Hae
Gaalanainen
Kaupallinen yhteistyö

EM-voittajalle yllätysjuhlat ja teeman mukainen kakku Kakkutalo Gilanista

Kaupallinen yhteistyö: Kakkutalo Gilan

Ei se päämäärä vaan matka. Näin olen ajatellut lasten urheiluharrastuksista. Joskin kun nykyistä kotiamme rakennettiin heitin oikeasti läpällä, että tehdään sen kokoinen yläterassi, että siinä voi pitää vaikka mestaruusjuhlat. Sen jälkeen olen saattanut kuulla tästä naljailua.

No tänä kesänä kun esikoisen joukkue voitti cheerleadingin SM-kultaa, katsoin kesän kalenteria, ja totesin, että nooooo jos nyt tulee EM-kultaa, niin ehkä sitten aletaan järjestää juhlia (oli aika buukattu tuo kesän kalenteri).  Kun joukkueelle sellainen ensimmäistä kertaa seurahistoriassa tuli, niin kaiken tunnemylläkän keskellä päätin, että jumakauta menköön kesälomapäiviä ja hermosto lopullisesti tilttiin; tällaisia juhlia meille tuskin koskaan tai ainakaan kovin montaa kertaa elämässä tule.

Koska oma EM-mestarimme on hyvin vaatimatonta sorttia, ajattelin että ehkä yllätysjuhlat olisivat paras konsepti. Olin ostanut kesäkuussa Los Angelesista kaiken varalta NFL-joukkue Dallas Cowboysin juhlakoristeita (koska tytär katsoo joukkueen cheerleadereista kertovaa sarjaa). Ja vaikka DCC:n meno on aikasta vähemmän akrobaattista, niin se oli lähin aihepiiriin jotenkin osuva koristus, jonka äkkiseltään Jenkeistä löysin.

EM-finaalin jälkeen tein pikakyselyn, keitä meille ylipäänsä keskellä lomasesonkia suhteellisen nopealla varoitusajalla pääsisi. Sain kasaan 28+yksi beibi, eli siltä osin juhlat olisi mahdollista järjestää.

Kakku valmiina Kakkutalo Gilanista

Olen maailman huonoin (tai vain epäkiinnostunein ja laiskin leipuri). Suurimman osan esikoisen tähänastisen elämän synttärikakuista olen tilannut Järvenpään Kakkutalo Gilanista. Aika usein meillä on ollut kakku, jossa on joku kuva lapsesta itsestään. Nyt mietin, että koska mestaruuspokaaleita on aika vaikea usealle kymmenelle tytölle vuorollaan saada näytille koteihin, niin valitsimme kakkuun kuvaksi kuvan tyttärestä pokaalin kanssa – teeman mukaisesti. Gilanista kysyttiin myös muut toiveet makuja ja värejä myöten; lopulta he ehdottivat näiden speksien pohjalta vintage-tyylistä kakkua.

Juhlia varten punoin siis juonen; esikoiselle oli luvattu kesäkynnet, jotka hän pystyi ottamaan vasta nyt kauden jälkeen. Olin luvannut kynnet myös synttärilahjaksi kummitytölleni, joten näin sain esikoisen pois kotoa 2,5 tunniksi.

Samaan aikaan meillä oli ystäväperhe yökylässä. Kun tytär saatiin pois kotoa, niin aloimme touhuta juhlia pystyyn. Kun hain kakun, muut valmistelivat vielä hodarit – ja todellakin kaikki oli valmista kahdessa tunnissa ja vieraita alkoi saapua.

KAKKU KOLMELLEKYMMENELLE

Moni ihasteli kakun ulkomuotoa, mutta myös makua. Sankarin mieltymyksen mukaan kakun sisältö oli suklaista, mutta marjaisaa. Itse olin yllättynyt sen suuresta koosta.

Kakku oli kolmellekymmenelle, mutta kooltaan niin suuri, että sitä kävi vielä viikonlopun aikana syömässä tyttären kaveritkin (heille on sitten synttärijuhlat erikseen elokuussa, sillä salaisuuden paljastumisen pelossa en kutsunut heitä).

Kakkutalo Gilan sijaitsee siis täällä Järvenpäässä ja sen makeisiin herkkuihin pääsee tutustumaan täällä. Juhliin sieltä voi tilata myös suolaisia tarjottavia. Meille Gilan on tuttu aamiais- ja lounaspaikka, eli sinne voi piipahtaa muutenkin kuin kahville.

Ja niin, miten yllätys onnistui?

Onnistui yllättämään täydellisesti; sankari oli hämillään, mutta alkuvaivaantuneisuuden jälkeen onnellinen. Kiitos siis vielä kaikki jotka kesken lomien meille tulitte ja kiitos Kakkutalo Gilan jälleen sankarin näköisestä kakusta.

Lisätietoa Kakkutalo Gilanista ja sen tuotteista täällä.

Kuvia juhlista lisää Instagramin puolella uusimmassa oodi heinäkuulle- reelsissä. 

 

Lauri Tähkä päätti eilen uransa – tiedän jotain Tähkästä, mutta en mitään Jarkko Suosta

Aika usein minulta kysytään, millainen se ja se julkisuuden henkilö on. Yksi ihmisiä eniten kiinnostavimmista tuntuu olevan laulaja-lauluntekijä Lauri Tähkä. Olen muotoillut sen jotenkin näin; Lauri Tähkä on livenä todella karismaattinen ja maanläheisen oloinen, ehkä alkuun vähän tarkkaileva, mutta johonkin maailman aikaan vielä suhteellisen avoin, tosi mukava. Yleensä haastateltavana todella intensiivinen. Läsnä niin kuin areenoita täyttävillä karismaattisilla ihmisillä on tapana.

Tällainen intensiivinen ja karismaattinen mies nähtiin eilen myös Helsingissä Bolt-areenalla, jossa Lauri Tähkä teki uransa viimeisen keikan. Ura Lauri Tähkänä päättyi 25 vuoden jälkeen.

Mutta sitten on Jarkko Suo. Hänestä en tiedä mitään.

Näissä juhlissa ei itketä – paitsi vähän

Lauri Tähkää on helppo rakastaa, sen tunsin itsekin eilen. Yleisöä oli paikalla 13 000, joista ehkä valtaosa keski-ikäisiä naisia. Illan aikana kuultiin kappaleita Elonkerjuun ajoilta Tähkän kahteen viimeisimpään kappaleeseen, joiden yhteydessä hän kertoi Lauri Tähkä uran päättämisestä.

Haastatteluja hän ei ole antanut ainakaan kahteen viimeiseen vuoteen, vaan Tähkä on keskittynyt kertomaan ajatuksiaan laulujensa kautta.

Mä haluun elää niinEt mä herään aamuihin vapiseviinJotka ei enää menneessä pitele kiiMä haluun olla haamuista vapaaOnnee mun lasissaniSilkkiä, pellavaa, kaikki on valmiinaKattanut kolmelle oon

Tervetuloa, uudet vieraatToivo, rakkaus ja elämäPuhdas pöytä, uudet vieraatVanhat saavat lähteäNäissä juhlis ei itketä

Vai puhuuko Näissä juhlissa ei itketä -kappaleessa Jarkko Suo?

No kyllä aika moni näytti eilen itkevän ja itsekin myötäliikutuin, kun Lauri puhkesi kyyneliin Mä en pelkää -kappaleen jälkeen.

Ristiriitaisesta hahmosta kansan rakastamaksi tähdeksi – ja takaisin

Lauri Tähkä on aina herättänyt mielipiteitä. Pitkään häntä rakastettiin tai vihattiin. Välimuotoja ei tuntunut olevan varsinkaan Elonkerjuun aikana ja juuri sen hajoamisen jälkeen. Itse olen haastatellut Tähkää eniten juuri tuossa taitekohdassa, myötäelin myös hänen nousunsa – viimein koko kansan rakastamaksi tähdeksi – Vain elämää -ohjelman myötä.

Itselle Tähkän myöhäisemmän soolouran kappaleet ovat olleet aktiivisesti kuuntelulistalla; Mä en pelkää, Nukkuvat aamut, Väkevänä niin kuin metsä, Palavaa vettä ja Jääkukkia kuultiin eilen konsertissakin. Jäin itse kaipaamaan Mun maailma– ja Kaikella on tarkoitus -kappaleita. Mutta se, että suosittuja kappaleita on valittavaksi asti, kertoo myös artistin uran laajuudesta. Oletus oli, että konsertti päättyy Tähkän Spotifyn perusteella kuunnelluimpaan hittiin Morsiameen, mutta sen jälkeen syyskuun lämpimässä illassa kuultiinkin vielä Sinä olet minun (jonka Erin esitti Tähkän tuotannosta Vain elämää -ohjelmassa).

Niin sanotusta musiikkieliitistä kutsuvieraskatsomossa istuivat ainakin laulajakollega Anna Puu ja tuottaja Jukka Immonen, jotka molemmat ovat tehneet Tähkän kanssa yhteistyötä. En tiedä, miten moni oli jäänyt saapumatta kesken olevan Tähkän seksuaalirikosoikeudenkäynnin vuoksi, joka kaatui käräjäoikeudessa, mutta sai jatkokäsittelyluvan hoviin. Bolt-areenalla oli paikalla maan suurimmat mediat, ja pikakyselyn mukaan useammassa toimituksessa oli tehty päätös, että tämän hetken perusteella Tähkä on syytön, sillä asian käsittely on kesken.

Oli totuus kumpi tahansa, niin tapahtuma ja sen seuraukset ovat surullisia ja kohtuuttomiakin sille, joka on todellinen uhri.

Tähkän uran merkittävyyden ja fanikunnan laajuuden vuoksi jäin miettimään, olisiko Tähkä ansainnut päätöskeikalleen suuremman lavan? Bolt-Areena on keikkapaikkana toimiva ja hyvä, mutta Tähkä on ison stadionin kokoinen artisti.

Tervetuloa uudet vieraat – ja Jarkko Suo

Lauri Tähkää – tai onko se sitten Jarkko Suo – ei ole koko uransa aikana viihtynyt seurapiireissä. Keikkapäivänä hän laittoi Instagramiinsa videon Turun saaristosta, jossa Tähkän mukaan monet hänet kappaleet ovat syntyneet. Tai ehkä siellä viihtyy Jarkko Suo, ja Lauri Tähkä oli se, jonka näimme lavalla?

Ehkä Tähkän osa viehätysvoimasta on syntynyt juuri tuosta meren äärellä viihtyvästä Jarkko Suosta. Suurimmissa tähdissä on avoimimmillaankin aina jotain selittämättömän salaperäistä.

Ehkä se selviää vielä, sillä tästä eteenpäin Lauri Tähkä jatkaa uraansa Jarkko Tapani Suona.

Minä ja Lauri Tähkä vuonna 2016 tekemässä Apu-lehden kansijuttua. Muutama viikko kuvauksisen jälkeen alkoi Vain elämää -ohjelma, joka teki Tähkästä koko kansan rakastaman tähden.

Nämä kappaleet kuultiin 7.9.2024 Bolt-areenalla:

  1. Pauhaava sydän
  2. Jääkukkia
  3. Mä en pelkää
  4. Ei kukaan tuu sulta tuntumaan
  5. Väkevänä niin kuin metsä
  6. Blaa Blaa
  7. Aavikko
  8. Juomaripoika
  9. Keskiyön cowboy
  10. Anna arpisten haavojen olla
  11. Pojat on poikia
  12. Palavaa vettä
  13. Minun Suomeni
  14. Mustaherukan tuoksuinen tyttö
  15. Näissä juhlissa ei itketä
  16. Lintu
  17. Polte
  18. Saat syttymään
  19. Sua mä jaksan
  20. Mattolaituri
  21. Morsian
  22. Sinä olet minun

*liput saatu