Korona peruutti perheeltämme kuukauden ajalta 51 menoa – epätodellinen viikonloppu!

Korona mahdollisti kiireettömän hengaamisen.

Kun kuulin torstaina koronan aiheuttamista rajoituksista, minuun iski hetkeksi puhdas lamaannus. Muutaman tunnin sisällä sähköpostiin tuli 12 työkeikan peruutusta. Lasten kisa- ja turnauskalentereista vedettiin ruksit yli seuraavalta kuukaudelta kymmenen tapahtuman päälle. Oma työmatkani Tanskaan peruuntui, samoin lapsen kisamatka sinne. Äsken laskin, että koronaviruksen ehkäisy ja välttelytoimenpiteet vapauttavat kalenterista 51 menoa! 

Itsekkäästi suoraan sanottuna veetutti! Olin saanut kevään työt pitkälle myytyä, koko perheen aikataulut soviteltua. Esikoiseni levitteli käsiään, he olivat hioneet iltakaudet uutta ohjelmaa ja kisakauden piti alkaa nyt seuraavana viikonloppuna. Myytyjen töiden tilalle tuli taloudellinen epävarmuus kun mietimme lomautusuhkaa ja omien töiden uudelleenjärjestelyjä ja peruuntumisia.

Korona-viikonloppu on tuntunut toiselta todellisuudelta.

Oli outoa herätä lauantai-aamuna, kun yhtäkkiä koko päivä oli vapaa. Mihin haluaisimme tai voisimme tämän kaiken vapautuvan ajan käyttää? Mietin kaappien perusteellista konmarittamista, kuopuksen valokuva-albumin päivittämistä. Toisaalta ihan vain oleilu houkutti.

Vapaus tuntui jopa huumaavalta, mutta huomasin pian, että se oli toisenlaista kuin normaalisti. Elokuviin ja hoplopeihin, jonne emme normaalisti perheen kanssa ehdi, ei kai olisi hyvä mennä nytkään. Ei kai kuntosalille menokaan ole nyt kokonaisuutta ajatellen kovin järkevää?

Kuitenkin huomasin, että päivä lipui nopeasti enempää suunnittelematta tai ohjelmaa järjestämättä.

Aamupäivästä mies alkoi pitää parin muun lätkä-isän kanssa pojalle ja tämän kavereille ”vetoklinikkaa”, harjoittelivat kolme tuntia lätkämaaliin laukaisuja. Kun kavereilla ei ollut harrastuksia, niin piha alkoi täyttyä lapsista (samalla vetoklinikan pitäjät taisivat nauttia samalla muutaman coronan). Sain esikoisen mukaan kävelylenkille ja illasta kaveriperhe pyöräili meille. Lämmiteltiin lapsille edellispäivän pastabolognesea ja heitin karjalanpiirakat uuniin.

Lapset juoksivat vielä illasta pihalla, katsoivat hetken Maikkarin uutta Masked Singer Suomi -ohjelmaa. Lapsilla on kyky ottaa asiat sellaisina kuin ne tulevat.

Samalla ymmärrän, että tämä kaikki varovaisuus on ainoa oikea tapa toimia. Nyt ei ole itsekkyyden aika, vaan on pakko miettiä kokonaiskuvaa ja heikoimpien terveyttä, sekä sairaalajärjestelmän toimivuutta. Ja toivoa, että tästä ei seuraa lamaa ja henkilökohtaisia konkursseja.

Tänään sunnuntaina ollaan pelattu uunoa ja ulkoiltu. Ja kohta pitäisi kokata seuraavan viikon ruokia. Huomaan, että kun minulta lähtee alta minuuttiaikataulu, niin hanskat tahtovat pudota kerralla kokonaan. Eli kun kontrolli hellittää, niin iskee jonkunmoinen saamattomuus.

Mutta nyt täytyy vain ajatella, että jokainen toimii ja tekee valintoja kokonaisuuden hyväksi.

Se, että ei nyt pääse harrastuksiin, elokuviin ja hoploppeihin on pientä, kun miettii infektiovaarassa olevia pitkäaikaissairaita, jotka ovat erityksissä vuosia. Ehkä kestämme tämän muutaman viikon tai kuukauden.

Ja lopulta kaikki on hyvin suhteellista.

Vaikka esikoinen on toki harjoitellut ahkerasti, niin juttelin torstaina taitoluistelija Emmi Peltosen kanssa, jolta oli peruuntunut MM-kilpailut. Juuri kun hän oli hyvässä kunnossa!

Vaikka omia töitä peruuntui, niin minulla on silti kalenterissa töitä ja kasa rästitöitä! Näin torstaina useita artisteja ja tapahtumajärjestäjiä, joilta oli peruttu aivan kaikki!

Ja vaikka talous huolettaa, niin tämä ei ole sotatila, jossa pitäisi pelätä ulkona liikkumista tai välitöntä hengen menettämistä. Meillä on ruokaa (vaikka ei olla hamstrattu), katto pään päällä ja ennen kaikkea toisemme.

Se on lopulta kaikki.