varanneille matkat sisältyvät hintaan ja saarelle oli helppo kulku Laukontorilta lähteneellä paatilla.

Matkalla Viikinsaareen näkee samalla kivasti Mansea.
Meidän perheelle, eli kaksi aikuista ja 15-, 12- ja 8 -vuotiaat lapset, oli varattu kaksi Nolla-mökkiä, jotka olivat jalkapallokentän vieressä, lähellä kesäteatteria. Veimmekin saareen päästyämme tavarat ensimmäisenä mökkeihin, joiden skandinaavista ilmettä olimme jo aikaisemmin ihailleet. Mökit toimivat koodeilla, ja kahden levitettävän sängyn lisäksi niissä on keittiövälineitä sekä liesi. Saatiin vuorokauden aikana tarvittavat vaatteet ripustettua naulakoihin ja eväät mahtuivat helposti keittiön syvennykseen.


Päiväohjelmassamme oli ensin Viikinsaaren kesäteatterin Tatu ja Patu -näytelmä, jonka ajaksi muutama vanhemmista lapsista jäi pelaamaan frisbeegolfia ja jalkapalloa. Kesäteatterissa pyörii myös muita esityksiä, mutta lasten kannalta tuo tuntui parhaalta vaihtoehdolta. Teatterin jälkeen menimme koko porukka uimaan Viikinsaaren uimarannalle, jossa meille oli Nolla-mökin puitteissa varattu myös sup-lauta sekä kanootti, jotka toimivat myös annetuilla koodeilla.
Eväsretki tai ruokailu ravintola Viikinsaaressa
Viikinsaaren ja nollamökkeilyn voi ottaa evässretken(kin) kannalta, mutta Viikinsaaressa palvelee myös Tampereen vanhin ravintola Viikinsaari, jossa oli aikuiseen makuun sopiva menu, mutta lapsille myös buffet ja hampurilaisvaihtoehto. Viihdyimme illallisella lopulta koko yllättäneen sateen ajan.

Ravintola Viikinsaari on Tampereen vanhin ravintola.

Kesällä Viikinsaaren viimeinen lautta lähtee maanantaisin ja sunnuntaisin aikaisemmin, jo klo 18.30 ja osa seurueestamme lähti tuolloin kotiin. Muina kesäiltoina saaren palvelut ovat auki iltamyöhään asti; joskin satuimme paikalle maanantaina, saimme kokea saaren rauhan, kun vain mökkiläiset jäävät saarelle yöksi. Sateen tauottua kävelimme läpi runoluontopolun ja yhtäkkiä kello olikin niin paljon.


Luontoelämys lasin läpi
Kaverimme ovat yöpyneet Nolla-mökissä yhdessä mökissä kahden alakouluikäisen lapsen kanssa. Viisihenkiselle perheelle, nyt kun lapset ovat vanhempia, suosittelen ottamaan kaksi mökkiä. Sängyt saa tosiaan levitettyä keskeltä juuri hyvin neljälle ja kolme lasta mahtui keskenään nukkumaan varsin leveästi.




Itselle ehkä rauhoittavin kokemus Nolla-mökeissä yöpymisessä oli nukahtaa ja herätä näkymään, joka aukeaa ikkunasta. Luonto sopivan lähellä, mutta kuitenkin lasin takana. Mökkeihin saa yksityisyyttä ja suojaa valolta asettamalla verhon eteen, mutta meille osui loppureissuksi pilvinen sää, niin emme halunneet peittää näkymää.

Mökkeihin saa halutessaan tilata lakanat ja myös aamupalan, joka toimitettiin ravintola Viikinsaaresta. Aika kiva ja toisenlainen elämys kuin perus hotelliyöpyminen lasten kanssa, joka on sopivan kliininen ei mökki-ihmiselle, mutta josta myös erähenkisempi voi ottaa ottaa paljon irti. Nolla-mökit ovat vuokrattavissa vielä elo-syyskuun ajan täältä. Syksyä kohti Viikinsaari rauhoittuu, joten tuolloin saatavilla on samanlaista rauhaa, jonka itse saaren mentyä kiinni myös koimme.
Lisää tietoa ja varaukset täältä.
*Majoitus saatu


0