Miksi matkustan aina uudelleen Kaliforniaan?

Viisi isoa ruumaan menevää matkalaukkua on tököttänyt eteisessä eilisillasta asti. Koska viikko on kiireinen, niin pakkain käsimatkatavaroihin (eli viiteen elementtiin repuista lentolaukkuihin) jo sunnuntaina niin pähkinöitä kuin muumirusinoitakin, värityskirjat, padit, laturit, kasan kirjoja, adapterit sekä uimapuvut ja hellevaatteet.

Huomenna on nimittäin meidän perheen jokatoisvuotisen Kalifornian reissun aika!

Tämän postauksen tarkoitus ei ole lesoilla meikäläisten pidennetyllä syyslomalla, vaan kertoa miten minä, ihminen joka ei ole ikinä oikein isommin syttynyt matkustelusta, on löytänyt Kaliforniasta kohteen, johon palaan aina uudelleen.

Olen päätynyt nimittäin siihen, että en ole niitä ihmisiä, jotka syttyisivät seikkailuista. Oikeastaan en ole ollut sellainen ikinä. Kun opiskeluaikoina jengi hehkutteli vaihtoonlähtösuunnitelmiaan, minusta omista rutiineista luopuminen tuntui todella vaikealta ajatukselta.

”22-vuotiaana tajusin ensimmäisen kerran, että en ole mikään maailmanmatkaaja”

Sama on ollut lomareissujen kanssa. Kun muut näkevät mielessään sen bungalowin turkoosin meren äärellä, niin minä näen matkustamiseen liittyvän säädön ja epämääräiset mereneläjät, jotka kuitenkin piinaavat minua snorklausreissulla, jolle ystäväni varmasti haluavat osallistua. Voitte vain kuvitella, olenko suorittanut sukelluskurssia!

Muistan erityisesti yhden illan jollain Malesian pienellä saarella, josta olimme vuokranneet ystävien kanssa bungalovin. Olimme lähdössä rantabaariin, mutta minä ikävöin poikaystävääni ja olisin halunnut mieluummin sunnuntaina kotibaariini Onnelaan.

Tähän ei ollut mitään erityistä syytä. Viihdyin ystävieni kanssa, aurinkoa oli piisannut koko loman. Siinä hetkessä, 22-vuotiaana, tajusin ensimmäisen kerran, että ehkä en ole mikään maailmanmatkaaja.

Ilman ystäviäni ja aviomiestäni tuskin olisin matkustellut juuri työmatkojen ulkopuolella. Ystäväni ovat organisoineet kiitettävän usein tyttöjen matkoja. Ulkomaille muuttaneita ystäviäni olen käynyt ruuhkavuosina mahdollisuuksien mukaan tapaamassa. Ja kuten kesällä Kööpenhaminassa, oikeastaan minulle on henkilökohtaisesti aivan sama missä olemme. Tärkeintä ovat ne tyypit ja yhdessä vietetty aika.

Mieheni puolestaan matkustaa jatkuvasti työnsä puolesta mitä eksoottisimmissa kohteissa. Silti hän vaatii, että saa viedä meillä yöpyviä vieraita lentokentälle, sillä hän rakastaa lentokenttien lähdön tunnelmaa – vaikka ajaisi vain oven eteen.

Minä taas pidän joka kerta ihmeenä, kun ylipäänsä selviämme lennolta hengissä kohteeseen ja kotiin.

Voin kuvitella, että mieheni tapaiselle hetkessä eläjälle meikäläisen tapaisen rutiinien orjan ja suorittajalomailijan kanssa ei ole aina helpoin matkustaa.

Mutta Los Angelesiin olemme matkustaneet tasaisesti koko pian kymmenvuotisen yhteiselomme ajan.

”Ilman ystäviäni ja miestäni tuskin olisin matkustellut muualla kuin työmatkoilla”

Kalifornia on harvoja paikkoja, jonne olin lapsesta asti halunnut matkustaa. Olenhan Beverly hills 90210 -sukupolvea.

Tosin ensimmäisellä kerralla lähtiessä ajattelin, että kerta pelipaikoilla riittää.

Nyt lähdemme Kaliforniaan viidettä kertaa.

Uskon, että yksi merkittävä syys Kalifornia-rakkauteeni on mieheni täti, joka on asunut Los Angelesissa kolmekymmentä vuotta.

Pelkäsin ensimmäisellä vierailulla, että miten osaan ja kehtaan olla viikkokausia toisten nurkissa, mutta niin vain osasin. Kiitos tästä Maani-tädille (ja muulle perheelle), jota lapset kutsuvat Amerikan mummiksi. Olen huomannut, että minun on helpompi henkisesti rentoutua, kun lomapaikassa on odottamassa tuttuja ja tuttu paikka. Tiedän, mihin saan latoa ostokseni ja lapset pääsevät pulahtamaan ensimmäisenä aamuna takapihan tuttuun altaaseen.

Kesän lapsena pääsen Kaliforniassa myös hetkeksi pakoon kaamosta. Joka kerta naapurustossa aamulenkkiä juostessa mietin, että olisimmeko me suomalaisetkin yhtä avoimia ja kepeitä, jos meillä olisi vähän enemmän valoa?

Monia ärsyttää jenkkien teennäiseltä tuntuva positiivisuus, mutta itse ajattelen, että mieluummin on tuntemattomia kohtaan feikki-positiivinen kuin feikki-negailija.

Kun kymmenen vuotta sitten lähdin ensimmäistä kertaa  juoksemaan tädin kulmilla aamulenkkiä oli sunnuntai-aamu. Hetken tuntuu kuin olisin tipahtanut keskelle amerikkalaista elokuvaa. Aamuaurinko lämmitti. Jokainen vastaantuleva tai talon pihalla hengaava tervehti ja hymyili leveästi.

Good morning!

Hi!

Se tuntui hyvälle. Hymyni, joka oli toki leveä lämmittävän auringon ja ympärillä kohoavien kukkuloiden takia, leveni entisestään.

Näinkin voi elää.

Varmasti rakastan Kaliforniaa, koska rakastan kesää. Auringossa kaikki on aina kepeämpää, työtkin.

Rakastan (voinen käyttää tätä ilmaisua, koska puhumme Amerikasta ja amerikkalaisista, jotka rakastavat ihan jäätelöä)  Los Angelesia, koska rakastan viihdettä. Olen aina ihan fiiliksissä, kun olet saanut säädettyä tuonne viihteen keskukseen haastatteluja. Täällä minä, Iisalamen tyttö Hollywoodissa hommissa!

Vähän noloakin, mutta käyn joka reissulla ihmettelemässä samat Walk of famet (vaikka se onkin vain turistien täyttämä pölyinen katu) outlet-kylät (tiedän, en tarvitse kaikkia niitä vaatteita, joita sieltä mukanani kannan) sekä bongaamassa NHL-otteluissa ne suomalaiset pelaajat.

Haluasin kirjoittaa myös, että vaeltelen hengitellen Santa Monica Beachilla tai Malibussa, mutta suurin osa rantapäivistäni Losissa on ollut lasten kanssa säätämistä ja ylimääräisiä sydämentykytyksiä, ettei kukaan huku aaltojen mukana.

Lisäjännitystä tähän reissuun tuo se, että viisihenkinen ystäväperheemme saapuu kaupunkiin viikon kuluttua ja olemme vuokranneet Beverly Hillsistä talon. Operoimme ensimmäistä kertaa Disneylandit ja NHL-pelit kymmenen hengen (neljä aikuista, kuusi lasta poppoolla).

Vaikka olen Kaliforniassa(kin) hieman rutiienieni orja, niin valitsen joka kerta myös uuden kohteen tai nähtävyyden, jossa piipahdamme. Tällä kertaa pääsen vihdoin Warner Brosin studiolle. En malta odottaa, että pääsen hengaamaan Frendit -sarjan lavasteisiin.

Siihen nähden, miten rakkaaksi ja osittain tutuksi osa osavaltion huudeista on minulle tullut, olen kirjoittanut aiheesta vähän. Siksi ajattelin omistaa lokakuuni blogissa Kalifornialle – tutuille ja vähemmän tutuille huudeille.

Blogi reissusta päivittyy täällä aina sunnuntaisin!  Tervetuloa mukaamme myös Instagramin (sivuraiteillabyemilias) puolella, jossa päivittelen Instastoryn puolella ahkerasti meininkejä.

Lue myös: Täydellinen kaupunkiloma ruuhkavuosia elävälle

Normal
0

21

false
false
false

FI
X-NONE
X-NONE

/* Style Definitions */
table.MsoNormalTable
{mso-style-name:”Normaali taulukko”;
mso-tstyle-rowband-size:0;
mso-tstyle-colband-size:0;
mso-style-noshow:yes;
mso-style-priority:99;
mso-style-parent:””;
mso-padding-alt:0cm 5.4pt 0cm 5.4pt;
mso-para-margin:0cm;
mso-para-margin-bottom:.0001pt;
mso-pagination:widow-orphan;
font-size:12.0pt;
font-family:”Calibri”,sans-serif;
mso-ascii-font-family:Calibri;
mso-ascii-theme-font:minor-latin;
mso-hansi-font-family:Calibri;
mso-hansi-theme-font:minor-latin;
mso-bidi-font-family:”Times New Roman”;
mso-bidi-theme-font:minor-bidi;
mso-fareast-language:EN-US;}