Tänä itsenäisyyspäivänä olisi ollut toimittajan urani yhdeksännet Linnan juhlat. Vaikka olen ollut joka kerta todella otettu, kun olen saanut toimia tietyn median edustajana töiden merkeissä (viimeiset neljä vuotta Me naisten) itsenäisyyspäivän vastaanotolla Presidentinlinnassa, niin nyt olen välivuodesta vähän helpottunut. On ihan kiva viettää itsenäisyyspäivä vaihteeksi perheen kanssa, vaikka aivan ihan en linnanjuhlatonta vuotta ole sisäistänyt.

– Tehdään kerrankin perheen kanssa joku hienompi dinneri ja katsotaan Linnan juhlia, suunnittelin miehelle.

Eiku.

Linnan juhlat ovat työkeikkana muuttuneet

Yhdeksän vuoden kokemuksella voin sanoa, että Linnan juhlat ovat arvokkaat, mutta alkujuhlallisuuksien jälkeen suhteellisen rennot juhlat. Sinällään Linnassa on täytynyt toimittajana toimia aina tehokkaasti, mutta viime vuosina arvokkaat haastattelutunnit on pitänyt joka sekunti käyttää tehokkaamin.

Joskus saatoin tehdä lehteen kuudenkin aukeaman koosteen. Nyt tärkeämpää on saada mahdollisimman paljon hyviä haastatteluita ja hyviä kulmia Linnan vieraista ja tapahtumista toimitukseen tiimille, jotka laittavat niitä reaaaliajassa verkkoon. Lehteen kamaa tulee vähemmän.

Siksi olen valmistautunut juhliin kuin kovaan urheilusuoritukseen; kaikki paukut laitetaan kolmen tunnin puristukseen.

Olen luonut viime vuosina (omasta mielestä ja minulle sopivan) mahdollisimman toimivan järjestelmän juhliin valmistautumisessa. Vuokrausrumban sijaan olen ostanut muutamia huokean hintaisia iltapukuja, joita pystyn käyttämään vuodesta toiseen. Vaikka toki pukeutuminen Suomen hienoimpiin pukujuhliin on etuoikeus, niin en ole juhlissa kuitenkaan kutsuvieraana, vaan töissä.

Puvun suhteen on ollut pakko miettiä myös käytännöllisyyttä.

Kuvassa ainoa visiittini Linnan parketilla, en osaa sanoa miltä vuodelta. Työaika oli päättynyt ja kävelimme kuvaajan kanssa kohti pitopöytiä. Kuljimme kai tuon tanssilattian ohi ja kadetti teki työtä käskettyä ja haki yksin liikkuvaa naista. Valssia (?) oli jäljellä noin minuutti ja kävin sen pyörähtelemässä, vedin lasin boolia ja nopeasti jotain ruokaa ennen kun vetäydyin aulaan kirjoittamaan. Ne oli mun Linnan juhlat viidessä minuutissa

Käyn myös joka vuosi tutulla meikkaajalla, joka tietää tyylini ja säätöä tulee itsenäisyyspäivälle  mahdollisimman vähän. Kokoan myös käsilaukkuun konkreettisen listan, johon nimeän kaikki juhliin tiettävästi tulevat haastateltavat. Linnaan sisälle päästyä varaamme kollegoiden kanssa hyvät paikat parvelta, josta listaan kättelyn edetessä lapulleni lisää haastateltavia, joiden saapumisesta minulla ei etukäteen tietoa. Haastattelujonoissa lähetän nauhoja toimitukseen ja katson väliaikatilannetta listan suhteen.

Viime vuonna törmäsin Linnassa vanhaan opiskelukaveriini, Maria Ohisaloon. – Jaa, sää teet sisäministerin hommia nykyään? Mitäs mää. Kirjottelen kuvatekstejä.

Haastatteluaika loppuu kello 22.15, sen jälkeen Linnaan saa jäädä vapaalle, mutta haastatteluita ei saa enää tehdä. Vasta parina viime vuonna, olen pystynyt jäämään istumaan iltaa Kämpin jatkoille. Lehden kiinnimenoaikataulusta riippuen olen välillä olen myös ottanut hotellista huoneen, niin minulla on ollut vielä aamulla työrauha purkaa viimeisiä kamoja, jos aikataulut ovat olleet tiukemmat.

Linnan juhlat ja mokat

Itse Linnan juhliin on vuosien aikana mahtunut monia ikimuistoisia hetkiä, mutta myös kommelluksia. Ehkä tässä kohtaa uskallan kirjoittaa jo jälkimmäisistä, koska ehkä näillä kilometreillä luotan jo siihen, että myös työnantajani näkee, että nämä ovat yksittäisi sattumuksia. Voisi sattua kenelle vain.

1. Passi yli laidan. Kaikista jäykin Linnan juhlien osuus ovat sen ensihetket. Media saapuu paikalle vieraita aikaisemmin. Turvallisuustoimet ovat tiukat ja pitkin matkaa tarkistelen aina, onko kaikki tarvittavat liput ja laput mukana. Kun presidenttiparin haastattelu on ohi, varaamme paikat parvelta ja odottelemme kättelyn alkamista. Yleisin pelko tässä kohtaa on, että tiputtaa parvelta puhelimen keskelle sotaveteraanien jonoa tai presidenttiparin päähän. Parvelta ei näy kameroille ja kättelijöille kuin ylävartalo, joten minulla on tapana lepuuttaa tämä pätkä jalkoja, joten liutan vaivihkaa iltapuvun alla kengät pois. Tämä on jotenkin hermostuttavin vaihe, kuiskimme kollegoiden kanssa, että pääsisi jo aloittamaan haastattelut. Viime vuonna pyörin parvella turhautuneena. Olimme saaneet lehdistölle omat kaulaan laitettavat passit, jonka lukko ei minulla toiminut. Lopulta vyötin passin nauhasta kiinni iltalaukkuuni. Kun nostin iltalaukkuni kaiteelle ja aloin kaivaa sieltä tavaroita, arvaatteko lensikö se kaulanauha kaaressa linnan parketille? Onneksi virallinen kättely ei ollut vielä alkanut, mutta sain osakseni muutamia kulmien kohoutuksia. Joku henkilökunnasta kiikutti passini takaisin yläparvelle. Tämähän alkoi nyt hyvin!

2. Pelkkää selfietä! Linnan juhlissa ehtii ottaa kuvan, kun odottelee saliin pääsyä Linnan aulassa. Seuraavat kuvat ovat sitten ajalta haastatteluajan jälkeen. Olisiko ollut neljäs vuosi Linnassa, kun ajattelin, että aloitan perinteen. Otan joka vuosi yhden selfien jonkun keskeisen Linnan juhlien haastateltavan kanssa. Tuona vuonna nappasin kuvan Teemu ja Sirpa Selänteen kanssa. Seuraavana päivänä näin kuvan kuvan ottotilanteesta verkkosivustolla otsikolla: Kuka otti kuvan Selänteen kanssa – illan halutuin selfie! Vähän hävetti! Mietin että ei kai tästä nyt joku päättele, että kiertelen tuolla kuvaamassa itseäni vain vieraiden kanssa. Seuraavana vuonna jatkoin kuitenkin perinnettä. Kun olin tehnyt Robinin haastattelun, otin kuvan hänen kanssa – kuten moni muukin Linnan vieras. Seuraavana aamuna alkoi Tampereen suunnalta tulla viestiä. Minusta ja Robinista oli lehdessä aukeaman kokoinen kuva – ja tietenkin tilanteesta jossa otamme kuvaa. Tämän jälkeen otin enää kaksi kertaa  yhteiskuvan Linnan juhlissa. Alman ja Maria Ohisalon kanssa –  virallisen haastatteluajan jälkeen ja katsoin tarkasti ettei ympärillä ole kameroita.

Mää ja Teemu ja Jari. Eiku mää ja Teemu ja Sipe.

Ei tehdä Robin tästä nyt mitään numerooo..

3. MUN PITÄÄ LÖYTÄÄ JARI LITMANEN! Töihin Linnan juhlissa liittyy paljon erikoisia uskomuksia. Minulle on todettu muun muassa, että et sähän voit tanssia siellä vaikka keiden kuumien tunnettujen julkimoiden kanssa! Täytyi todeta, että tämä ei ole koskaan käynyt edes mielessä. Työaika Linnassa on rajoitettu ja haastatteluja on tehtävä viimeiselle minuutille. Sen jälkeen on kiire yleensä vielä kirjoittamaan. Tanssilattia on täysi, että sinne ei kannata mennä kuin poikkeustapauksissa. Suomen satavuotisjuhlissa porukkaa oli eniten minun urani aikana. Minulla oli tärkeitä haastateltavia hukassa vielä vartti ennen työajan päättymistä. Oli pakko sukeltaa tanssikansan sekaan. Samalla kadetteja alkoi tulla oikealta ja vasemmalta. ”Sori, sori, anteeks en ehdi nyt, ehkä myöhemmin, MUN PITÄÄ LÖYTÄÄ JARI LITMANEN!” Jaria ei löytynyt tanssilattialta, mutta Vesa-Matti Loiri löytyi.
Myöhemmin kun istuin Kämpissä jatkoilla joku mojito kädessä yksi kaaoshetken kadeteista tuli vetämään iltapuvusta ”Sä lupasit tanssia mun kanssa!”

Sain tämän puvun mun miehen Amerikan tädiltä, joka oli käyttänyt pukua Golden Globe -gaalassa. Tämä on ollut yksi lemppareita! Sittemmin olen ostanut itse Linnaan iltapukuja, joissa helma on mahdollisimman lyhyt, sillä se on käytännöllisin tungoksessa.

4. Olisiko sukkahousut jotakin? Kun Linna oli remontissa ja Linnan juhlat pidettiin Tampereella, juhliin sai pukeutua lyhyempään coktail-mekkoon. Olin varannut Tampere-talon läheltä hotellihuoneen, jossa huomasin tunti ennen lähtöä, että minulla ei ole sukkahousuja! Paljassäärisenä juhliin ei voisi mennä ja vuonna 2013 Itsenäisyyspäivänä ei lähikadulla ainakaan ollut mikään paikka auki. Mieheni, joka oli lasten kanssa anoppilassa, pelasti. Hän haki sukkahousut lainaan poikani kummitädiltä.

5. Illan päätteeksi pieni pulahdus. Kämpin jatkoilla on tullut usein kutsuja jatkojen jatkoille, joita on enemmän varsinkin jos juhlat ovat viikonloppua vasten tai viikonloppuna. Olen kuitenkin joutunut kieltäytymään, jatkoista koska kamojen purkamista on pitänyt jatkaa aamusta, tai sitten väsymys on ottanut vallan. Viime vuonna, kun työt oli tehty kollegat puhuivat varjojuhlista, joissa esiintyi monia tuttuja artisteja. Olin kuullut samoista ”varjojuhlista” aikaisemminkin. Seuraava päivä oli lauantai, joten muilla kamoilla ei ollut kerrankin kiire. Ajattelin, että kerrankos! No eihän kukaan ajatellut, että ei varjojuhlssa kukaan ollut esiintymässä enää viideltä aamulla. Muutama tunti siellä kuitenkin vierähti ja havahduin, että apua kello on seitsemän! Juhlapaikalla oli uima-allas. Huutelin heippoja kaikille, kun kävelin altaan ohi. Tuolloin suhteellisen tunnettu ja normaalisti oikein mukava haastateltavani tyrkkäsi minut uima-altaaseen. Siinä sitten kuivateltiin hörsylöitä ja kiharoita ja voin sanoa, että huumorintajua hetki koeteltiin. No tulipahan nämäkin varjojuhlat sitten kerran elämässä nähtyä!

Ihanaa itsenäisyyspäiväviikonloppua kaikille ja onnea maailman kaunein ja paras Suomi <3

Lue myös: Finlandia-hymni soi, kun näin rakkaan mummini viimeisen kerran

Joulunhallintaongelmaan kuuluu myös jouluteemaisten tapaamisten sopiminen. No rajoitukset peruuttivat nämä tämän vuoden osalta, mutta ehdimme sentään käydä kuopuksen kanssa ystäväni uudessa ihanassa (joulu)kodissa.

Joulunhallintaongelma. Tällaisen diagnoosin tein viikonloppuna, kun tein inventaarion mitä kaikkea olen hankkinut TÄTÄ joulua varten.

Ongelmani on se, että liennytän joulun päättymiseen liittyvää ahdistusta ostamalla alennusmyynneistä kamaa seuraavaa joulua varten. Kuten esimerkiksi kahdeksan kappaletta Holiday-saippuoita, kuusi kappaletta joulupaitoja (kiva laittaa goodiebackeihin jouluvieraille), nyrkkeileviä joulupukkikyniä ja jouluaiheisia kirjoja lapsille (kirjoja kun ei voi koskaan olla liikaa). Tällä hetkellä onkin sitten tulossa kuopuksen joulusukkaan aamuksi kolme: Pekka Töpöhännän joulu, Tatun ja Patun joulu sekä Ryhmä haun joulu.

Minulle saisi varmasti myytyä jouluteemalla vaikka Trumpin joulumuistelmat tai kasan risuja, jos siihen olisi kietaistu ympärille teksti Tontun saunavihta.

Joulunhallintaongelma ja sen syy

Arvaatte varmaan mitä sitten käy?

Unohdan onnellisesti nuo vuoden takaiset ale-ostokset.  Ja kun kauppoihin alkaa ilmestyä uutta joulukamaa marraskuussa, kaiken kiireen keskellä ajatus joulusta tuntuu rauhoittavalta. Joten ostelen lisää, kun työkeikkojen välissä kuljen jatkuvasti liikkeiden ohi tai läpi.

Tänä vuonna tarkoituksena oli pitää myös keskimmäisen synttärit jouluteemalla ja illalla glögijuhlat. Hiki hatussa olen haalinut tontun vierailua varten lapsivieraille muun muassa lahjapaketin mallisia korviksia, kuusen mallisia hassuttelulaseja, tonttujauhetta (älkää kysykö enempää). No perjantain rajoituksilla ei näitä juhlia voida tietenkään pitää, joten hankittu tavaramäärä ensimmäistä kertaa suoraan sanoen hävettää.

Löysin nimittäin kaapista myös viime vuoden alennusmyynneistä ostetun korkkamattoman paketin joulukuusilautasia sekä karamellitangon mallisia joulupussukoita. Joulusydänlahjapaperin ja kaikki paketointitilpehöörin nyt voi onneksi järkevästi käyttää itse lahjoihin.

Eilen ostin vielä alennuksesta kaksi joulukalenteria lisää (joista kotona aloin miettiä, että onkohan tuo LOL-pakkaus edes joulukalenteri).  Ostin myös kaksi joulutyynyä, mutta ne olivat sentään suunniteltuja.

joulunhallintaongelma ja kulutus

Kolmelapsisessa perheessä olen alkanut kiinnittää tavaraan ja laatuun eri tavalla huomiota viiden viimeisen vuoden aikana. Ensinnäkin tavara ahdistaa. On myös hyvä oppia tunnistamaan saadun tavaran arvo ja sitten se ekologisuus. Olen myös luonut 1-15 -metodin, jonka avulla olen pyrkinyt hillitsemään tavaran määrää. Ostetaan vain mitä oikeasti tarvitaan. Ja aina kun on mahdollista pyritään valitsemaan ekologisempi ja kestävämpi vaihtoehto.

Mutta kun ensimmäiset joulukamat tulevat kauppoihin, unohdan tämän kaiken. Perustelen joululahjojen ja joulukaman ostamista itselleni uskottavilla selityksillä. Nuorimmaisemme on viisi, ei ole enää montaa joulua, kun meillä on pukkiuskova taloudessa! Nyt pitää nauttia! Ja kyllä, haluan hemmotella lapsia ja läheisiä. Vaikka tiedän, että pitkässä juoksussa aikani heille olisi paljon arvokkaampaa kuin tavaran hallinnointiin ja ostamiseen menevä aika.

Joulunhallintaongelma, kun ostat kaikkea, jonka LUULET liittyvän jouluun. No onneksi tuo LOL-kalenteri liittyi, vaikka kotona aloin ihmetellä, että tavallaan jouluun ei viittaa muu kuin tuo 25 yllätystä.

Viikonloppuna pakotin itseni kuriin. Tai siis eilisen kauppareissun jälkeen, kun olin ostanut vielä yhden joulukalenterin, josta en lopulta ollut varma oliko se joulukalenteri. Ilmoitin, että jokainen lapsi saa tänä vuonna maksimissaan kuusi lahjapakettia (ja toki tonttu nyt käy tiputtamassa huomenna aamusukkiin jotakin, mutta niissä suurin osa on tarpeellisia).

Laitoin kummeille vetoomuksen vetämään, että lahjat ostetaan porukalla. Tai vaihtoehtoisesti kortti tai lämmin ajatus riittää. Itse saan ostaa täksi jouluksi enää kynttilöitä ja mahdollisesti, jos jossain olisi kiva jouluteemainen keittiöpyyhe. Toivon, että minun joulunhallintaongelmaan auttaa lista ja pieni pysähdys kaupassa kaiken ihanan joulukaman keskellä. Silloin lupaan kysyä itseltäni; aiheuttaako tämä joulutavara iloa joka joulu, kun sen joululaatikosta nostan esille? Ja minne hemmettiin tämän survon aikavälillä tammi-lokakuu?

Senkin rahan laitan mieluummin Hope ry:n lahjakeräykseen, johon olen osallistunut nyt monena jouluna. Tänä vuonna Hope on nimennyt kohdennettujen toiveiden sijaan 10 toivotuinta pakettia. Keräykset tulossa ainakin Iso Omenan, Myymannin ja Columbuksen ostoskeskuksiin. Ne paketit ja sijoitukset tuovat varmasti iloa saajilleen.

Lue myös 

Miksi saan pidettyä lasten ja työasiat hallinnassa, mutta en kotia