Aloittelevana viihdetoimittajana haaveilin talkshow-emännän urasta. 

En suoranaisesti heti alalle tullessani, vaan ajatus heräsi 23-vuotiaassa mielessäni pikkuhiljaa.

Siihen asti olin diggaillut suomalaisista talkshow-kentässä lähinnä Joonas Hytösen meiningistä.

Joka tapauksessa alalle tullessa huomasin (anteeksi pieni itsekehuvouhotus väliin), että olin aika näppärä tekemään nopeita haastatteluita. Eli pystyin talkshow´maiseen tapaan saamaan lyhyessä ajassa tyypistä olennaisia asioita irti.

Osasin olla myös sopivasti epäsovinnainen, ehkä jopa hauskakin, että jotkut haastateltavatkin tuntuivat viihtyvän – ehkä yleisökin saattaisi? 

En kuitenkaan koskaan puhunut unelmasta kenellekään. Hymistelin vain, jos kaveriporukoissa joku sanoi, että olisit tosi hyvä tollaisessa hommassa. 

En koskaan tehnyt siis unelman eteen yhtäkään siirtoa, koska en ajatellut edes näkyvän tv-työn olevan millään tavalla minulle mahdollista, koska olen liian ruma – tai no ainakin liian tavallisen näköinen televisioon.

Eikä tämä ollut itsesääliajatus, vaan ennemmin realistinen asia, jonka ymmärsin ja nielin, sitä erityisemmin käsittelemättä tai kyseenalaistamatta.

Vuosia myöhemmin pyörin työni puolesta päivän Vappu Pimiän ja Jenni Pääskysaaren houstaaman Korkojen kera –talkshow´n kulisseissa. Silloin vanha unelmani nousi mieleen, että ainiiin tuostahan minäkin joskus haaveilin. 

Kunnes suora lähetys käynnistyi.

Vaikka olisi kuinka pitänyt elämässään onnistuneita hääpuheita tai presentaatioita, tai kuinka höpöttelisi Instastoryssa tai tube-kanavallaan rennon letkeästi, niin uskon, että meille ja heille kaikille tilanne, jossa koko koneisto (ziljoona kameraa ja spottia) täyden yleisön ja minuuttiaikataulun kera, ei todellakaan onnistuisi meiltä kaikilta.

Se, millä ammattitaidolla Vappu ja Jenni ottivat tilanteen tottuneesti haltuun, sai minut samalla ymmärtämään, että tuskin osaisinkaan olla niin vain vitsaileva ja epäsovinnainen -saati valovoimainen – talkkari-emäntä tuossa tulikokeessa. Ainakaan ilman sitä vuosien kokemusta, jota en koskaan uskaltanut lähteä edes tavoittelemaan.

Se mikä showbisneksessä näyttää helpolle ja vaivattomalle, vaatii yleensä juuri eniten työtä. Ulkonäöllä tuossa talk show´n tekemisessä oli hyvin vähän tekemistä minkään kanssa.

Liian ruma telkkariin -ajatus palasi mieleeni, kun muutama viikko sitten haastattelin Jenni Pääskysaarta MTV:n kevään ohjelmien lehdistötilaisuudessa. Kun Jenni kertoi, että ei enää suostu siihen, että hänet meikataan ja maskeerataan ruutuun ihan toisen näköiseksi, huomasin ensimmäistä kertaa sanovani sen ääneen.

Minä luulin nuorena, että olen liian ruma televisioon.

Jenni toivoo, että ulkoisen sijasta kiinnitettäisiin enemmän huomiota sisältöön. Minäkin toivon, että ulkonäöllä ei olisi niin paljon väliä – suuntaan tai toiseen. Ensisijaisesti jokaiseen projektiin mietitään, millainen tyyppi siihen sopii.

Ja varmasti klassisesti kauniit ihmiset ovat saaneet osakseen myös epäilyjä ammattitaidostaan, mutta kyllä näin taviksen näköisen kulmasta showbisneksessä ulkonäkö avaa enemmän ovia kuin sulkee.

Toivon, että mediakentän kilpailuin kiihtyessä, ruudussa on yhä enemmän tilaa ennen kaikkea superammattilaisille. Välillä tuntuu älyttömälle, miten paljon televisiossa esiintyvien ulkonäköä arvostellaan.

Entä oma talkshow-unelmani?

Olen oppinut nauttimaan siitä, että voin tehdä viikosta toiseen omassa rauhassani viiden minuutin talkshow-haastiksiani jennypääskysaari-maskissani ilman, että kukaan kiinnittää siihen sen ihmeempää huomiota.

kuvat oma hetkeni valokeilassa Frendien Central Perk -kahvilan lavasteissa Warner Brosin studiokierroksella Kaliforniassa

Tyhjyys. Se on päällimmäinen tunne, kun syksyn aikana ainoa säännöllisesti seuraamani sarja Ensitreffit alttarilla päättyi tällä viikolla.

On aika kerrata kauden satoa.

Ensinnäkin olin supertyytyväinen, että Vesa ja Sini päättivät jatkaa yhdessä – ja vielä löysivät kuvausten loputtua sen kadoksissa olleen kipinän. Tämä on hyvä muistutus myös seuraavan kauden pareille, että tv-kameroiden läsnäollessa ei kannata tehdä vielä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä, jos valtaosa asioista on hyvin.

Esitin alkukauden aikaan kritiikkiä myös siitä, että osallistujat ovat liian nuoria. Olen yhä sitä mieltä, että osallistujat voisivat olla kolmekymmentä täyttäneitä. Siihen ikään mennessä sanotaan, että ihmisen peruspersoonallisuus on kehittynyt (toki elämäntapahtumat jne sitä vielä muovaavat), mutta sen ikäinen tietää jo suunnilleen mitä haluaa ja oletettavasti tuntee itsensä paremmin kuin kaksikymppisenä.

Toisaalta sekin on totta, että ihmiset ovat erilaisia. Minäkin fanitin 29-vuotista Miinaa, jolta imin hyvä muija -asennetta. Ei voi kuin ihailla, miten hän säilytti positiivisuutensa ja huumorinsa, vaikka Heikki säikähti alkuun ”tatuoitua” morsianta.

Eikä Miina kyllä alle kolmekymppisenä ollut yhtään hukassa itsetuntemuksensa kanssa, joten nämä asiat eivät todellakaan ole kovin mustavalkoisia. Mutta toisaalta Miina olisi varmasti ollut ohjelmaan hyvä tyyppi vuoden kuluttuakin, kolmekymmentä täytettyään.

Tältä parilta opimme, että kärsivällisyys on hyve ja liian nopeasti tehdyt johtopäätökset taas eivät.

”Myönnän, että oman käytöksen näkeminen televisiossa kirpaisi”

Minäkin katsoin Rosan ja Eetun kohtauksia usein korvat punaisina. En ainoastaan, siksi että myötähäpesin Rosan puolesta ja olisin halunnut huutaa Eetulle, että oven takana on jono tulijoita, juokse, äläkä vaan kadota sitä ennen ihanaa itseäsi!

Vaan siksi, että olen väsyneenä aivan yhtä riidanhaluinen ja epäoikeidenmukaisia johtopäätöksiä viljelevä kuin Rosa. Myönnän, että oman käytöksen näkeminen televisiossa kirpaisi.

Puolustukseni on sanottava, että saan moisen kohtauksen ehkä 1-2 kertaa kuussa, kun stressi, hommat ja hormonit ovat kasautuneet. Olen myös liian miellyttäjäluonne (tai vaan kohtelias), etten koskaan tohtisi varmaan edes kiukutella kumppanille alkuvaiheessa. Tai se tuntuisi ajatuksena kaukaiselle, mutta minä en tosin ole käynyt Ensitreffit alttarilla -kokemusta henkilökohtaisesti läpi.

Oma mieheni suhtautuu kohtauksiini pääsääntöisesti rauhallisesti, joskus huumorilla. Mutta kyllä hänestä on vuosien aikana saanut myös vastusta.

Luulen, että Eetu oli vielä suhteessa sen verran alkuvaiheessa, että hän ei osannut suhtautua Rosan mielialanvaihteluihin. Ja tavallaan se onkin mahdotonta, koska tietyssä mielentilassa mikään asia nyt vain ei ole hyvin. Ja se on varmasti toiselle superraskasta.

Siinä vaiheessa miehen pelastaa yleensä vain todella hyvin homman kiteyttävä läppä tai lähteminen koko tilanteesta, että mieti nyt vähän mitä puhut keskenäsi -tyyliin.

Toivottavasti molemmat, Rosa ja Eetu, oppivat suhteesta paljon itsestään tulevien suhteiden varalle. Eetuhan oli jo napattukin, jee!

Minä yritän muistaa tästä lähtien heidät aina, kun tekee mieli vain purkaa pahaa oloa toiseen.  

lue myös: Ensitreffit alttarilla Rosan kiukuttelu: Pitäisikö osallistujien olla yli kolmekymppisiä?

kuva: MTV

Normal
0

21

false
false
false

FI
X-NONE
X-NONE

/* Style Definitions */
table.MsoNormalTable
{mso-style-name:”Normaali taulukko”;
mso-tstyle-rowband-size:0;
mso-tstyle-colband-size:0;
mso-style-noshow:yes;
mso-style-priority:99;
mso-style-parent:””;
mso-padding-alt:0cm 5.4pt 0cm 5.4pt;
mso-para-margin:0cm;
mso-para-margin-bottom:.0001pt;
mso-pagination:widow-orphan;
font-size:12.0pt;
font-family:”Calibri”,sans-serif;
mso-ascii-font-family:Calibri;
mso-ascii-theme-font:minor-latin;
mso-hansi-font-family:Calibri;
mso-hansi-theme-font:minor-latin;
mso-bidi-font-family:”Times New Roman”;
mso-bidi-theme-font:minor-bidi;
mso-fareast-language:EN-US;}