3xmiellyttävä ensikohtaaminen

Aika usein, kun kerron, mitä teen työkseni, minulta kysytään, että oletko tavannut sen? Tai että millainen se ja se tyyppi sitten onkaan? Aika usein jaksan kertoa. 

Aika varmasti olen uskaltanut myös väittää, että olen tavannut jokaisen suomalaisen kuuluisuuden. Tapaamisella tarkoitan, että olen jutellut, kätellyt tai halannut. En vain kaukaa ihaillut.

Vuosia sitten kävimme läpi kollegoiden kanssa nimiä ketä et ole ikinä tavannut -leikillä. Aina kun keksi tyypin, jota ei ollut tavannut siitä piti ilmoittaa siitä muille ja jos muut olivat tavanneet tyypin, sai pisteen. En silloinkaan keksinyt äkkiseltään ketään, kunnes lopulta ”tapasin” Juice Leskisen Pasilan asemalla. 

Olin juoksemassa junaan, kun huomasin aseman edustalla norkoilevan Juicen. Ilahduin. Häntä en ollut koskaan tavannut! Olin lähettämässä kollegalle viestiä. He ovat hänet varmasti tavanneet, aika omituista, että itse en ollut…. Kunnes muistin.

Tämä aasinsiltana sille, että toukokuun lopulla minulle sattui viikko, jolloin tapasin peräti kolme tyyppiä, joita en ollut tavannut koskaan aikaisemmin. Tämä oli harvinaista siksi, että olin taas hetkeksi kuvitellut tavanneeni aivan kaikki. Erityiseksi kohtaamissuman tekee, että kaikki  nuo osuivat vielä samalle viikolle. 

Ensin bongasin Mannerheimin lastensuojeluliiton muotinäytöksen bäkkärillä suosikkibloggaajani Karoliina Sallisen (joka taitaa tätä nykyä olla väliviivalla myös Pentikäinen). Tilanne oli hyvin poikkeuksellinen, minulle vähän kuin maailmantähden tapaamisen verrattava kohtaaminen! Luen viikottain hänen Kolmistaan-blogia ja seuraan hänen menoa lähes päivittäin Instastoryssa. Tiesin hänestä siis entuudestaan paljon (vähän kuin Madonnasta), vaikka en ollut koskaan hänen kanssa jutellut. 

Ennen kuin menin nykäisemään Karoliinaa hihasta, minua alkoi vähän hävettää. Hävettää se, että tiedän hänestä niin paljon! Onneksi kuitenkin nykäisin! Minulle tuli heti olo, kun olisin tavannut hänet joskus aikaisemminkin (tai no tavallaan tapaankin häntä blogin kautta joka viikkoa). Hänestä huokui livenä samaa lämpöä kuin hänen teksteistään. Hyvä näin! Olisipa ollut kamalaa todeta, että tyyppi, jota seuraan lähes päivittäin olisi osottautunut aivan joksikin muuksi. 

Muotinäytöksestä jatkoin levy-yhtiö Warnerin kevätjuhliin. Ja kappas, heti ovensuussa odotti seuraava ensikohtaaminen.

Tästäkin herrasta olin kuullut jo paljon. Lapset katsovat nimittäin Tuure Boeliuksen tube-videoita. Ja tokihan olin kuullut Lätkäjätkä-Villen. Tuuren kanssa jutellessa yllätyin, kun kuulin hänen ikänsä. 17!!!!!! Täytyy sanoa, että hän vaikutti huomattavasti kypsemmältä. Ja kiinnostavakin hän oli. Sellaisia tyyppejä ei ole tässä bisneksessä koskaan liikaa.

Viikon kruunasi ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräisen tapaaminen. Kun menin haastatteluun, en ollut varma, olinko haastatellut Kaisaa joskus Linnan juhlissa. Siellä porukkaa on niin paljon, että muistan ehkä seuraavana päivänä, keitä oli paikalla. Sen jälkeen vuodet ja tyypit olivat sekoittuneet.

Kun Kaisa astui huoneeseen, tajusin heti, että en ollut. Ja asia vahvistui, kun juttelimme. Hän oli viimeksi ollut Linnassa 2011, jolloin olin itse äitiyslomalla. Sen jälkeen oli kyllä kutsuttu, mutta pilleet eivät ole sopineet hiihtäjän kilpailuaikatauluihin.

Kaisasta huokui lämmintä energiaa ja kuoppasin hetkessä epäilykset, että kohtaisin tylyn hiihtäjädiivan. Haastattelun aikana konkretisoitui, miten erilaista elämää ikäkaimani on viettänyt. Kaisa oli juuri päättänyt vuoden aikaisen lomansa ja seuraavat 11 kuukautta pyörisivät vain hiihdon ympärillä. Siinä ei ehdi paljon kissanristiäisiää juosta.

Tämä tuli mieleeni, sillä ensi viikolla tapaan ensimmäistä kertaa kaksi kiinnostavaa tyyppiä, josta kuulette sitten myöhemmin. 

Mukavaa viikonloppua!