Neljäs lapsi!

Kun kuopus täytti kolme viime syksynä, minulle tuli outo olo. 

Tajusin aika pian, mistä se johtui. En ollut raskaana, eikä puolen vuoden kuluttua ollut syntymässä uutta vauvaa, jonka mukaan olisin aikatauluttanut työtä tai elämää lähitulevaisuudessa. 

Kaikki kolme lastani ovat syntyneet nimittäin tasan 3,5 vuoden välein. Esikoinen elokuussa, keskimmäinen tammikuussa ja kuopus taas elokuussa.

Olen ollut siitä kiitollisessa asemassa, että vaikka yrittäjänä olen joutunut pitämään lyhyempiä lomia, niin olen päässyt äitiyslomien jälkeen tekemään motivaatiota puhkuen kiinnostavia töitä.

Äitiyslomat myös katkaisivat tavalla tai toisella intensiivisemmän työputken. Elokuussa ensimmäistä kertaa vasta tajusin, että ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen mitään muutosta ei olisi tiedossa. Ellen itse tekisi asialle jotakin.

Ehdin kerran kaivaa koneelta vanhan romaaniluonnostelman esille, mutta suoraan sanottuna ihmisten elämien kuvitteleminen ei kymmenen vuoden luovemman kirjoitustauon jälkeen tuntunut kovin realistiselta. Tällä kertaa asiat etenivät lopulta luonnostaan.

Jo keväällä minulle soitettiin ensimmäisen kerran, olisinko kiinnostunut tekemään elämäkertoja, sen jälkeen puheluita tuli toinenkin. Ensimmäinen ajatus oli, että en ehdi. 

Kun syksyllä uusi puhelu tuli, mietin, että periaatteessa voisin ehtiä, jos saisin tarpeeksi ajoissa järjestymään muut työni.

Mietin todella myös, kuka olisi sellainen tyyppi, jonka tiesin, että hän uskaltaisi olla niin brutaalin rehellinen, että kirja kannattaisi tehdä? Ja tarpeeksi läheinen, jolta voisin kysyä. En halunnut tehdä kirjaa kirjantekemisen takia. Eikä kukaan taida sellaista julkaistakaan.

Anne Kukkohovi, joka on minulle yksi läheisimmistä haastateltavista, sattui mainitsemaan, että hänelle on tullut kyselyitä elämäkerrasta. Samassa molemmat tajusimme, että tässä se on! Meidän molempien vauva!

Eilen kirjoitimme Annen kanssa kustannussopimuksen hänen elämäkerrasta ja sen olisi tarkoitus ilmestyä 3.10. Koska olemme Annen kanssa nopeita naisia, niin meidän yhteinen vauva olisi tarkoitus synnyttää siis seitsemässä kuukaudessa.

Kirjaa on valmiina muutama lukuhahmotelma, mutta missään vaiheessa en ole ajatellut, että sitä ei ehtisi saada valmiiksi.

Näin naistenpäivänä tuntuu myös tärkeältä saada Annen tarina miesten elämäkertojen joukkoon. Moni kustantamo piti sitä myös tärkeänä, monessa paikassa myönnettiin, että miesten elämäkertoja ilmestyy suhteessa huomattavasti naisten elämäkertoja enemmän.

Henkilökohtaisesti olen suunnattoman iloinen, että voin kertoa naisen tarinan, joka on paljon kaikkea! Kaikista tragedioista, menestyksestä ja kokeiluista huolimatta Anne on pysynyt lämpimänä ja lujana tyyppinä; sellaisena, jonka kanssa on helppo olla ja helppo tehdä töitä. Ja ennen kaikkea naisena, joka uskaltaa nostaa muita naisia! 

Eli naiset! Jaksetaan uskaltaa ja uskoa vielä itseemme ja toisiimme vielä tämän päivän jälkeenkin. Hyvää naistenpäivää!

*Kirjaprojektin ajaksi joudun jättämään blogin tauolle. Päivitän ahkerasti Instagramiani ja Instastorya (Galawoman), josta voi tauon aikana seurata erinäisten projektieni edistymistä tässä perhe-elämän ja reissutyöläisen leskeyden ristitulessa. Myös arvonnat ja muut pöhinät keskittyvät kirjoitusprosessin ajaksi sinne. Kiitos kun olette olleet messissä <3