Yrittäjä maksaa vapaudestaan kalliin hinnan

Hyvää yrittäjän päivää!

Vastailen sen kunniaksi muutamaan lajiin liittyvään yleisempään kysymykseen ja esittelen kotitoimistoni, jossa vietän noin puolet työviikostani. 

Muina päivinä konttorini on koko Helsinki; kahvilat, lounasravintolat, joskus palaverien jälkeen lehtitalotkin. Kiireisimpinä viikkoina kaivan läppärin esiin hätatapauksessa junassa tai autossa (en siis liikkuvassa). Saatan jäädä työkeikan jälkeen hengaamaan pelipaikalle, varsinkin jos mestoilla on toimiva wifi!

Eikö tunnu ikinä yksinäiseltä?

Todella todella harvoin. Palstatyöni on yltiösosiaalista ja niihin liittyviä keikkoja on joka viikko keskimäärin kolme. Jos kalenterissa on tilaa, pyrin sopimaan kerran viikossa lounastreffit ystävän tai kollegan kanssa. Lisäksi keskimäärin joka toinen viikko vietän päivän jonkun haastateltavan ja kuvaustiimin kanssa. Itse asiassa nautin suunnattomasti niistä päivistä, kun saan kirjoittaa rauhassa keskenäni kotona. Kaipaan muutenkin ruuhkavuosina välillä omaa tilaa, onneksi sitä on edes työaikana.

Viime vuosina on puhuttu paljon pakkoyrittäjyydestä, mutta itse koen tämän olleen oma valintani. Niin paljon kuin tykkään hengailla toimituksissa ja nähdä kollegoita, niin jotenkin tuntuu, että niissä työpäivistä ison osan työajasta vie kaikki sosiaalinen kanssakäyminen. Keskimäärin saan paljon enemmän aikaiseksi kotona.

Miten yrittäjyyden ja pienten lasten vanhemmuuden pystyy yhdistämään?

Yrittäjyys tuo ja ei tuo joustoa. Jos lapsi sairastuu ja minulla sattuu olemaan kotikirjotuspäivä, minun on helpompi siirtää työt iltaan. Tai sammutan päiväunien aikaan pahimmat tulipalot. Toisaalta, jos on tärkeä ja kiireellisempi juttu, niin silloin on pakko säätää joku lapsenvahtikuvio, jos mies on työmatkalla.

Koen kuitenkin, että minulla on enemmän voimavaroja arjen pyörittämiseen, kun energiaa työmatkoihin tai laittautumiseen ei mene joka päivä. Olen se vanhempi, joka saattaa toisinaan noutaa lapset päiväkodista tukka takussa ja verkkareissa, vaikka olisi painanut hommia koko päivän. 

Miten päädyin itseni työllistäjäksi?

Osittain sattumalta. Olen ohjannut 12-vuotiaasta asti erilaisia jumppia. Jatkoin touhua muutettuani opiskelemaan. Niiden kautta tulivat erilaiset keikat promoottorina ja tanssijana. Kiireisimpänä syksynä vein kopion freelancer-verokortistani 12 eri asiakkaalle.

Muutamana kesänä työskentelin myös osa-aikaisessa työsuhteessa, jossa sain tuntumaa, millaista on työskennellä vakituisessa työsuhteessa. Kun tulin raskaaksi viimeisin määräaikainen työsuhde oli loppumassa, jatkoin töitä heille freelancerina. Myöhemmin muutin toimintamuotoni toiminimeksi ja jäin sitä kautta media-alalle.

Mikä itsensä työllistämisessä parassa?

VAPAUS! Pystyn aika pitkälle olemaan oman kalenterini rouva. Tietysti minulla on paljon muiden aikatauluihin sidottuja menoja ja tilaisuuksia, mutta nautin siitä, että pystyn organisoimaan asioita myös paljon itse.

Koen myös, että pysyn kunnianhimoisena ja motivoituneena. Usein minua ei harmita, että työn ja vapaa-ajan ero on hämärtynyt. Pystyn kuitenkin pitämään usein yhden kokonaisen päivän vapaata.

Mikä ärsyttää?

Ihan joskus ärsyttää, kun vakituiset kollegat kuvittelevat, että keikat napsahtelevat itsestään friikuille. Todellisuudessa pitää tehdä älytön työ, että pääsee edes sellaiseen asemaan, että joku suostuu kuuntelemaan juttuehdotuksiasi, saati sitten niitä ostamaan tai joskus niitä ehdottelemaan. Tietenkin homma on kymmenessä vuodessa helpottunut, kun olen saanut luotua verkostot ja molemminpuolinen luottamus on syntynyt. Mutta edelleen itsensä työllistäjä tekee joka viikko paljon työtunteja, jotka eivät johda mihinkään konkreettiseen. Jos olisin vakityössä, voisin taivutella haastateltavia palkallisella työajalla. Nyt teen sitä omaan laskuuni. On hyvä muistaa,  että yrittäjä maksaa tuosta monen kadehtimasta vapaudesta kalliin hinnan.

Epävarmuus on yksi niitä asioita, joita täytyy oppia sietämään. Mitä pidempään olen työllistänyt itseni, sitä loogisemmalta tämä tuntuu. Saan palkkion siitä mitä olen myynyt ja tehnyt. Jos saan lapsen, maksan äitiyslomarahani itse. Jos olen sairaana, yritän säätää niin, että saan hommat hoidettua. Palkkasuhteessa olevien ansiosidonnaiset, lääkäripalvelut, tuetut opintovapaat kuulostavat yrittäjän korvaan utopistisilta, ehkä näin vuosien yrittäjyyden jälkeen jopa hieman liioitelluilta.

Mitä itsensä työllistäjän kannattaa ottaa huomioon?

Ainakin yrittäjäeläkemaksun suuruus, joiden perusteella määräytyy sairauspäivähäraha, eläkkeet jne. Maksuluokat ovat usein vain kohtuuttoman isoja siihen nähden, paljonko yrittäjälle lopulta jää eläkettä käteen. Hyvän esimerkin tästä luin juuri täältä. Systeemi toimii ymmärtääkseni niin, että maksamme todellisuudessa nyt eläkkeellä olevien eläkkeitä, emme omiamme!

Itse en maksa täyttä YEL:liä, vaan yritän kehittää muita sijoitustapoja eläkkeen turvaamiseksi. Myös vakuutukset kannattaa tsekata kuntoon ennen kuin aloittaa yritystoiminnan.

Mutta.

Itse koen olevani kevytyrittäjä verrattuna niihin yrittäjiin, jotka palkkaavat ja työllistävät muita. Ja näin yrittäjän päivänä on hyvä muistaa myös niitä, jotka toteuttavat yritteliästä asennetta työelämässä. Olen välilä nimittäin miettinytl, että pysyisinkö näin motivoituneena, jos olisin palkkatyössä. On ollut hienoa nähdä ja työskennellä tyyppien kanssa,  jotka siihen ovat pystyneet.

Mahtavaa yrittäjän päivää kaikille yritteliäille! Tätäkin muistutusta tarvitaan joskus!