Hae
Gaalanainen
Kaupallinen yhteistyö

Perheloma Viikinsaaren Nolla-mökeissä

Kaupallinen yhteistyö: Nolla Cabins

Jotkut saattavatkin muistaa, että en ole varsinaisesti mökki-ihmisiä. Olen kuitenkin lasten syntymän jälkeen viettänyt joka kesä erinäisiä visiittejä kavereiden mökeillä. Ensinnäkin siksi, että aika monet ystävämme, joiden kanssa aidosti viihdymme, ovat meitä kutsuneet ja toiseksi lapset nauttivat – ja kyllä toivoisin heille jonkinlaisen arvostavan ja mutkattoman luontosuhteen. Luontosuhteen luominen on helpompaa, jos tarjolla on mieleistä seuraa ja aktiviteetteja.

Tänä kesänä aikataulut olivat hieman aikaisempia kesiä tiiviimmät, sillä lasten kisakaudet ovat iän myötä pidentyneet. Lisäksi olimme ensimmäistä kertaa varanneet kesälle etelän loman, joka vei ison osan yhteisestä lomasta. Toiveissa oli nähdä myös kaveriperheitä, mutta kovin pitkät mökkimatkat eivät tulleet kyseeseen. Kun alkukeväästä kävin läpi Viikinsaaren kesäteatterin ohjelmistoja, minulle esiteltiin saarella vuokrattavissa olevat Nolla-mökit, Nolla Cabins.

Viikinsaaren Nolla-mökit ovat alle puolen tunnin päässä

Päätimme yhdistää vuorokauden retken Viikinsaareen Tampereen lomamme yhteyteen. Viikinsaari sijaitsee 20 minuutin päässä Tampereen keskustasta, ja suuntasimme Hopealinjojen laivaan kahden kaveriperheen kanssa. Nolla-mökin varanneille matkat sisältyvät hintaan ja saarelle oli helppo kulku Laukontorilta lähteneellä paatilla.

Matkalla Viikinsaareen näkee samalla kivasti Mansea. 

Meidän perheelle, eli kaksi aikuista ja 15-, 12-  ja 8 -vuotiaat lapset, oli varattu kaksi Nolla-mökkiä, jotka olivat jalkapallokentän vieressä, lähellä kesäteatteria. Veimmekin saareen päästyämme tavarat ensimmäisenä mökkeihin, joiden skandinaavista ilmettä olimme jo aikaisemmin ihailleet. Mökit toimivat koodeilla, ja kahden levitettävän sängyn lisäksi niissä on keittiövälineitä sekä liesi. Saatiin vuorokauden aikana tarvittavat vaatteet ripustettua naulakoihin ja eväät mahtuivat helposti keittiön syvennykseen.

Päiväohjelmassamme oli ensin Viikinsaaren kesäteatterin Tatu ja Patu -näytelmä, jonka ajaksi muutama vanhemmista lapsista jäi pelaamaan frisbeegolfia ja jalkapalloa. Kesäteatterissa pyörii myös muita esityksiä, mutta lasten kannalta tuo tuntui parhaalta vaihtoehdolta. Teatterin jälkeen menimme koko porukka uimaan Viikinsaaren uimarannalle, jossa meille oli Nolla-mökin puitteissa varattu myös sup-lauta sekä kanootti, jotka toimivat myös annetuilla koodeilla.

Eväsretki tai ruokailu ravintola Viikinsaaressa

Viikinsaaren ja nollamökkeilyn voi ottaa evässretken(kin) kannalta, mutta Viikinsaaressa palvelee myös Tampereen vanhin ravintola Viikinsaari, jossa oli aikuiseen makuun sopiva menu, mutta lapsille myös buffet ja hampurilaisvaihtoehto. Viihdyimme illallisella lopulta koko yllättäneen sateen ajan.

Ravintola Viikinsaari on Tampereen vanhin ravintola.

Kesällä Viikinsaaren viimeinen lautta lähtee maanantaisin ja sunnuntaisin aikaisemmin, jo klo 18.30 ja osa seurueestamme lähti tuolloin kotiin. Muina kesäiltoina saaren palvelut ovat auki iltamyöhään asti; joskin satuimme paikalle maanantaina, saimme kokea saaren rauhan, kun vain mökkiläiset jäävät saarelle yöksi. Sateen tauottua kävelimme läpi runoluontopolun ja yhtäkkiä kello olikin niin paljon.

Luontoelämys lasin läpi

Kaverimme ovat yöpyneet Nolla-mökissä yhdessä mökissä kahden alakouluikäisen lapsen kanssa. Viisihenkiselle perheelle, nyt kun lapset ovat vanhempia, suosittelen ottamaan kaksi mökkiä. Sängyt saa tosiaan levitettyä keskeltä juuri hyvin neljälle ja kolme lasta mahtui keskenään nukkumaan varsin leveästi.

Itselle ehkä rauhoittavin kokemus Nolla-mökeissä yöpymisessä oli nukahtaa ja herätä näkymään, joka aukeaa ikkunasta. Luonto sopivan lähellä, mutta kuitenkin lasin takana. Mökkeihin saa yksityisyyttä ja suojaa valolta asettamalla verhon eteen, mutta meille osui loppureissuksi pilvinen sää, niin emme halunneet peittää näkymää.

Mökkeihin saa halutessaan tilata lakanat ja myös aamupalan, joka toimitettiin ravintola Viikinsaaresta. Aika kiva ja toisenlainen elämys kuin perus hotelliyöpyminen lasten kanssa, joka on sopivan kliininen ei mökki-ihmiselle, mutta josta myös erähenkisempi voi ottaa ottaa paljon irti. Nolla-mökit ovat vuokrattavissa vielä elo-syyskuun ajan täältä. Syksyä kohti Viikinsaari rauhoittuu, joten tuolloin saatavilla on samanlaista rauhaa, jonka itse saaren mentyä kiinni myös koimme.

Lisää tietoa ja varaukset täältä.

*Majoitus saatu

 

 

Kaupallinen yhteistyö

Pitopalvelu Catyas Catering mahdollisti meille stressittömät ja maukkaat rippijuhlat

Kaupallinen yhteistyö: Catyas Catering

Ei ole huhtikuu kuukausista julmin, vaan kyllä se on tammikuu. Juhlat on juhlittu, joulusta jäljellä vaan urakka siivota rakkaat koristeet pois. Ainoa asia, joka itseäni tässä kohtaa aina lohduttaa, on ajatus kesästä.

Meillä alkoi viime vuonna tähän aikaan ensimmäisten isojen perhejuhlien suunnittelu nykyisessä kodissamme. Toki täällä on vietetty jo useat synttärit, mutta esikoisen rippijuhlia varten ajatus oli, että sekä vanhemmat, että isovanhemmat sekä toki muut vieraat saisivat nauttia juhlista (ei siis olla kaatelemassa kahvia tai kuohuviiniä). Ruokien ja tarjoiluiden valmistamisesta puhumattakaan. Tämä tarkoitti meillä ulkopuolisen avun palkkaamista.

Kävin viime vuonna näihin aikoihin siis läpi erilaisia pitopalveluita ihan googlaamalla. Huomasin, että pitopalveluista löytyi aika vähän arvioita ja minulla ei ollut suoraan sanottuna aavistustkaan paikallisista toimijoista. Lopulta olin yhteydessä muutamaan paikkaan mailitse, joissa oli hyvän kuuloiset menut kohtuulliseen hintaan. Pienen pallottelun jälkeen päädyin lopulta juttelemaan Catyas Catering Oy:n Kati Virolaisen kanssa, jonka kanssa tein sopimuksen rippijuhlien tarjoilujen valmistamisesta sekä tarjoilijasta, joka hoitaisi keittiöpuolen juhlapäivänä..

Catyas Catering menuvalinta

 Arvostin Catyas Cateringin nopeaa palvelua; yhdellä maililla sain lyötyä lukkoon menun ja sovimme myös, miten ja monelta tarjoilija tulisi laittamaan ruoat sekä hoitamaan keittiöpuolen. Sovimme, että lähempänä juhlia vielä kuittaisimme tarkan vierasmäärän, ja voisimme toivoa menuun muutoksia, jos rippilapsella itsellään olisi jotain toiveita.

Menuksi valitsimme ruokaisan salaattibuffetin, jossa oli hedelmäistä juustosalaattia, viikunabalsamicoa sekä lohi-caesarsalaattia sekä kasvis-pastasalaattia sekä perunasalaattia. Pääruokana oli yrttimarinoituja broilerin sisäfileitä ja fetacremeä sekä leipää. Jälkiruoat; kakku, kahvileivät, mehut ja kahvit sisältyivät myös hintaan, joka laskettiin pääluvun mukaan. Lapset laskutetaan puoleen hintaan. Catyan valmistuskeittiö sijaitsee Nummisissa, joka on noin kymmenen kilometriä täältä Järvenpäästä Mäntsälän suuntaan, joten ruoat tulivat sieltä suoraan pääpäivänä.

Aikaa keskittyä olennaiseen

Meille oli ilmoittautunut 55 vierasta, eli meidän perhe mukaan lukien tarjoiluja piti laskea kuudellekymmenelle. Järjestelyjä helpotti, että myös astiat pystyi tilaamaan lainaan Catyas Cateringin kautta. Ne saapuivat hyvissä ajoi edellisellä viikolla, mikä osaltaan helpotti meikäläisen stressiin taipuvaa mieltä.

Laitoimme siis juhlia edeltävänä päivänä, lauantaina, astiat valmiiksi sarakkeeelle sekä keittiön sivupöydille, samalla kun laitoimme pöytiä valmiiksi. Tarjoilujen suhteen ainoa muu järjestely olikin meillä sitten laittaa kuohuvat sekä limpparitölkit kylmään.

Varsinaisena juhlapäivänä, eli sunnuntaina, oli myös vähän outo fiilis, kun ei tarvinnut tehdä muuta kuin laittautua. Pitopalvelu saapui paikalle sen jälkeen, kun olimme lähteneet kirkolle konfirmaatiotilaisuuteen (avaimen luovutuksen ajankohdan sovimme jo tammikuun puhelussa).

Kun tulimme kirkolta, pitopalvelu oli saanut kaiken paikalleen.

Ruokaa ja aikaa riittävästi

Moni stressaa juhlajärjestelyissä ruokien riittävyyttä. Meillä vieraat oli kutsuttu kahdessa erässä (muutama perhe jäi yöksi), ja moni pidempään viipynyt söi useamman kerran.

Siltikin pystyimme tarjoamaan kattauksesta jääneitä ruokia seuraavana päivän brunssilla ja dinnerillä yökyläilijöille. Taidettiin saada rääppiäisistä vielä tiistain lounaskin. Eli ruoka oli hyvää ja sitä oli hyvinkin riittävästi. Ja ennen kaikkea järjestely mahdollisti meille sitä tärkeintä; stressitöntä aikaa läheisten kanssa.

Olimme varanneet brunssille muuta ruokaa, mutta rippijuhlien ruokia riitti vielä kaksi päivää juhlien jälkeenkin.

 

Myös jälkiruokapöytään jäi kakkospäivälle kakkua.

Ruusujen aika.

Pitopalvelu hoiti myös kattausten välissä täydennykset sekä astioiden tiskaamisen sekä pakkaamisen, joten pystyimme istumaan myöhään iltaa ilman siivousmurheita. Ainoa asia, joka loppui pitkän päivän iltana kesken olivat meidän vastuulla olleet limutölkit, joita lapsilauma innokkaasti lähti lähikaupasta hakemaan. Eli voi ajatella, että aika nappiin menneet juhlat.

Jos teillä mietitään nyt kesän juhlia, voin meidän perheen puolesta suositella lämpimästi Catyas Cateringia. Kannattaa olla kuitenkin hyvissä ajoin liikkeellä, sillä kesäviikonloput buukataan usein hyvissä ajoin.

Kyllä nekin koittavat taas pian <3

 

Tilaukset ja menu täältä

*palvelusta saatu alennusta