Hae
Gaalanainen

X Factor Suomi kärsii väärästä ajoituksesta

Kävin viime viikolla katsomassa yhden X Factor Suomen lähetyksen.

Ohjelma on edennyt loppusuoralle ja tänään nähtävässä jaksossa valitaan kaksi finalistia neljän loppusuoralle päässeen talentin joukosta.

Olen katsonut ohjelmaa ensimmäisen jakson jälkeen kerran. Ennen suoraan lähetykseen menemistä katsoin edellisen jakson katsomosta, jotta tietäisin kuka kukin on.

Yllätyin.

Ensimmäisessä jaksossa nähdyistä artisteista mukana kahdeksan suoriin lähetyksiin päässeiden joukosta monta artistia. Bändiryhmästä molemmat ensimmäisessä jaksossa nähdyistä bändeistä oli mukana jaksossa ainoina bändien edustajina.

Toki ensimmäinen jakso on uudelle ohjelmalle aina tärkeä ja siihen on laitettava kiinnostavimmat tyypit. Laulukilpailu tavoittikin ensimmäisellä viikollaan 1,1 miljoona suomalaista keskikatsojamäärän ollessa 559 000 katsojaa. Viimeisin jakso, jossa meikäläinenkin vieraili katsomon puolella, tavoitti kuitenkin enää 445 000 suomalaista keskikatsojamäärän pudotessa 214 000 katsojaan.

”En allekirjoita sitä, ettei X Factorin tapainen ohjelma sopisi Suomeen”

Paikan päällä laskeneisiin katsojamääriin on vaikea keksiä syytä. Vetovoimaiset tuomarit Michael MonroeSaara AaltoMikael Gabriel ja Suvi Teräsniska hoitavat tonttinsa ja laittoivat suorassa lähetyksessä kaiken likoon. Studioyleisö tulee viihdytetyksi flossaavaa Aaltoa myöten.

Alkujakson pienestä vaivaantuneisuudesta ei ole jälkeäkään. Suurin osa artisteista on kehittynyt ammattimaisiksi esiintyjiksi. Lähetyksessä vierailee Pikku G ja Evelina ja se etenee vauhdilla. Viihdyn paikan kuvauksissa. 

Miksihän en ole katsonut tätä useammin kotona?

Vastaus on yksinkertainen. Syksyllä pyörinyt Idols ehti tyydyttää talent-tosi-tv-tarpeeni. Lisäksi Voicen pyöriessä ties monettako kautta putkeen, maan potentiaalinen artistikenttä on monta kertaa loppuunkoluttu, joten kovin montaa ihan kirkkainta hakijaa ei ole riittänyt enää X Factoriin asti.

En täysin allekirjoita sitä, ettei X Factorin kaltainen ohjelma sopisi Suomeen. Päinvastoin. Minusta se on formaattina jopa piristävänä, koska mukana on paljon eri-ikäisiä artisteja ja myös bändejä. 

Tässä vaiheessa on mietittävä myös, että kuinka moni potentiaalinen artisti jää kotiin, koska ei pidä tosi-tv-formaatteja enää potentiaalisena väylänä unelmansa toteuttamiselle?

Olen jo lähes anonut Voicen jättämistä tauolle. Ehkä katsojalukujen takia (finaalilähetys tavoitti keskimäärin 623 00 katsojaa) sitä jatketaan, vaikka tähtiä sen voittajista ei ole syttynyt vuosiin. Idols nähdään taas ensi syksynä, vaikka nimenomaan fiksua tämän kokoisessa maassa olisi tehdä tuotanto korkeintaan joka viides vuosi.

”Kuinka moni potentiaalinen artisti jää kotiin, koska ei pidä tosi-tv-formaatteja enää potentiaalisena väylänä unelmiensa toteuttamiselle?”

Tuolle puolivälille kesken Idolsin tuotantotaukoa voisi iskeä X Factor. Tällä kaudella ohjelma kärsii selkeästi huonosta ajoituksesta.

X Factor Suomi su 19.30 MTV3

kuva: MTV/Janita Autio

 

 

2 kommenttia

  1. TMS kirjoitti:

    Yllärinä tulisi ihmisille, jos katsoisivat muutakin kuin ekan tai pari ensimmäistä jaksoa, et XF:ssä taitaa olla kovin taso kun vertaa näitä kolmen ohjelman viimeisimpiä kausia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *