Somesynttäreiden kunniaksi otin kuvan Hannele Laurin kanssa elokuvan kuvauksissa.

Reilu kuusi vuotta sitten olin asiakkaani toimituksessa palaverissa, kun päätoimittaja nosti esiin kukat ja pyysi minua eteen. Olin mennyt joululomalla naimisiin ja toimitus halusi muistaa. Hieno ele, arvostan, mutta toivottavasti ei jää elämässäni parhaaksi saavutukseksi, mutisin kiitospuheeni lomassa.

Osittain vitsiksi tarkoitettu heitto oli minulle kuitenkin totta; kuka tahansa voi minusta mennä naimisiin, ja jollain tasolla en kokenut ansainneeni kaikkea sitä huomiota.

Samasta syystä oli tarkoitus poistaa viime vuonna Facebookin syntymäpäivämerkintä. No se unohtui (onhan tässä vuosi aikaa), samoin kun tänä vuonna tajusin aamupäivällä liian myöhään, että onnitteluiden virta valtaa seinälle. Jokainen niistä tuntuu hyvältä, mutta ihan rehellisesti synttärihehkutukset välillä hävettävät nekin; syntymäpäiväkin kun on meillä kaikilla (tai no karkauspäivänä syntyneillä kai joka neljäs vuosi), joten minulle tulee somesynttäripäivänä myös välillä fiilis, että apua olenkohan muistanut itse ikinä onnitella tuota tai häntä. Ikä ei (aina) hävetä, mutta ansaitsematon huomio kyllä.

Uskon elämässä vastavuoroisuuteen ja somesynttäreissä onnittelut jäävät väkisinkin toispuolisiksi. Varsinkin, kun Facebookin käyttö ainakin omalla kohdalla vähenee koko ajan.

Siitä huolimatta ja juurikin siksi haluan kiittää kaikkia ihania onnitteluista. Siitä, että otitte kesäkuisena keskiviikkona aikaa kaaoksen tai auringonoton keskellä ja muistitte minua. KIITOS <3

Toki se, että saa ja on saanut elää on maailman suurimman kiitollisuuden aihe, ja olen juhlistanut toki vähän isommin pyöreitä ja puolipyöreitä. Olen myös miettinyt, että pitäisikö minun hehkuttaa jotenkin enemmän somessa lasteni syntymäpäiviä.

Tietenkin ne ovat jokaisessa perheessä suuri asia, ja välillä mietin, että olenko asian suhteen julkisesti jotenkin pidättyväinen? Tiedän, että minä (ja moni muu) arvostaa ja rakastaa lapsiani, mutta tarkoittaako oma yleinen sosiaalinen synttärihäpeilyni sitä, että arvostan itseäni omana itseäni vaan aina suoritusten kautta? Eikö koko ihmisarvon koko perusta kai liity siihen, että jokainen ihminen on sinällään arvokas, mutta minusta yhä onnittelut täytyy ansaita.

Siinäpä mietittävää samalla kun lähden elelemään kohti 38 ikävuotta. Ikähän itsessään on vain numero. Siitä muistutti Hannele Laurikin tänään Ylöjärvellä 70 on vain numero -elokuvan kuvauksissa.

Tietokirjailijatt ry. rentoutuu.

Facebook muistutteli, että vuosi sitten näihin aikoihin palautin kustantajalle lopullisen version ensimmäisestä tietokirjastani, Anne Kukkohovin elämäkerrasta – ja samalla minusta tuli tietokirjailija. Vieroksun yhä titteliä tietokirjailija, vaikka hyvin vahvasti näyttää, että syksyllä edessä on seuraavan kirjan aloittaminen. En oikein miellä edes elämäkertoja tietokirjaksi; yleensä kun ne perustuvat subjektiivisesti lähinnä pääkohteensa ja hänen elämän varrella läheisten ihmisten kertomuksiin. Totuus on usein tarua ihmeellisempää; siksikin elämäkerrat ovat aina kiehtoneet minua.

Tuntuu, että kirjahankkeet ovat viime vuosina lisääntyneet ja moni on minultakin kysellyt, kuinka päästä alkuun. Yhden kirjan kokemuksella olen kaukana konkarista, mutta huomaan, että toisen kirjaprojektin kohdalla osaan toimia johdonmukaisemmin, joten tässä muutamia vinkkejä tietokirjan kirjoittamisesta haaveilevalle.

1.   Kirjabisneksessä liikkuu hyvin vähän rahaa, joten on tärkeää, että tietokirjan kohde inspiroi tai resonoi vahvasti sinussa itsessäsi. Se varmasti välittyy myös lukijalle ja jaksat puurtaa homman parissa ilman, että hajoilet laskiessasi hommaan käytettyä aikaa (paljon) tai rahaa (vähän).

2. Jos oletetaan, että elämäkerran kohde on valmis aloittamaan kirjaprojektin kanssasi, seuraava vaihe on selvittää, kiinnostaako tietokirjan aihe tai elämäkerran kohde lukijoita. Eli kaupallisen potentiaalin arvioivat kustantamot, jota ilman kirjoja on vielä laajemmin hankala julkaista.

3. Laadi siis alkuun selkeä esittely kirjasta ja sen kohderyhmistä. Mitä selkeämpi ja vetävämpi synopsis, sen varmemmin siihen tartutaan. Jokaisen kirjakustantamon sivuilta löytyy kustannustoimittajien mailiosoitteet. Jos on erikseen mainittu kustannustoimittajan vastuualueeksi tietokirjat, niin luonnollisesti kannattaa lähettää synopsis ja hankkeen esittely niihin.

4. Jos vastausta ei kuulu, kannattaa soitella perään. Ainakin saat perustelut, jos kirja ei herätä kiinnostusta. Älä masennu; joskus kyseessä voi olla aidosti myös se, että kustantamolla on sovittuna samantapainen kirjahanke samalle julkaisuajankohdalle.

5. Jos useampi kustantamo kiinnostuu hankkeesta, edessä on positiivinen ongelma. Kannattaa tutustua, miten kustantamo on hoitanut samankaltaisten kirjojen markkinoinnin ja kenen kustannustoimittajan kanssa yhteistyö tuntuu inspiroivalta ja suhteellisen helpolta. Tietysti myös raha vaikuttaa. Useimmiten ennakkopalkkiot liikkuvat tuhansissa kuin kymmenissä tuhansissa. Päälle voi ja kannattaa hakea apurahoja.

6. Jos kirjahankkeeseen liittyy muita osapuolia, kannattaa hyvissä ajoin merkata molempien kalenteriin haastattelupäivät ja itsellesi kirjoituspäivät.

7. Varaa myös muutamia kirjoitusretriitti-viikonloppuja, jolloin voit kirjoittaa käytännössä mihin vuorokauden aikaan vain ja ilman mitään häiriötekijöitä.

8. Suunnittele myös ajoissa kirjan markkinointi. Monille tulee yllätyksenä, että kustantamoilla on tähän hyvin vähän resursseja. Kirjan saattamisesta ihmisten tietoisuuteen joutuu ja kannattaa myös itse ottaa vastuuta.

9. Itse kohdensin Annen kaikki haastattelut kirjan julkaisupäivälle ja sitä seuraavalle viikonlopulle. Suurin osa tehtiin hyvissä ajoin ennakkoon. Puoli seitsemän -ohjelmassa vierailimme julkaisua edeltävänä iltana, mutta he kunnioittivat hienosti embargoa.

10. Nauti matkasta!

Olen viime aikoina siirtynyt lukemaan enemmän kirjoja Bookbeatin kautta. Nyt olen jopa kuunnellut pari kirjaa, vaikka aikaisemmin ajattelin, että ei kirjoja voi kuunnella. Nyt kesällä, rannoilla ja lomatunnelmissa, koen kuitenkin että vanha kunnon kirja on paras vaihtoehto ja pitää myös loitommalla kännykästä.

Varsinkin nämä tietokirjat, joissa on erilaisia listoja, nostoja ja kuvia toimivat minusta yhä parhaiten ihan perinteisinä printtiversioina. Luin viikonloppuna Nanna Karalahden Sinä pystyt -kirjan ja alkaneen kesän kunniaksi arvon sinulle ja ystävällesi Nannan teoksen sekä Annen elämäkerran, jota yllättäen löytyi allekirjoittaneen kirjahyllystä avaamaton kipale.

ARVONTA! Jos nämä kesälukemiset kiinnostavat, niin käy seuraamassa Instagramissa @galawoman -tiliäni, täggää tuon uusimman kuvan alle ystävä, kenen uskot myös kesälukemisesta ilahtuvan. Kyseessä on pika-arvonta, sillä haluan lukemiset postiin ennen juhannusta. Voittajille ilmoitetaan täällä ja Instassa 17.6 keskiviikkona!

Lukuiloa kesään!