Suoraan valtakunnallisten karsintojen kautta valitut ammattigladiaattorit ottavat mittaa kilpailijoistaan; voimaa rohkeutta ja nopeutta vaativissa taistelulajeissa.

Keskiviikot olivat lapsuudessa tv-viikon kohokohta. Silloin tuli teeveestä Gladiaattorit ja säälittävää kyllä. Muistan vieläkin tuon alkujuonnon ulkoa.

Se johtui siitä, että Gladiaattorit oli noihin aikoihin myös paras välkkäleikki. Jokunen kerta varmaan tuo sisääntulojuonto vedettiin myös koulun liikuntasalissa, jossa oli köyhän naisen gladiaattorirata. Viidakkkona toimivat renkaat, jossa pudotusmatkaa maahan oli rotkon sijaan säären mittainen matka. Toki kaksintaisteluakin saattoi huitoa vaikka puomilla, mutta savolaistytön yksi unelma oli päästä katsomaan ohjelman kuvauksia. Olin kuullut Helsingissä asuvalta serkulta, että jotkut luokan heidän koulusta olivat pääseet jopa testaamaan ihkaoikeaa gladiaattorirataa. 

Gladiaattoreita kuvattiin (muistaakseni) Keravalla olevassa rakennuksessa, jonka yhteyteen 90-luvun alun supertähti Renny Harlin oli perustanut myös sisähuvipuiston Planet fun funin. Pitkän mankumisen jälkeen vanhemmat lupasivat reissun kohteeseen syyslomalle. 

Muuten hyvä, mutta arvatkaa vaan oliko studio pystyssä kuvausten ulkopuolella? Kun meikäläinen asteli mestoille, gladiaattorihalli vain kumisi tyhjyyttään. Ja huvipuistollekin taisi käydä niin kuin 90-luvun alussa kaikelle nyt kävi. 

Gladiaattoreiden vanhat jaksot ovat pyörineet ohjelmistossa taas tämän kevään ajan. Olen sivusilmällä vilkuillut, kun esikoiseni on joskus katsonut ohjelmaa. Ohjelma on näyttänyt siltä, miltä vanhat suosikit näyttävät. Vähän ajan patinoimalta, mutta ehdottoman nostalgisilta.

Mutta nyt vihdoin ohjelmasta alkaa syksyllä Nelosella päivitetty versio.  Kun ysäri-Gladiaattoreissa kaikki laattorit olivat käytännössä tuntemattomia, Gladiaattorit 2.0 on mukana lukuisia julkisuudesta tunnettuja henkilöitä.

Syyskuussa Nelosella alkavassa ohjelmassa on mukana 16 gladiaattoria. Näin fitness-aikakaudella kilpailijaksi on myös tunkua; hakemuksia oli tullut jo yli 400. Heikki Paasosen juontama pläjäys kuvataan kesäkuun alussa Tampereella.

Löytyisiköhän tällä kertaa meikäläiselle paikka yleisöstä? 

kuvat Nelonen

Kun talomme oli rakenteilla, ajattelin, että tulen rakastamaan tätä näkymää. Viimeistä nousua matkalla juna-asemalta kotiin. 

Pitkänkin päivän jälkeen se motivoisi yrittämään vielä enemmän. Muistuttaisi, että 12-vuotiaasta asti yritteliäs elämäntapa ja sittemmin ympäripyöreät päivät yrittäjänä ovat kannattaneet.

Ennen tätä olen asunut koko ikäni alle sataneliöisissä asunnoissa, kämpissä, solussa kaverin kanssa. Mitään kodinhoidon malliesimerkkejä ne eivät olleet, mutta vielä 90 neliössä kaaos tuntui hallittavalta. Parissa tunnissa sen sai taltutettua, siihen riitti usein yksi arki-ilta. Joskus ihan pelkkä huumorikin.

Kun mietimme muuttoa edellisestä kodista, mieheni olisi halunnut muuttaa pääkaupunkiseudulla lähemmäs työpaikkaansa. Minä olin kiintynyt tähän pikkukaupunkiin, johon olin juuri saanut rakennettua sosiaaliset verkostot.  En jaksaisi enää yhtäkään leikkipuistoverkostoitumista. Ja täältä saisimme enemmän neliöitä. Muun muassa näin perustelin tänne jäämistä.

Kun löysimme ystäviemme kanssa sopivan tontin, päätimme rakentaa talot vierekkäin.

Ja olemmekin helkkarin onnekkaita. Lapsille on aina joku kaveri omassa pihassa, lastenhoitoapua ja kimppakyytejä harrastuksiin tarjolla. Skumppa ja lenkkiseuraakin meille aikuisille.

Jos sellaiselle olisi vain aikaa.

Nuorin kolmesta lapsestamme syntyi vajaa puoli vuotta ennen talon valmistumista. Asuimme tuolloin väliaikaiskämpässä kerrostalokolmiossa, jonne olimme hinanneet vain uuteen kotiimme tulevat tavarat. Äitiysvapaalla aika kolmen lapsen ja lähinnä blogiin liittyvien työjuttujen kanssa tuntui riittävän nipinnapin, mutta ajattelin, että elämä helpottuu, kun saamme tilaa ja kaikille tavaroille oikeat paikat.

Omakotitalon työmäärästä valittaville kuittasin kintaalla; olihan minulle sanottu myös, että vauvan äiti ei voi tehdä töitä. Tai pienten lasten äiti ei voi tehdä iltatöitä. Ja lähtökohtaisesti suurin osa vähän säätämistä vaativista asioista tuntuu nyt olevan aina joillekin vaikeita.

Uskon, että suurin osa asioista on järjestelykysymyksiä. Myös yhden omakotitalon siistinä pitäminen.

Kuinka väärässä olinkaan.

Sisustuksen toteuttamisen alkuhuumassa ja vierasrumbassa siivoaminen oli aluksi maanista. Kun arki alkoi ja jäin lusimaan äitiyslomani loppupätkää, totuus paljastui. Talon, edes kohtuullisesti siistinä pitäminen, oli vauvan sekä kahden vanhemman lapsen kaverilaumoineen kanssa toinen virka. Vauvan huonoina päivinä kahlasin lopulta samanlaisisten vaatekasojen ja tiskivuorien keskellä; entiseen verrattuna ne vaan täyttivät entistä isomman alan. 

Konmaritin tavaraa tasaisin väliajoin tavaraa, jotta se ei olisi ainakaan siisteyden tiellä. Loputtomiin ei sillekään ollut aikaa. Vauvan päiväunien aikana sain konmaritettua yhden lastenhuoneista, loppukämppä jäikin sitten siksi herran haltuun.

Mies halusi näyttää esimerkkiä, kun jäi vuorostaan vauvan kanssa kotiin. Hän puunasi kämpän priimakuntoon esimerkiksi meille kotona makaaville valittajille.

Kolmen viikon kuluttua tulin töistä tiskivuorien ja pyykkikasojen keskelle. Kuulema kukaan muukaan ei tehnyt mitään, niin ei hänkään enää jaksanut. 

Kun molemmat palasimme töihin, olemme sietäneet vaihtelevasti kaaosta. Yleensä jossain vaiheessa toisen mitta tulee täyteen, jolloin se joko aloittaa a) sen maanisen siivoamisen b) syyllisen etsimisen sotkuille (tämä varsinkin väsyneenä).

Ja eikö se yleensä mene niin, että toisen sotkut ovat aina suurempia kuin omat?

Kahdet erilaiset siivousmetodit (joille ennen jaksoimme nauraa) ovat korostuneet.

Jos mieheni siivoaa, jääkaapin pinnoilta voi vaikka syödä. Itse yritän siistiä paikat kohtuukuntoon, jotta aikaa jäisi myös vapaapäivinä vaikkapa ihan jälkikasvun kanssa hengailulle. Minä aikataulutan vapaata päässäni, mies voisi taas aloittaa suursiivouksen heti paikalla. 

Molemmilla varmasti pointtinsa, mutta en ymmärrä, miten kaksi suhteellisen täysijärkistä ihmistä on voinut käyttää niin monta (hukattua) tuntia, niin monta (tarpeetonta) loukkausta riitelyyn aiheesta siivoaminen?!? 

Luulin, että löytäisin vertaistueksi jotain tutkimusta, näistä lapsiperheissä riidellään eniten -otsikon alta, mutta äkkiseltään en löytänyt.  Riidoista raha-asioissa lapsiperheissä löysin sitä vastoin paljon tarinoita. 

Joinakin viikkoina organisointi ja työnjako osuu toki meilläkin nappiin. Molemmat tekevät sen verran, mikä tuntuu toisesta ja itsestä riittävältä ilman, että molemmat ovat aivan loppu. Yleiset tilat pidetään kutakuinkin puhtaina, eikä omia huoneita päästetä lojuvia leluja tai satunnaisia vaatekasoja lukuun ottamatta räjähtämään.

Mutta sitten tulee työmatka, vatsatauti tai venynyt työprojekti. Siis ihan se tavallinen elämä.

Pyhien takia nelipäiväiset työviikot ovat yrittäjälle niitä pahimpia. Samat työt (jota usein riittää jokaiselle päivälle se yli kahdeksan tuntia), pitäisi tehdä alle viidessä päivässä. Viime viikko oli vapun takia juuri sellainen. Vain työskentelin vappupäivän illan, tein lisäksi töitä seuraavat kolme vuorokautta 16-18 tuntia. Viikon päätteeksi oli ylimääräisiä lasten harrastusmenoja. Lauantai-aamuna heräsimme todellisuuteen, jossa talon jokainen huone oli potenssiin aika paljon pahempi kuin tämä Laura Friman -postauksen kotikaaos. Eteisestä löytyi peruskaaoksen lisäksi piknik-kori vapulta, joka oli yhä purkamatta.

Ja mikä onkaan oivallisempi tapa aloittaa se odotettu lepopäivä, kun vanhempien kilpasyyttely siitä, kuka on jättänyt mitäkin tekemättä ja kenellä on ollut enemmän kiire! 

Kaasutin riidan keskeltä ystäväni babyshowereihin, jossa nuokuin loppuajan epäkohteliaasti sohvalla. Olin nukkunut viikon aikana ehkä 20 tuntia ja en enää saanut pidettyä silmiä auki. Vieraiden lähdettyä vollotin lopulta väsymystä odottavalle äidille. Todella aikuismaista tämäkin.

Kotona oli loppuillasta aika vaisua. 

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä nukutaan vihdoin kunnon yöunet. Sunnuntaina molemmat siivoilevat sovittelevasti lasten harjoituskuskausten lomassa.

Sunnuntai-iltana kämppä on siivottu pintapuolisesti (näissä kuvissa), jos siis ajatellaan yläkertaa. Mies jatkaa sovittelevasti pyykkirumbaa kodinhoitohuoneessa, kun istahdin kirjoittamaan blogia, jonka piti käsitellä aivan muuta kuin tätä asiaa. Mutta.

Joskus se käy mielessä.

Mitä helvetin järkeä raataa niska limassa taloa varten, josta ei ehdi nauttia, jota ei ehdi/jaksa siivota? Koti, jonne, piti mahtua vihdoin kunnolla kaikki vieraat, mutta ensimmäisen tuparivuoden jälkeen ajatus yövieraista on tuntunut uuvuttavalta. Koti, joka näyttää kolme tuntia viikossa siltä, miltä sen oli joskus ajatellut näyttävän.

Meidän etuoikeutettujen hemmoteltujen länsimaisten ihmisten ongelmia, tiedän. Asiat voisivat olla paljon huonomminkin.

Mutta joskus länsimainen kusipääkin voi pyytää vertaistukea.

Miten teillä on ratkaistu kodin siivousjärjestelyt?

Ja onneksi tänään on maanantai. Uusi viikko täynnä mahdollisuuksia, hei! 

Ja kun kaikki alkaa taas alusta.