En olisi uskonut, että voisin jollain tavalla samaistua elokuvaan, jonka kuvaillaan olevan showtanssijoiden yökerhomaailmaan sijoittuva roadmovie.

Sillä sitä Krista Kososen ja Sonja Kuittisen tähdittämä Miami todella on. 

Työskentelin opintojeni ensimmäisinä vuosina nimittäin tanssiryhmässä, joka teki kesäisin keikkoja myös yökerhoissa. Haluan nyt heti kumota väärinkäsitykset; showmme oli enemmän sporttinen ja meillä oli ihan vaatteet päällä (ja koreografiat olivat myös ehkä hieman liikkuvampia kuin elokuvassa). Mutta. Tunnistin elokuvasta heti tuon takahuonemaailman ja humoristisen Hyvää iltaa Huittinen -ironian, jolla Krista Kososen näyttelemä Angela elokuvan avaa. Sillä tuollaisissa paikoissa keikat melkein aina olivat. Sysmässä. Tai Pörsänmäellä. 

Mutta Angela haaveilee olevansa Miamissa, isojen yökerhojen lavoilla.

Angela (Kosonen) tapaa elokuvassa vuosien jälkeen Anna-siskonsa (Kuittinen). Aikuisuuden kynnyksellä arkaileva pikkukaupungintyttö Anna ei voi vastustaa karismaattisen isosiskonsa glitter-elämää, vaan lähteen mukaan matkalle, josta ei käänteitä puutu.

Vaikka matkaan mahtuu enemmän tapahtumia kuin monen ihmiselämään, niin ennen kaikkea elokuva on kuvaus kahdesta hyvin erilaisesta naisesta, joiden molempien persoonat selittyvät kiinnostavalla tavalla elokuvan kuluessa.

Katsomon puolella Kososen monipuolisuutta näyttelijänä ei voi kuin ihmetellä; ihastuttava, epätasapainoinen ja rikkinäinen Angela on aivan jotain muuta kuin Kristan aikaisemmat roolityöt, mutta silti tuntuu, että hän tekee elämänsä roolin – jälleen kerran. 

Hahmosta olisi helposti voinut tulla kliseinen, mutta Kosonen esittää uskottavasti, millainen hahmo on samalla häpeilemätön, rakastatteva, mutta myös epätasapainoinen ja jopa vaarallinen.

Sonja Kuittiselle Annan rooli on ensimmäinen iso esiintyminen valkokankaalla. Ensihetkistä tuntuu ilmeiseltä, miksi ohjaaja Zaida Bergroth on naisen rooliin valinnut. Sonja tekee alkujaan arkana Annana elokuvan isoimman kasvutarinan.

Mutta piilevänä elokuvassa kasvaa myös rakkaus, joka vaikuttaa elokuvan loppuhetkiin enemmän kuin katsoja uskaltaa edes arvailla.

Miamin ensi-ilta 4.8 kautta maan

Lue arviot kesän muista uutuusleffoista täältä

Sinne humpsahti, neljä viikkoa lomaa. Tai no reilu kolme viikkoa, jonka ajan myös blogi lomaili. Sitä bloggaaja usein miettiinkin: saako blogi lomailla? Tai freelancer-toimittaja?

Olen päättänyt, että saa. Jokusen viikon kesällä ja jouluna. Silloin kun muukin Suomi nukkuu, hiljaiselo tuntuu oikeutetummalta, vaikka tietenkin someaikana olisi hyvä olla koko ajan ja ihan kaikkialla.

Mutta.

Kohta yhdentoista toimittajavuoden aikana olen huomannut, että ei se ole mikään klisee, että luovuus ja ideat syntyvät levossa.

Tällä lomalla en kyllä ehtinyt juuri mökkilaiturin päässä istuskella, mutta muutamat festarit ja auringonlaskun skumppalasi kädessä ihailin. Tanssin kerran aamuunkin.

Uin aamuyöllä järvessä, laskin vuoristoradassa Linnanmäellä, halin kummilapset ja ystävät kiireisen kevään jälkeen, katsoin sadepäivinä Gilmore Girlsiä ja luin muutaman kirjan. Sadepäivät mahdollistivat myös lasten kanssa monopolipeliputkia, ihan oleiluun tuo pienin ei vielä taivu, mutta joskus sekin aika koittaa.

Että voisi enemmän ihan vain olla perheen kanssa. Sitä vähän kaipaisin.

Kaipaamaan jäin myös kunnon paahtavia hellepäiviä, edes muutamaa näin esimerkin vuoksi. Kun viime viikolla kesäyössä saattoi aistia taas syksyn tuntua, tuli fiilis, että tässäkö tää nyt muka oli? 

Tosin kun nyt selailen lomakuvia. Niin kyllähän se siltä näytti. Kesältä.

Nyt mennään taas täysillä jouluun (joka on uskokaa tai älkää ihan taas kohta). Kiitos kovasti kaikille kohuotsikko-postaukseen vastaamisesta ja uusista Facebook-seurannoinsta. Artistryn ja Lidlin palkinnon voitti Sofia. Voit ilmiantaa itsesi ja osoitetietosi minulle osoitteeseen empuntemputjatarinat@gmail.com 🙂

Ja toiveenne ovat kuullut muutenkin. Voihan olla, että juuri tästä tulee paras syksy koskaan.

Miten teidän kesä meni? Onko olo tuntunt tänään tommoselta lauritähkälavaenergiseltä?