En ole mikään mökki-ihminen.

Tästä huolimatta olen viettänyt lähes kaikki aikuisikäni juhannukset mökeillä. 

Lapsena mummolani olivat maalla. Molemmat olivat entisiä maatiloja, joissa ei enää ollut eläimiä. Tuonne savolaisiin järvimaisemiin sijoittuu sielunmaisemani, rakkaimmat lapsuuden kesämuistot.

Ehkä näiden mummoloiden takia perheelläni ei ikinä ollut mökkiä. Ensimmäiset mökkikokemukseni sain käytännössä parikymppisenä, kun opiskeluaikoina suuntasimme viettämään juhannuksia ja viikonloppuja kavereiden vanhempien mökeille.

Ensimmäiset vierailut näille oikeille mökeille saivat minut ymmärtämään, että en tiennyt lajista käytännössä mitään.

Vaikka mummolassa olinkin viettänyt päivät järvessä, sen jälkeen pääsin peseytymään oikeaan suihkuun. Sadepäivänä katsottiin televisiota ja pelattiin pelejä. Ruuat valmistuivat (tai mummi valmisti) ne ihan tavallisessa sähköuunissa, jonka jälkeen astiat saattoi tiskata juoksevan veden alla tiskialtaassa tai myöhemmin astianpesukoneessa.

Mökillä sen sijaan mikään ei ollut itsestäänselvää. Työleiri alkoi heti perille tultaessa. Paikat piti puhdistaa, mikä oli varsinkin talven jäljiltä yhden illan homma. Tämän jälkeen oli vuorossa saunan lämmitys ja järvestä pesuvesien raahaaminen.  Miten grilli toimikaan? Ja aina joku hullu halusi lähteä kalaan.

Kesällä mökillä ruoka valmistetaan ja syödään tietenkin ulkona. Ei väliä, vaikka mittari olisi nollassa tai itikkparvi pörräisi ympärillä. Lisää vaan hyttyskierukoita palamaan!

Hommat toistuivat päivästä toiseen. Kun viimeisenä päivänä itikan puremilla, hiukset likaisina (järvivedessä hiukset eivät todellakaan puhdistu) ja pienessä krapulassa tiskaat astiavuorta sillä järvestä raahatulla vedellä, alkaa olla ikävä kotiin.

"Ensimmäiset vierailut mökeille saivat minut ymmärtämään, että en tiennyt lajista käytännössä mitään"

Toisaalta katsoin näinä hetkinä kauhunsekaisen kunnioituksen vallassa urbaaneja ystäviäni, jotka mökkioloihin asettuessa paljastuivat luolaihmisiksi, jotka ottivat itsestäänselvinä vastaan mökkiloman vaatimat puitteet. Itse taas mietin, että milloin se loma-osuus oikein alkaa?

Lasten tullessa kuvioihin hommien määrä on luonnollisesti myös mökeillä lisääntynyt (ja hankaloitunut): vaipanvaihdot ja peppupesut järvessä, petisäädöt ja helvatullinen kyttäys, että kukaan ei lähde omia aikojaan järveen. Yhtenä kesänä päädyimme mökeillä siihen, että keskimmäisemme laittaa pelastusliivit ylle aina kun astuu mökin ovesta ulos. Ilta kuluu mukavasti kokatessa ja edestakaisin liivejä pukiessa.

Joku sanoisi, että miksi menette, jos touhu on niin vastenmielistä? No sen takia, että kivat tyypit ovat jostain syystä kutsuneet, lapsilla on kavereita ja tekemistä, sekä haluan heille jonkinlaisen luontosuhteen.

Viime vuosina olen muuttanut asenteeni mökkeilyyn. Lähden mökille aina kuin työleirille. Hommat ja säätö kuuluvat lajiin. Niin kuin silloin tällöin myös hetket tyynessä kesäyössä, kun lapset ovat nukahtaneet ja aikuisilla on aikaa juoruta talven kuulumiset. Ja se hyttyskierukka on karkottanut epämielyttävän osan luontoa kahdeksi minuutiksi vähän kauemmaksi.

Katsotaan, kaipaanko tuota tänä juhannuksena. Sillä lausuin miehelleni muutama viikko sitten varovasti, mitä jos jäätäisiin kuitenkin juhannukseksi kotiin? Olin saanut juuri valmiiksi kesäloman ohjelman, jonka sosiaalisuusaspketi näytti kiitettävältä. Nähdään niitä loman aikana mökki-ihmisiä, joita haluammekin ja ehtisimme yöpyä myöhemminkin kesällä mökeilläkin. Jippii.

Yllättäen supersosiaalinen mieheni ei laittanut hanttiin. Ehkä hänkin muisti sen juhannuksen, kun kaksivuotias keskimmäisemme oli tuolloin koko juhannuksen sidotuna pelastusliiveihin ja karjui vähän väliä Karkuuuun. Kuopuksemme täyttää elokuussa kaksi, mutta hetken mietimme, onko vanhemmista lapsista tylsää, jos ei ole samanikäisiä juhannuksena kavereita tai sukulaisia seurana? Ehdotin siihenkin helppoa ratkaisua.

Entä jos ei vaan kerrota niille, että on juhannus?

Ihanaa keskikesän juhlaa kaikille mökkiläisille tai kotivahdeille tasapuolisesti!

Viime viikolla uutisoitiin, että X-Factor palaa ohjelmistoon kovien tähtituomareiden; Suvi Teräsniskan, Mikael Gabrielin, Michael Monroen ja itse oikeutetusti Saara Aallon voimin. 

Kilpailevalla kanavalla nähdään syksyllä pitkästä aikaa Idols, jonka koelaulut on jo laulettu. Ohjelman päätuomari Antti Tuisku on tällä hetkellä koko maan kovin poptähti, joka muodostaa kiinnostavan tuomarikolmikon Erinin ja tuottaja Jurek Reunamäen kanssa. 

Kun Idols päättyy jouluksi, niin kevätkaudella kanavalla nähdään Voice of Finland, johon on saatu mukaan uusi tähtivalmentaja, Toni Wirtanen. Edellisiltä kausilta tutut Anna Puu, Olli Lindholm ja Redrama jatkavat myös ohjelmassa.

Hienoja artistikiinnityksiä tuomareiksi kaikki, mutta en ole varmaan ainoa joka saattaa miettiä, mistä löytyvät kaikki potentiaaliset tähdet näihin ohjelmiin? Ja vaikka heidät löytäisi, on aiheellinen kysymys toimivatko talent-formaatit kenellekään enää todellisena apuna artistin uralle?

Nopea katsaus historiaan osoittaa, että suurimmat tähdet, jotka ovat onnistuneet vakiinnuttamaan paikkansa maan artistikentässä, ovat Idolsin ensimmäisiltä kausilta vuosikymmenen takaa. Antti Tuisku, Anna Puu ja Anna Abreu ovat pysyneet leivässä työllään kaikki nämä vuodet.

Voice of Finlandista alkaa nyt seitsemäs kausi, mutta ohjelman voittajista kukaan ei ole saanut käännettyä näkyvyyttä hyväkseen. Ensimmäiseltä kaudelta kelvon artistiuran on onnistunut luomaan Jesse Kaikuranta.  Viimeiset kaudet ovat sekoittuneet toisiinsa ja finaaleita katsoessa piintyneen viihdetoimittajan on ollut vaikea nähdä ilmassa tähtipölyä. Vaikka olen vilpittömästi aina kilpailijan puolella.

Kyse ei ole välttämättä siitä, että hakijat eivät olisi hyviä laulajia. Päinvastoin. Mutta nykyisessäkään viihdebisneksessä se ei riitä. Kiinnostavuuden ja karisman lisäksi ratkaisevat ennen kaikkea kappaleet. Ilman kunnon hittiä ei voi nousta isoksi artistiksi (ellei tee saaraaaltoja ja yritä läpimurtoa kansainvälisen näkyvyyden kautta). Ilman hittejä (striimauksia ja Spotify-menestystä) on vaikea saada keikkoja, joiden palkkioista iso osan artistin palkkapussista koostuu.

Jos kilpailija ei itse osaa tehdä kappaleita, hänellä pitäsi olla ainakin vahva näkemys siitä, kenen tekijöiden kanssa hän haluaa hittejä tehtailla ja mihin suuntaan uraansa viedä. Toinen tarina on sitten se, ketkä isot tekijät haluavat lähteä panostamaan oikeasti studiovalojen sammuttua talent-tähden uraan. Ohjelman jälkeen voittajalta vaaditaan rutkasti tahtoa ja näkemystä, sekä ilmaisia työtunteja, jos homman haluaa oikeasti viedä maaliin. Moni huomaa, että helpommalla taitaa päästä aika monessa muussa hommassa.

Kaikki seuraavan vuoden aikana nähtävät talent-ohjelmat ovat erilaisia, mutta varmasti valtaosa hakijoista kuitenkin havittelee niiden kautta tähteyttä. Tällaisten foorumeiden olemassaolo on mahtava juttu. Hakijoiden on kuitenkin hyväm muistaa, että kyse on ennen kaikkea viihdeohjelmista, joita katsojat ovat kyllä kiitettävästi katsoneet. Tuskin Voice olisi muuten edennyt seitsemännelle kaudelle, vaikka tähtiä ohjelma ei ole käytännössä viime vuosina luonut lainkaan. Mutta toinen tarina on se, kuuntelevatko katsojat enää ohjelman loputtua kilpailijan kappaleita.

Ongelma on kuitenkin myös se, että ohjelmissa olleita laulajia on ollut liikaa, eikä niissä menestymisessä ole enää kuulijoille alkuaikojen uutuudenviehätystä. Mielestäni ehkä paras tapa hakijalle olisi se, että hän tekisi kasan omantyylisiä kappaleita mahdollisimman valmiiksi ennen ohjelmaan osallistumista. Biisien hiomiseen voisi kulisseissa yrittää pyytää apua tähtituomareilta. Tuskin tuotantoyhtiökään vastustaisi loppusuoralla oman biisin esittämistä. Toisten kappaleiden laulaminen on kuitenkin aina toisten kappaleiden laulamista.