Kaupunginteatterin aulassa voi ottaa valokuvia Lari Halmeen, tai siis Philin, pahviversion kanssa.

Eilen ensi-iltansa saanut Helsingin Kaupunginteatterin Päiväni murmelina -musikaali lähtee kovista odotuksista.

Teatterin kaksi edellistä musikaalia; Kinky boots ja yhä ohjelmistossa oleva Pieni merenneito ovat nousseet sekä hiteiksi ja aikansa suurmusikaaleiksi. Päiväni murmelina -ohjaajana löytyy sama mies näiden kahden musikaalin takaa; Samuel Harjanne, joka on noussut eittämättä Suomessa musikaaliohjaajien kärkinimeksi.

Päiväni murmelina ei voisi osua paremmin aikaan. Alun perin elokuvana vuonna 1993 esitetyssä teoksessa meteorologi Phil Connors joutuu juttukeikalle pikkukaupunkiin raportoimaan murmelipäivästä. Todellisuudessakin Punxtatawayneyssa 2.helmikuuta järjestettävässä juhlassa ennustetaan kevään sää murmelin varjon mukaan.

Tarinassa Phil herää joka päivä tuohon samaan, helmikuun toiseen, aamuun. Ensimmäinen puoliaika on ammattiteatterin tapaan sujuvaa musikaalinäytäntöä, mutta vasta toisessa näytöksessä homma lähtee lentoon.

Lari Halme on ilmiömäinen näytellessään pieniä eleitä myöten ensin epäystävällistä ja nuivaa Philiä, joka etsii syytä, miksi ja miten juuri hänen on elettävä tämä sama päivä uudestaan. Toisessa näytöksessä myös muiden kaupunkilaisten roolihahmojen tarinat alkavat avautua, mutta Philin rooli on niin keskeinen ja kantava, että muiden tarinat jäävät pakostakin ohuemmiksi.

Päiväni murmelina on hyödyntänyt ilmeisesti Pienen merenneidon näyttämötekniikkaa, sillä tässäkin teoksessa katsojaa viihdytetään silmänkääntötempuilla, jotka tekevät muutamista musikaalin kohtauksista lähes elokuvamaisia ja viihdyttäviä.

En itse muistanut tarkasti elokuvan syvintä sanomaa, vaikka viime keväänä päivääni murmelina tuli hoettua enemmän kuin koskaan, joten koin ahaa-elämyksiä toisessa näytöksessä useaan otteeseen.

Käsiohjelmasssa kerrotaan, että joidenkin elokuvaa analysoineiden mukaan Phil viettää tuossa helmikuun toisen päivän toistuvassa aikasilmukassa 34 vuotta. Tuon tuskan, turhaantumisen, epätietoisuuden ja oivallukset ajasta, sen arvosta ja mitä  varten täällä olemme Lari Halme ja työryhmä maalaavat kokonaisuudessaan lavalle uskottavasti ja viihdyttävästi.

Uskon, että jokainen katsoja löytää musikaalin sanomasta oman merkityksensä, varsinkin jos elokuvan katsomisesta on aikaa.

Korona-aikana seurueet erottaa teatterissa toisistaan penkin välimitalla.

Kaupunginteatteri on ottanut koronarajoitukset vakavasti ja paikkoja per seurue myydään yhden penkin välein. Myös maskeja yleisöstä oli arviolta yli puolella. Korona-aika vaikutti myös loppukiitoksiin, jotka hoidettiin alta tavallista nopeammin, kun kuulutus ohjasi katsojat siirtymään turvallisesti ulos salista.. Se jäi hieman harmittamaan, sillä Lari Halme olisi ansainnut roolivedostaan seisovat aplodit.

Liput ja lisätiedot

kuva Jonna Öhrnberg

Gaalanainen suosittelee -postaussarjassa nostan ja kerron tuoreista elokuvista, teatteriesityksistä, keikoista, kirjoista, tv-sarjoista – siis kaikesta viihteellisestä näkemästäni ja kokemastani, josta olen syystä tai toisesta pitänyt. Kritiikkiäkin esitetään, mutta lähtökohtaisesti nostan esille teoksia, jotka ovat koskettaneet, viihdyttäneet ja ansainneet minusta paikkansa. 

Anni Hautalan omassa farkkumallistossa on myös yksilahkeisia vaihtoehtoja.

Hameihminen? Joka syksy kun työt alkavat käyn ostamassa kahdet uudet mustat housut. Samasta kaupasta ja samaa mallia. Ne kestävät hyvinä juuri sen vuoden. Sen jälkeen siirrän ne aina vapaa-ajan mallistooni.

Lisäksi vaatekaapissa on kahdet farkut. Voisin sanoa, että pelaan 99% prosenttisesti työsyksyn näillä neljillä housuilla. Vaatekaapin ylähyllyllä odottaa toki kahdet farkut, jotka olen viisi vuotta ajatellut mahduttavani jouluun mennessä jalkaani, mutta niin sanottuja tavoitehameita siellä on pyöreät nolla kappaletta.

Minulla on ollut vuosikausia vaatekaapissa yksi musta nahkahame, jota en ole käyttänyt kertaakaan. Se on ainoa hameeni, jonka omistan.

En tiedä, miten näin on käynyt. Välillä kun juoksen työkeikoilla, mietin että nämä tilaisuudet olisivat oivia jollekin tyypille joka rakastaa pukeutumista. Arkena sen miettimisille jää vain liian vähän aikaa. Kai musta nahkahame on tuntunut vain yksinkertaisesti noin arkiaamuina liian vaikealta vaihtoehdolta.

Kun kuvasimme Anni Hautalaa Me naisten kansijuttuun, tutustuin samalla Annin Very Nicen kanssa tekemään farkkumallistoon. Sieltä löytyi monta hametta, joiden olemassa olon olin unohtanut. Itse asiassa lukioajan koko kavalkadi oli mallistossa; polviin ulottuva farkkuhame, ihomyötäinen farkkuhaalari, samettihame ja farkkumallinen esiliina! Mulla oli ollut aikanaan nuo kaikki ja lukiossa – ja niitä myös ahkerasti käytin.

Paitsi tuo farkkuhaalari taisi olla enemmän perusbaariasu 2000-luvun alkupuolella.

Sain mallistosta testiin farkku- ja samettihameen. Hameet, jotka arvelin, että ne passaisivat hyvin vaihteluksi farkkujen tilalle. Nuo tuntuivat hameilta, jotka on helppo kiskaista pyöräilyhousujen tai myöhemmin syksyllä paksumpien sukkahousujen kanssa töihin. Tällä viikolla farkkuhame on ollut jo kahtena päivänä päällä ja tämä salsahame on ihana! Joten alku on lupaava.. Ehkä minustakin tulee vielä hameimmeinen!

Kumpi ylläolevista hameista on sinun suosikki? Haluaisitko voittaa sen itsellesi?

Toimi näin: Seuraa Instagram-tiliäni @gaalanainen ja kerro lempihameesi kommenttikentässä. Arvon vastanneiden kesken oman lempparihameen ehkä juuri sinulle.

Meibijees vai miten se nyt meni.

Ihanaa viikonloppua!

Hameet ja Very Nicen valkoinen paita saatu. Niiden hinnat ja tilaus täältä. Kuvissa olevat vaatteet kaikki S-kokoa.