Tom of Finland -elokuvahanke alkoi viisi vuotta sitten. Ehkä siksikin tuntuu, että elokuvasta on puhuttu ikuisuus. Helmikuussa Dome Karukosken ohjaama kuvaus Tom of Finland -taiteilija Touko Laaksosesta (1920 -1991) saa vihdoin ensi-iltansa. Se on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmistoa.

 Elokuvassa Touko (Pekka Strang) palaa kotiin rintamalta palveltuaan isänmaataan sodassa. Elämä sodan jälkeisessä Suomessa osoittautuu raskaaksi. Homoseksuaalisuus on laitonta ja luokitellaan sairaudeksi, joten Touko joutuu salaamaan rakkaussuhteensa Veliin (Lauri Tilkanen), joka muuttaa Toukon ja Kaija-siskon (Jessica Grabowsky) vuokralaiseksi. Lopulta mainostoimistossa työskentelevä Touko löytää kaipaamansa pakotien kuvataiteesta. Hän alkaa piirtää lihaksikkaita, vapaita ja estottomia, nahkavaatteisiin pukeutuneita homomiehiä.

Vapautta ja ymmärrystä taiteelleen Touko etsii ensin Berliinistä, sitten Los Angelesista, mikä osottautuu ennakkoluulottoman ilmapiirinsä vuoksi Toukolle paratiisiksi. Siellä hän saa myös Tom of Finland -taiteilijanimellä signeeramilleen teoksille arvostusta. Lopulta niistä tulee ajattoimia, inspiroivia symboleita ja osa vallankumousta seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksien puolesta. 

Tom of Finland on tarina vapaudesta, rohkeudesta ja rakkaudesta. Se on myös katsojalle – osittain traaginenkin- ajankuva homosuhteiden epätasa-arvosta rauhanajan Suomessa. Katsoja hengittää tätä rintaa puristavaa pelkoa päähenkilöiden kanssa. Ymmärtää tuskan paljonpuhuvista katseista. Samalla Touko maalaa taiteensa kautta valkokankaalle iloa. Iloa ja oikeutta hyväksyä itsensä ja seksualisuutensa.

Sanavapauden lisäksi elokuva kannustaa suhtautumaan seksiin häpeilemättä. Se oli myös yksi Touko Laaksosen tärkeimpiä viestejä, mikä on jäänyt hänen taiteensa kautta elämään.

Usean vuosikymmenen läpi Toukon tarinaa kuljettava Pekka Strang arvioi elokuvan lehdistöpäivässä, että hänellä on ollut käsissään elämänsä rooli. Ja sen hän todella tekee vahvana ja suoraselkäisenä, mutta inhimillisenä edelläkävijänä.

Dome Karukosken tarkka henkilöohjaus näkyy elokuvassa muutenkin vahvoina, inhimillisinä ja osuvina roolisuorituksina.

"Katsoja hengittää rintaa puristavaa pelkoa pääparin kanssa"

Karukoski kertoi, että kansainvälisessä tuotannossa jokaisella maalla on oma näkemyksensä, kuinka elokuva pitäisi tehdä. Myös monilla Toukoa fanittavilla ihmisillä on omat odotuksen elokuvan suhteen. Näiden paineiden ristitulessa Karukoski on saanut pidettyä oman kiinnostavan kerronnan yllä. 

Tom of Finlad on monikansallinen tuotanto; sitä on kuvattu niin Espanjassa, Berliinissä kuin Amerikassakin. Moni pääkuvauspaikka oli Göteborgissa. Näyttelijöitä tuotannossa on kuudesta eri maasta. Kansainvälisyys ei hypi elokuvassa silmille; se on kiinnostava ja luonnollinen lisä – sekä hyvin iso osa Toukon tarinaa. 

Elokuvan  jälkeen täytyy hetki nieleskellä. Tulee vahva halu tietää Toukosta ja Velistä lisää. Elokuvan tekijät ja näyttelijät kertoivat, että tietoja on ollut saatavilla hajanaisesti. Suurin osa parin tunteneista on kuollut. 

Suurimmat tregediat tässä rakkaustarinassa liittyvät sen salailuun. 28 yhdessä eletyn vuoden jälkeen Toukon nimeä ei lukenut Velin kuolinilmoituksessa. Toukon perhe – ja koko Suomi – sai vasta tämän kuoltua tietää, että Touko Laaksonen on maailmankuulu Tom of Finland -taiteilija. Velin Touko esitteli perheelleen loppuun asti miehen kämppiksenä.

Tom of Finland esitetään tänään ensimmäistä kertaa yleisölle Göteborgin kansainvälisillä elokuvajuhlilla. Suomen ensi-ilta 24.2

Jes! Päästiin siippani kanssa treffeille!

Koska hänen syntymäpäivänsä oli jäänyt vähän niin kuin juhlistamatta, suuntasimme tämän Georgian ystävän toiveesta Purpur -ravintolaan. Ravintola avattiin viime syksynä ja se sijaitsee Rikhardinkadulla Helsingissä.

Yksi paikan omistajista on näyttelijä Ville Haapasalo, joka kuuluu myös hubbyni suosikkijulkkisihmisiin. Meiltä löytyy Haapasalon hulvattomat elämäkerralliset teokset, myös herran matkaohjelmat ovat meillä kovaa valuuttaa.

Mukanani ei tosin ole helpoin ruokakriitikko. Miehelläni on paljon kokemusta georgialaisesta ruuasta, koska hän on reissannut ja elellyt siellä paljon työnsä puolesta. Meikäläiselle koko ruokakulttuurin tuntemus perustuu käytännössä mieheni matkoilta tuomiin makuihin ja kertomuksiin. 

Mutta hepreaa georgialainen keittiö ei ole; sen osoittaa Purpurin listakin. Georgialainen keittiö on alkujaan perustunut sille, että otetaan mitä luonnosta saadaan.

Ruokalistalla annosten raaka-aineet vaikuttavat sopivan yksinkertaisilta, mutta annokset tai raaka-aineesta muunneltu lajike kuulostovat eksottisimmille. Lobio (papuja, sipulia, chiliä, tuoreita yrttejä ja ripaus suluguni-juustoa), Satsivi (pähkinällä ja granaattiomenalla tuunattua kylmänä tarjoiltavaa kanaa) ja Zulien (sieni-sipulipaistos, smetanaa & suluguni-juustoa) olivat minulle aivan uusia tuttavuuksia.

Valitsin alkupalaksi täytettyä kesäkurpitsaa ja lavash-leipää. Pääruuaksi söin lopulta hiillostettua lohta, basilikalla maustettua perunakakkua sekä pähkinä-adzikaa. Mieheni suositteli georgialaista perinneruokaa, naudasta tai porsaasta valmistettua sashlikia, mutta se tuntui alkuruuan kylkeen turhan raskaalta. Maistelin sitä sitten joeymaisesti mieheni lautaselta. Myös kasvisruokailijoille oli listalla useampi vaihtoehto. Hauska yksityiskohta oli ruokalistalta löytyvät Haapasalon tulkinnat ja kertomukset georgialaisesta makumaailmasta.

Georgialaiset maut olivat maltillisia, mutta kuitenkin raikkaita. Runsas kasvisten ja yrttien käyttö toi dinneriin astetta terveellisemmän vaikutelman. Eikä tuhdimpi liharuoka tihkunut rasvaa sekään. 

"Georgialainen keittiö on perustunut alkujaan sille, että otetaan mitä luonnosta saadaan"

Ruokakriitikkoni arvioi, että paikallisesta georgialaisesta ravintolasta Purpur hävisi ainoastaan runsaudessa. Leipälajikkeetkin oli listalla hinnoiteltuna erikseen, joten kahdestaan sellainen autenttinen maistellaan vähän paljon ja kaikkea täydestä pöydästä –kokemus jäi puuttumaan. Purpurissa jokainen lisä kartutti tietysti myös laskua, joka oli tietysti Suomessa aivan eri luokkaa luokkaa kuin idässä, jossa täyden pöydän voi vetäistä muutamalla kympillä. 

Astetta paremmaksi ravintolaksi Purpur oli kuitenkin kohtuuhintainen. Lasku kahdelta kahdelta ruokalajista ja lasillisesta viiniä ja erikoisvettä oli muutaman euron vaille satasen. Georgialaisen keittiön maut ja tunnelman romanttinen Purpur tavoitti mainiosti.

Ville Haapasalo suosittelee: 

" Loobio-papupata, missä on pähkinää, tomaattikastikketta ja vähän juustoa. Olen elänyt sillä puolitoista vuotta, kun opiskelin näyttelemistä Venäjällä. En kerennyt kyllästyä siihen, joten päätin, että sen on pakko olla hyvää. Vuonna 1991 Venäjällä oli ruoka kortilla ja kasvissyöjänä loobio oli ainoa lämmin ruoka, jota pystyin syömään."

Ravintolan kotisivut