Napatyrä ja muut ”vekkulit” lääkärin diagnoosit

Vappupäivän iltana kuopuksella nousi kuume. Puolen yön aikaan hän oksensi. Samoin kerran seuraavana päivänä, keskiviikko-aamuna. Keskiviikkona hänellä oli vielä lämpöä, torstai oli kuumeeton ja lapsi jo levoton sisällä olemiseen. Perjantaina veimme nassun normaalisti päiväkotiin. Luulimme, että flunssa oli ohi.

Perjantaina lounasaikaan päiväkodista tuli viesti, että lapsella on kuumetta. Äitini oli ajamassa pohjoisesta lapsenvahdiksi, ja lupasi ystävällisesti noutaa hänet sieltä. Tilanteesta teki kinkkisen, että olimme lähdössä vuorokaudeksi miehen kanssa laivalle (jonka takia äiti oli tulossa meille). Ajattelin, että varaan lääkärin, joka voi katsoa, onko kyseessä mikään flunssaa vakavampi vai uskallammeko ylipäätään lähteä laivalle.

Perjantai-iltapäivälle oli muutamia vapaita aikoja ja varasin sen lopulta yksityiseltä tutulta lääkäriasemalta (meillä on vakuutus) entuudestaan tuntemattomalta lääkäriltä. Lapsi oli reipas ja kuume oli laskenut, kun menimme lääkäriin. 

Kerroin, että lapsi oli oksentanut 2,5 päivää sitten. Sen jälkeen kuumeillut, mutta edellinen päivä oli ollut kuumeeton. Vatsa oli ollut oksentamisen aikaan kipeä. Nyt vain kuumeilua, mutta ei oikein mitään, mikä selittäisi sitä. 

Odotin, että lääkäri tekee niin kuin kaikki ne lääkärit, jotka lapsiamme ovat näinä kohta kymmenenä vuotena hoitaneet. Tsekkaa korvat, kurkun, kuuntelee keuhkot. Sen sijaan lääkäri sanoi heti.

”Napatyrä”

En tiennyt tarkemmin kyseisestä vaivasta, joten esitin muutamia kysymyksiä. Onko se vakavaa? Täytyykö se leikata?

En oikein saanut vastaukseksi mitään.

Seuraavaksi lääkäri paineli lapsen vatsaa, joka ei inahtanutkaan vaan antoi lääkärin painella. Kyseli lapselta tuntemuksia, mutta 2,5-vuotias ei oikein osaa vastata.

”Laitan teille lähetteen Hyvinkäälle.”

Hyvinkäällä on siis alueemme keskussairaala ja sinne ajaa puolisen tuntia. Tässä vaiheessa soitin miehelle, että risteilyn voisi unohtaa. Lapsella on napatyrä. Ja vaikka ei olisi, emme ehtisi mitenkään laivalle.

Kyselin vielä lääkäriltä, että voisiko epäilyä jotenkin testata lääkäriasemalla, sillä meillä olisi reissu, jota varten on säädetty aika paljon. Lisäksi se liittyi erääseen työjuttuuni, joten peruminen olisi noloa.

”Suotta tehdään täällä kalliita kokeita, menkää vain Hyvinkäälle”, lääkäri vastasi.

Vähän pöllämystyneenä lähdimme huoneesta. Sen takiahan meillä on vakuutus, että kokeet saisi tehtyä tarvittaessa nopeasti!

Lääkärihuoneen ulkopuolella kysyin vielä uudestaan kaksivuotiaalta, että sattuuko vastaan.

”Ei oo massu pipi.”

Kun maksoin vastaanotossa, sanoin virkailijalle, että minulle jäi käynnistä vähän outo olo. Mitään perusjuttuja, kuten kurkkua, korvia tai keuhkoja ei tutkittu, saati verenkuvaa tai influenssaa testattu, joka katsotaan tällaisissa tapauksissa lähes aina.

Kuopuksella on ollut suhteellisen paljon korvatulehduksia, voisikohan ne edes tsekata?

Virkailija sanoi, että voi soittaa lääkärille, sillä hänen seuraava potilas ei ole vielä tullut.

Kuulin virkailijan puheesta, että lääkäri ensin kieltäytyi.

”Mutta ehdithän sinä ne hyvin tässä välissä katsoa”, ystävällinen virkailija vielä yritti.

Lopulta palasimme huoneeseen. Lääkäri katsoi korviin ja totesi, että toinen punottaa.

Voiko se liittyä kuumeiluun?, kysyin. 

Jotenkin ajatus napatyrästä, josta itse tiesin tuntui absurdilta. Eihän vatsassa ollut pullistumia, eikä sellaisia tuntunut painamallakaan.

Taaskaan en saanut oikein minkäänlaista vastausta.

”Entä jos lapsi joutuisi leikkaukseen?Tai vielä pahempaa?”

Joten suuntasimme autolle. Googlasin napatyrän. Mistään en löytänyt tietoa, että napatyrä aiheuttaisi kuumeilua. Siis sitä, mitä olimme lääkäriin alunperin tulleet selvittämään. 

Mieheni ajoi töistä parkkipaikalle. Hän oli sitä mieltä, että minun pitäisi lähteä ystäväni kanssa laivalle ja hän lähtisi tytön kanssa Hyvinkäälle. Hänestä koko lääkärin diagnoosi kuulosti läpältä. Mies oli ehtinyt soittaa jo ystävälleni, ja aloimme selvittää, voiko matkustajatietoja muuttaa kolme tuntia ennen reissua. 

Lähdin hakemaan kotoa aikaisemmin valmiiksi pakkaamani laukkua , mies ja lapsi lähtivät Hyvinkäälle. Kotona kerroin diagnoosista sairaanhoitajaäidilleni, joka piti ajatusta napatyrästä mahdottomana. Hyppäsin autoon.

En kuitenkaan voinut lähteä. Entä, jos lapsi joutuisi leikkaukseen? Tai vielä pahempaa?  Minä seilaisin jossain Turun ja Tukholman välillä.

En yksinkertaisesti pystynyt lähtemään, vaikka mies vielä yritti patistella. Onneksi pikalähtöön valmistautunut ystäväni ymmärsi päätökseni. Uusi viestikierros laivayhtiöön ja tiedottajaan. Jäisimme napatyrän vuoksi kotiin.

Pian Hyvinkäällä muutama sairaanhoitaja oli tutkinut ennen lääkärin tapaamista lapsen.

”On tainnut olla aika vekkulilla päällä tämä lääkäri tänään”, totesi ensimmäinen.

”Jos tällä lapsella on napatyrä, niin kaikilla kolmella lapsellani on myös”, sanoi toinen.

Tässä vaiheessa mies ilmoitti, että minun tuskin kannattaisi ajaa sairaalaan.

Myös lääkäri teilasi käytännössä suoraan napatyrän. Tsekkasi lähetteen laittaneen lääkärin nimen ja kertoi, että ei ole usein nähnyt niin lyhyttä lähetettä. Kuulema tämä ei ole myöskään ensimmäinen ”vekkuli” lähete, jonka kyseinen lääkäri on laittanut.

Lääkärin mielestä olisi hyvä testata streptokokki ja influenssa. Pian selvisikin, että lapsella on streptokokki, johon hän sai kymmenen päivän antibioottikuurin. Kyseisen infektiotaudin olisi voinut selvittää myös yksityisellä lääkäriasemalla.

Koska apteekit olivat pian jo kiinni, saivat sairaalasta mukaan lääkkeen kahdeksi ensimmäiseksi kerraksi.

Tällä kertaa palvelu ja asiantuntemus julkisella puolella voitti yksityisen mennen tullen.

Kyse ei ole risteilyn peruuntumisesta. Lasten terveys menee aina edelle. Mutta tapahtuneesta jäi todella outo olo. Aivan kuin yksityisen terveysaseman lääkäri ei olisi halunnut selvittää todellista diagnoosia. Tuntui kuin hän olisi kiusoitellut risteilyn kanssa säätävää äitiä. 

Eikö lääkärin velvollisuus ole poissulkea ensin yleiset virukset ja flunssat? Eikö napatyrän kaltainen diagnoosi ole suhteessa harvinainen ja suht helposti diagnosoitava?

”On tainnut olla vekkulilla päällä tämä lääkäri tänään”

Napatyrä tuntui villiltä heitolta, joka heitettiin ilman ensimmäistäkään tutkimusta. Ainoa napatyrään viittaava oire oli oksentelu, jota oli tapahtunut kaksi kertaa 2.5 vuorokautta sitten. Kuumeilu ei liittynyt napatyrään, myöskään lapsen vatsa ei ollut kipeä ja hän oli ulostanut aamulla normaalisti (usein lapsi tyräpotilaana saattaa huutaa kivusta potalla). Myöskään painelemalla kolme sairaanhoitajaa ja sairaalalääkäri eivät löytäneet lapsen vatsasta merkkiäkään napatyrästä.

Tällaisessa tilanteessa perään yksityisen lääkäriaseman vastuuta. Miksi he pitävät listoillaan villejä lähetteitä lähettävää lääkäriä? Tämä on ennen kaikkea potilasturvallisuusasia, meidän tapauksessa ei ollut onneksi kyse elämästä tai kuolemasta, mutta joskus voi olla.